Bachin helatorstaille säveltämistä kantaateista varhaisin säilynyt on Wer da gläubet und getauft wird BWV 37 vuodelta 1724. Kantaatti alkaa kuorolla: "Joka sen [=evankeliumin] uskoo ja saa kasteen, on pelastuva." (Mark. 16:16) Seuraavassa aariassa tenori kertoo uskon synnyttävän rakkauden tekoja.
Ruotsalainen uskontopsykologi Owe Wikström on kirjoittanut pienen kirjan nimeltä Sielu ja sointi - kirjoituksia J.S. Bachin elämästä ja uskosta (2002). Siinä Wikström kysyy, kuinka ihminen Bachin mielestä mahtaa pelastua, ja vastaa jotenkin niin, että luultavasti Bach olisi painottanut ehtoollisella käyntiä ja kirkolliseen elämään osallistumista. Tiedetään myös, että Bach oli ahkera ripittäytyjä.
Helatorstai on juhla, mikä ei ehkä edellisen kantaatin sävelkielestä kovin selkeästi välity. Toinen on meininki 1725 esitetyssä kantaatissa Auf Christi Himmelfahrt allein BWV 128, jota ylevöittävät käyrätorvet ja trumpetti.
Toisessa osassa tenori pyytää päästä maailman tuskista Saalemin majaan, jossa voi nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin. Saalem on heprean rauhaa tarkoittavan sanan Shalom variantti. Myös Gustav Skinnarin kirjoittamassa Siionin laulussa vuodelta 1888 puhutaan Saalemista: "Henkensä antoi hän, kaikki ken loi, / verensä ristillä voittomme toi, / Siionin vuorella pasuuna soi, / kirkkaasti paistaa Saalemin koi." Tällä tallenteella seuraväki laulaa sen kenties suviseurateltassa.
Kolmannessa aariassa basso näkee Jeesuksen istuvan oikealla puolella ja haluaa rakentaa majan (Hütte) kuten Pietari Kirkastusvuorella (Matt. 17:4).
En tiedä, mitä Bach on mahtanut ajatella taivaaseenastumisen kaltaisesta ihmeestä, mutta luterilaisuudessa ihmeet ovat nähdäkseni hiipuneet ja menettäneet asemaansa. Myrskyn tyynnyttäminen, ruokkimisihme, vetten päällä kävely - jopa neitseestä syntyminen ja taivaaseenastuminen - ovat feidautuneet. Rationaalinen, tieteelliseen maailmankuvaan kasvanut nykyihminen vaivaantuu näiden äärellä. Hän koettaa väistää kysymyksen ihmeestä, selittää ne aikasidonnaiksiksi. Ja kuitenkin hänen tulisi niellä ihme, jota ilman kristinuskossa ei (kuulemma) ole oikein pointtia, nimittäin ylösnousemus.
En sano, että ihmeisiin pitäisi suhtautua niin taikka näin. Nautin vain tietämättömyydestä ja avoimista kysymyksistä. Kuulun nykyisin niihin, joiden mielestä kaikkien dissonanssien ei suinkaan välttämättä tarvitse välttämättä purkautua.
Vielä isompi kokoonpano on 1726 sävelletyssä kantaatissa Gott fähret auf mit Jauchzen BWV 43, jonka juhlallinen alkukuoro vaatii kolme trumpettia ja patarummut. Soitinnukselle on hyvä syy, sillä teksti on Psalmista 47:5-6: "Jumala nousee valtaistuimelleen, riemuhuudot kaikuvat, pasuunat soivat. Ylistäkää Jumalaa, kuningastamme, ylistäkää ja laulakaa!"
Kaksiosaiset kantaatit esitettiin Bachin aikaan saarnan molemmin puolin.
Sitten on vielä Himmelfahrtsoratorium, taivaaseenastumisoratorio, Lobet Gott in seinen Reichen BWV 11, jonka luotaaminen annetaan John Eliot Gardinerille, Monteverdi-kuorolle ja Englannin barokkisolisteille. Teos on toukokuulta 1735 eli samalta kirkkovuodelta kuin jouluoratorio.
Miksi tämä teos on oratorio eikä kantaatti? Oratoriossa on usein henkilöitä - esimerkiksi Matteus-passio on passio-oratorio - mutta tässä kaksiosaisessa kantaatissa niitä ei ole. Sen sijaan on kertoja, evankelista, joka laulaa otteita Luukkaalta, Markukselta ja Apostolien teoista. Ilmeisesti tämäntapainen ratkaisu on Bachin mielessä oratorio, vaikka on niitä evankeliumipätkiä joissakin kantaateissakin.
Oratorion neljäs osa, miltei kahdeksan minuuttia pitkä alttoaaria Ach, bleibe doch, mein liebstes Leben (alkaa kohdasta 6'08) tunnetaan paremmin h-molli-messun osana Agnus Dei. Aariassa sanotaan kutakuinkin niin, että viivy toki, rakas Elämäni, äläkä lennä niin nopeasti luotani, sillä poissaolosi aiheuttaa minulle suurta tuskaa. Bach osasi kierrättää: aarian musiikki on peräisin kadonneesta hääkantaatista vuodelta 1725, sanoo wikipedia-artikkeli.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
