Bachin kirkkovuodessa vietettiin juhlaa nimeltä Reformationstag 31.10. sen muistoksi, että Luther naulasi samaisena päivänä 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Meillä vietetään 22. helluntain jälkeisenä sunnuntaina uskonpuhdistuksen muistojuhlaa.
Lutherin pönäkkään virteen pohjautuva kantaatti Ein feste Burg ist unser Gott BWV 80 on alun perin sävelletty kolmannelle paastonajan sunnuntaille 1715. Mutta koska Leipzigissa ei paaston aikana soitettu kantaatteja, se jäi tarpeettomaksi, ja Bach muokkasi sitä lisäämällä pari osaa ja muuttelemalla vähän tekstejä. Kantaatin ensimmäistä esitysvuotta Leipzigissa ei ole tiedossa: jotkut sanovat, että jo 1723, toiset, että ehkä vasta 1728-31, tai jopa 1735.
Alkukuorosta sanoo musikologi Alfred Dürr, että se on "todennäköisesti Bachin koraalipohjaisen vokaalimusiikin kohokohta". Lauluäänet jäljittelevät koraalin melodiaa, joka kulkee mukavan pehmeästi kolmella oboella. Huomio kiinnittyy sanoihin grausam Rüstung, julma sotavarustus, jossa äänet kulkevat kromaattisesti alas. Kuoron motettityyli viittaa menneisiin aikoihin.
Virsi löytyy meidän kirjasta numerona 170. Kun tällä taisteluvirrellä saatettiin matkaan Moskovan lähetystö syksyllä 1939, ensimmäisen säkeistön der alte böse Feind, vanhan vainoojan, tulkittiin epäilemättä tarkoittavan Neuvostoliittoa. Samalla virrellä alkaa myös Turun joulurauhan julistus. Virsi on linjassa Porilaisten marssin kanssa, joka myös sisältyy joulurauhan julistuksen ohjelmaan. Ehkäpä nämä muistuttavat meitä tavallisia pulliaisia kahdesta suuresta, Jumalasta ja valtiosta.
Kantaatin ensimmäiseen ja viidenteen osaan lisätään toisinaan trumpetit ja patarummut. Tämä lisäys on Wilhelm Friedemannin tekemä, isä-Bachin kuoleman jälkeen tekemä lisäys, jonka me oikeaoppiset Bach-tuntijat oitis lemppaamme ulos norsunluutornimme ikkunasta. Jos minulta kysytään, niin luulen, että Bach nimenomaan valitsi oboet, koska virsi on jo valmiiksi sen verran pompöösi, ettei se enää kaipaa trumpetteja ja patarumpuja.
Kantaatti Gott der Herr ist Sonn und Schild BWV 79 on luultavasti syksyltä 1725. Sen vaikuttavin osa on viisiminuuttinen alkukuoro, jonka teksti on Psalmista: "Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti." (Ps. 84:11)
Sopraano Joanne Lunn laulaa kyllä upean puhtaasti, kuunnelkaapa duettoa kohdasta 11'30 eteenpäin.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Ich elender Mensch, wer wird mich erlösen BWV 48 (1723) alkaa otteella Roomalaiskirjeestä: "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:24) Sävellajina on kipeän kaunis g-molli, tahtilajina sarabanden oloinen 3/4. Kuoro laskevine kulkuineen ja huokausaiheineen elää omaa elämäänsä, trumpetti (tai käyrätorvi) soittaa jostain kauempaa koraalimelodiaa, joka on suomalaisille tuttu esimerkiksi virrestä 278. Samaan koraalisävelmään kantaatti myös päättyy.
Koko kantaatti liittyy päivän evankeliumitekstiin, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen (Matt. 9:1-9). Tämä hieno kohta on oikeastaan väittely Jeesuksen ja lainopettajien välillä. Lainopettajat paheksuvat Jeesusta, joka vakuuttaa halvaantuneelle, että hänen syntinsä on annettu anteeksi. Jeesus, tarinan sankari, servaa lainoppineet kehottamalla halvaantunutta ottamaan vuoteensa ja lähteä kävelemään.
Tässä kipaleessa sekä alkukuoro että molemmat aariat ovat kolmijakoisia. Tenoriaariassa Vergibt mir Jesus meine Sünde on metkat synkoopit. Joku barokin teoreetikko yhdisti synkoopit surun affektiin.
Syksyn 1724 koraalikantaatti Wo soll ich fliehen hin BWV 5 perustuu Johann Heermannin (1630) 11-säkeistöiseen virteen, jota ei löydy meiädn virsikirjasta, mutta melodia on tuttu virrestä Auf meinen Lieben Gott (numero 297).
Kolmas tälle päivälle sävelletyistä kantaateista on Ich will den Kreuztab gerne tragen BWV 56 (1726). Tämä on yksi harvoista Bachin soolobassolle säveltämistä kantaateista ja sitä esitetään varsin usein. Se ei ihmetytä: kantaatti on hyvin huolellisesti kirjoitettu ja se vaikuttaa erityisen inspiroituneelta. Toinen tunnettu kantaatti soolobassolle on kynttilänpäivälle osoitettu Ich habe genug BWV 82. Soolokantaatin idean Bach lainasi Alessandro Scarlattin maallisista kantaateista.
Kahden edellisen tavoin tämäkin kantaatti lähtee käyntiin g-mollissa. AAB-muotoisella aarialla aloitetaan, sitten tulee resitatiivi, aaria, resitatiivi ja loppukoraali. Soitinkokoonpanossa on kolmiääninen jousisto, kaksi oboeta, tenorioboe taille ja continuo. Tähänkin soolokantaattiin tarvitaan kyvykästä laulajaa ja on ilmeistä, että Bach sävelsi teoksen jotakin tiettyä laulajaa ajatellen.
Avausosassa laulaja sanoo kantavansa mielellään ristiä, jonka Jumala hänelle antaa. Kunkin matkalla on omat vaivansa, mutta lopulta haudassa taakka raukeaa ja Jumala on pyyhkivä kyyneleeni.
Toinen osa on resitatiivi Mein Wandel auf der Welt, jossa elämää verrataan purjehdusmatkaan. Tästä kirjoitin blogissa pari vuotta sitten.
Kolmannessa osassa laulaja iloitsee siitä, että kerran piinani on loppuva. B-taite loppuu sanoihin O gscheh es heute noch, oi tapahtuisipa se jo tänään. Oboe ja kenties myös sävellaji B-duuri (joka ei barokkivirityksissä ollut niitä puhtaimpia) tuovat aariaan kuitenkin sellaisen vivahteen, että ehkä laulaja ei sittenkään vielä olisi aivan valmis jättämään maallista majaansa.
Neljännen osan resitatiivissa seisotaan valmiina perimään autuus. Staattiset jouset luovat mielikuvan paikallaanolosta. Resitatiivin lopussa Bach vielä toistaa avausaarian sanat taakan raukeamisesta ja kyynelten kuivaamisesta.
Kirjoitin aiemmin vielä kantaatin päättävästä koraalista, jonka lempeää siirtymää kuoleman rajan yli muuan saksalainen psykologi vertaa Johannes-passion loppukoraaliin. Ei toinne [lainasin ilmauksen eräältä pohjoiskarjalaiselta] käydä näitä kirjoituksia toistamaan, vaan käydään sen sijaan kuuntelemaan kantaattia Netherlands Bach Societyn tulkitsemana.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Koraalikantaatti Herr Christ, der einge Gottessohn BWV 96 (1724) pohjautuu Elisabeth Creuzigerin [jonka sukunimestä on jos jonkinmoista kirjoitusmuotoa] samannimiseen virteen (1524). Virsi on julkaistu yhdessä vanhimmista luterilaisista virsikokoelmista.
Sekä Creuziger että Lutherin puolison Katharina von Bora olivat aatelista syntyperää ja molemmat olivat olleet nunnina. Näistä kahdesta tuli ystävät, kun Elisabeth solmi avioliiton Lutherin oppilaan ja työtoverin Caspar Creuzigerin kanssa, josta myöhemmin tuli Wittenbergin yliopiston professori. Näin kertoileeTauno Väinölä kirjassaan Virsikirjamme virret.
Virsi 256 alkaa jouluisesti: "Hän, kirkas aamutähti, valoksi meille lähti", sanotaan ensimmäisessä säkeistössä. "Hän syntyi ihmiseksi neitseestä puhtaasta", jatkaa toinen. Toisessa säkeistössä vihjataan jo pääsiäiseen, kun sanotaan, että "hän kuolon vallan voitti". Kolmas säkeistö pyytää rakkautta ja tyytymistä Isän tahtoon. Neljäs kertoo, että pelastus on vain Kristuksen kuolemassa, ja viides kurottaa taivaaseen. Eli aika monipuolisesti kristityn oppia ja elämää puristettu yhteen virteen. Ei ihme, että virsi aloittaa virsikirjan III osaston "elämä Kristuksessa".
Avauskuorossa huomiota kiinnittää flauto piccolo, joka Bachin tapauksessa tarkoittaa sopranino-nokkahuilua. Kun kantaattia esitettiin 1734, Bach korvasi nokkiksen violino piccololla, luultavasti siksi koska nokkahuilistia ei ollut saatavilla.
Toinen tälle pyhälle säilyneistä kantaateista on Gott soll allein mein Herze haben BWV 169 (1726). Bach avaa kantaatin lainaamalla aiemmin säveltämäänsä cembalokonserttoa BWV 1053. Samasta konsertosta on lainattu siciliano-rytmissä keinuva alttoresitatiivi Stirb in mir. Tämä aaria on - Alfred Dürrin sanoin - "epäilemättä yksi innoittuneimpia vokaalikappaleita, joita Bach on koskaan kirjoittanut". Anonyymin libretistin teksti kuuluu seuraavasti, käännön minun:
Stirb in mir,
Welt und alle deine Liebe,
Daß die Brust
Sich auf Erden für und für
In der Liebe Gottes übe;
Stirb in mir,
Hoffart, Reichtum, Augenlust,
Ihr verworfnen Fleischestriebe!
Kuole minussa, maailma ja kaikki rakkautesi, että rintani voi maan päällä yhä uudestaan harjaantua Jumalan rakkaudessa; kuole minussa, ylpeys, rikkaus, silmän ilo, te hylättävät lihan taipumukset!
Helmuth Rilling on tehnyt jäätävän työmäärän Bachin musiikin ja erityisesti kantaattien äärellä. Alla oleva levytys on vuodelta 1983.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Bringet dem Herrn Ehre seines Namens BWV 148 on todennäköisesti vuodelta 1723. Teksti ilmestyi hyvin vapaasti muokattuna 1725 Picanderin kokoelmassa Weg, ihr irdischen Geschäfte, mikä herättää pohtimaan, alkoiko säveltäjän ja runoilijan yhteistyö jo ennen vuotta 1725.
Tämän pyhän evankeliumi liittyy sapattina parantamiseen ja otsikkona suomalaisessa kirkkokalenterissa on kristityn vapaus. Bach juhlii tätä vapautta aloittamalla kantaatin kuoro-osalla, jossa on mukana trumpetti, kolme oboeta, jouset ja continuo. Teksti on Psalmista: "Bringet dem Herrn Ehre seines Namens, betet an den Herrn im heiligen Schmuck." Eli vanhaxi suomexi: "Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa." (Ps. 29:2, Biblia 1776)
Solisteista ääneen pääsevät vain altto ja tenori, joilla on molemmilla yksi aaria ja yksi resitatiivi. Kiinnostavin osa lienee alttoaaria Mund und Herze steht dir offen, jonka kuvasto tuo mieleen Matteus-passion aarian Ich will dir mein Herze schenken. Alttoaariassa sanotaan, kuinka suu ja sydän ovat avoimena, uppoa sinä, Korkein minuun. "Ich in dich, und du in mich", minä sinussa ja sinä minussa - kristityn ja Kristuksen suhde on eroottisesti latautunut.
Kantaatin Ach, lieben Christen, seid getrost BWV 114 (1724) alkukuoron tunnelmassa yhdistyvät luottamus ja pelko. Klaus Hofman vertaa koraalikantaatin toccatamaista alkukuoroa kolme viikkoa aiemmin kuullun kantaatin Jesu, der du meine SeeleBWV 78 alkukuoroon, jossa siinäkin on valitusta ja tuskaa. Kantaatin pohjana on Johannes Gigasin virsiteksti (1561).
Tenoriaariaa Wo wird diesem Jammertale kuvittaa soolohuilu. A-taitteessa tenori kysyy mollissa ja hitaassa tempossa [sarabande], mistä henkeni saa turvapaikan tässä kyynelten laaksossa, ja B-taite vastaa liikkuvammin ja duuripainotteisesti [siciliano], että Jeesus. Hauskasti Bach kirjoittaa alennusmerkin sanalle tale, laakso.
Seitsenosaisen kantaatin neljäs osa on koraali, samoin ensimmäinen ja viimeinen. Toinen ja viides ovat aarioita, kolmas ja kuudes resitatiiveja.
Wer sich selbst erhöhet, der soll erniedriget werden BWV 47 (1726) alkaa sitaatilla uudesta testamentista (Luuk. 14:11). Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Kaksi herkullista, liikettä kuvaavaa verbiä ohjaavat Bachia samansuuntaisiin liikkeisiin musiikissa. Vaikka sanat ovat Jeesuksen, Bach päästää basson sijaan ääneen neliäänisen kuoron.
Toisen osan sopraanoaariassa on hurja B-taite. Tekstissä sanotaan, että ylpeys on paholaisesta. Aiemmin oli puhetta siitä, kuinka Bach inhosi kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Nyt Bach osoittaa, kuinka syvästi hän inhoaa ja vihaa ylpeyden kuolemansyntiä.
Kantaatin tekstin on kirjoittanut eisenachilainen Johann Friedrich Helbig (1720), joka laati kantaattitekstejä enemmänkin Telemannille. Helbigin sanastossa on kursailemattomia ilmauksia, kuten tämä bassoresitatiivin alku: "Der Mensch ist Kot, Stank, Asch und Erde", ihminen on ulostetta, löyhkää, tuhkaa ja maata. Mitäpä me käsidesiajan ihmiset tällaisesta tajuamme.
Tämän pyhän kantaatit on taas ehkä vähän hankalasti yhdessä paketissa. Bonuksena vielä motetti BWV 226, joka on - vaikka ette ehkä sitä usko, kun kuulette motetin - sävelletty Tuomas-koulun rehtori Johann Heinrich Ernestin hautajaisiin 1729. Teksti on Roomalaiskirjeestä (Room. 8:26-27) ja koko teos on polyfoniassaan yhtä aineetonta kuin Paavalin teologia: "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta."
"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla", joten voimme vallan hyvin säveltää riemukkaan fuugan tai vaikka pistää tanssiksi.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatin Komm, du süße Todesstunde BWV 161 Bach sävelsi Salomo Franckin tekstiin todennäköisesti syksyllä 1716. Tämä kantaatti on esillä Kahvia ja kantaatteja -sarjan toisessa osassa Joensuun Rantakylän kirkolla tänään 6.10.2019 klo 18, joten saatte siitä vähän perusteellisemman kattauksen.
Bach oli siirtynyt urkuriksi Weimariin 1708, ja maaliskuussa 1714 hänet ylennettiin konserttimestariksi eli hän johti Saksin-Weimarin hovin musiikkielämää. Pestiin kuului kantaatin säveltäminen kerran kuussa. Weimarin ajan kantaatteja on säilynyt nykypäiviin noin kaksikymmentä, mukana on muun muassa sellaiset kuin BWV 182, BWV 12, BWV 172, BWV 61, BWV 63 ja BWV 152.
1. Kantaatin BWV 161 ensimmäisessä osassa Bach yhdistää aarian ja koraalimelodian, mihin ei Weimarin hengellisessä ilmapiirissä ilmeisesti oltu totuttu. Aaria kun on maallinen, oopperaan viittaava juttu, jolle virttä ei noin vain naiteta. Niinpä Bach antaa virren soida pelkkänä melodiana. Hän silti yksilöi, että virsi on nimenomaan Herzlich tut mich verlangen, sillä niin sanotussa Leipzigin versiossa sopraanot laulavat virren sanoilla. Vuoden 1938 virsikirjasta löytyy tämä virsi numerona 594, ja käännös on sieltä poimittu. Muut käännökset olen nopsaan itse tehnyt.
Bach piti tästä sävelmästä, joka fryygisenä taipuu sekä molliin että duuriin. Matteus-passiossa tämä koraalisävelmä kuullaan viisi kertaa, joista viimeinen Wenn ich einmal soll scheiden hetkenä, jolloin Jeesus on juuri antanut henkensä. Tunnelmaltaan toisessa ääripäässä on jouluoratorion loppiaiskantaatin päätöskoraali Nun seid ihr wohl gerochen, jossa sävelmä soi juhlavasti trumpettein ja patarumpuin kanssa. Aluksi ei meinaa edes hahmottaa, että kyse on samasta koraalisävelmästä. BWV 161:n avausosa menee jonnekin näiden välimaastoon.
Nokkahuilut ja altto on yhdistelmä, johon liitän sellaisia sanoja kuin "maa" ja "hauraus".
Komm, du süße Todesstunde, Da mein Geist Honig speist, Aus des Löwen Munde; Herzlich tut mich verlangen Nach einem selgen End, Weil ich hie bin umfangen Mit Trübsal und Elend. Mache meinen Abschied süße, Säume nicht, Letztes Licht, Daß ich meinen Heiland küsse. Ich hab Lust abzuscheiden Von dieser bösen Welt, Sehn mich nach himml'schen Freuden, O Jesu, komm nur bald! ("Herzlich tut mich verlangen" verse 1)
Tule, suloinen kuolonhetki,
jolloin henkeni
maistaa hujanaa
leijonan suusta; Pois täältä maailmasta hartaasti halajan, surusta surkeasta jo iloon taivahan.
Tee jäähyväisistä suloinen,
älä viivy,
viime valo,
jotta voisin suudella Vapahtajaani. Suo, Jeesus, minun tulla jo riemuun luoksesi, on halu nähdä mulla sun kirkkautesi.
2. Toinen osa on tenorin resitatiivi. Viimeisillä riveillä continuon sello aktivoituu, resitatiivi lavenee ariosoksi ja tunnelma on toiveikas. Sanat viittaavat ehkä Filippiläiskirjeeseen: "minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa", kuten Biblia 1776 asian sanoo (Fil. 1:23). Taivaskaipuu tuo mieleen lapsuuden seuroissa lauletut Siionin laulut.
Welt, deine Lust ist Last, Dein Zucker ist mir als ein Gift verhaßt, Dein Freudenlicht Ist mein Komete, Und wo man deine Rosen bricht, Sind Dornen ohne Zahl Zu meiner Seelen Qual. Der blasse Tod ist meine Morgenröte, Mit solcher geht mir auf die Sonne Der Herrlichkeit und Himmelswonne. Drum seufz ich recht von Herzengrunde Nur nach der letzten Todesstunde. Ich habe Lust, bei Christo bald zu weiden. Ich habe Lust, von dieser Welt zu scheiden.
Maailma, sinun ilosi on kuorma,
sinun sokerisi on minulle kuin vihattu myrkky,
sinun ystävyytesi valo
on pyrstötähteni,
ja missä ruusujasi taitetaan,
ovat lukemattomat piikit
sieluni kärsimyksenä.
Kalpea kuolema on aamuruskoni,
jonka kanssa minulle nousee
loiston ja taivaan ilon aurinko.
Siksi huokaan todella sydämen pohjasta
vasta kuolonhetken jälkeen.
Haluan laiduntaa Kristuksen kanssa,
Haluan ummistaa silmäni tälle maailmalle.
3. Tenoriaariassa kaipaus jatkuu. Verlangen-sanan sävelittämisessä Bach käyttää huokauskuviota ja melodia suuntautuu alas, vaikka se voisi suuntautua myös ylös.
Mein Verlangen Ist, den Heiland zu umfangen Und bei Christo bald zu sein. Ob ich sterblich' Asch und Erde Durch den Tod zermalmet werde, Wird der Seele reiner Schein Dennoch gleich den Engeln prangen.
Minun kaipaukseni
on syleillä Pelastajaa
ja olla pian Kristuksen luona.
Vaikka kuolevainen tuhka ja pöly
murskataan kuoleman kautta,
sielun puhdas valo
loistaa kuin enkeli.
4. Tässä alttoresitatiivissa pistää korvaan se, että mukana on nokkahuilut ja jouset. Bach maalailee pitkään viidennen rivin tekstiä ja laulaja viipyy sanalla Schlaf, uni. Sanalla auferwecken on nouseva kuvio, ja viimeisen rivin sana schlage lienee antanut aiheen nokkahuilujen staccato-kuvioille. Tätä kuolinkello-efektiä Bach käyttää aika usein.
Der Schluß ist schon gemacht: Welt, gute Nacht! Und kann ich nur den Trost erwerben, In Jesu Armen bald zu sterben: Er ist mein sanfter Schlaf. Das kühle Grab wird mich mit Rosen decken, Bis Jesus mich wird auferwecken, Bis er sein Schaf Führt auf die süße Lebensweide, Daß mich der Tod von ihm nicht scheide. So brich herein, du froher Todestag, So schlage doch, du letzter Stundenschlag!
Päätös on jo tehty:
maailma, hyvää yötä!
Vain siitä voin saada lohdun,
että saan pian kuolla Jeesuksen käsivarsille:
hän on lempeä uneni.
Kylmä hauta peittää minut ruusuilla,
kunnes Jeesus on minut herättävä,
kunnes hän johtaa laumansa
makeille elämänniityille,
niin että kuolema ei voi erotta minua hänestä.
Valkene siis, sinä iloinen kuoleman päivä,
ja lyö pian, sinä viime tunti!
5. Viidennen osan Franck on merkinnyt aariaksi, mutta Bach säveltää tekstin homofoniseksi kuoro-osaksi. Bach-tutkija Cristopf Wolff näkee tässä arkaaisessa osassa yhteyksiä thüringeniläiseen motettityyliin.
Wenn es meines Gottes Wille, Wünsch ich, daß Leibes Last Heute noch die Erde fülle, Und der Geist, des Leibes Gast, Mit Unsterblichkeit sich kleide In der süßen Himmelsfreude. Jesu, komm und nimm mich fort! Dieses sei mein letztes Wort.
Jos on Jumalan tahto,
toivon että ruumiin kuorma
jo tänään täyttäisi maata,
ja henki, ruumiin vieras,
pukeutuisi kuolemattomuuteen
makeassa taivaan ilossa.
Jeesus, tule ja ota minut pois!
Tämä olkoon viimeinen sanani.
6. Nokkahuilut koristelevat päätöskoraalia.
Der Leib zwar in der Erden Von Würmen wird verzehrt, Doch auferweckt soll werden, Durch Christum schön verklärt, Wird leuchten als die Sonne Und leben ohne Not In himml'scher Freud und Wonne. Was schadt mir denn der Tod? ("Herzlich tut mich verlangen" verse 4)
Ja vaikka ruumis kerran maan multaan lasketaan, niin vielä ääni Herran sen kutsuu kunniaan. Sä minut luokses ota ja ruumis kirkasta. Kun loppuu synnin sota, suo kruunu armosta.
Kantaatti Christus, der ist mein Leben BWV 95 (1723) on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon Bach piti koraaleista. Kantaatin avausosa alkaa kuoron laulamalla koraalilla, jonka jälkeen kuullaan tenorin resitatiivi ja sitä seuraa kuoron laulama säkeistö koraalista Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Sen jälkeen kuullaan sopraanon resitatiivi, joka jatkuu sopraanon laulamaksi koraaliksi Valet will ich dir geben. Lopussa on vielä koraali.
Kolmas osa on tenorin resitatiivi, jonka jälkeen tenori laulaa teoksen ainoan aarian Schlage doch bald, selge Stunde. Edellisen kantaatin yhteydessä puhuttiin kuolinkello-efektistä. Tässä aariassa, jossa toivotaan, että "koita pian, siunattu hetki, viimeinen kellonlyönti", jouset soittavat pizzicatoja ja oboe d'amore tuudittaa laulajaa uneen. Bach käyttää tuutulauluissa kolmijakoista tahtilajia.
Aarian tunnelma on kahtalainen. Toisaalta toivotaan kuolemaa, toisaalta aariassa on jokin jännite. Ehkä aavistuksen kireä tunnelma syntyy siitä, että tenori pysyttelee paljolti korkeassa rekisterissä. Kuoleman toivomus ei lähde elämään sidotulta tuosta vain.
Tämän pyhän otsikkona on "Jeesus antaa elämän" (edellisen kantaatin otsikon voisi muuten kääntää "Kristus, joka on elämäni"). Evankeliumitekstissä kerrotaan leskestä, jonka ainoa poika oli kuollut. Jeesus säälii naista ja herättää pojan kuolleista. Tämä on yksi kolmesta kuolleistaherättämiskeissistä, joista evankeliumit kertovat. Jairoksen tytär oli toinen, Lasarus kolmas.
Koraalikantaatin Liebster Gott, wenn werd ich sterben BWV 8 (1724) alkukuorossa soivat taas kuolinkellot, tällä kertaa korkean nokkahuilun staccatoina. Tahtiosoituksena on jälleen kerran 12/8; siciliano näyttää olleen Bachin lempitanssi.
Kantaatin alkupuolella kärvistellään synnin maailmassa kuolemaa odottamassa, mutta neljännessä osassa, bassoaariassa Doch weichet, ihr tollen, vergeblichen Sorgen! ollaan jo voiton puolella.
Tämän pyhän neljäs kantaatti on Wer weiß, wie nahe mir mein Ende BWV 27 (1726). Ensimmäisessä osassa on palasteltu Ämelie Juliane von Schwarzenburg-Rudolstadtin koraalin (1686) ensimmäinen säkeistö siten, että sopraano, altto ja tenori kommentoivat koraalia säkeiden väleissä. "Kuka tietää, milloin aikani loppuu", kysyy koraali. "Sen tietää yksin hyvä Jumala", vastaa sopraano, ja niin edespäin.
Kolmannessa osassa altto sanoo kuolemalle "tervetuloa", kun se tulee vuoteeseen. "Iloisesti haluan seurata, kun hän kutsuu hautaan", sanoo laulaja Es-duurissa.
Bassoaarian Gute Nacht, du Weltgetümmel, hyvää yötä, maailman tuoksina, otsikon kahtalaisuuden Bach kuvaa hyvin selkeästi. Alkupuoli on rauhallinen, laskeva, mutta jälkipuoliskoa leimaavat nopeat kuudestoistaosakuviot. Aarian alkusävelet tuovat mieleen Ach, mein Sinn -aarian Johannes-passiosta.
Loppukoraalin sävelmä on arkaainen.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
