Meillä on erilaisia tapoja torjua syksyn pimeyttä. Joku lähtee etelään, toinen sytyttää kirkasvalolampun, kolmas juoksee. Itse turvaudun muutamiinkin eri keinoihin, joista yksi on luterilainen koraali - tietenkin J.S. Bachin työstämänä.
Adventti, luterilaisen kirkkovuoden alku, on ovella. Neljä vuotta sitten kirjoitin Bachin Weimarin aikojen adventtikantaatista Nun komm, der Heiden Heiland BWV 61 ja aloitin tekstillä kantaattisyklin, kantaattikirjoitusten sarjan, johon tuli kuutisenkymmentä postausta. Kaksi vuotta sitten tein postauksen koraalista Nun komm, der Heiden Heiland, jonka ensimmäisellä säkeistöllä kantaatti alkaa.
Saman Lutherin adventtikoraalin pohjalta Bach teki alkutalvesta 1724 koraalikantaatin BWV 62. Siitä seuraavassa muutama sana.
Sana adventti tavataan jo Agricolan teksteissä. Sanassa, joka on tullut meille latinasta, on kaksi osaa, etuliite ad, luo, kohti, ja verbi venire, joka tarkoittaa saapumista tai tulemista, kerrotaan Kotuksen sivuilla.
Adventtina laulettiin Leipzigissa koraalia, jossa der Heiden Heiland, pakanoiden pelastaja, tulee meidän luoksemme. Samaan aikaan pelastaja ei ole vielä tullut, sillä adventtina odotamme Jeesuksen syntymää. Kas tässä meillä kuva kristityn elämästä: toisaalta Jeesus on jo täällä, tässä ja nyt meidän keskellämme, toisaalta kristitty odottaa täyttymystä, jolloin hän näkee Vapahtajansa kasvoista kasvoihin.
Bach luo kantaattinsa alkukuoroon odotuksen vihjaamalla koraaliin. Koraalin ensimmäinen säe kuullaan bassossa alun soitinjaksossa, mutta se saattaa hukkua muun hälyn alle. Vapahtaja on jo täällä, jouluruuhkissa ja pikkujouluissa, vaikka emme sitä välttämättä tajua, kuule tai näe.
Myös kuoro aloittaa koraalia enteilevillä kuvioilla, kunnes sopraanot laulavat koraalia pitkissä aika-arvoissa. Hassu juttu, että vaikka alkukuoron sävellaji on h-molli, tunnelma ei ole "yksinäinen ja surullinen" (Charpentier 1690) eikä "eriskummallinen, haluton ja melankolinen" (Mattheson 1713).
Soitinritornelloissa toistuu motiivi, jossa on yksi kahdeksasosa ja kaksi kuudestoistaosaa. Albert Schweitzer kutsui tätä daktyylikuviota sanalla Freudenmotiv, ilomotiivi, sillä Bach käyttää usein tätä kuviota kuvatessaan ilon affektia. Tyypillisesti kuvio on nouseva, sillä ilo suuntautuu pikemminkin ylös kuin alas.
Koraali on musiikillisesti kehysmuoto, jossa ensimmäinen ja viimeinen säe ovat samankaltaiset. Bach täydentää ABA-muodon vielä kertaamalla viimeisen fraasin jälkeen alun soitinjohdannon.
Tenoriaariassa Bewundert, ihr Menschen ihmetellään suurta mysteeriä: suurin hallitsija ilmestyy maailmaan, taivaan aarteet avataan ja meille annetaan jumalaista mannaa. Ja siveys, die Keuschheit, ei ollenkaan saastu. Mitä tämä tarkoittaa?
Kun kyse on koraalikantaatista, myös aarioiden taustalla häämöttää Lutherin koraali, tenoriaarian tapauksessa sen toinen ja kolmas säkeistö. Lutherin tekstin taustalla puolestaan on Pyhän Ambrosiuksen jouluhymni Veni redemptor gentium 300-luvulta eli siveyskysymyksiä on tarkasteltava tuon ajan kulttuuria vasten. Mielelläni jätän keskustelun neitseestä syntymisestä ja muusta sellaisesta niille, joille asialla on jotakin merkitystä. Virren (VK 16:3) suomennoksessa Maskun Hemminki ohittaa siveyskohdan näin: "Synnittä on syntynyt, / synnittä myös elänyt,..."
Bassoresitatiivissa mainitaan Juudan sankari - sama hahmo, joka syöksyy esiin Johannes-passiossa kesken passion intiimeimmän kohdan, alttoaariassa Es ist vollbracht.
Bassoaaria Streite, siege, starker Held on taisteluaaria, jossa sankari taistelee meidän puolestamme. Tässä onkin aika hankalia nopeita kuvioita ja isoja hyppyjä laulettavana!
Seuraava osa on resitatiivi, joka on kirjoitettu sopraanon ja alton duetoksi. Harvinainen ratkaisu! Omat ajatukseni se vie Bachin joulumusiikkiin, tarkemmin sanoen ehkä Magnificatin tertsettoon.
Lopuksi koraalin viimeinen säkeistö, joka on doksologia, ylistyslaulu.
Käykäämme kuuntelemaan alankomaalaisten upeaa esitystä.
Topi Linjama
