Die Kunst der Fugen mysteeri

Taiga-kvartetti esitti Joensuun taidemuseolla eilen otteita Bachin Die Kunst der Fugesta. Pidin aluksi pienen puheenvuoron, jossa kerroin vähän jotain fuugasta ja illan teoksesta. Että mikä on teema, teeman inversio, diminuutio ja augmentaatio, ja millainen on kolmoisfuugan idea.

Istuin etupenkissä ja mietin, missä ja mikä tämä teos oikein on. [Nyt saattaa tulla vähän ufoa tekstiä, mutta kirjoitan, koska voihan olla, etten ole ainoa musiikkiinuskova.]

Jousisoittajien soittamat stemmat tuntuivat yhtyvän heidän yläpuolellaan joksikin, mitä voisi kutsua puhtaaksi musiikiksi tai musiikiksi sinänsä. Samaan aikaan jokin osa minussa - sanotaan vaikka sielu - haluaa jättää kehon ja kaiken aineellisen yhtyäkseen musiikkiin.

Viime kuukauden olen työskennellyt Bachin kantaattien parissa. Kantaateissa esiintyy melko usein duettotyyppi, jossa on sopraano edustaa sielua ja basso Jeesusta. He ovat rakastuneita, jotka odottavat taivaallisia häitään. Aarioissa on toisinaan kovinkin eroottinen sävy, mutta eroottisuus on kuitenkin sivuosassa: ihmisessä asuu kaipaus, jota mikään tämänpuolinen (ei edes täydellisen hyvä parisuhde) ei kykene täyttämään. Kaipuun kohteelle on annettu nimiä, mutta yhtä kaikki ne ovat vain pyrkimyksiä sanoittaa sellaista, mitä ei voi sanoittaa.

Minä annan kaipuulle nimen Die Kunst der Fuge. Uskon, että joskus kaipaus päättyy ja silloin yhdyn musiikkiin.

Laajennan näkökulmaa. Puhun Bachista näin, koska olen sen kanssa niin pitkään askarrellut. Aivan samanlaisia tuntemuksia löydän itsestäni, kun kuuntelen vaikkapa punakylkirastaan tai peltosirkun laulua. Jumala - tai musiikki - ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

Arvostan tavattomasti muusikoita, jotka voivat välittää tällaista musiikkia meidän kuultavaksi. Näen heidät nimenomaan viestinvälittäjinä. He ovat ehkä peltosirkkua tietoisempia siitä, mitä tekevät, mutta musiikin vastaanottaja on viime kädessä se, joka antaa musiikille merkitykset.

Taiga-kvartetissa soitti viulistit Huba Hollókői (vas.) ja Sakari Tervo, sellisti Mea Halonen ja alttoviulisti Hans Lodders.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä ja tietokirjailija

Mitä Bach minulle merkitsee?

Tänä keväänä pääsen puhumaan Bachista luennoilla, jotka Kriittinen korkeakoulu ja Opintokeskus SIVIS järjestävät Joensuussa. Ensimmäisen luennon aiheena on musiikin retoriikka, toisen fuuga. Laitapa ti 4.4. ja ma 17.4. klo 17-19 kalenteriin. Paikkana on Joensuun pääkirjaston Muikku-sali.

Taustaksi luennoille kirjoitan muutaman rivin siitä, mitä Bach on minulle merkinnyt. Koska tekstistä näyttää tulevan aivan kamala muistelmateos, vedän vähän överiksi ja kutsun itseäni hetken aikaa sedäksi.

***

Setä muistelee: lapsuus klassisen musiikin ympäröimänä

Lapsuudessa sedän kotona soi piano.

"Melkein kaikki koko isosta perheestämme soitti pianoa, joka ei tosiaankaan ollut olohuoneessa, vaan kahden oven takana", setä muistelee.

Kuudennella luokalla opettaja oletti sedän sisarustensa tavoin soittavan pianoa. Opettaja taisi luulla, että setä valehtelee, kun hän sanoi, ettei osaa.

Setä oppi nuotit vasta 14-vuotiaana. Mutta sitä ennen setä oli ahkera musiikin kuluttaja.

"Kuuntelin klassista musiikkia radiosta, äänitin sitä C-kaseteille ja pyöritin soittimessani muutamaa omistamaani CD-levyä. Oli Bachia, Mozartia, Beethovenia, Johann Straussia, Dvořákia, Brahmsia, Chopinia sun muuta. Konserteissa ei käyty, koska uskonto", setä muistelee.

Kasiluokalla setä innostui pianonsoitosta tavattomasti. Hän soitti ensin kotona omin päin (aivan liian vaikeita kappaleita) ja hakeutui sitten musiikkikouluun. Yläasteen jälkeen setä piti välivuoden, jonka aikana hän suoritti pianonsoiton 3/3-tutkinnon, musiikin teoriat ja musiikkitiedot.

"Isällä oli pelisilmää, kun hän teki tällaisen ratkaisun mahdolliseksi", setä muistelee.

Välivuoden aikana setä pyykkäsi, teki ruokaa ja soitti pianoa.

"Aloitin pianonsoiton aamupäivällä heti herättyäni, tein välillä ruokaa ja jatkoin pianonsoittoa päivällisen jälkeen. Illalla saatoin jatkaa harjoituksia ulkorakennuksessa, missä oli kakkospiano. Monesti tuli soitettua 4-5 tuntia päivässä", setä muistelee.

Lukiossa setä jatkoi jonkin aikaa pianotunteja, mutta kemiat opettajan kanssa eivät kohdanneet, joten hän jätti tunneilla käynnin. Armeijan jälkeen setä alkoi opiskella musiikkitiedettä Jyväskylän yliopistossa ja tajusi, että pianotutkinnosta saisi sivuaineen. Setä pyrki ja pääsi konservatorion puolelle pedioppilaaksi ja suoritti pianosta C-kurssin.

Bachin erityisasema alkoi hahmottua sedälle vähitellen.

"Soitin tietysti nuorena Bachia - eihän siltä kukaan voi välttyä - ja olin lukenut, että Bach oli tärkeä lukemattomille säveltäjille hänen jälkeensä. Mutta romantiikan pianokirjallisuus, erityisesti Chopin, kiinnosti minua Bachia enemmän vielä opiskeluvuosina. Tein gradunkin varhaisromantiikan pianoimprovisaatioista", setä muistelee.

***

Bach lievitti kärsimystä

Se setä-pelleilystä. Palataan minä-muotoon.

Opintojen loppuvaiheessa muutin vaimoni kanssa Joensuuhun. Pidin paikallisessa kansalaisopistossa musiikkiluentoja ja vedin myös joitakin Matteus-passio-teemaisia luentoja kirkoissa. Sellainen mielikuva jäi, että ihmiset pitivät niistä. Bachin selittämiselle oli kysyntää.

Alkuvuodesta 2016 ystäväni, kolmen lapsen isä menehtyi syöpään. Suru tarttui niskasta, riepotteli ja heitteli. Huomasin kuuntelevani Matteus-passiota ja muistin, että tätä olen kuunnellut aiemminkin: ensin lapsena, kun äiti menehtyi ja sitten aikuisena, kun menetimme esikoispoikamme, jonka elämä jäi kuuden tunnin mittaiseksi.

Kuuntelin passiota ja itkin. Isoista lattiakaiuttimista kuuntelin lattialla selällään maaten myös muita Bachin teoksia ja tunsin fyysisesti, kuinka palikat sisälläni liikahtelivat kohdalleen.

Bach huojensi nuoruuden surussa.

Musiikki - saati Bach - ei ollut ainoa apu kriiseissä, mutta se oli yksi tärkeimmistä. Tutkijat osaavat kertoa, että musiikki lievittää kipua, vähentää stressiä ja ahdistusta ja saa aikaan tunteen, etten ole yksin, ja moni musiikin ystävä voi nämä vahvistaa.

Erityisen väkevästi nämä asiat ilmenevät mielestäni Bachin musiikissa. Minusta Bach ymmärtää poikkeuksellisen hyvin ihmisen psyykettä; hän tietää, millaisia psyykkisiä tapahtumia - tai sielunliikahduksia, joiksi niitä saatettaisiin barokin kielellä kutsua - kuulijan olisi hyvä käydä läpi ja kykenee muotoilemaan ne johdonmukaiseksi ja väkeväksi musiikiksi.

"Kärsimystä ei voi pyykäistä olemattomiin, mutta Bachia kuunnellessa voi tuntea, että joku on nähnyt kärsimykseni ja ottanut sen todesta", sanon kirjassani Johdatus Johannes-passioon.

Musiikki on tunteiden kieltä

Minulle musiikki on kieltä - ainakaan minä en pysty puhumaan, jos soitan pianoa - ja tarkemmin sanottuna tunteiden kieltä. Musiikki kertoo tunteista, herättää niitä, vie niihin ja puhdistaa niistä.

Tulkitsen omaa elämänhistoriaani siten, että musiikin avulla olen hakenut ja käynyt läpi tunteita, joille niukan tunneilmaisun ja olemattoman tunnesanoittamisen kulttuurissa ei ole ollut sanoja. Bach on ollut ystävä, joka on ottanut kädestä kiinni ja johdattanut vaikeiden tunteiden äärelle, jotta pääsisin sinuiksi niiden - ja viime kädessä itseni - kanssa.

Olennaista ei niinkään ole tunteiden nimeäminen, vaan niiden kokeminen ja hyväksyminen osaksi itseä. Mutta osaan kyllä nimetä joitakin tunteita, esimerkiksi surun. Suruun suostuminen, sen kohtaaminen ja läpikäyminen on ollut välillä varsin fyysistäkin, mutta lopputulema on jotakin sellaista, että suru on totta, se saa nousta esiin, se ei riko.

Bach-harrastuneisuuteni on vuosien mittaan edennyt yhä ammattimaisempaan suuntaan. Tärkeä etappi oli Kordelinin säätiön apuraha, jonka turvin saatoin keskittyä kirjoittamaan kirjaa Matkaopas Matteus-passioon, joka ilmestyi 2020. Tänä vuonna ilmestyi toinen kirja, Johdatus Johannes-passioon.

Mitä seuraavaksi - sitä en tiedä. Mutta Bach-matka jatkuu.

Tänä keväänä on alussa mainittujen luentojen lisäksi tulossa muun muassa Johannes-passion chatti-seuranta Yle Radio 1:n kanssa kiirastorstai-iltana. Pitkänperjantain iltana olen vieraana Radion sinfoniaorkesterin Matteus-passiokonsertin väliajalla.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä ja tietokirjailija, jolta on ilmestynyt kaksi Bach-aiheista kirjaa, Matkaopas Matteus-passioon (2020) ja Johdatus Johannes-passioon (2023)

"Heitetään arpaa, kuka sen saa"

Yksi Johannes-passion kiinnostavimpia kohtia on mielestäni episodi ristin juurella.

Evankelista Johannes (Joh. 19:23-25) kertoo, kuinka ristiinnaulittuja vartioivat sotilaat ottivat näiden vaatteet ja jakoivat ne neljään niin että kukin sotilas sai osansa. Jeesuksen ihokas oli saumaton, joten siitä sotilaat päättivät heittää arpaa. Johannes sanoo, että näin kävi toteen tämä kirjoitus: "He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa." (Ps. 22:19)

Johannes viittaa useassa kohdassa kirjoituksiin ja niiden täyttymiseen. Tunnetuin näistä on Jeesuksen "se on täytetty", jota Bach tarkastelee alttoaarian Es ist vollbracht verran. Kaikkiin profeetallisiin kohtiin Bach ei suinkaan tartu. Bach ohittaa hyvin lyhyesti vaikkapa kohdan, jossa Jeesus ristillä sanoo, että hänellä on jano.

Mutta sotilaiden arvanheitolle Bach antaa aikaa noin puolitoista minuuttia.

Roomalaiset sotilaat pelasivat mahdollisesti noppapeliä nimeltä tali, joka tunnetaan englanniksi nimellä knucklebones. Noppina voitiin käyttää esimerkiksi lampaan kanta- eli telaluita. Niitä oli helposti saatavilla ja ne olivat aika tavalla kuution muotoisia.

Peliä pelataan maassa istuen. Toinen käsi pidetään selän takana ja toisella heitetään nopat maahan. Kauimmaksi jäänyt otetaan käteen, heitetään se ilmaan, kaapataan nopeasti maasta mahdollisimman monta noppaa kouraan ja otetaan ilmasta putoava noppa samalla kädellä vielä kiinni.

Bachin mielessä on ehkä saattanut olla jokin toinen peli, mutta (noppa)peliltä kohtaus kovasti kuulostaa. Kuorokohtaus on neliääninen - sotilaitahan oli neljä - ja se on fuugamainen eli äänet tulevat sisään yksi toisensa perään ikään kuin sotilaat pelaisivat vuorotellen. Basso continuo soittaa nopeaa "arpakuutionpyörityskuviota". Sopraano laulaa lopussa korkean a:n - siinä kohdin voittaja kenties ratkeaa.

Banaali ja ylevä

Bach on kuin elokuvaohjaaja, joka kesken kiivaimpien juonenkäänteiden tarkentaa yllättäen kameran banaaliin ja yhdentekevään seikkaan. Jumala itse kantaa ristillä maailman syntiä, mutta sotilaita ei voisi vähempää kiinnostaa. Heillä on peli kesken.

Miksi Bach tekee näin? Mitä hän haluaa sanoa?

En tietenkään tiedä, mutta spekuloin.

Passiossa Bach eläytyy kaikkien henkilöiden, myös sotilaiden tilanteeseen. Sotilaiden näkökulmasta kolmen ristiinnaulitun vartioiminen oli kenties pitkäveteinen tehtävä. Odottaa kukkulalla, että kuolemaantuomitut kuolevat. Pelaaminen toi tehtävään vaihtelua ja auttoi ajan tappamisessa. Uhkapelit olivat Rooman armeijassa kiellettyjä, mikä saattoi tuoda peliin panoksen - siis ihokkaan - lisäksi oman jännityksensä.

Vaikka Jeesuksen lunastus ei heitä kiinnostanut, se silti kristinuskon mukaan koskee myös heitä. Jeesus kantoi maailman synnin, ei pelkästään osaa siitä. Vihjaako Bach, että myös me saatamme olla sotilaiden kaltaisia; että myös me kiinnitämme huomion viihteeseen ja ajanvietteeseen, vaikka Kristus kärsii vieressä?

Arvanheittokohtaus on arkipäiväinen (vaikka Bachin musiikki on mestarillista). Se tuo mieleen Lutherin, joka lainasi kansan renkutuksia koraalisävelmiksi. Ne olivat ihmisille tuttuja. Eikä Paholaisella ollut Lutherin mielestä omistusoikeutta hyviin sävelmiin.

Bachin Goldberg-muunnelmien viimeinen muunnelma on quodlibet, muoto, jossa yhdistetään kaksi tai useampia suosittuja sävelmiä kontrapunktiseksi kudokseksi. Toisessa renkutuksessa sanotaan, että "olen ollut niin kauan poissa luotasi, tule lähemmäs, tule lähemmäs" ja toisessa, että "kaali ja nauris ajavat minut tiehensä, mutta jos äitini laittaisi lihaa, saattaisin jäädä". Muunnelmat ovat ikääntyneen säveltäjän kynästä vuodelta 1741/42, mutta jo vuodelta 1707 tiedetään hää-quodlibet BWV 524.

Quodlibet on sävellysmuotona humoristinen ja siinä on usein arkipäiväinen ja triviaali - hienosti sanottuna banaali - vivahde. Banaali on mielestäni oikea sana kuvaamaan myös arvanheittokohtausta. Banaalius korostuu, kun tapahtumien taustana on ristillä kuoleva Jeesus. Vähän kuin pelattaisiin pokeria kirkon alttarilla.

Arvanheittokohtauksessa ollaan jalat maassa, kiinni arjen turhanpäiväisissä asioissa. Mutta Bach ei moralisoi tai sano, että se olisi huonoa tai väärin. Minulle jää kohtauksesta sellainen tunne, että Bach hyväksyy Lutherin tavoin banaalin osaksi ihmiselämää. Samat ihmiset puhuvat kaunopuheisesti Jumalasta ja nauravat pieruvitseille.

Bach lukee Fingerporin, jossa Jumala tempaisee pari olutta. Kuva: faceapp

Loppuun vielä tuo kuorokohtaus.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä ja tietokirjailija, jolta on ilmestynyt kaksi Bach-aiheista kirjaa, Matkaopas Matteus-passioon (2020) ja Johdatus Johannes-passioon (2023)

Johannes-passio, Bachin rohkein teos

Tässä postauksessa kerron, millainen teos Bachin Johannes-passio on ja mitä opin, kun kirjoitin siitä kirjan.

Mikä on Johannes-passio?

Passiot olivat suosiossa protestanttisen Saksan alueella 1700-luvun alussa. Osa tuon ajan passioista oli lähinnä hengellistä viihdettä, mutta Johann Sebastian Bachin (1685-1750) passiot olivat kirkon kovan luokan käyttömusiikkia. Passioita esitettiin Leipzigin kirkoissa pitkänäperjantaina.

Bachin kahdesta säilyneestä passiosta Johannes-passio on varhaisempi, dramaattisempi, impulsiivisempi ja lyhyempi. Se esitettiin ensi kerran Leipzigin Nikolainkirkossa pitkänperjantain vesperissä vuonna 1724. Sitä pidettiin pitkään Matteus-passion (1727) harjoitustyönä, vaikka jo Robert Schumann ymmärsi, kuinka mestarillisesta teoksesta on kysymys.

Johannes-passion juoni rakentuu Johanneksen evankeliumin 18. ja 19. lukujen varaan, joissa kerrotaan Jeesuksen viimeisistä päivistä. Evankelistan osuudet laulaa tenori, Jeesus on basso. Kuoro tulkitsee juutalaisten repliikit.

Koraalit tuovat teokseen seurakunnan hartauden harjoittamisen näkökulman. Lisäksi teoksessa on runoteksteihin pohjautuvia aarioita, ariosoja ja kuoro-osia.

Draamasta rauhaan

Johannes-passion alkukuoro Herr, unser Herrscher on läntisen taidemusiikin dramaattisimpia avausosia. Vellovat jouset, puupuhallinten riipivät dissonanssit ja kuoron Herr-huudot tempaavat kuulijan mukaan ristintien tapahtumiin.

Bachin tekstiratkaisu on poikkeuksellinen: kärsimystielle lähdetään laulamalla ylistystekstiä Psalmista kahdeksan. Alkukuoron B-taitteessa viitataan kärsimykseen ja alhaisuuteen, ja sen jälkeen alku kerrataan. Jotkut tutkijat näkevät tässä viittauksen Johanneksen evankeliumiin, jossa Sana tulee lihaksi, oli meidän keskellämme ja nousi takaisin kirkkauteen.

Kansanjoukkojen kuorokohtaukset antavat Johannes-passiolle kiihkeän yleisilmeen. Kiihkeys ei ole Bachin keksintöä, vaan se nousee evankeliumista. Johannes puhuu "juutalaisista", ei "kansasta", kuten Matteus. Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen aikaan kristinusko oli jo erkaantunut juutalaisuudesta.

Johannes-passion aariat ovat suhteellisen lyhyitä, ja levollisia hiljentymisen hetkiä on vähän. Matteus-passion pitkiin aarioihin voi verrata lähinnä aariaa Erwäge.

Passion aikana kuulija johdatellaan monenlaisten tunnetilojen läpi. Valoisinta puolta edustaa passion alkupuolella kuultava sopraanoaaria Ich folge dir gleichfalls. Tenoriaariassa Ach, mein Sinn katumus saa melkeinpä väkivaltaisia piirteitä. Loppupuolen sopraanoaariassa Zerfließe, mein Herze laulaja on joutunut lohduttoman surun valtaan.

Teos voisi loppua Ruht wohl -kuoroon, jossa Jeesuksen luille lauletaan, että "levätkää rauhassa". Mutta Bach astuu askeleen etäämmälle haudan surusta ja antaa lopuksi äänen seurakunnalle. Loppukoraali Ach Herr, laß dein lieb Engelein on meidän virsikirjassamme (VK 376:3) ja siinä sanotaan näin:

"Kun päättyy kerran matkani, / lähetä, Herra, enkeli / luoksesi minut tuomaan."

Virsikirjan kauneinta kuolemaa käsittelevää runoutta, sanoi runoilija Niilo Rauhala tästä Paul Stockmannin virrestä.

Johannes-passio rohkaisee toimintaan

Sain idean kirjaani Johdatus Johannes-passioon vaimoltani ja tyttäreltäni, jotka lauloivat viime vuonna Johannes-passiota Joensuussa. Passioillan jälkeen he kysyivät iltateellä, miksi en tekisi tästä passiosta samantapaista kirjaa kuin Matteus-passiosta. Kannen väri, kirjan nimi ja rakenne olivat jo valmiina.

En yrittänyt tehdä puhdasta tietokirjaa, vaan lähdin tutkimaan passion ja elämän välistä suhdetta. Kysyin, mitä Johannes-passio voi tämän päivän ihmiselle merkitä ja miksi se puhuttelee niin väkevästi vielä kolmen vuosisadan jälkeen. Samalla pohdin kristinuskon suurta tarinaa ja sekä Bachin että omaa suhdettani siihen.

Ajauduin tässä kirjassa aiempaa enemmän teologian alueelle. Ymmärsin, että Johanneksen ja synoptisten (eli niiden muiden) evankeliumien kuvaama Jeesus ovat eri asia. Synoptikot kertovat, mitä Jeesus teki ja opetti, Johannes, mitä hän oli ja mitä hän merkitsi.

Johanneksen evankeliumi on muita evankeliumeita myöhäisempi. Sen kirjoittajan yhteisö oli irtautunut juutalaisuudesta ja mielsi juutalaiset "heiksi". Jos minulta kysytään, niin sanoisin irtaantuminen olleen kivulias - sen verran vahvoin sanankääntein juutalaisista evankeliumissa puhutaan (ks. esim. Joh. 8:44).

Edellisessä kirjassani - Matkaopas Matteus-passioon - tunsin jääväni hetkeen, jolloin kuollut Jeesus makaa haudassaan. Matteuksen Jeesus on lihaa ja verta, hän hikoilee verta ja huutaa ristillä epätoivoaan. Johanneksen Jeesus on Jumala, joka ei osoita kärsivänsä. Hän tietää kaiken ennalta ja toteuttaa Isänsä antaman tehtävän.

Koska Johanneksen Jeesus ei vaikuta kuin osittain ihmiseltä, huomio kiinnittyy enemmän tarinaan ja suunnitelmaan: mistä on kysymys tarinassa, jonka tärkein ja käsittämättömin hetki on ylösnousemus?

Johannes-passion draama ja ulospäin suuntautunut energisyys ohjasivat ylösnousemusajatukset jotenkin näin: Synnin olemus on itseensä käpertyminen, sanoo Luther. Kristinuskon kertomuksen mukaan Jeesus vapautti meidät synnistä - siis itseensä käpertymisestä. Viesti on, että olemme vapaita kahleista, jotka estävät meitä avautumasta maailmalle ja tekemästä sitä mitä pidämme oikeana.

Topi Linjama

Kirjoittaja on musiikkitieteilijä, joka on julkaissut kaksi Bach-teemaista kirjaa, Johdatus Johannes-passioon (Basam 2023) ja Matkaopas Matteus-passioon (Basam 2020)