Nun komm, der Heiden Heiland,
Der Jungfrauen Kind erkannt,
Des sich wundert alle Welt,
Gott solch Geburt ihm bestellt.
Tule nyt, pakanoiden Vapahtaja,
joka tunnetaan neitseen lapsena,
koko maailma hämmästelee,
kuinka Jumala säätää sellaisen syntymän. [käännös TL]
Pyhän Ambrosiuksen 300-luvulla kirjoittama jouluvirsi kääntyi Lutherin käsissä muotoon Nun komm, der Heiden Heiland ja se löytyy suomalaisesta virsikirjasta nimellä Jeesus Kristus meille nyt (VK 16).
Bachin aikaan virsi oli sikäläinen Hoosianna, jota laulettiin adventtina. Se löytyy Bachin kolmesta ensimmäiselle adventille sävelletystä kantaatista. Koraalialkusoittoja samasta virrestä on säilynyt viisi. Tässä postauksessa käyn läpi näitä teoksia.
Kantaatin BWV 61 (1714) ensimmäisen osan muoto on lainattu Ranskan hovista: pisteellisissä rytmeissä kulkevan ranskalaisen alkusoiton tahdissa Aurinkokuningas saapui aitioonsa Ranskan hovin oopperanäytöksissä. Bachin Aurinkokuningas on tietenkin seimeen syntyvä Jeesus, jonka laskeutumisen taivaasta alas maan päälle voi kuulla ensimmäisessä säkeessä (sen laulavat ensin sopraanot, sitten altot, sitten tenorit ja lopulta bassot).
Toisen säkeen der Jungfrauen Kind erkannt Bach kirjoittaa homofoniseen tyyliin, mutta kolmas säe, jossa maailma "hämmästelee", onkin kuulijan hämmästykseksi nopea kolmijakoinen jakso. Tosiasiassa ratkaisu itsessään ei hämmästytä, sillä ranskalaisen alkusoiton rakenteeseen kuuluu nopea kolmijakoinen B-taite. Enemmänkin hämmästyttää se, miten nerokkaasti Bach lukee virren tekstiä ja rakennetta: melodian rakenne on a-b-c-a, eli ensimmäinen ja viimeinen säe ovat identtiset. Siitä saadaan helposti kehysmuoto. Bach tajuaa, että c-säe poikkeaa sisällöltään muista säkeistä ja rakentaa oivaltavasti B-taitteen siitä eikä säkeiden b ja c yhdistelmästä.
Neljäs säe on jälleen homofoninen pisteellisissä rytmeissä.
Kuunnelkaa, mikä imu viuluissa on tässä Rudolf Lutzin johtamassa tulkinnassa! Tempaa kuulijan täysin mukaan!
Avausosa tuntuu tässä (kuten varsin usein on laita) kantaatin vaikuttavimmalta osalta. Kantaatin kaikkien osien suomennokset löytyvät täältä.
Edellinen kantaatti oli Weimarin vuosilta, seuraava samanniminen kantaatti BWV 62 on sävelletty Leipzigissa 1724, jolloin Lutherin virsi (ja ensimmäinen luterilainen saksankielinen virsikirja Achtliederbuch) täytti 200 vuotta. Ehkäpä juhlavuoden innoittamana Bach aikoi kirjoittaa koraalikantaatin jokaiselle pyhälle.
Kantaatti alkaa koraalifantasialla, jonka sävy poikkeaa tyystin edellisen kantaatin sävystä. Sanoisin, että osan rakenteellinen esikuva menee Ranskan sijaan Italiaan ja concertante-tyyliin, jossa soittimia käytettiin pikemminkin solistisesti kuin säestyksenä. Taitavasti rakennetut soitinritornellot rytmittävät ja sulautuvat koraalin säkeisiin, jotka kuullaan käyrätorven vahvistamien sopraanoiden laulamina.
Sävelmä tuntuu tässä kantaatissa pehmeämmältä, eikä se johdu pelkästään siitä, että mukana on kaksi oboeta. Koraalisävelmän seitsemäs sävel on tässä alennettu, kun se aiemmassa kantaatissa on korotettu. Korotettu johtosävel on omiaan lisäämään tonaalista jännitettä.
Tässä osassa Vapahtaja ei saavu kuninkaallisessa loistossa. Vaikka soitintekstuuri on riuskaa ja selkeää, adventin kuningas tuntuu ilmestyvän mystisemmin, vihjauksien saattelemana. Herra saapuu pikemminkin alhaalta, ihmisten joukosta, kuin ylhäältä.
Kantaatin viimeisenä osana on koraalin viimeinen eli kahdeksas säkeistö, jonka Bach Leipzigin ajalle tyypilliseen tapaan kirjoittaa homofoniseksi neliääniseksi satsiksi.
Kolmas kantaatti, josta löydämme tämän adventtivirren, on Schwingt freudig euch empor BWV 36 vuodelta 1731. Alkukuoro ja muitakin osia on lainattu maallisista kantaateista, mutta toinen osa, jossa sopraano ja altto laulavat koraalia, on tehty varta vasten tähän kantaattiin.
Koraali lähtee painottomalta tahdinosalta. Tulee sellainen fiilis, että jos kuningas saapuu, hän saapuu ontuen. Todellisuudessa Bach on saattanut ajatella sanojen painotuksia: siirtämällä painoa neljäsosalla saadaan paino sanojen Heiden ja Heiland ensimmäisille tavuille, kuten olla kuuluu.
Kantaatin osassa kuusi (kohdasta 19'14) tenori laulaa kahden oboe d'amoren tukemana koraalin kuudennen säkeistön. Lopussa kuullaan vielä koraalin viimeinen säkeistö.
Orgelbüchlein-kokoelmassa koraalista on a-molliin kirjoitettu alkusoitto (BWV 599). Sen melodia on helposti löydettävissä sopraanosta. Toisin on laita koraalityöstelmässä (saks. Choralbearbeitung) BWV 659: siinä Bach koristelee ja venyttää fraaseja niin että on työn takana saada selvää, missä mennään. Voi hyvin kuvitella Mühlhausenin seurakuntalaisten närkästyksen, että Bach koristelee melodiat tunnistamattomiksi. Melodia liikkuu parin oktaavin alueella ja käy sormion ylimmällä c:llä. Pakanoiden Vapahtaja ei saavu ulkoisesti näyttävänä kuninkaana - hän pikemminkin hiipii sydämeen Betlehemin yön pimeydessä.
BWV 659 tuli tutuksi suurelle yleisölle 1900-luvun alussa Busonin tekemänä sovituksena, jota soittivat Horowitz ja muut. Pidän useimmista Busonin sovituksista, mutta tässä versiossa jokin vähän hiertää. Ehkä flyygelin legato-cantabile -yhdistelmä ei ihan ideaalisti palvele tätä koraalia.
Annetaan fantastisen Leo van Doeselaarin soittaa vielä BWV 660 ja BWV 661. Edellinen on trio, ja melodia kulkee kohtalaisesti koristeltuna sopraanoäänessä. Säkeiden välisen materiaalin Bach johtaa virren ensimmäisestä säkeestä ja syntyy vaikutelma, että kiinnostus on virren sisältöä enemmän musiikillisessa materiaalissa. BWV 661:ssä teema menee sellaisenaan jalkiossa. Nämä, kuten myös BWV 659, ovat Bachin viimeiseltä vuosikymmeneltä kokoelmasta Achtzehn Choräle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti