lauantai 25. marraskuuta 2017

Ensin teksti, sitten musiikki

Nykykuulija lähestyy myös Bachin hengellisiä vokaaliteoksia musiikin itsensä kautta. Otetaan vaikka usein esitetty kantaatti Ich will den Kreuzstab gerne tragen BWV 56: aivan fantastista musiikkia an sich.

Bachin lähtökohtina olivat kuitenkin kantaatin teksti ja jumalanpalvelus, johon kantaatti sävellettiin. Säveltäjän tehtävä ei ollut tehdä kuolematonta musiikkia, vaan kirkastaa kirkon sanomaa musiikin keinoin.

Bachin libretistit eivät olleet mitään maailmankuuluja runoniekkoja, vaan pikemminkin maakunnallisen kirjoittajayhdistyksen aktiiveja tai teologeja, kuten Christoph Birkmann, jonka kynästä tämän kantaatin tekstit ovat loppukoraalia lukuunottamatta.

Otetaan lähilukuun kantaatin toinen osa, resitatiivi, ja spekuloidaan, miten Bach on syventänyt tekstin sisältöä. Dietrich Fischer-Dieskau & Karl Richter 1965, bitte schön:


Mein Wandel auf der Welt
Ist einer Schiffahrt gleich:
Betrübnis, Kreuz und Not
Sind Wellen, welche mich bedecken
Und auf den Tod
Mich täglich schrecken;
Mein Anker aber, der mich hält,
Ist die Barmherzigkeit,
Womit mein Gott mich oft erfreut.
Der rufet so zu mir:
Ich bin bei dir,
Ich will dich nicht verlassen noch versäumen!
Und wenn das wütenvolle Schäumen
Sein Ende hat,
So tret ich aus dem Schiff in meine Stadt,
Die ist das Himmelreich,
Wohin ich mit den Frommen
Aus vielem Trübsal werde kommen.

Vaellukseni maailmassa
on laivamatkan kaltainen:
suru, kärsimys ja hätä
ovat aaltoja, jotka lyövät ylitseni
ja kuolema
kauhistaa minua päivittäin.
Mutta ankkurini, joka pitää,
on armo,
jolla Jumala minua usein ilahduttaa.
Hän huutaa minulle:
minä olen sinun kanssasi,
en hylkää enkä laiminlyö sinua!
Ja kun nämä raivoisat vaahtopäät
saavat loppunsa,
astun laivasta kaupunkiini,
joka on taivaan valtakunta,
johon pyhien kanssa
pääsen vaivoista.
[suom. TL]

Resitatiivissa ei ole montaa liikkuvaa osaa: bassosolisti, sello ja basso continuo (urut & matala jousisoitin).

Resitatiivin matkallaololuonteen rakentaa toisaalta sello, joka soittaa aaltokuviota aina siihen saakka, kunnes astutaan laivasta kaupunkiin, toisaalta basso continuo, joka toistaa säestyssäveliä ikään kuin oltaisiin kävelemässä kiireisin askelin (wandeln, harhailla, vaeltaa).

Tämä kantaatti on kirjoitettu 1726, johon mennessä Bach oli kirjoittanut suurimman osan kantaateistaan, joista 209 on säilynyt ja joita arvellaan olleen yhteensä noin 350. Erehtymättömällä varmuudella maalaa Bach tekstiä: sana Wellen, aallot, näyttää nuottikuvassa murtuvalta aallolta, sanalle Tod, kuolema, on kirjoitettu yllättävä alennusmerkki ja napolilainen sointu, ja Anker, ankkuri, putoaa kvintin verran alas. Kun Jumala puhuu (ylhäältä) minulle (tänne alas), myös laululinja laskeutuu ylhäältä alas.

Viimeisessä fraasissa mainittuja vaivoja Bach kuvaa siirtymällä g-mollista B-duuriin (jossa resitatiivia seuraava aaria kulkee) täysin yllättäen Ces-duurin sekstisoinnun kautta. Kun kuvataan matkan vaivoja, kuulijaa ei kuljeteta sävellajista toiseen helpointa reittiä.

Seuraavassa aariassa iloitaan, kun kulkija on vihdoin päässyt taakastaan. Kantaatin päättävä koraali Komm, O Tod, du Schlafes Bruder vaatii oman merkintänsä.

Tässä koko kantaatti, Peter Kooy & Philippe Herreweghe 1991, graag gedaan:



Topi Linjama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bachin jalanjäljissä 25.-29.3.2024

Olin keväisessä Thüringenissä ja Saksissa oppaana Bach-reissulla, jonka järjesti Kalajoen kristillinen opisto . Tässä postauksessa kerron re...