Mutta melkein-guruja on joitakin, yksi heistä on jesuiittaveli Anthony de Mello (1931-1987). Hänen meriitteihinsä kuuluu muun muassa se, että katolisen kirkon uskonopin kongregaatio kardinaali Ratzingerin (joka tunnettiin myöhemmin nimellä paavi Benedictus XVI) suulla tuomitsi osan hänen ajatuksistaan harhaoppisiksi. de Mellolla oli väärä asenne ja hänen mielipiteensä olivat niin kaukana katolisesta opista, että ne aiheuttivat harmia ja vaaransivat kristillisiä hyveitä. Entiselle vanhoillislestadiolaiselle tässä on paljon tuttua.
Anthony de Mellon kirjassa Viisauden välähdyksiä (s. 19-20) on seuraava tarina:
"Nuori mies tuhlasi koko perityn omaisuutensa. Kuten tällaisissa tapauksissa yleensä, hän sai huomata, että rahojen kadottua katosivat myös ystävät.
Hädissään hän etsiytyi opettajan luo ja sanoi: 'Miten minun käy? Minulla ei ole rahaa eikä ystäviä.'
'Älä sure, poikaseni. Usko minua. Kyllä kaikki vielä järjestyy.'
Toivo palasi nuoren miehen silmiin: 'Tuleeko minusta jälleen rikas?'
'Ei tule. Sen sijasta totut olemaan rahaton ja yksinäinen.'"
Septuagesima (seitsemäskymmenes) kääntää katseen pääsiäiseen. Papiston paasto alkoi perinteisesti tästä pyhästä. Päivän teemana on ansaitsematon armo ja Bach ottaakin kantaatin Nimm, was dein ist, und gehe hin BWV 144 alkukuoron tekstin päivän evankeliumitekstistä, jossa Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan isännästä (Matt. 20:1-16).
Kantaatti on ensimmäistä Leipzigin vuosikertaa helmikuulta 1724. Alkukuoro motettityyliin kirjoitetussa fuugassa oboet ja jouset soittavat colla parte eli kaksintavat vokaaliääniä. Teksti on vertauksen lopulta, jossa isäntä jakaa päiväpalkkaa. Ne, jotka olivat tulleet töihin illalla, saivat saman summan kuin ne, jotka olivat tulleet töihin jo aamusta, mikä herätti viimeksi mainittujen keskuudessa napinaa. Nimm, was dein ist, und gehe hin, ota omasi ja mene, sanoo isäntä näille napinoitsijoille, jotka muistuttavat Luukkaan kertomuksen tuhlaajapojan veljeä (Luuk. 15).
Toinen osa on menuetin tahtiin keinuva alttoaaria. Sen sanat menevät näin:
Murre nicht,Eli suomeksi suurin piirtein:
lieber Christ,
wenn was nicht nach Wunsch geschicht;
sondern sei mit dem zufrieden,
was dir dein Gott hat beschieden,
er weiß, was dir nützlich ist.
Älä nurise,Libretisti on samoilla linjoilla de Mellon tarinan opettajan kanssa.
rakas kristitty,
vaikka kaikki ei mene toiveidesi mukaan;
ole mieluummin tyytyväinen siihen,
mitä Jumalasi on sinulle antanut,
hän tietää, mikä on sinulle hyödyksi.
Seuraava koraali vakuuttaa samaa: mihin Jumala ryhtyy, se on hyvää. Koraalia seuraa resitatiivi, ja sen jälkeen kuullaan toinen alttoaaria Genügsamkeit ist ein Schatz in diesem Leben, vaatimattomuus on tämän elämän aarre. Loppukoraalista Was mein Gott will, das gscheh allzeit puhuimme pari merkintää aiemmin.
Koraalikantaattivuosikerran teos Ich habe in Gottes Herz und Sinn BWV 92 on kaksiosainen, puolituntinen paketti. Sen pohjana on Paul Gerhadtin (1607-1676) samanniminen 12-säkeistöinen koraali.
Tämä kantaatti on hyvä esimerkki siitä, kuinka monin tavoin Bach lähestyy koraalin tekstiä.
1. Alkukuoro on koraalifantasia, jossa vuorottelevat koraalin säkeet ja soitinmusiikkijaksot. Sen teksti on suoraan koraalin ensimmäisestä säkeistöstä.
2. osan, bassoresitatiivi, koraaliteksti on toisesta säkeistöstä. Säkeiden väliin Bach sijoittaa vapampaa runotekstiä.
3. osa - virtuoosinen ja mielistelemätön tenoriaaria, joka kertoo, kuinka asiat särkyvät, murtuvat ja kaatuvat ilman Jumalan hallitsevaa kättä - liittyy koraalin säkeistöön neljä.
4. osa on hieman ensimmäisen osan kaltainen koraalifantasia, mutta kuoron sijaan laulaakin altto.
5. osa, tenoriresitatiivi, on vapaa mukaelma kuudennesta ja kahdeksannesta säkeistöstä.
6. osan bassoaaria, jota säestää vain basso continuo, pohjautuu koraalin yhdeksänteen säkeistöön.
7. osassa kuoro laulaa säkeitä koraalin 10. säkeistöstä. Solistit bassosta alkaen kommentoivat säkeiden väleihin.
8. osa on paimenaaria, nyt äänessä on sopraano, oboe d'amore, jouset ja continuo ilman kosketinsoitinta. Teksti on löyhästi yhteyksissä koraalin 11. säkeistöön.
9. Loppukuoro on neliäänistä koraalisatsia, tekstinä koraalin 12. säkeistö.
Kantaatin Ich bin vergnügt mit meinem Glücke BWV 84 vuodelta 1727 avaa aaria sopraanolle, oboelle, jousille ja continuolle. Laulaja kertoo olevansa tyytyväinen onneensa, Glücke, mutta alun perin sen tilalla oli luultavasti sana asema, Stande. John Eliot Gardiner arvelee, että Bach on saattanut muuttaa sanan, jotta hän olisi voinut niellä tekstin - Bachhan ei läheskään aina ollut tyytyväinen asemaansa, vaan pyrki ymmärrettävistä syistä kipuamaan hierarkiassa. Sopraanon tyytymisessä on "kaihoa, nöyryyttä, jopa surua", sanoo Gardiner. (Musiikkia taivaan holveissa, s. 216-217)
Kantaatin toisessa sopraanoaariassa Ich esse mit Freuden mein weniges Brot, syön ilolla vähän leipäni, leipää todella murretaan iloiten. Hyppykuviot tuovat mieleen samana keväänä sävelletyn Matteus-passion bassoaarian, jossa laulaja juo mielellään (gerne trink ich).
Georg Neumarkin (1621-1681) säveltämä loppukoraali, jonka Gardiner tulkitsee a cappella, on tuttu myös suomalaisesta virsikirjasta (VK 370, Ah, tiesi usko haltuun Herran). Sanat Bachin kantaattiin eivät ole Neumarkin, vaan Ämilie Juliane von Schwartzburg-Rudolfstadtin hymnistä Wer weiß, wie nahe mir mein Ende.
Seuraavassa kaikki kolme edellä esiteltyä kantaattia, ensin BWV 144, sitten BWV 84 ja lopuksi BWV 92.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti