Kantaatti BWV 81 on draamallisesti Bachin hurjimpia. 1724 esitetty teos alkaa alttoaarialla Jesus schläft, was soll ich hoffen? Kontratenori Andreas Scholl laulaa väkevästi tämän epätoivoa henkivän aarian. Jeesus nukkuu - onko pelosta kalpealla uskovalla mitään toivoa? Laulaja joutuu viipymään sanalla schläft, nukkuu, matalalla h-sävelellä kahden ja puolen tahdin ajan.
Toisessa osassa tilanne ei ole parane. Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meiltä ahdingon aikana, kysyy tenori Psalmin 10 sanoin. Sellainen juttu pistää musiikkitieteilijän silmään ja korvaan, että tekstissä on sana kaikki (...da alles mir...) ja Bach kirjoittaa siihen oktaavihypyn. Tällainen tapa näyttää olevan Bachilla enemmän sääntö kuin poikkeus ja se liittynee oktaarin kreikkalaiseen nimeen diapason, kaikkien läpi. Sana voi tulla vastaan pythagoralaisessa viritysjärjestelmässä, urkurinpallilla ja ranskalaisen myymälän aikakauslehtiosastolla.
Kolmas osa Die schäumenden Wellen von Belials Bächen vyöryttää aaltoja voimalla, joka tuo mieleen hieman myöhemmin esitetyn Johannes-passion. Tenori joutuu taipumaan yhtä virtuoosisiin aaltokuvioihin kuin viulut. Kesken kaiken pysähdytään parin tahdin Adagioon, jossa laulaja sanoo, että kristityn tulee seistä kuin kallio (joissakin teksteissä tässä lukee wie Wellen, kuin aallot, mutta ilmeisesti siinä tulisi olla wie Felsen, kuin kallio), kun murheenmyrskyt käyvät ympäri. Aarian Belial mainitaan vanhemmissa raamatunkäännöksissä, hän on tätä lordi Voldemortin porukkaa.
Tällä tallenteella kuullaan kantaatin toinen ja kolmas osa. Partituuria voi seurata vaikkapa täältä.
Kolmas osa on kaksiääninen inventio ja kantaatin käännekohta. Jeesus astuu kuvaan ja homma on taas hallinnassa. "Te heikko-uskoiset, miksi te olette pelkurit?" (Matt. 8:26) Seuraavassa aariassa mukaan tulee kaksi oboe d'amorea ja vox Christi tyynnyttää meren. Nuotit piirtävät partituuriin aaltokuvioita, jotka eivät ole kauhistavia Belialin, vaan Jeesuksen oktaaveihin järjestämiä aaltoja. Alttoresitatiivissa laulaja kiittää: Jeesus sanoo sanan, auttaja on herännyt. Lopussa kuullaan toinen säkeistö Johann Franckin virrestä Jesu, meine Freude.
Kantaatin Wär Gott nicht mit uns diese Zeit BWV 14 (joka lienee vuodelta 1735) kohdalla tekee mieli paneutua alkukuoroon, joka haukkaakin ajallisesti yli kolmanneksen koko kantaatista. Huomaatteko, kuinka arkaainen saundi alkukuorossa on? Se ei johdu soitinnuksesta, vaikka cantus firmusta soittava käyrätorvi vie ainakin minun ajatukset Heinrich Schütziin, vaan etupäässä tekstuurista.
Alkukuoron laulaman Lutherin koraalin jokaisen säkeen Bach kirjoittaa peilifuugaksi, eli teema tuodaan sisään kuten normaalisti fuugassa sillä erotuksella, että joka toinen ääni laulaakin teeman inversiona eli käännettynä siten, että ylöspäinen intervalli on alaspäinen ja alaspäinen ylöspäinen. Pitkä lause, mutta pitkä on myös säveltäjän tie peilifuugan mestariksi: peilifuuga on älyllinen ja matemaattinen haaste, jonka ongelmaksi voi muodostua paperinmakuisuus ja oppineisuus. No, oppineisuudestahan Bachia omana aikana syytettiinkin. Bach ei tempaise peilifuugan aiheita tuulesta, vaan hän johtaa ne koraalimelodiasta, jolloin corno da caccian eli metsästystorven ja oboeiden koraalimelodia on fuugan kääntämättömän aiheen augmentaatio eli harvennus.
Joskus toivon, että voisin opiskella pari vuotta päätoimisesti kontrapunktia.
Nuottikuvasta pääsee parhaiten jyvälle, mistä tässä on kysymys. Tähän sopinee täky: peilifuugia on myös Bachin myöhäisteoksessa Die Kunst der Fuge, jonka yritämme saada Suomen parhaiden esittäjien voimin Joensuuhun loppuvuodesta!
Toisen osan, sopraanoaarian, avainlause voisi olla bald bis an das Ende Leben gehen, pian rientää elämäni loppuun, ja se on aarian sävystä päätellen hieno homma! Loppukoraalista voi vielä kerrata, mitä alkukuorossa laulettiin. Harvoin kuultu Lutherin Psalmin 124 pohjalta tekemä virsi on muotoa ‖:ab:‖cde.
Kynttilänpäivä 2.2. jäi pois arkipyhien joukosta 1774. Siitä lähtien sitä on vietetty lähimpänä seuraavana pyhänä (paitsi silloin kun kyseinen pyhä on laskiaissunnuntai).
Mikä ihmeen kynttilänpäivä, ja miksi? Ei siksi, että keskiajalta lähtien kynttilänpäivänä on ollut tapana siunata tulevan vuoden kynttilät, vaan siksi, että joulusta on kulunut 40 päivää ja Marian on aika mennä temppeliin puhdistautumaan. Eli kirkotettavaksi, kuten itäisen kristikunnan veljemme ja sisaremme niin kauniisti sanovat.
Samalla (perimätiedon mukaan 112-vuotias) Simeon siunasi Jeesus-lapsen ja lausui sanat, jotka tunnetaan Simeonin kiitosvirtenä, latinaksi Nunc dimittis:
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. (Luuk. 2:29-32)Juhlan nimi oli Bachin aikaan Mariae Reinigung, Marian puhdistautuminen, mutta nykyisin se tunnetaan nimellä Darstellung des Herrn, Herran esittäytyminen, tai miten sen kääntäisi. Eli fokus on siirtynyt Mariasta Jeesukseen, mikä ei meitä luterilaisia yllätä.
Kantaatti Erfreute Zeit im neuen Bunde BWV 83 on helmikuulta 1724. Käyrätorvet tuovat avaukseen juhlavuutta - muistatteko muuten käyrätorvet loppiaiskantaatin Sie werden aus Saba alle kommen BWV 65 alkukuorosta? Sen ensiesityksestä ei ollut kulunut vielä kuukauttakaan. Toisessa osassa basso, jota voisi tällä kertaa kutsua nimellä vox Simeoni, laulaa Simeonin kiitosvirren osia, joiden väliin tuntemattomaksi jäänyt runoilija on laatinut hengeltään soveliaita säkeitä.
Kolmannen osan asiasisältö nousee Heprealaiskirjeestä jakeesta, jonka Biblia 1776 sanoo näin:
Sentähden käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupiuden saisimme ja löytäisimme silloin armon, kuin me apua tarvitsemme. (Hepr. 4:16)Loppuvirsi on yksi hienoimmista Lutherin virsistä, mutta palataan siihen seuraavan kantaatin yhteydessä, kunhan Rudolf Lutz on luotsannut mainion kokoonpanonsa kantaatin loppuun.
Koraalikantaatin BWV 125 pohjaksi Bach ottaa Lutherin koraalin Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Reformaattori on kirjoittanut nelisäkeistöisen virren Simeonin kiitosvirren tekstin pohjalta siten, että jokaista Luukkaan jaetta vastaa yksi säkeistö.
Bach rakentaa kantaattinsa seuraavasti:
1. osa on kuorofantasia, jonka tekstinä on koraalin ensimmäinen säkeistö. Tämä 12/8-tahtilajissa keinuva siciliano e-mollissa, vie oitis ajatukset Matteus-passion alkukuoroon Kommt, ihr Töchter. Sävellajin lisäksi soitinnus on samanlainen muuten paitsi että tässä kuorossa mukana on käyrätorvi. Suuri passio ei syntynyt missään määrin tyhjiössä, vaan sen osaset hautuivat ja jalostuvat Bachin pääkopassa pitkään.
2. osa on alttoaaria, jossa sanotaan, että myös heikoin silmin haluan nähdä Vapahtajani. Oboe d'amore korostaa laulajan maanpäällisyyttä.
3. osa on bassoresitatiivi, jossa koraalin toisen säkeistön säkeitä kehystävät jonkun Bachin aikalaisrunoilijan rivit.
4. osa on tenorin ja basson duetto, jonka sanat - kuten viidennenkin osan - assosioituvat koraalin kolmanteen säkeistöön. A-taitteen sanalle Kreis, piiri, Bach kirjoittaa retorisen kuvion nimeltä circulatio. Dürr tiivistää osien sanoman niin, että neljäs osa tähdentää Lutherin yksin uskosta -periaatetta (johon viittavat dueton sanat wer glaubt, soll selig werden, joka uskoo, tulee autuaaksi), viides osa yksin armosta -periaatetta.
5. osa on alton resitatiivi, ja sen sanastossa on yhtymäkohtia Roomalaiskirjeeseen (Room. 3:25). Osan sanasto on tällaiselle lapsuutensa seurapenkissä istuneelle mehevää: Stuhl der Gnaden, sehän on armoistuin eli Herra Jeesus, ja Gnadenreich on tietenkin armovaltakunta.
6. eli viimeinen osa on koraalin neljäs säkeistö kantaatille tyypilliseen tapaan neliäänisenä ja simppelinä. Koraali ilmestyi 1524 ja sitä käytettiin alusta alkaen myös hautajaisissa. Ei ihme, että Bach viittaa koraaliin varhaisessa hautajaiskantaatissaan Gottes Zeit ist die allerbeste Zeit BWV 106 vuonna 1707/08.
Sanat löytyvät esimerkiksi Emmanuel Musicin sivulta. Nuottikuvaa voi seurata alta, Philippe Herreweghe johtaa.
Vuoden 1726 kynttilänpäivän kantaatti, Ich habe genug BWV 82, on sävelletty kevyelle bassolle, oboelle, jousille ja continuolle. Tästä(kin) syystä se on yksi suosituimpia Bachin kantaatteja. Sen sisällön voisi yksinkertaistaa vaikkapa näin: olen saanut maailmasta tarpeekseni, tule Herra Jeesus.
Myös säveltäjä itse näyttää pitäneen teoksesta, sillä Bach palasi kantaatin pariin useampaan kertaan, vielä peräti vuosien 1746-47 paikkeilla, ja onhan tämä mestarillinen kipale! Etenkin ensimmäinen ja kolmas osa ovat omaa luokkaansa.
Avausaarian melodiakuvio ja kolmijakoinen tahtilaji muistuttavat Matteus-passion alttoaariaa Erbarme dich - nähtävästi kynttilänpäivän ja pitkänperjantain liturginen affekti ovat Bachin mielestä olleet samantapaisia. Osan elegisessä sävyssä on kuultu Simeonin elämältäkyllänsäsaaneisuutta.
Kolmas osa, aaria Schlummert ein, ihr matten Augen, uinukaa, väsyneet silmät, on Bachin kauneimpia tuutulauluja. Continuolla on paljon urkupisteitä, välillä laulaja pysähtyy fermaateille ikään kuin kuulostellakseen, joko uni on tullut. Laulaja lepää pitkään matalalla B-taitteen viimeisellä sanalla Ruh, rauha. Rauha kuoleman unta odotellessa on täydellinen.
Lisäksi Bach sävelsi joitakin kantaatteja, jotka temaattisesti sopivat kynttilänpäivään. Yksi niistä on Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn BWV 157, joka lienee sävelletty lokakuussa 1726 Saksin kamariherra Johann Christoph von Ponickaun hautajaisiin.
Mitäpä tästä harvoin kuullusta kantaatista sanoisimme? Neljäs osa, bassoaaria Ja, ja, ich halte Jesum feste on valoisa aaria, jossa laulaja reippailee Karitsan häihin. Resitatiivijaksot katkovat matkantekoa, mutta sävy on niissäkin myönteinen. Loppukoraali Meinem Jesum laß ich nicht kuultiin ensimmäisenä loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti