Köthenissä sävelletty kantaatti ei pääty koraaliin, vaan saksankieliseen Agnus Dei -rukoukseen.
Bach sävelsi kantaatin Jesus nahm zu sich die Zwölfe BWV 22 luultavasti näytteeksi Leipzigin seurakunnalle ja kaupunginviskaaleille alkukeväälle 1723. Näyte vakuutti, ja Bach valittiin Tuomas-kanttorin toimeen.
Kantaatin evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen julkisen toiminnan käänteestä: Jeesus kutsuu opetuslapset luokseen ja sanoo, että nyt lähdetään Jerusalemiin, jotta kirjoitukset täyttyvät. Opetuslapset eivät ymmärrä, mitä hän sanoo. (Luuk. 18:31, 34)
Ensimmäinen osa perustuu raamatuntekstiin. Passioista tutusti tenori laulaa evankelistan roolin, basso Jeesuksen ja kuoro opetuslasten osuuden, joka tosin ei ole repliikki.
Myös toinen osa, aaria, jossa altto vakuuttelee haluaan seurata Jeesusta kärsimystiellä, voisi olla suoraan passiosta. Lyyrisen minän alttius tuo mieleen Matteus-passion tenoriaarian Ich will bei meinem Jesu wachen - itse asiassa molemmissa on soolo-oboe, sama sävellaji c-molli ja ne vielä alkavat samantapaisella melodiakuviolla. Huomio kiinnittyy sanan Leiden, kärsimykset, maalailuun: kohtaan 6'21 Bach kirjoittaa yllättävän Ces-duuri-soinnun.
Bachille tyypillistä musiikillista sananselitystä on kolmannen osan resitatiivissa. Erityisen selvästi korvaan pistää sanat laufen, juosta (kohdassa 9'25) ja Freuden, ilot (kohdassa 11'10). Konstailematon tenoriaaria keinuu menuetin tahtiin. Huomio kiinnittyy sanaan Friede, rauha: ensin Bach antaa tenorin viipyä sanalla pitkään ja sen jälkeen hän vielä pysäyttää musiikin fermaatille, vaikka sana on keskellä fraasia (kohdassa 12'56).
Kantaatti päättyy valoisaan viidenteen säkeistöön koraalista Herr Christ, der einig Gotts Sohn. Elisabeth Crucigerin 1524 kirjoittama virsi on ensimmäinen naisen kirjoittama luterilainen virsi. Crucigerin tausta on samantapainen kuin Lutherin puolison Katharina von Boran: molemmat olivat aatelista syntyperää, ja molemmat olivat nunnia. Näistä naisista tuli ystävät. Elisabeth avioitui Lutherin oppilaan ja työtoverin Caspar Crucigerin kanssa.
Koraalisävelmä löytyy suomalaisesta virsikirjasta (VK 256) ja Bach on tehnyt siitä tunnetun koraalialkusoiton BWV 601. Tämä valoisa ja rivakka teos kuuluu Bachin Orgelbüchlein- eli Urkukirjanen-kokoelmaan.
Kevään 1725 koraalikantaatti katsoo enemmän ristille. Herr Jesu Christ, wahr' Mensch und Gott BWV 127 perustuu Paul Eberin (1511-69) hautajaiskoraaliin. Ensimmäisen osan koraalifantasian teksti on rukous, jossa pyydetään Kristusta olemaan minulle syntiselle armollinen.
Resitatiivissa tenori sanoo sanan Seufzer, huokaus, ja sen voi näköjään kirjoittaa niinkin, että katkaisee sanan 16-osatauolla (kohta 5'41). Sana Ruhe, rauha, muistuttaa hieman Matteus-passion kohtaa, jossa Jeesus rukoilee Getsemanessa ja sanoo "Meine Seele ist betrübt" (6'14).
Sopraanoaariassa (6'32) korvaan pistävät huilujen staccatot. Ei liene yllätys, että tekstissä on sana Sterbeglocken, kuolonkellot. Bachin tavasta kilkutella kirkonkelloja puhuttiin aiemmin. Tekstissä ollaan jälleen kerran kuoleman äärellä. Ollaan c-mollissa, unen sävellajissa, ja laulaja katsoo ainakin näennäisen luottavaisena ja pelkäämättömänä kuolemaa silmiin. "En pelkää kuolemaa, koska Jeesukseni herättää minut jälleen."
Neljäs osa on rakenteeltaan erikoinen. Tuomiopäivän pasuunat (=trumpetti) soivat väkevästi resitatiivissa (14'03), sitten liu'utaan suoraan aariaan, jossa kuullaan nopeita, apokalyptisia kuvioita (15'11), kun puhutaan maan ja taivaan tuhoutumisesta tulessa.
Bach liittyy tällä kantaatilla - ja itse asiassa koko kirkkomusiikillaan - keskiaikaiseen ars moriendin perinteeseen. "Kuolemisen taito" oli oma kirjallisuuden genrensä. Tyypillisessä alan teoksissa oli kuusi lukua:
1. luku: Kuolemassa on myös hyvää. Tällä yritetään lievittää kuolemanpelkoa.
2. luku: Kuolevan viisi kiusausta - uskonpuute, epätoivo, kärsimättömyys, hengellinen ylpeys ja ahneus - ja miten ne voidaan välttää.
3. luku: Seitsemän kuolevalle esitettävää kysymystä ja ymmärrettävä vakuutus Kristuksen armosta.
4. luku: Kristuksen esimerkki kuolevalle.
5. luku: Ohjeita kuolevan sukulaisille ja ystäville.
6. luku: Asianmukaiset rukoukset kuolevan puolesta.
Bach askartelee neljän ensimmäisen kohdan kanssa.
Kantaatti Sehet, wir gehn hinauf gen Jerusalem BWV 159 on ehkä vuodelta 1728 tai 1729. Jälkimmäisessä tapauksessa se olisi ollut viimeinen kantaatti ennen pitkänäperjantaina esitettävää passiota. Toisessa osassa kuullaan koraali Ich will hier bei dir stehen, joka soi Matteus-passion alkupuolella. Teksti on Picanderin.
Me palaamme kirkkovuoden kantaatteihin kolmantena paastonajan sunnuntaina 24.3., jolle Bach sävelsi kantaatin Weimarissa. Iloista paastoa!
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti