Luther käänsi fokuksen vanhurskauttamisoppiin ja hypoteesini on, että luterilainen-Bach noudatteli tässäkin suhteessa Lutherin teologiaa. Otetaan tarkastelun kohteeksi hautajaiskantaatti Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn BWV 157, jota sivusin jo kynttilänpäivän yhteydessä mutta jonka tarkempi perkaus jäi tekemättä.
Kirkkovuosi soi -sivustolla ehdotetaan, että kantaatti sopii teemaltaan myös toiselle paastonajan sunnuntaille, joten käyn sitä läpi nyt, vaikka Leipzigissa olikin meneillään tempus clausum, suljettu aika, jolloin ei esitetty kantaatteja.
Kantaatti on sävelletty 75-vuotiaana kuolleen hovineuvonantaja Johann Christopf von Ponickaun hautajaisiin syksyllä 1726, kertoo Alfred Dürr. Päärooli on tenori- ja bassosolisteilla. Kuoroa tarvitaan vain loppukoraaliin. Soitinnus on perus-Bachia: jouset, traverso, oboe d'amore ja basso continuo.
Ensimmäisen osan teksti on vanhasta testamentista enkelin kanssa painineelta Jaakobilta: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1 Moos 32:26) Sävellaji on dramaattinen b-molli, sama, jossa Jeesus huutaa viimeiset sanat Matteus-passiossa.
Toinen osa on fis-molli-tenoriaaria, jossa roolia saa oboe d'amore. Tenori lupaa, ettei hylkää Jeesusta, vaan viipyy hänessä, kunnes näkee hänen siunaavat ja lohduttavat kasvonsa. Bach luo kuolevan silmien eteen kuvan armahtavasta Kristuksesta, mikä on linjassa Lutherin ars morendin kanssa.
Kolmas osa on resitatiivi, jossa tenori sanoo, että vaivassa ja surussa Jeesus on iloni. "Sinun siunauksesi viipyy aina luonani", tenori rukoilee, pyytää tai vakuuttaa.
Neljännessä osassa ollaan D-duurissa, koska siinä iloitaan kuolinlaatikosta (Sterbekasten) ja ollaan lähdössä karitsan häihin taivaaseen. "Komm, sanfter Tod, und führ mich fort!" Tule, lempeä kuolema ja johda minut pois. Lempeys viittaa nähdäkseni kuolemaan, jonka saapumiseen voidaan valmistautua. Äkkikuolemaa pidettiin ikävänä vieraana Lutherinkin aikaan, vaikka kuolinvuoteen seremonioiden vanhurskauttava merkitys olikin olennaisesti vähentynyt.
Eikö äkkikuolemaan muuten viittaa varhaisen hautajaiskantaatin BWV 106 kohta, jossa basso yht'äkkiä laulaa, että "bestelle dein Haus", toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman? Ehkä nuoren Bachin kokemuspiirissä oli äkkikuolemia.
Tämän osan hilpeys saa epäilemään, josko kantaatti olisi sittenkin sävelletty kynttilänpäivälle eikä hautajaisiin. Verratkaapa sävyä motettiin Komm, Jesu, komm BWV 229, joka on perussävyltään hyvin vakava, ja josta tulee väkevästi olo, että nyt on Bachilta viety läheinen ystävä.
Hautajaismotetissa Jesu, meine Freude BWV 227 huomio kiinnittyy Johann Franckin koraalin sanoihin: Laulaja tekee töitä luopuakseen kaikesta, mikä sitoo hänet maahan. Hän toivottaa tervetulleeksi hädän, kurjuuden, häpeän ja kuoleman, sillä hänellä on ilo, Jeesus. Hän toivottaa hyvää yötä maailman menolle, ylpeydelle ja loistolle.
Jesu, meine Freude keskittyy ars morendin kohtaan, jossa käsitellään kuolevan kohtaamia kiusauksia. Lutherin näkemyksen mukaan kuolevaa vaanivat epätoivo ja ylpeys. Psykiatri Elisabeth Kübler-Ross esittelee kirjassaan Raportti kuolemisesta viisi kuolevan kohtaamaa vaihetta, joista viimeinen on tyytyminen. Maallisesta irti päästäminen on osa kuolevan tyytymistä osaansa.
Viides osa on koraali Meinen Jesum laß' ich nicht, jota Bach on käyttänyt muun muassa kahdessa loppiasen jälkeisessä kantaatissa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti