Musiikki on kieli, joka kykenee puhuttelemaan meitä esikielellisellä tasolla; se on kieli, jota ymmärrämme ennen kuin opimme ymmärtämään sanoja. Esikielellinen taso liittyy aikaan, jolloin syntyvät sellaiset ihmisenä olemisen peruskokemukset kuin millaista on tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja hylätyksi. Näitä juttuja musiikilla siis päästään roplailemaan.
Evankeliumissa Pietari kieltää kolme kertaa Jeesuksen. Sitten kukko kiekuu ja Pietari "itkee katkerasti". Tämän episodin perään Bach kirjoittaa Matteus-passioon maailmanhistorian hienoimman katumusaarian.
Alleviivaan sitä seikkaa, ettei aarian katuva "minä" ole Pietari (jonka roolin passiossa laulaa basso); Pietari ei pyydä Jumalalta armahdusta.
Katuva minä on maan ja taivaan väliin jäävä altto, minä: minä hylkäsin Totuuden ja Elämän, minä kielsin tuntemasta Vapahtajaa, minä halusin pysytellä mukavuusalueella, minä puolustin vallassaolevia sorrettujen sijaan, minä en käynyt katsomassa kärsivää ihmistä vankilassa enkä ottanut koditonta luokseni. Erbarme dich, mein Gott!
Takavuosina minulta toisinaan kysyttiin, että "oletko sinä Topi uskomassa", johon vastailin milloin mitenkin. Parhaiten taisi toimia aika avoin vastaus "kyllä minä toivoni Kristukseen laitan". Nykyisin lähtisin purkamaan kysyjän kanssa termistöä: mitä tarkoittaa "olla uskomassa", mitä tarkoitetaan uskomisella tai Jumalalla? Aika nopeasti tulevat vastaan sanojen rajat.
Uskon kova ydin on alueella, jolle eivät yllä sellaiset sanat ja rakenteet, joista vaikkapa tämä virke on rakennettu. Sille tontille Bach menee niin että heilahtaa.
Kun kuuntelen Bachia, uskon ristillä minun vuokseni kuolleeseen Kristukseen. Schaue hier, pyytää altto, ja minä pyydän samaa. Wahrlich, dieser ist Gottes Sohn gewesen, laulavat roomalaiset sotilaat, ja olen samaa mieltä: totisesti tämä oli Jumalan Poika. Kuten säveltäjä György Kurtág sanoi: "Kun ajattelen Bachia, en voi olla ateisti."
Kun alan käydä teologista keskustelua, käy (liian) usein niin, että jumalat ja jeesukset paimennetaan pieniin karsinoihin, he latistuvat, kangistuvat kuviksi, typistyvät ihmistä pienemmäksi. Eihän sellaisiin voi Herra paratkoon toivoaan laittaa!
Mutta annapa olla, kun jumalainen kontra-altto Delphine Galou laulaa katumuksesta särkynein fraasein. Mikä vakavuus, mikä äänenpuhtaus! Mitkä silmät, mikä nenä! Fanitan täysillä.
Aaria puhuttelee ensi sijassa esikielellistä aluetta, jolle sanat ovat toisarvoisia. Laitan ne silti tähän.
Erbarme dich, mein Gott,
um meiner Zähren willen!
Schaue hier, Herz und Auge weint vor dir,
weint vor dir bitterlich.
Erbarme dich!
Jumalani, armahda minua
kyyneleitteni tähden,
katso tänne, sydämeni ja silmäni
itkevät edessäsi katkerasti.
Jumalani, armahda minua.
[suom. Erkki Pullinen]Topi Linjama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti