Terveisiä Joensuun Rantakylän kirkosta, jossa pidettiin tänään syksyn ensimmäinen Kahvia ja kantaatteja -ilta. Kantaattina oli Wer sich selbst erhöhet, der soll erniedriget werden BWV 47, joka on tämän päivän kantaatti vuodelta 1726. Vieraana oli Rantakylän kirkkoherra Ari Autio, jonka kanssa keskustelimme kirkkovuodesta ja jumalanpalveluksesta.
Tähän postaukseen otan muutaman poiminnan keskusteluista ja kantaatista.
Luterilainen kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista ja jakautuu kahteen osaan, juhla- ja arkipuoliskoon. Juhlapuoliskossa on kolmen tärkeimmän juhlan mukaan nimetyt joulu-, pääsiäis- ja helluntaijakso.
Ari Autio kertoi, että juhlapuolisko keskittyy siihen, mitä Jumala on meille antanut. On Jeesuksen syntymä, kuolema, ylösnousemus, taivaaseenastuminen ja Pyhän Hengen vuodattaminen. Eli ollaan uskontunnustuksen alueella, sillä kuten Luther sanoo vähässä katekismuksessaan, uskontunnustus ei ole lakia, vaan evankeliumia, ja evankeliumi on "hyvä ja meidät pelastava ilosanoma Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa".
Arkipuolisko keskittyy ihmisen elämän kysymyksiin; se on ikään kuin ihmisen vastaus Jumalalle. Näiden pyhien aikana käydään läpi erilaisia kristityn elämään liittyviä asioita. Esimerkiksi tämän pyhän teemana on kristityn vapaus.
Bachin aikaan pyhät alettiin laskea kolminaisuuden päivästä, mutta meidän kalenterissa viikkoa aiemmin eli helluntaista. Autio kertoi luennon jälkeen, että tässä on kyse ekumeniasta: useimmat kirkkokunnat laskevat pyhät helluntaista (ja ortodokseilla ei taida olla erikseen kolminaisuuden päivää), joten Suomen evlut kirkossa siirryttiin samaan käytäntöön. Joissain läntisissä kirkoissa laskutapa on alkanut kolminaisuuden syystä, että joskus 1300-luvulla päätettiin jossakin jotakin, mutta en muista tarkemmin, mitä ja missä.
Eli kun tämä pyhä on meille 18. sunnuntai helluntaista, Bach nimitti samaa pyhää 17. kolminaisuuden jälkeiseksi sunnuntaiksi.
Bachin ajan jumalanpalvelus noudatti samaa kaavaa kuin meidän luterilainen palvelus. Ainoa ero, jonka huomasin, oli uskontunnustuksen sijoitus: Bachin aikaan se luettiin ennen saarnaa, meillä saarnan jälkeen. Bachin aikaan palvelus kesti noin kolme tuntia, josta saarna haukkasi tunnin.
Jumalanpalveluksen kiinteät osat Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus ja Agnus Dei ovat Aution mukaan paljolti peruja jo ajalta ennen Jeesusta. Agnus Dei taisi vakiintua 200-luvulla.
Bachin ajan jumalanpalveluksessa kantaatin I osa esitettiin tekstinluvun jälkeen ennen saarnaa. Jos kantaatissa oli II osa, se esitettiin ehtoollisen aikana.
"Joka itsensä ylentää, se alennetaan"
Kantaatin BWV 47 avausosan teksti on uudesta testamentista (Luuk. 14:11) kohdasta, jossa Jeesus varoittaa ihmistä korottamasta itseään muiden yläpuolelle. [Musiikin kielellä kantaatin suomenkielinen nimi olisi "joka itsensä #, se b"]
Kantaatissa on viisi osaa. Kokoonpanoon kuuluvat jouset, continuo ja kaksi oboeta, kuoro sekä sopraano- ja bassosolistit.
Alkukuoro alkaa konsertoivalla soitin-ritornellolla, minkä jälkeen kuullaan raamatunkohta polyfonisesti kirjoitettuna. Vaikka sävellaji on d-molli, siinä pysytään aika paljon F-duurissa.
Sitä seuraa sopraanon aaria, jonka ABA-muoto natsaa hyvin yksiin tekstin kanssa: A-taitteessa puhutaan nöyryydestä, B-taitteessa tekopyhyydestä ja ylpeydestä. Sooloviulun ja sopraanon yhdistelmää Bach ei kauhean usein käytä.
Sekä Jeesus että Bach näyttävät muuten inhonneen tekopyhyyttä ja teeskentelyä melkein enemmän kuin mitään muuta.
Basson resitatiivissa sanotaan, että "Der Mensch ist Kot, Stank, Asch und Erde", ihminen on likaa, löyhkää, tuhkaa ja maata. Lucia Haselböck sanoo kirjassaan Bach Textlexikon, että Kot viittaa filippiläiskirjeeseen (Fil. 3:8), jossa apostoli Paavali sanoo heittäneensä kaiken muun "roskana pois". Roskaksi käännetty sana on Lutherin Raamatussa edellä mainittu Kot.
Sanat niedrig und geringe, alhainen ja köyhä, Bach maalaa alennusmerkein. Resitatiivin lopulla sanoilla vor Gott, Jumalan eteen, Bach kirjoittaa erikoisen ja hämmentävän ylöspäisen pienen noonin. Miksi - sitä voi vain arvailla. Ainakin Jumala on ylhäällä (1-viivainen es) ja hänen edessä oleva ihminen alhaalla (pieni d). Tämän tapaiseen kirjoitustapaan palaamme seuraavalla Kahvia ja kantaatteja -luennolla, jolloin tarkastelun kohteena on niin ikään syksyllä 1726 kirjoitettu Ich will den Kreuzstab gerne tragen BWV 56.
Basso pyytää seuraavassa aariassa, että saisi nöyrän mielen. Laulajan seurana ovat sooloviulu ja -oboe.
Loppukoraalina on yhdestoista säkeistö virrestä Was betrübst du dich, mein Herz. Sen sävelmä vuodelta 1561 on kerrassaan upea. Koraalikantaattivuosikertaansa Bach rakensi tämän koraalin pohjalta kantaatin BWV 138.
***
Tässä lyhyesti illan luennon sisältö. Kantaatin sanoja en jaksa kopioida tähän. Englanninnos löytyy esimerkiksi täältä. Ja tässä linkki esitykseen, jossa solisteina ovat Sibylla Rubens ja Klaus Mertens. J. S. Bach-Stiftungia johtaa Rudolf Lutz.
Seuraava Kahvia ja kantaatteja -ilta on su 17.10. klo 15. Silloin keskustelemme perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Anna-Riitta Pellikan kanssa ristin kantamisesta. Toivottavasti ilta saadaan striimattua verkkoon.
Topi Linjama
