Kantaattisykli: kuudes sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Alttosolistille kirjoitettu kantaatti Vergnügte Ruh, beliebte Seelenlust BWV 170 on heinäkuulta 1726. Bachilla näyttää olleen noihin aikoihin käytettävissä joku pätevä, kenties Alex Potterin kaltainen kontratenori, sillä hän kirjoitti kolmanteen Leipzigin vuosikertaansa pari muutakin alttokantaattia. Orkesteri on kesäisen kevyt, vain jouset, continuo ja oboe d'amore.

Ensimmäinen osa on auvoisasti keinahteleva siciliano, jonka tekstissä ihastellaan "siunattua rauhaa, rakastettavaa sieluniloa", jonka asunto on sydämessäni. Kolmas osa on aaria, josta puuttuu continuo. Harvinaisella ratkaisulla Bach näyttää viittaavan tekstiin, jossa puhutaan elämästä ilman Jumalaa. Bach piti kenraalibassokirjoitusta - jossa olennaisessa roolissa on bassolinja ja sitä vahvistava bassosoitin - täydellisimpänä musiikin muotona. Täydellisyys viittaa Bachin tapauksessa Jumalaan ja epätäydellisyys vastaavasti Jumalan puuttumiseen, näin tulkitsen.

Viisiosaisen kantaatin päättää aaria, jossa kaivataan inhottavien syntien maasta rauhan majaan. Kuunnelkaapa, kuinka Bach saa aarian avaavalla tritonus-intervallilla aikaan jännitteen: toisaalta paholainen (tritonus = diabolus in musica, paholainen musiikissa) ja synti ovat läsnä, toisaalta laulajan luottamus ja varmuus tulevasta rauhasta ovat järkähtämättömät. Tämä on tarkkaa ihmisen osan kuvausta.

Kantaatin Es ist das Heil uns kommen her BWV 9 Bach sävelsi 1730-luvulla täydentämään koraalikantaattivuosikerrasta tältä pyhältä puuttuvan kantaatin.

Koraalikantaatin pohjana oleva Paul Speratuksen virsi kuului ensimmäiseen luterilaiseen virsikirjaan Achtliederbuch (kahdeksen laulun kirja), joka julkaistiin 1524. Kokoelman virsistä neljä oli kirjoittanut Luther, kolme Speratus ja yhden ilmeisesti Justus Jonas.

Virsi löytyy meidän virsikirjasta numerolla 262. Virsistä kirjan kirjoittanut Tauno Väinölä ei innostu virrestä: "Alkuaan 14-säkeistöinen On hyvyydessään Jumala on opetusvirsi. Innostavana sitä ei voi pitää. Se on kuin kappale dogmatiikkaa runon muodossa. Sävelmäkin on melko puiseva."

Luterilaisesta vanhurskauttamisopista kertova teksti ei kieltämättä ole kovin innostava, mutta koraalisävelmässä on parin muunnesävelen tuomaa luonteikkutta.

Kantaatin kivoin osa on viides osa, duetto altolle ja sopraanolle, joiden kanssa tanssahtelevat continuo, nokkahuilu ja oboe d'amore. Teksti kertoo siitä, että ihminen pelastuu yksin armosta, eikä mikään muu voi häntä auttaa. Kontemploikaamme kantaattia kuunnellessamme tätä seikkaa, joka on myös psykologisesti tosi.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: viides sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Koraalikantaattivuosikerran kantaatin Wer nur den lieben Gott läßt walten BWV 93 pohjana on Georg Neumarkin (1621-1681) virsi, joka löytyy meikäläisestä kirjasta numerolla 370 Ah, tiesi usko haltuun Herran.

Nuori Neumark lähti kotiseudultaan Thüringenistä opiskelemaan Königsbergiin, johon 30-vuotinen sota ei yltänyt. Matkalla hän joutui ryöväreiden yllättämäksi. Puille paljaille rosvottu Neumark jatkoi kuitenkin matkaa, kohtasi ystävällisiä ihmisiä ja sai Kielistä kotiopettajan paikan. Tämä tuntui hänestä taivaan lahjalta, ja hän sepitti virren. Myöhemmin hän jatkoi Königsbergiin lakia opiskelemaan. Näin kertoilee Tauno Väinölä, joka on kirjoittanut hienon hakuteoksen Virsikirjamme virret.

Bachille Neumark tuli tutuksi Weimarin hovissa, sillä Neumarkista tuli hovirunoilija ja kirjastonhoitaja. Tämä koraali kuultiin pari viikkoa sitten kantaatin Ich hatte viel Bekümmernis BWV 21 osassa Sei nun wieder zufrieden, meine Seele, jossa bassot laulavat koraalin toisen ja viidennen säkeistön.

Kantaatti alkaa concertante-tyylisellä kuoro-osalla, jossa melodia kulkee sopraanolla ja jota rytmittävät soitinritornellot. Sointipalettia hallitsee kaksi oboeta. Kantaatin keskimmäisen osan dueton Er kennt die rechten Freudenstunden Bach sovitti myöhemmin Schübler-koraaliksi BWV 647.

Toinen tälle pyhälle säilyneistä kantaateista on Siehe, ich will viel Fischer aussenden BWV 88 vuodelta 1726. Sen teksti liittyy Pietarin kalansaaliista kertovaan evankeliumitekstiin, joka Bachin aikaan luettiin kirkossa. Meidän luterilaisessa kirkkovuodessa tämä pyhä on apostolien päivä, jolloin muistellaan apostoleita ja erityisesti keisari Neron vainojen uhreja.

Kantaatti alkaa bassosoololla Jeremian kirjasta: "Minä lähetän suuren joukon kalastajia kalastamaan Juudan asukkaita. Sen jälkeen lähetän suuren joukon metsästäjiä kaikille vuorille, kukkuloille ja kallionrotkoihin metsästämään heitä." (Jer. 16:16) Musiikin 6/8-keinunta vie ajatukset venelauluun, barcarolleen. Urkupiste pitää katseen horisontissa. Alfred Dürr kutsuu tätä osaa "näkymäksi järvelle". Kun puhutaan metsästäjistä, mukaan tulevat metsästystorvet.

Bach kirjoittaa osan nimeksi "basso solo", vaikka kyse on ilmiselvästä aariasta. Ehkä raamatuntekstin sovittamista aariaksi pidettiin tuohon aikaan sopimattomana, sillä aaria viittaa oopperaan. Nyt basso muuten ei ole vox Christi, vaan peräti ihan vox Dei.

Toinen osa loppuu kysymykseen, hylkääkö Jumala meidät pahalle, johon tenoriaaria vastaa attacca subito, että Nein, nein! Dürr kuulee musiikin selkeydessä yhteyden tekstikohtaan rechte Bahn, oikea tie. Neljännessä osassa Jeesus sanoo Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5:10)

Kuudes osa on resitatiivi, jossa kohdassa 15'28 on seuraava lause: "Kommt Mühe, Überlast, Neid, Plag und Falschheit her". Tulkoon vaiva [huokauskuvio], ylikuorma [heh, ylärekisterissä], kateus, riesa [yllättävä sävel] tai vääryys [yllättävästi mentiinkin alas].

Lopussa soi jälleen virren 370 viimeinen säkeistö puhdistavana neliäänisenä sovituksena.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: neljäs kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai

Varhaisin neljännen kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain (eli viidennen helluntainjälkeisen sunnuntain) kantaateista on Barmherziges Herze der ewigen Liebe BWV 185 vuodelta 1715.

Kantaatti liittyy tämän pyhän evankeliumitekstiin (Luuk. 6:36-42), jossa sanotaan muun muassa näin: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."

Bassoaariassa Das ist der Christen Kunst libretisti Salomon Franck kertoo, mitkä ovat kristityn taitoja: "Kristityn taito on tuntea Jumala ja itsensä, elää todellisesta rakkaudesta tuomitsematta väärin, väheksymättä muiden tekoja, unohtamatta lähimmäistään ja mittaamalla heillekin runsaasti." Jos minulta kysytään, itsensätuntemisen taitoa ei voi liiaksi korostaa. Usein ihmisten tragedia on siinä, etteivät he tunnista sisäisiä tapahtumiaan ja vaikuttimiaan, ja kun he yrittävät auttaa toisia [esimerkiksi tarjoamalla heille omaa elämänkatsomustaan], he saavat aikaan vain vahinkoa.

Kantaatin päättää ensimmäinen säkeistö koraalista Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ, josta hieman lisää alla.

Kantaatti Ein ungefärbt Gemüte BWV 24 esitettiin ensi kerran luultavasti 20.6.1723 saarnan jälkeen samassa jumalanpalveluksessa, jossa BWV 185 esitettiin ennen saarnaa. Näyttää siltä, että Bach löytänyt tähän tilanteeseen paikallista libretistiä, joten hän käytti Erdmann Neumeisterin tekstiä vuodelta 1714.

Kolmannessa osassa kuoro julistaa trumpetin kanssa kultaisen säännön sanomaa. Neljäs osa, resitatiivi, alkaa hauskalla kielikuvalla: "Heuchelei ist eine Brut, die Belial gehecket", tekopyhyys on pesue, jota Belial hautoo. Belial on Jumalan vastustaja ja paholaisen henkilöitymä, ja vuoden 1776 Biblia mainitsee nimen kymmenen kertaa. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä se on käännetty yleensä kelvottomaksi, sillä Belial on johdettu heprean hyödytöntä tai kelvotonta tarkoittavasta sanasta.

Kun Bach sävelsi koraalikantaattivuosikertaa 1724, neljäs kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai sattui samalle päivälle kuin Marian visitaatio, joten tämän pyhän kantaatti jäi säveltämättä. Kesällä 1732 Bach korjasi asian säveltämällä kantaatin Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ BWV 177. Sen teksti pohjautuu kokonaan samannimiseen virteen.

Virsi - meikäläisessä virsikirjassa numero 346 - kuuluu osastoon "ahdistukset ja lohdutus". Sanoittaja, joksi jotkut ovat arvelleet Johann Agricolaa (1492/94-1566), joka oli Lutherin oppilas ja ystävä, mutta ajautui riitaan Lutherin kanssa lain käytöstä ns. antinomisessa kiistassa. Agricolan mukaan laki kuului oikeussaliin, ei saarnastuoliin.

Pidän tästä Maskun Hemmingin suomentamasta virrestä kahdesta syystä. Ensinnäkin siinä on hienot sanat. Otetaan vaikka neljännen säkeistön alku, joka kuvaa kahdenlaista maailmaankiinnittymistä: "Jos nykyisyyteen ihastun / tai jos sen tuskaan näännyn, / niin kutsuusi taas havahdun, / taas askeliisi käännyn." Tämän säkeistön laulaa tenori ja harvinainen yhdistelmä sooloviulu ja -fagotti säestävät. Toinen syy on se, että Bach on tehnyt tästä koraalialkusoiton BWV 639, jonka Busoni on sovittanut pianolle, ja jota on tullut soitettua aika paljon. Annetaan Grigori Sokolovin muotoilla cantus firmusta.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kolmas sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatin Ich hatte viel Bekümmernis BWV 21 syntyhistoria on jossain määrin hämärän peitossa. Dürr arvelee, että kantaatin yhdeksän ensimmäistä osaa olisivat tältä pyhältä ja vuodelta 1713. Myöhemmin Bach laajensi ja muokkasi kantaattia niin että se on yksi Bachin laajamittaisimmista kantaateista.

Iso kantaatti vaatii myös harvinaisen ison esittäjistön: kuoron ja perussoittajiston lisäksi teoksen loppupuolella tarvitaan patarummut, kolme trumpettia ja peräti neljä pasuunaa.

Kantaatti alkaa soitinsinfonialla, jota seuraa motettityylinen kuoro-osuus. Kuoro siteeraa Psalmia: "Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon." (Ps. 94:19) Teksti on kaksijakoinen, ja niin on musiikkikin. Raskasta alkupuolta seuraa nopeatempoinen loppupuoli.

Sopraanoaariassa Seufzer, Tränen, Kummer, Not kerrotaan, kuinka erinäiset huolet jäytävät (nagen) sydäntä.

Ahdistus jatkuu koko alkupuolen ajan. Tenori kertoo aariassa Bäche von gesalznen Zähren, kuinka suolaisten kyynelten purot virtaavat lakkaamatta ja surun myrsky ja aallot uhkaavat tuhota minut.

Alkupuolen päättää kuoro, joka siteeraa jälleen Psalmia: "Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani." (Ps. 42:11)

Toisella puoliskolla sielu keskustelee Jeesuksen kanssa. Sielun (sopraano) ja Jeesuksen (basso) duetto on kuin suoraan barokkioopperan rakkauskohtauksesta. Komm, mein Jesu, und erquicke / Ja, ich komme und erquicke, tule, Jeesukseni, ja virvoita / kyllä, minä tulen ja virvoitan. Sopraano väittää, että Jeesus vihaa häntä, mihin Jeesus vastaa, että "ja, ach ja, ich liebe dich". Teksti on muuten jälleen weimarilaisen Salomon Franckin.

Sitten kahtia jaettu kuoro laulaa Georg Neumarkin koraalista "Wer nur den lieben Gott läßt walten" (suomalaisessa virsikirjassa 370, Ah tiesi usko haltuun Herran, 2. ja 5. säkeistö), jolle Bach kirjoittaa kontrapunktiksi Psalmia: "Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen." (Ps. 116:7)

Raamatuntekstiin teos myös päättyy, kun kuoro ja koko suuri pumppu julistavat Ilmestyskirjan sanoja: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. ... ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti." (Ilm. 5:12-13)

Koraalikantaattisyklin 1724 teos tälle pyhälle on Ach Herr, mich armer Sünder BWV 135. Sen runkona on suomalaisille vähemmän tutun Cyriacus Schneegassin (1546-1597) virsi, joka pohjautuu Psalmiin 6. Voi Herra, älä lyö minua poloista syntistä vihallasi, lauletaan koraalin alussa, ja basso kuljettaa cantus firmuksena niin sanottua passiokoraalia. Kun tunnistaa koraalin, kuulee osia sen säkeistä myös oboeiden melodioissa.

Psalmi 6 sopii hyvin kirkkovuoden tämän pyhän aiheeseen, joka on "kadonnut ja jälleen löytynyt", jonka voinee siteerata tähän kokonaisuudessaan.

Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivaudessasi minua kurita! Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt. Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani ja mieltäni jäytää pelko. Herra, kuinka kauan vielä? Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi! Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa. Olen valittanut itseni uuvuksiin, yöt kaiket on vuoteeni itkusta märkä, leposijani kastunut kyynelistä. Silmäni ovat surusta hämärtyneet, näköni on himmentynyt ahdinkoni tähden. Väistykää luotani, te väärintekijät! Herra on kuullut itkuni äänen. Hän on kuullut hartaan pyyntöni ja vastaa rukoukseeni.

Nostan kantaatista muutaman sanamaalailujutun. Tenorin resitatiivista (toinen osa) pomppaavat esiin sanat schnellen, nopea, jolle Bach kirjoittaa nopean kuvion, sekä Schrecken, kauhu, joka saa vähennetyn soinnun. Tenoriaariasta (kolmas osa) pistää korvaan sana stille, äänetön, seisahtunut, joka saa seurakseen tauon. Alttoresitatiivin (neljäs osa) sanalla Tränen, kyyneleet, on trilli.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: Visitatio Mariae, Marian etsikkopäivä

Ai mitä, eikö Marian etsikkopäivä ole sinulle tuttu? Täytyy myöntää, että aivan jonkin aikaa meni, ennen kuin löysin suomenkielisen nimen 2.7. vietettävälle pyhälle, jonka Bach tunsi varmaankin sekä latinankielisellä nimellä Visitatio Mariae että saksankielisellä Mariä Heimsuchung. Verbi heimsuchen merkitsee 'koetella, kärsiä jostakin', mutta tämän pyhän aihe on siinä, että nuori Maria käy tapaamassa [visitatio, käynti, vierailu] sukulaistaan Elisabetia, joka vanhoilla päivillään odottaa lasta, Johannes Kastajaa. Myöhemmin tämä pyhä siirrettiin toukokuun lopulle.

Marian ja Elisabetin tapaamisesta kerrotaan Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa, joka luku on näin lonkalta heitettynä antanut sanat useampaan kirkolliseen teokseen kuin yksikään toinen evankeliumiluku. Siinä on nimittäin tällaisia tekstipätkiä: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!" (Luuk. 1:28) Ja: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!" (Luuk. 1:42) Näiden pohjalta on laadittu Ave Maria -teksti. Sitten siellä on sellaista, että "Minun sieluni ylistää Herran suuruutta" (Luuk. 1:46), joka teksti alkaa latinaksi sanalla Magnificat. No sitten on vielä Johannes Kastajan isän, Sakariaan, kiitosvirsi, joka alkaa sanalla Benedictus, mutta jota ei pidä sekoittaa messun samannimiseen osaan.

Bach sävelsi Weimarissa 1716 tälle pyhälle kantaatin Herz und Tat und Mund und Leben BWV 147, jonka molemmat puoliskot päättyvät Johan Schopin sävelittämään koraaliin, joka tunnetaan nimellä Jesu, Joy of Man's Desiring. Kantaatin teksti on Salomo Franckin.

Toinen tälle päivälle osoitettu kantaatti on Meine Seel erhebt den Herren BWV 10, joka on kesältä 1724. Tämä koraalikantaattivuosikertaan kuuluva teos on siitä erikoinen, ettei se perustu luterilaiseen koraaliin, vaan gregoriaaniseen sävelmään. Erityisen hyvin tämän huomaa loppukoraalista, mutta kyllä se hyvin erottuu ensimmäisessäkin osassa, jossa se on sopraanoilla. Etenkin päätöskoraalissa, joka on käännös Gloria Patri -tekstistä, on häivähdys suurten renessanssimestareiden klangia.

Kantaatin teksti on Lutherin saksannos Marian kiitosvirrestä eli edellä mainitusta Magnificatista, jonka Maria virittää Elisabetin luona.

Viidennen osan duetosta Bach muokkasi myöhemmin koraaliteoksen BWV 648. Trumpetin kuljettama koraalisävelmä kulkee myös uruissa kaiketi trumpetilla tai jollain muulla kieliäänikerralla.

Tässä Ton Koopman amsterdamilaisjoukkioineen Leipzigin Tuomaskirkon länsiparvella:

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa