Kantaattisykli: kahdeskymmeneskolmas sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kirkkovuoden viimeisen pyhän kantaattipläjäyksessä on tämän pyhän kolme kantaattia, 24. ja 25. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kaksi kantaattia molemmilta pyhiltä sekä 26. ja 27. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kantaatit. Nauttikaa!

Koraalikantaatin Wohl dem, der sich auf seinen Gott BWV 139 (1724) libretisti on tuttuun tapaan anonyymi. Kantaatin pohjana on Johann Christoph Ruben koraali (1692). Hieman Bachia vanhempi Rube (1665-1746) oli lakimies, joka kirjoitti virsitekstejä, jotka olivat hengeltään lähellä Hallen pietismiä.

Kantaatti Nur jedem das Seine BWV 163 esitettiin ensi kerran Weimarissa loppuvuodesta 1715. Libretto on Salomo Franckin. Teksti kytkeytyy läheisesti päivän evankeliumitekstiin, jossa fariseukset kysyvät Jeesukselta, onko oikein maksaa veroa keisarille vai ei (Matt. 22:15-22).

Kantaatti alkaa runomuotoon puetuilla Jeesuksen sanoilla, että jokainen saakoon omansa. Laulaja on tenori eikä basso, kuten sopisi olettaa. Viidennen osan sopraanon ja alton duettoa Nimm mich mir säestää virsi Meinen Jesum laß ich nicht.

Kantaatin Falsche Welt, dir trau ich nicht BWV 52 (1726) Bach aloittaa lainaamalla sellaisenaan ensimmäisen osan ensimmäisestä Brandenburgilaisesta konsertosta, joka on sävelletty Köthenin hovissa 1721. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka pieni ero Bach ajattelussa on maallisen ja hengellisen (tai liturgisen) musiikin välillä. Bachin musiikkifilosofia on musiikkiteologiaa, jonka hän kiteytti Raamatun marginaaliin kirjoittamaansa lauseeseen: "Hartaassa musiikissa Jumala on armossaan aina läsnä." Hartaudessa Bach ei tee eroa maallisen ja hengellisen välillä, kuten ei tehnyt Lutherkaan, kun hän adoptio hyviä melodioita maallisista biiseistä virsiin.

Wachet auf, ruft die Stimme BWV 140 (1731) lukeutuu Bachin tunnetuimpiin kantaatteihin. Vaikka se on osoitettu 27. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille, käsittelen sen tässä, koska se on allaolevalla tallenteella viimeisenä.

Tämän pyhän tekstissä puhutaan kymmenestä neitseestä. Kantaatti on morsiusmystiikkaa parhaimmillaan: esimerkiksi osa kolme on herkkä duetto sopraanon (uskova) ja basson (Kristus) välillä. Kuudes osa on iloinen oboen säestämä duetto, jossa sopraano sanoo, että "rakkaani on minun", ja basso, että "ja minä hänen". Asetelma on pitkälti samanlainen kuin kantaatissa BWV 49. Sanon taas, että nykyihmisen voi olla vaikea tajuta tätä eroottisuuden jumalallista (tai jumalisuuden eroottista) ulottuvuutta.

Tuntemattomaksi jäänyt libretisti on lukenut tarkoin Laulujen laulun: Alfred Dürr löytää kantaatista ainakin kahdeksan viittausta tuohon runolliseen Vanhan testamentin kirjaan (Dürr: The Cantatas of J. S. Bach, s. 651). Minun mieleen kantaatti tuo Bachin ja Picanderin yhteistyön. Picander aloitti eroottisen runouden parissa, mutta siirtyi sitten - ilmeisen vaivattomasti - hengellisen runouden alueelle. Bach kirjoitti Picanderin teksteihin lukuisan määrän kantaatteja ja mm. Matteus-passion.

BWV 140:ä voi pitää koraalikantaattina, vaikka se ei kuulukaan 1724-25 koraalikantaattivuosikertaan. Kantaatin seitsemästä osasta kolme on suoraan samasta Philipp Nikolain koraalista (1599).

Bach sävelsi kaksi kantaattia, joilla oli sama nimi O Ewigkeit, du Donnerwort. BWV 20 aloitti koraalikantaattien vuosikerran kesällä 1724 ja sitä käytiin läpi aiemmin. BWV 60 on harvemmin kuultu kantaatti, joka on kirjoitettu 24. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille 1723.

Kantaatissa BWV 60 on dialogisuutta, jollaista Bachin kirkkokantaateissa on melko harvakseen. Toisen osan resitatiivissa ja aariassa pelko (Furcht, altto) ja toivo (Hoffnung, tenori) juttelevat henkeviä. Neljännessä osassa pelko juttelee itsensä Jeesuksen (basso) kanssa. Jeesus lohduttaa pelkoa Ilmestyskirjan sanoin: "Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina" (Ilm. 14:13). Samaa Selig sind die Toten -tekstiä käytti mm. Heinrich Schütz kokoelmassaan Geistliche Chormusik ja Johannes Brahms Ein deutsches Requiemin finaalissa.

Kantaatin päätöskoraalin sävelmä on Johann Georg Ahlen (1651-1706) kynästä. Ahle (ja hänen isänsä) olivat molemmat Mühlhausenin Pyhän Blasiuksen kirkon urkureita, kuten Bachkin myöhemmin. Melodiassa on erikoista se, että se alkaa kolmella kokosävelaskelen nousulla. Kolme kokoaskelta, tri tónos, muodostaa kielletyn intervallin, tritonuksen, joka assosioitui siinä määrin paholaiseen, että intervallin käyttö oli keskiajalla kiellettyä. Koraalin sanat "es ist genung" liittyvät siihen, että ihminen on saanut kylläkseen elämästä ja toivoo, että Jeesus tulisi nyt paikalla noutamaan hänet.

Intervallilla oli tehoa vielä Bachin aikaan. Viittaussuhde on säilynyt 1800-luvun läpi (kuuntele vaikkapa Saint-Saënsin Dance macabre, jonka alkupuoli suorastaan perustuu tritonukseen) aina meidän päiviimme, jolloin se toimii hevimusiikin kliseenä.

Mutta palataan kliseistä vakavaan musiikkiin: Alban Berg innoittui koraalin kokosävelkulusta ja otti sen atonaaliseen viulukonserttonsa musiikilliseksi motiiviksi. Viulukonsertto (1935) on Bergin viimeisiä teoksia ja se on hänen rakastetuin kappaleensa. Berg lainaa Bachin kantaatin loppukuoroa viimeisessä osassa, joka kuullaan edellä linkitetyllä tallenteella kohdassa 19'48.

Kappas vaan: kirjoitan muutaman rivin yksittäisestä kantaatista, mutta kolme kappaletta tritonuksesta.

Kantaatti Ach wie flüchtig, ach wie nichtig BWV 26 (1724) on koraalikantaattivuosikerran jämäkkää perusmateriaalia. "Voi kuinka ohikiitävä ja tyhjänpäiväinen on ihmisen elämä", lauletaan Michael Franckin virren (1652) ensimmäisessä säkeistössä. Toinen osa, tenoriaaria, keskittyy ajan kiitoon: nopeasti kuin syöksyvä virta juoksevat elinpäivämme. Kolmannessa osassa ilo kääntyy suruksi ja kauneus katoaa kuin kukka. Kantaatista kuultaa psalminkirjoittajan (ks. esim. Ps. 103:15-16) fiilikset.

25. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille Bach sävelsi 1723 kantaatin Es reißet euch ein schrecklich Ende BWV 90. Kantaatin teema liittyy evankeliumitekstiin, jossa Jeesus puhuu suuresta ahdingosta (Matt. 24:15-28), joiden jälkeen on pian koittava Ihmisen Pojan tuleminen. Nyt parituhatta vuotta myöhemmin voidaan todeta, että ei se nyt kuitenkaan ihan pian tapahtunut.

Avausaariassa tenori julistaa, että synnin mitta on tullut täyteen ja Jumalaa halveksivat kohtaavat hirveän lopun. Bassoaaria, kolmas osa, on kovin oopperamainen soolotrumpetteineen. Sävy on yhä uhkaava, mutta neljännessä osassa tuuli kääntyy: Jumala katsoo valittujaan, ja loppukoraalissa hän johtaa meidät kädellään ja siunaa kaupunkiamme ja maatamme. Loppukoraalin sävelmä on tuttu virrestä Vater unser im Himmelreich.

Kiinnittäkääpä huomiota loppukoraalin toiseksi viimeisen fraasin loppuun: Stündelein, siunattu hetki, saa viimeiselle tavulle poikkeuksellisen harhalopukkeen. Tylsällä musiikkitieteellisellä kielellä sanottuna koraali on d-mollissa ja kuulija odottaa fraasin päättyvän F-duuri-soinnulle, mutta sepä kääntyykin täysin odottamatta alennetulle kuudennelle asteelle Des-duuriin! Tämä käänne tuo minun mieleen kokeellisen Carlo Gesualdon (1566-1613) ja miksei myös Schützin rohkeimmat kokeilut.

Koraalikantaatilla Du Friedenfürst, Herr Jesu Christ BWV 116 (1724) on komea nimi. Jeesusta kutsutaan Jakob Ebertin koraalissa (1601) rauhanruhtinaaksi. Alkukuoro on varmatoimista Bachia, koraalimelodia kulkee pitkissä aika-arvoissa sopraanoilla, joita käyrätorvi tukee. Fraasien väleissä on konserttotyyppiset ritornellot.

Kolmannen osan resitatiivin soitinosuudet palauttavat mieliin päivän koraalin alun. Kantaatin neljäs osa on sopraanon, tenorin ja basson tertsetto (tertsetto kuultiin neljä viikkoa aiemmin esitetyssä kantaatissa BWV 38). Laulajat katuvat syntejään ja pyytävät pitkämielisyyttä ja rakkautta.

Vielä kuultavaksenne tämän sarjan viimeinen kantaatti, Wachet! betet! betet! wachet! BWV 70. Kantaatti perustuu Weimarissa toiselle adventtisunnuntaille sävellettyyn kantaattiin BWV 70a, jonka Bach sovitti tälle pyhälle 1723.

Tämän pyhän, 26. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain, teksteissä puhutaan maailman tuomiosta. Meillä pyhä tunnetaan tuomiosunnuntaina. Bachin kantaatissa tuomio on toisaalta juhla, jolloin trumpetit soivat, toisaalta pelon, ahdistuksen ja kärsimyksen täyttämä, melkoisen kaoottinenkin tapahtuma.

Tämä oli kuulkaa tässä. 62 tekstiä ja liki 190 kantaattia. Ei ole kaukana, etten kirjoita tähän SDG.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeskymmenestoinen sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Vuoden 1723 kantaatti tälle pyhälle on Was soll ich aus dir machen, Ephraim BWV 89.

Avausaarian teksti on vanhasta testamentista: "Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli." (Hoos. 11:8) Efraim on Manassen pikkuveli, joka syntyi Joosefille Egyptissä seitsemän lihavan vuoden aikana. Adma ja Seboim ovat kaupunkeja, jotka sijaitsivat lähellä Sodomaa ja Gomorraa.

Kantaatti on kevyesti orkestroitu ja kaikkiaan varsin lyhyt. Päätösvirtenä on 7. säkeistö Johann Heermannin koraalista Wo soll ich fliehen hin, joka löytyy vuoden 1938 virsikirjasta (virsi 379:7). Tästä virrestä Bach teki vajaata vuotta myöhemmin koraalikantaatin BWV 5.

Kantaatti Mache dich, mein Geist, bereit BWV 115 (1724) perustuu Johann Burchard Freysteinin (1695) samannimiseen koraaliin. 10-säkeistöisessä virressä kehotetaan valvomaan ja rukoilemaan. Freystein (1671-1718), joka opiskeli Leipzigissa lakia ja sai teologiaansa vaikutteita pietisti Speneriltä, ei ollut paljon Bachia vanhempi, joten virsi olisi nykykielellä lisävihkokamaa.

Kokoonpano on melko tyypillinen: neliääninen kuoro, flauto traverso, oboe d'amore, kaksi viulua, alttoviulu, violoncello piccolo ja basso continuo. Lisäksi käyrätorvi vahvistaa sopraanolinjaa koraalissa.

Avausosa on passacaglia, toinen osa hieno alttoaaria, jossa laulaja kysyy, nukkuuko uninen sielu yhä. Aaria on yksi Bachin pisimpiä: alla olevassa Christophe Coinin esityksessä sen kesto on lähes 9½ minuuttia. Musikologi Klaus Hofmann huomauttaa, että tämä aaria aloittaa "musiikillisen unikohtauksen, joka olisi voinut koristaa mitä tahansa ajan oopperaa". Oboe d'amoren ja alton hidas kolmijakoinen keinunta ja keskustelu luovat kieltämättä unisen tunnelman. Samantapainen tunnelma on myös seuraavassa sopraanoaariassa, jossa roolia saavat traverso ja violoncello piccolo.

Bachin ainoa tenorisoololle sävelletty kantaatti (1726) on Ich armer Mensch, ich Sündenknecht BWV 55, minä onneton ihminen, minä synnin palvelija. Teksti liittyy evankeliumitekstiin kiittämättömästä palvelijasta (Matt. 18:23-35).

Avausaariassa tiivistetään minun ja Jumalan ero: "Er ist gerecht, ich unrecht", hän on oikeus, minä vääryys. Toinen aaria muistuttaa tekstiltään Matteus-passion aariaa Erbarme dich. Lopuksi kuullaan sama koraali Bin ich gleich von dir gewichen, joka passiossa seuraa tuota aariaa. On muuten komeaa tuossa alla olevassa tallenteessa, että viulisti yhtyy päätöskoraaliin.

En ole ollenkaan varma, että aikuiselle on hyödyksi potea ylenpalttista syyllisyyttä. Sen perusteella, mitä tunnen pietistisiä liikkeitä, suurinta syntisyyttä potevat monesti ne, jotka eivät ole tehneet kenellekään mitään. Terveeseen minäkuvaan kuuluu mielestäni sen seikan hyväksyminen, että ihminen on se mikä se on. Joku sanoo häntä synnin palvelijaksi, mutta oikeudenmukaisempaa olisi kutsua häntä ihmiseksi, ja fiksumpaa olisi kiinnittää huomio siihen hyvään, joka ihmisessä on, vahvistaa ja tukea sitä huonouden korostamisen sijaan. Ihminen on perisynnin turmelema, sanoo pietisti, mutta veljemme ja sisaremme itäisessä kirkossa muistuttavat, että ei, hän on Jumalan kuva.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeskymmenesensimmäinen sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Ich glaube, lieber Herr, hilf meinem Unglauben BWV 109 (1723) rakentuu kahden vastakkaisen elementin, epäilyn ja uskon, varaan. Kahtiajako näkyy jo avauskuorossa, jonka sanat on poimittu evankelistalta: "Minä uskon, Herra, auta minua epäuskossani" (Mark. 7:24). Lause liittyy tilanteeseen, jossa eräs mies toi Jeesuksen luo poikansa, jota vaivasivat epileptiset kohtaukset. Auta, jos voit, isä pyytää, johon Jeesus melkeinpä närkästyneenä, että "jos voit?" "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo", jatkaa Jeesus ja isä sanoo kantaatin alkusanat.

Seuraava osa on resitatiivi, jonka joka toinen säe on luottamuksen, joka toinen epäilyksen alueella. Sitten kuullaan dramaattinen tenoriaaria, jossa laulaja valittelee, kuinka epäilyksiä täynnänsä on hänen toivonsa. Pisteelliset kuviot ja hypyt johtosävelille kuvittavat tätä kamppailua. Komea aaria tuo mieleen Johannes-passion aarian Ach, mein Sinn.

Viidennessä osassa, alttoaariassa, ollaan uskon alueella. Loppukoraali vakuuttaa, ettei kukaan, joka laittaa toivonsa Jumalaan, joudu häpeään.

Kantaatti Aus tiefer Not ruf ich zu dir BWV 38 (1724) alkaa poikkeuksellisesti: ensimmäisenä ääneen pääsee tenori ja vasta sen jälkeen mukaan tulee continuo. Alkukuoro on arkaainen, motettityylinen fantasia, jolle fryyginen virsisävelmä antaa oman erityisvärinsä. Jos fryygistä moodia verrataan luonnolliseen molliin, erona on alennettu asteikon toinen sävel. Sanoilla Sünd und Unrecht, synti ja epäoikeudenmukaisuus, on huomiota herättävä kromaattisesti laskeva, synkopoitu sävelkulku. Hieman myöhemmin kuvio kuullaan nousevana.

Alkukuoro on läheistä sukua kantaatin BWV 2 alkukuorolle. Sekin on sävelletty 1724 ja senkin pohjana on Lutherin Psalmiin perustuva virsi.

Koraalikantaatin pohjana on Lutherin virsi, joka ilmestyi tasan 200 vuotta ennen Bachin kantaattia. Lutherin virren pohjana on Psalmi 130, mutta hän lisää siihen anteeksiannon. "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra" on paljon käytetty teksti. Omat suosikkini ovat Arvo Pärtin De profundis ja Einojuhani Rautavaaran suomenkielinen sävellys samasta tekstistä.

Lutherin virsi löytyy meidän kirjasta numerolla 267. Virsi oli mukana jo Jaakko Finnon suomenkielisessä virsikirjassa 1583. Bachin dis-molli-fuugan teema ensimmäisestä Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmasta on selvästikin johdettu tästä sävelmästä.

Mutta takaisin kantaattiin. Anonyymi runoniekka on muovaillut virren pohjalta kaksi resitatiivia, yhden aarian ja yhden tertseton, jollaisia ei muuten Bachilla paljon ole.

Kolmas tämän pyhän kantaateista Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 98 (1726) alkaa ensimmäisellä säkeistöllä Samuel Rodigastin samannimisestä virrestä (1674) ja on samalla yksi kolmesta tämännimisestä kantaatista (BWV 99 ja BWV 100 kulkevat samalla nimellä). Tämä koraali muuten kuullaan lisäksi ainakin viidessä Bachin kantaatissa.

Mikä on kantaattien rooli Bachin tuotannossa, tätä olen viime aikoina vähän pohtinut. Bach sävelsi suurimman osan kantaateistaan Leipzigin kauden seitsemänä ensimmäisenä vuonna. Ensimmäiset pari vuotta oli suorastaan häkellyttävän tuotteliaita: uusi kantaatti miltei jokaiselle pyhälle. Tahti ei silti ollut barokkisäveltäjälle erityisen tiukka - Bachin perhetuttava Telemann sävelsi 1750 kantaattia ja 40 passiota - mutta Bachin projektista tekee erityisen taso, jolle hän tähtää ja pääsee. Kukaan ennen häntä tai hänen jälkeensä ei ole tutkinut kantaattia muotona yhtä perusteellisesti.

Kantaatit ovat kirkon käyttömusiikkia, joten jotkut ovat pitäneet niitä jotenkin vähempiarvoisina kuin vaikkapa konserttoja (jotka ovat hovin käyttömusiikkia) tai klaveeri- (joita Bach yllättävän usein nimitti sanalla Übungen, harjoitukset) tai urkuteoksia (mitä sanoisimme nimestä Orgelbüchlein, urkuvihkonen?). Bach eroaa romanttisesta säveltäjästä siinä, että hän katsoo olevansa palvelija ja välittäjä, joka hoitaa työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Bach ei olisi ikimaailmassa sanonut sellaista, että "ihana ego, älä unohda, että olet nero", kuten muistelen Sibeliuksen kirjoittaneen päiväkirjaansa. Bach ei ollut nero romanttisessa mielessä; hän ei kerro musiikillaan omista kärsimyksistään, hän ei tuo persoonaansa etualalle.

Miten tämä liittyy kantaattiin BWV 98, niin eipä juuri mitenkään. Resitatiivissa lainataan Psalmia ja kysytään, kuinka kauan minun on vielä yötä päivää huudettava apua. Päätösaariassa sanotaan Jaakobin tavoin: "En päästä sinua, ennen kuin siunaat minua." Perussettiä, mutta ei mitään ikimuistoista.

Ich habe meine Zuversicht BWV 188 on luultavasti vuodelta 1728. Ensimmäinen osa on kahdeksanminuuttinen soitinsinfonia, jonka Bach on lainannut d-molli-konsertosta BWV 1052.

Toisessa osassa tenori sanoo, että luottaa uskolliseen Jumalaan ja hänessä lepää toivo (A-taite), kun kaikki luhistuu eikä kukaan usko (B-taite). Kiitollisen kahtiajaon huomaa selkeästi musiikissa.

Kantaatin teksti on Picanderin. Päätösvirtenä soi ensimmäinen säkeistö tutusta koraalista Auf meinen lieben Gott, jonka käännös (VK 297:1) on kaunis:

Mun hyvään Herraani
mä panen toivoni.
Hän murheen, tuskan säällä
on auttajani täällä.
Jos kova onni kohtaa,
hän parhaaksi sen johtaa.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeskymmenes sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Eilinen pyhäinpäivä ei kuulunut Bachin ajan kirkkokalenteriin, mutta tälle sunnuntaille, joka siis on 21. sunnuntai helluntaista, on kolme kantaattia, jotka kertovat Jeesuksen vertauksesta taivasten valtakunnasta ja kuninkaan pojan häistä (Matt. 22:1-14). Näihin häihin ovat monet kutsutut, mutta harvat valitut, sanoo evankelista.

Varhaisin kantaateista on Ach! ich sehe, itzt, da ich zur Hochzeit gehe BWV 162 (1716). Teksti pohjaa Weimarin hovirunoilija Salomon Franckin runoon.

Alun perin kantaatti voitiin esittää neljän solistin, jousien ja basso continuon voimin. Leipzigissa Bach tuunasi kantaatista version, johon tarvittiin fagotti sekä paikallinen erikoissoitin, corno di tirarsi, liukutrumpetti. Bach muuten käytti aika monia varsin eksoottisia soittimia. Toinen erikoisuus on oboe da caccia, joka soi monissa kantaateissa ja muun muassa Matteus-passiossa. Se keksittiin 1722 Leipzigissa, vuotta ennen kuin Bach aloitti työt kaupungissa.

Kantaatti alkaa aarialla, sitten vuorottelevat tutusti resitatiivit ja aariat ja viimeinen osa on seitsemäs säkeistö koraalista Alle Menschen müssen sterben, jokaisen täytyy kuolla.

Koraalikantaattivuosikertaan Bach kirjoitti tälle pyhälle kantaatin Schmücke dich, o liebe Seele BWV 180 (1724). Käyn kantaatin läpi osa osalta, koska puhumme siitä tänään 3.11.2019 Kahvia ja kantaatteja -illassa Joensuun Rantakylän kirkolla klo 18.

Kantaatti pohjautuu Johann Franckin kirjoittamaan ehtoollisvirteen (1649), jonka sävelmän on tehnyt Johann Crüger. Virttä ei löydy meidän virsikirjasta, mutta Ruotsin kirkon virsikirjassa se on numero 394. Bach kirjoitti virren pohjalta myös koraalityöstelmiä, kuten tämän BWV 654. Toinen Franckin virteen kirjoitettu Bachin teos, motetti Jesu, meine Freude BWV 227, on huomattavasti kantaattia tunnetumpi.

Kantaatin soinnille antaa värinsä kaksi nokkahuilua. Niiden lisäksi orkesterissa on oboe, taille (tenorioboe), jouset ja continuo. Kolmannen osan sopraanoresitatiivia säestää violoncello piccolo, tavanomaista selloa pienempi jousisoitin, jota tuetaan olkapäätä vasten.

1. Pastoraalisilla tunnelmilla aloitetaan. Avausosa keinuu viehättävästi 12/8-tahtilajissa, mutta nyt ei mennä Bachin lempitanssin sicilianon, vaan paremminkin giguen tahtiin (taak-ka, taak-ka, ta-te-ti, ta-te-ti). Nokkahuilut säteilevät lempeästi valoa. Barokkiteoreetikko Johann Mattheson kuvaa (1713) F-duuria jalomieliseksi ja kestävää rakkautta symboloivaksi.

Schmücke dich, o liebe Seele,
Laß die dunkle Sündenhöhle,
Komm ans helle Licht gegangen,
Fange herrlich an zu prangen;
Denn der Herr voll Heil und Gnaden
Läßt dich itzt zu Gaste laden.
Der den Himmel kann verwalten,
Will selbst Herberg in dir halten.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 1)

Koristaudu, rakas sielu,
hylkää synkät synninluolat,
tule kirkkaaseen valoon,
ja ala loistaa häikäisevästi;
sillä Herra täynnä vapahdusta ja armoa
on kutsunut sinut vieraakseen.
Hän joka voi hallita taivasta,
haluaa pitää majataloa sinussa.

2. Toinen osa on tenoriaaria, jonka tanssikaraktääri on lähinnä bourrée. Tunnelma on kiireinen, sillä Vapahtajalle on avattava ohi nyt eikä viidestoista päivä. Oveen koputtamista ei maalata yhtä selkeästi kuin vaikkapa adventtikantaatissa BWV 61. Kuljetaan C-duurissa, jota Mattheson pitää "iloisena ja kyltymättömänä".

Ermuntre dich: dein Heiland klopft,
Ach, öffne bald die Herzenspforte!
     Ob du gleich in entzückter Lust
     Nur halb gebrochne Freudenworte
     Zu deinem Jesu sagen mußt.

Piristy: Vapahtaja koputtaa,
ah, avaa pian sydämesi portit!
     Vaikka olet syttynyt iloon
     vain puoliksi murtuneet ilon sanat
     saatat sanoa Jeesuksellesi.

3. Sopraano laulaa resitatiivin continuon säestyksellä. Sen jälkeen mukaan tulee violoncello piccolo ja sopraano laulaa melodiaa koristellen koraalin neljännen säkeistön.

Wie teuer sind des heilgen Mahles Gaben!
Sie finden ihresgleichen nicht.
Was sonst die Welt
Vor kostbar hält,
Sind Tand und Eitelkeiten;
Ein Gotteskind wünscht diesen Schatz zu haben
Und spricht:

Kuinka kalliit ovat pyhän aterian lahjat!
Niiden kaltaisia ei muualta löydy.
Kaikki mitä maailmassa
pidetään kalliina,
on rihkamaa ja turhuutta;
Jumalan lapsi toivoo saavansa tämän aarteen
ja sanoo:

Ach, wie hungert mein Gemüte,
Menschenfreund, nach deiner Güte!
Ach, wie pfleg ich oft mit Tränen
Mich nach dieser Kost zu sehnen!
Ach, wie pfleget mich zu dürsten
Nach dem Trank des Lebensfürsten!
Wünsche stets, daß mein Gebeine
Sich durch Gott mit Gott vereine.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 4)

Voi, kuinka mieleni janoaa,
ihmisen ystävä, sinun hyvyyttäsi!
Voi, kuinka tapaan usein kyynelin
kaipaan sinun ravintoasi!
Voi, kuinka janoan
elämän ruhtinaan juomaa!
Toivon alati, että minun luuni
yhtyisivät Jumalaan Jumalan kanssa.

4. Alttoresitatiivissa mukana ovat nokkahuilut. Sanan Freude, ilo, Bach onnistuu harvoin ohittamaan yhtä sivumennen kuin ensimmäisessä fraasissa. Kolmanneksi viimeisellä rivillä sana toistuu ja siellä onkin pieni iloinen melisma.

Mein Herz fühlt in sich Furcht und Freude;
Es wird die Furcht erregt
Wenn es die Hoheit überlegt
Wenn es sich nicht in das Geheimnis findet,
Noch durch Vernunft dies hohe Werk ergründet.
Nur Gottes Geist kann durch sein Wort uns lehren,
Wie sich allhier die Seelen nähren,
Die sich im Glauben zugeschickt.
Die Freude aber wird gestärket,
Wenn sie des Heilands Herz erblickt
Und seiner Liebe Größe merket.

Sydämeni tuntee pelkoa ja iloa;
pelko on lisääntynyt
kun se on pohtinut hänen korkeuttaan,
kun se ei löydä tietä tähän salaisuuteen,
eikä ole järjen kautta ymmärtänyt tätä korkeaa tekoa.
Vain Jumalan henki voi sanansa kautta meitä opettaa,
kuinka ravitaan sielut,
jotka ovat jättäneet itsensä uskon varaan.
Mutta ilo vahvistetaan,
kun katsomme Vapahtajan sydäntä
ja huomaamme hänen rakkautensa suuruuden.

5. Kolmijakoisen sopraanoaarian Alfred Dürr yhdistää puolalaiseen tanssiin, poloneesiin. Aarian sävellajia, B-duuria, Mattheson kuvailee "vahvaksi ja komeaksi".

Lebens Sonne, Licht der Sinnen,
Herr, der du mein alles bist!
     Du wirst meine Treue sehen
     Und den Glauben nicht verschmähen,
     Der noch schwach und furchtsam ist.

Elämän aurinko, aistien valo,
Herra, joka olet minulle kaikki!
     Sinä näet uskollisuuteni
     ja et halveksi uskoa,
     joka on toki heikko ja pelokas.

6. Basso pääsee ääneen resitatiivissa ennen loppukoraalia.

Herr, laß an mir dein treues Lieben,
So dich vom Himmel abgetrieben,
Ja nicht vergeblich sein!
Entzünde du in Liebe meinen Geist,
Daß er sich nur nach dem, was himmlisch heißt,
Im Glauben lenke
Und deiner Liebe stets gedenke.

Herra, älä salli uskollisen rakkautesi,
joka veti sinut alas taivaasta,
olla turha!
Sytytä henkeni rakkauteesi,
että se, mitä sanotaan taivaalliseksi,
ohjaa henkeä uskossa
ja pitää sen aina sinun rakkaudessasi.

7. Loppukoraali on Bachille tyypilliseen tapaan neliäänistä homofonista satsia. Soittimet kaksintavat laulumelodioita. Pienen kierroksen jälkeen ollaan jälleen F-duurissa.

Jesu, wahres Brot des Lebens,
Hilf, daß ich doch nicht vergebens
Oder mir vielleicht zum Schaden
Sei zu deinem Tisch geladen.
Laß mich durch dies Seelenessen
Deine Liebe recht ermessen,
Daß ich auch, wie itzt auf Erden,
Mög ein Gast im Himmel werden.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 9)

Jeesus, tosi elämän leipä,
auta, etten tulisi turhaan
tai vahingokseni
kutsutuksi pöytääsi.
Anna minun sielunruuan kautta
arvioida rakkautesi oikein,
että minäkin, jo nyt täällä maan päällä,
voisin tulla taivaalliseksi vieraaksi.

Sopraanon ja basson dialogiksi kirjoitettu kantaatti Ich geh und suche mit Verlangen BWV 49 (1726) alkaa cembalokonserton BWV 1053 finaalilla. Kuten muistamme, konserton ensimmäinen ja toinen osa olivat jo kantaatissa BWV 169, joka oli esitetty kaksi viikkoa aiemmin. Konsertto on Köthenin vuosilta.

E-duuriavauksesta siirrytään luontevasti cis-molli-aariaan, jossa basso, Jeesus, etsii kyyhkyään ja kauneinta morsiantaan. Kuvasto on Laulujen laulusta, jossa mies sanoo muun muassa näin: "Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksiltani." (Laul. 5:2)

Seuraava resitatiivi on duetto basson ja sopraanon välillä. Basso sanoo, että hääateria on valmis, mutta morsianta ei vielä näy. Löytyyhän se morsian ja sitten basso pyytää, että saisi suudella kauneintaan. Entisaikojen ihmisillä ei ollut ongelmaa verrata Jumalan rakkautta uskovaa kohtaan miehen ja naisen väliseen eroottiseen rakkauteen. Meidät on kaikenlainen viihde siinä määrin kontaminoinut, että se voi olla vaikeaa.

Sivumennen sanoen Nuria Rial on kyllä jumalainen sopraano. Hänen tapansa ja kykynsä heittää joku korkea ääni aika hiljaa ja tismalleen oikealle korkeudelle on vaikuttava. Ja aariassa - jota säestää oboe d'amore ja violoncello piccolo - hän laulaakin, että ich bin herrlich, ich bin schön, olen upea, olen kaunis, mutta tarkoittaa toki sitä, että näin uskova laulaa Jeesuksen edessä. Usko on tehnyt hänestä kauniin ja täydellisen morsiamen, kuten seuraavassa resitatiivissa sanotaan.

Finaali on aaria, jossa basso ja sopraano edelleen jatkavat vuoropuheluaan. Basso vakuuttaa ikuista rakkauttaan ja lupaa saapua pian ja sopraano laulaa Philipp Nikolain koraalista Wie schön leuchtet der Morgenstern seitsemännen säkeistön. Upea kombinaatio!

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: reformaation muistopäivä

Bachin kirkkovuodessa vietettiin juhlaa nimeltä Reformationstag 31.10. sen muistoksi, että Luther naulasi samaisena päivänä 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Meillä vietetään 22. helluntain jälkeisenä sunnuntaina uskonpuhdistuksen muistojuhlaa.

Lutherin pönäkkään virteen pohjautuva kantaatti Ein feste Burg ist unser Gott BWV 80 on alun perin sävelletty kolmannelle paastonajan sunnuntaille 1715. Mutta koska Leipzigissa ei paaston aikana soitettu kantaatteja, se jäi tarpeettomaksi, ja Bach muokkasi sitä lisäämällä pari osaa ja muuttelemalla vähän tekstejä. Kantaatin ensimmäistä esitysvuotta Leipzigissa ei ole tiedossa: jotkut sanovat, että jo 1723, toiset, että ehkä vasta 1728-31, tai jopa 1735.

Alkukuorosta sanoo musikologi Alfred Dürr, että se on "todennäköisesti Bachin koraalipohjaisen vokaalimusiikin kohokohta". Lauluäänet jäljittelevät koraalin melodiaa, joka kulkee mukavan pehmeästi kolmella oboella. Huomio kiinnittyy sanoihin grausam Rüstung, julma sotavarustus, jossa  äänet kulkevat kromaattisesti alas. Kuoron motettityyli viittaa menneisiin aikoihin.

Virsi löytyy meidän kirjasta numerona 170. Kun tällä taisteluvirrellä saatettiin matkaan Moskovan lähetystö syksyllä 1939, ensimmäisen säkeistön der alte böse Feind, vanhan vainoojan, tulkittiin epäilemättä tarkoittavan Neuvostoliittoa. Samalla virrellä alkaa myös Turun joulurauhan julistus. Virsi on linjassa Porilaisten marssin kanssa, joka myös sisältyy joulurauhan julistuksen ohjelmaan. Ehkäpä nämä muistuttavat meitä tavallisia pulliaisia kahdesta suuresta, Jumalasta ja valtiosta.

Kantaatin ensimmäiseen ja viidenteen osaan lisätään toisinaan trumpetit ja patarummut. Tämä lisäys on Wilhelm Friedemannin tekemä, isä-Bachin kuoleman jälkeen tekemä lisäys, jonka me oikeaoppiset Bach-tuntijat oitis lemppaamme ulos norsunluutornimme ikkunasta. Jos minulta kysytään, niin luulen, että Bach nimenomaan valitsi oboet, koska virsi on jo valmiiksi sen verran pompöösi, ettei se enää kaipaa trumpetteja ja patarumpuja.

Kantaatti Gott der Herr ist Sonn und Schild BWV 79 on luultavasti syksyltä 1725. Sen vaikuttavin osa on viisiminuuttinen alkukuoro, jonka teksti on Psalmista: "Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti." (Ps. 84:11)

Sopraano Joanne Lunn laulaa kyllä upean puhtaasti, kuunnelkaapa duettoa kohdasta 11'30 eteenpäin.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: yhdeksästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Ich elender Mensch, wer wird mich erlösen BWV 48 (1723) alkaa otteella Roomalaiskirjeestä: "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:24) Sävellajina on kipeän kaunis g-molli, tahtilajina sarabanden oloinen 3/4. Kuoro laskevine kulkuineen ja huokausaiheineen elää omaa elämäänsä, trumpetti (tai käyrätorvi) soittaa jostain kauempaa koraalimelodiaa, joka on suomalaisille tuttu esimerkiksi virrestä 278. Samaan koraalisävelmään kantaatti myös päättyy.

Koko kantaatti liittyy päivän evankeliumitekstiin, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen (Matt. 9:1-9). Tämä hieno kohta on oikeastaan väittely Jeesuksen ja lainopettajien välillä. Lainopettajat paheksuvat Jeesusta, joka vakuuttaa halvaantuneelle, että hänen syntinsä on annettu anteeksi. Jeesus, tarinan sankari, servaa lainoppineet kehottamalla halvaantunutta ottamaan vuoteensa ja lähteä kävelemään.

Tässä kipaleessa sekä alkukuoro että molemmat aariat ovat kolmijakoisia. Tenoriaariassa Vergibt mir Jesus meine Sünde on metkat synkoopit. Joku barokin teoreetikko yhdisti synkoopit surun affektiin.

Syksyn 1724 koraalikantaatti Wo soll ich fliehen hin BWV 5 perustuu Johann Heermannin (1630) 11-säkeistöiseen virteen, jota ei löydy meiädn virsikirjasta, mutta melodia on tuttu virrestä Auf meinen Lieben Gott (numero 297).

Kolmas tälle päivälle sävelletyistä kantaateista on Ich will den Kreuztab gerne tragen BWV 56 (1726). Tämä on yksi harvoista Bachin soolobassolle säveltämistä kantaateista ja sitä esitetään varsin usein. Se ei ihmetytä: kantaatti on hyvin huolellisesti kirjoitettu ja se vaikuttaa erityisen inspiroituneelta. Toinen tunnettu kantaatti soolobassolle on kynttilänpäivälle osoitettu Ich habe genug BWV 82. Soolokantaatin idean Bach lainasi Alessandro Scarlattin maallisista kantaateista.

Kahden edellisen tavoin tämäkin kantaatti lähtee käyntiin g-mollissa. AAB-muotoisella aarialla aloitetaan, sitten tulee resitatiivi, aaria, resitatiivi ja loppukoraali. Soitinkokoonpanossa on kolmiääninen jousisto, kaksi oboeta, tenorioboe taille ja continuo. Tähänkin soolokantaattiin tarvitaan kyvykästä laulajaa ja on ilmeistä, että Bach sävelsi teoksen jotakin tiettyä laulajaa ajatellen.

Avausosassa laulaja sanoo kantavansa mielellään ristiä, jonka Jumala hänelle antaa. Kunkin matkalla on omat vaivansa, mutta lopulta haudassa taakka raukeaa ja Jumala on pyyhkivä kyyneleeni.

Toinen osa on resitatiivi Mein Wandel auf der Welt, jossa elämää verrataan purjehdusmatkaan. Tästä kirjoitin blogissa pari vuotta sitten.

Kolmannessa osassa laulaja iloitsee siitä, että kerran piinani on loppuva. B-taite loppuu sanoihin O gscheh es heute noch, oi tapahtuisipa se jo tänään. Oboe ja kenties myös sävellaji B-duuri (joka ei barokkivirityksissä ollut niitä puhtaimpia) tuovat aariaan kuitenkin sellaisen vivahteen, että ehkä laulaja ei sittenkään vielä olisi aivan valmis jättämään maallista majaansa.

Neljännen osan resitatiivissa seisotaan valmiina perimään autuus. Staattiset jouset luovat mielikuvan paikallaanolosta. Resitatiivin lopussa Bach vielä toistaa avausaarian sanat taakan raukeamisesta ja kyynelten kuivaamisesta.

Kirjoitin aiemmin vielä kantaatin päättävästä koraalista, jonka lempeää siirtymää kuoleman rajan yli muuan saksalainen psykologi vertaa Johannes-passion loppukoraaliin. Ei toinne [lainasin ilmauksen eräältä pohjoiskarjalaiselta] käydä näitä kirjoituksia toistamaan, vaan käydään sen sijaan kuuntelemaan kantaattia Netherlands Bach Societyn tulkitsemana.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeksastoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Koraalikantaatti Herr Christ, der einge Gottessohn BWV 96 (1724) pohjautuu Elisabeth Creuzigerin [jonka sukunimestä on jos jonkinmoista kirjoitusmuotoa] samannimiseen virteen (1524). Virsi on julkaistu yhdessä vanhimmista luterilaisista virsikokoelmista.

Sekä Creuziger että Lutherin puolison Katharina von Bora olivat aatelista syntyperää ja molemmat olivat olleet nunnina. Näistä kahdesta tuli ystävät, kun Elisabeth solmi avioliiton Lutherin oppilaan ja työtoverin Caspar Creuzigerin kanssa, josta myöhemmin tuli Wittenbergin yliopiston professori. Näin kertoilee Tauno Väinölä kirjassaan Virsikirjamme virret.

Virsi 256 alkaa jouluisesti: "Hän, kirkas aamutähti, valoksi meille lähti", sanotaan ensimmäisessä säkeistössä. "Hän syntyi ihmiseksi neitseestä puhtaasta", jatkaa toinen. Toisessa säkeistössä vihjataan jo pääsiäiseen, kun sanotaan, että "hän kuolon vallan voitti". Kolmas säkeistö pyytää rakkautta ja tyytymistä Isän tahtoon. Neljäs kertoo, että pelastus on vain Kristuksen kuolemassa, ja viides kurottaa taivaaseen. Eli aika monipuolisesti kristityn oppia ja elämää puristettu yhteen virteen. Ei ihme, että virsi aloittaa virsikirjan III osaston "elämä Kristuksessa".

Bach on tehnyt virrestä tunnetun koraalialkusoiton BWV 601.

Avauskuorossa huomiota kiinnittää flauto piccolo, joka Bachin tapauksessa tarkoittaa sopranino-nokkahuilua. Kun kantaattia esitettiin 1734, Bach korvasi nokkiksen violino piccololla, luultavasti siksi koska nokkahuilistia ei ollut saatavilla.

Toinen tälle pyhälle säilyneistä kantaateista on Gott soll allein mein Herze haben BWV 169 (1726). Bach avaa kantaatin lainaamalla aiemmin säveltämäänsä cembalokonserttoa BWV 1053. Samasta konsertosta on lainattu siciliano-rytmissä keinuva alttoresitatiivi Stirb in mir. Tämä aaria on - Alfred Dürrin sanoin - "epäilemättä yksi innoittuneimpia vokaalikappaleita, joita Bach on koskaan kirjoittanut". Anonyymin libretistin teksti kuuluu seuraavasti, käännön minun:

Stirb in mir,
Welt und alle deine Liebe,
Daß die Brust
Sich auf Erden für und für
In der Liebe Gottes übe;
Stirb in mir,
Hoffart, Reichtum, Augenlust,
Ihr verworfnen Fleischestriebe! 

Kuole minussa,
maailma ja kaikki rakkautesi,
että rintani
voi maan päällä yhä uudestaan
harjaantua Jumalan rakkaudessa;
kuole minussa,
ylpeys, rikkaus, silmän ilo,
te hylättävät lihan taipumukset!

Helmuth Rilling on tehnyt jäätävän työmäärän Bachin musiikin ja erityisesti kantaattien äärellä. Alla oleva levytys on vuodelta 1983.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: seitsemästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Bringet dem Herrn Ehre seines Namens BWV 148 on todennäköisesti vuodelta 1723. Teksti ilmestyi hyvin vapaasti muokattuna 1725 Picanderin kokoelmassa Weg, ihr irdischen Geschäfte, mikä herättää pohtimaan, alkoiko säveltäjän ja runoilijan yhteistyö jo ennen vuotta 1725.

Tämän pyhän evankeliumi liittyy sapattina parantamiseen ja otsikkona suomalaisessa kirkkokalenterissa on kristityn vapaus. Bach juhlii tätä vapautta aloittamalla kantaatin kuoro-osalla, jossa on mukana trumpetti, kolme oboeta, jouset ja continuo. Teksti on Psalmista: "Bringet dem Herrn Ehre seines Namens, betet an den Herrn im heiligen Schmuck." Eli vanhaxi suomexi: "Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa." (Ps. 29:2, Biblia 1776)

Solisteista ääneen pääsevät vain altto ja tenori, joilla on molemmilla yksi aaria ja yksi resitatiivi. Kiinnostavin osa lienee alttoaaria Mund und Herze steht dir offen, jonka kuvasto tuo mieleen Matteus-passion aarian Ich will dir mein Herze schenken. Alttoaariassa sanotaan, kuinka suu ja sydän ovat avoimena, uppoa sinä, Korkein minuun. "Ich in dich, und du in mich", minä sinussa ja sinä minussa - kristityn ja Kristuksen suhde on eroottisesti latautunut.

Päätöskoraalin melodia Auf meinen lieben Gott on omasta virsikirjastammekin tuttu.

Kantaatin Ach, lieben Christen, seid getrost BWV 114 (1724) alkukuoron tunnelmassa yhdistyvät luottamus ja pelko. Klaus Hofman vertaa koraalikantaatin toccatamaista alkukuoroa kolme viikkoa aiemmin kuullun kantaatin Jesu, der du meine Seele BWV 78 alkukuoroon, jossa siinäkin on valitusta ja tuskaa. Kantaatin pohjana on Johannes Gigasin virsiteksti (1561).

Tenoriaariaa Wo wird diesem Jammertale kuvittaa soolohuilu. A-taitteessa tenori kysyy mollissa ja hitaassa tempossa [sarabande], mistä henkeni saa turvapaikan tässä kyynelten laaksossa, ja B-taite vastaa liikkuvammin ja duuripainotteisesti [siciliano], että Jeesus. Hauskasti Bach kirjoittaa alennusmerkin sanalle tale, laakso.

Seitsenosaisen kantaatin neljäs osa on koraali, samoin ensimmäinen ja viimeinen. Toinen ja viides ovat aarioita, kolmas ja kuudes resitatiiveja.

Wer sich selbst erhöhet, der soll erniedriget werden BWV 47 (1726) alkaa sitaatilla uudesta testamentista (Luuk. 14:11). Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Kaksi herkullista, liikettä kuvaavaa verbiä ohjaavat Bachia samansuuntaisiin liikkeisiin musiikissa. Vaikka sanat ovat Jeesuksen, Bach päästää basson sijaan ääneen neliäänisen kuoron.

Toisen osan sopraanoaariassa on hurja B-taite. Tekstissä sanotaan, että ylpeys on paholaisesta. Aiemmin oli puhetta siitä, kuinka Bach inhosi kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Nyt Bach osoittaa, kuinka syvästi hän inhoaa ja vihaa ylpeyden kuolemansyntiä.

Kantaatin tekstin on kirjoittanut eisenachilainen Johann Friedrich Helbig (1720), joka laati kantaattitekstejä enemmänkin Telemannille. Helbigin sanastossa on kursailemattomia ilmauksia, kuten tämä bassoresitatiivin alku: "Der Mensch ist Kot, Stank, Asch und Erde", ihminen on ulostetta, löyhkää, tuhkaa ja maata. Mitäpä me käsidesiajan ihmiset tällaisesta tajuamme.

Tämän pyhän kantaatit on taas ehkä vähän hankalasti yhdessä paketissa. Bonuksena vielä motetti BWV 226, joka on - vaikka ette ehkä sitä usko, kun kuulette motetin - sävelletty Tuomas-koulun rehtori Johann Heinrich Ernestin hautajaisiin 1729. Teksti on Roomalaiskirjeestä (Room. 8:26-27) ja koko teos on polyfoniassaan yhtä aineetonta kuin Paavalin teologia: "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta."

"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla", joten voimme vallan hyvin säveltää riemukkaan fuugan tai vaikka pistää tanssiksi.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: mikkelinpäivä ja viidestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Tälle kaksoispyhälle on kasautunut paljon kantaatteja, joiden joukossa on myös helmiä.

Ylienkeli Mikaelille omistettua Mikkelinpäivää on vietetty 400-luvulta. Ilmestyskirja (Ilm. 12) tietää kertoa Mikaelin kähinöineen lohikäärmettä ja tämän enkeleitä vastaan ja syösseen sen alas taivaasta, huh huh! Lohikäärmeestä tuli myöhemmin Saatana, tietää Ilmestyskirja edelleen.

Mikkelinpäivä on sittemmin laajentunut yleisesti enkelten päiväksi. Kun yhä useammat uskovat enkeleihin, veikkaan tämän pyhän olevan nousussa pyhäpörssissä. Alla ovat mikkelinpäivän kantaatit yhtenä pakettina John Eliot Gardinerin johtamana.

Kantaatista Nun ist das Heil und die Kraft BWV 50 on säilynyt vain yksi osa. Kantaatti on vuodelta 1723, mutta sen esitysajankohtaa ei tiedetä. Sen on arveltu olleen mikkelinpäivälle tarkoitettu.

Leipzigin kirkollisessa vuodenkierrossa mikkelinpäivä oli miltei jouluun verrattava juhla. Niinpä ei ole ihme, että koraalikantaatissa Herr Gott, dich loben alle wir BWV 130 (1724) on trumpetit ja patarummut. Tämä on yksi juhlallisimmista ellei juhlallisin koraalikantaattivuosikerran alkukuoroista. Koraalin sanat ovat Paul Eberin (1554) eikä sitä löydy meidän virsikirjasta, mutta Louis Bourgeois'n (1551) koraalisävelmä on peräti neljässä virressä (229, 266, 472b ja 597). Ja voihan sillä sävelmällä laulaa lisäksi vaikkapa virren Enkeli taivaan, jos haluaa.

Kantaatin kuvasto liittyy läheisesti Ilmestyskirjan kahakkaan. Puhutaan sankareista, kerubien ruhtinaasta, enkelparvesta, Saatanasta ja kolmannen osan bassoaariassa mainitaan der alte Drache, vanha lohikäärme. Eikö muuten vain olekin motetin Jesu, meine Freude BWV 227 viidennessä osassa sama vanha lohikäärme? Neljännen osan duettoresitatiivissa viitataan vanhan testamentin kohtaan, jossa Daniel on heitetty leijonien luolaan, mutta enkeli sulki leijonien suut (Dan. 6).

Samaa teemaa pyöritellään kantaatissa Es erhub sich ein Streit BWV 19 (1726), jonka ilmaisuvoimaisin osa lienee viides osa, tenoriaaria Bleibt, ihr Engel, bleibt bei mir, viipykää, enkelit, vierelläni. Albert Schweitzer kuvaa tämäntyyppistä sicilianoa enkelirytmiksi.

Vuoden 1728 kantaattivuosikerrassa tälle pyhälle on Man singet mit Freuden vom Sieg BWV 149, jonka libreton on kirjoittanut Picander. Alkukuoron, jonka musiikki on johdettu Metsästyskantaatista (1713), sanat on otettu Psalmista: "Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!" (Ps. 118:15-16)

Varsinkin kantaatin alkupuolessa on Bachilla jotenkin sellaista rutinoitumista, väsymistä kantaattiin. Ehkäpä muoto oli kaluttu tyhjäksi? Voi myös olla, ettei säveltäjä jaksanut myöskään innostua tämäntyyppisistä teksteistä. Tai sitten välit seurakunnan isokenkäisiin olivat heikentyneet. Tällaisesta muistan lukeneeni.

Kuudennen osan duetto on hieno pomppivine fagotteineen. Ja tietysti loppukoraali: Ach Herr, laß dein lieb Engelein, jonka muistamme Johannes-passion lopusta. Tämä säkeistöhän löytyy suomalaisesta virsikirjasta (VK 376:3) ja se kuuluu seuraavasti:

Kun päättyy kerran matkani,
lähetä, Herra, enkeli
luoksesi minut tuomaan.
Ruumiini kerran kätköön maan
nimeesi, Jeesus, siunataan,
se ota armon huomaan.
Kun herätät sen kuolleista,
suo minun taivaan riemussa
katsella kirkkauttasi
ja nähdä rakkaat kasvosi.
Oi Herrani,
suot autuuden, suot autuuden,
ylistys Herran ikuinen!

Viidennentoista kolminaisuuden (eli kuudennentoista helluntain) jälkeisen sunnuntain evankeliumiteksti on vuorisaarnasta, jossa Jeesus kehottaa olemaan murehtimatta huomisesta. Vuoden 1723 kantaatti tälle pyhälle on Warum betrübst du dich, mein Herz BWV 138, miksi murehdit, sydämeni.

Kantaatin rakenne on erikoinen: siinä on vain yksi aaria, ja se on koraalikantaatti, vaikka ei kuulukaan koraalikantaattivuosikertaan. Ehkäpä Bach sai idean vuosikertaan juuri tätä kantaattia säveltäessään?

Koraalista Warum betrübst du dich, mein Herz löytyy kovin vähän tietoa. Siitä kuitenkin oli puhetta aiemmin motetin Ich lasse dich nicht BWV Anh. 159 yhteydessä.

Varsinaisen koraalikantaatin pohjaksi Bach valitsi tälle pyhälle koraalin Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 99. Koraalin, joka on suomalaisessa virsikirjassa numero 387, taustasta oli puhetta muutama viikko sitten.

Virsi, jonka jokainen säkeistö alkaa samoin sanoin "mitä Jumala tekee, on hyvää", näyttää todella olleen Bachille läheinen. Se kuullaan BWV 99:n lisäksi kantaateissa BWV 12, BWV 69a, BWV 75, BWV 98 ja BWV 144.

Näiden lisäksi Bach sävelsi koraalista 1730-luvun alkupuolella toisen koraalikantaatin BWV 100 ja muokkasi sitä myöhemmin pariinkin otteeseen. Kantaatti Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 100 on sävelletty Rodigastin koraalitekstiin ja Alfred Dürr pitää todennäköisenä, että kantaatti on alunperin sävelletty häihin. Bach on lainannut alkukuoron kantaatista BWV 99, mutta muuttanut soitinnusta: pumppuun on lisätty patarummut, jolloin sävy on heti astetta juhlavampi.

Kantaatti BWV 99 on allaolevalla tallenteella ensimmäisenä. On kiinnostavaa, että Koopmanin valitsema alkukuoron tempo - joka ei kuitenkaan mielestäni kuulostaa liian hätäiseltä, kun ajattelee, millaista vauhtia koraalin cantus firmus etenee - on erittäin paljon nopeampi kuin tässä 60-luvulla tehdyssä äänitteessä. Koopmanilla alkukuoroon menee 4'20, vanhassa tallenteessa kaksi minuuttia kauemmin.

Kantaatti BWV 100, josta oli yllä puhetta, löytyy alta Masaaki Suzukin johtamana.

Juhlava sopraanokantaatti Jauchzet Gott in allen Landen BWV 51 esitettiin ensi kerran 15. kolminaisuuden jälkeisenä sunnuntaina 1730. Kantaatilla on tuskin minkäänlaisia yhteyksiä päivän raamatunteksteihin, ja näyttääkin todennäköiseltä, että kantaatti on suunniteltu alun perin johonkin toiseen tilaisuuteen.

Kantaatin kokoonpano on yksinkertainen: vain sopraano, jouset, trumpetti ja basso continuo. Bachilla näyttää olleen käytettävissään erittäin kyvykäs (poika)sopraano, sillä tekstuuri on virtuoosista ja kipuaa 3-viivaiseen c:hen. Myöskään trumpettisoolot eivät ole aivan helppoja. Ehkä Bach saattoi tälläkin kertaa turvautua kaupunginmuusikko Gottfried Reicheen (1667-1734), joka oli poikkeuksellisen lahjakas trumpetisti.

Kantaatissa Bach käyttää Dürrin mukaan viittä tyypillistä barokkimusiikin periaatetta: ensimmäinen osa on konsertto, toinen monodia, kolmas ostinato-muunnelma, neljäs koraalityöstelmä ja viides fuuga.

No ehkä tässä nyt on kantaatteja yhdelle pyhäpäivälle riittämiin.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: neljästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

"Ei ole terveys minun ruumiissani, sinun uhkauksestas: ja ei ole rauhaa minun luissani, minun synteini tähden", sanotaan vuoden 1776 Biblian Psalttarissa (Ps. 38:3). Tämä on suhteellisen tarkka käännös Bachin kantaatin Es ist nichts Gesundes an meinem Leibe BWV 25 alkukuorosta.

"Es ist nichts Gesundes an meinem Leibe vor deinem Dräuen, und ist kein Friede in meinen Gebeinen vor meiner Sünde." Huokausaiheet kulkevat e-mollissa, jossa sävellajissa muuten alkaa myös Matteus-passio. Allaolevassa tallenteessa John Eliot Gardiner antaa kuoron hiljentyä välillä miltei kuiskaukseksi.

Päivän evankeliumiteksti kertoo kymmenestä spitaalisesta (Luuk. 17:11-19), joten alkukuoro ja sitä seuraava resitatiivi, jossa tenori sanoo, että "die ganze Welt ist nur ein Hospital", koko maailma on yksi sairashuone, sopivat teemaan. Kolmannen osan aariassa Jeesus, mein Arzt, tietää parhaan sielunkuurin.

Viidennessä osassa, sopraanoaariassa Öffne meinen schlechten Liedern, kuullaan korkeuden kuorojen laulua ja maalliset vaivat unohtuvat niin että voidaan laittaa jalalla koreasti. Loppukoraalin Ich will alle meine Tage sointia tukevoittavat kornetti ja kolme pasuunaa, jotka soittivat alkukuorossa sävelmää Herzlich tut mich verlangen. Dürr arvelee kuitenkin, että Bachilla olisi ollut mielessä pikemminkin samaan sävelmään kirjoitettu hymni Ach Herr, mich armen Sünder, josta hän kirjoitti myöhemmin koraalikantaatin BWV 135.

Seuraavan vuoden (1724) kantaatin Jesu, der du meine Seele BWV 78 pohjana on Johann Ristin samanniminen koraali (1641). Alkukuoro on muodoltaan passacaglia ja sen laskeva lamento-kulku muistuttaa h-molli-messun Crucifixus-osaa, joka on, kuten muistamme, peräisin kantaatista Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen BWV 12. Kokoonpano on tyypillinen barokkipumppu: neliääninen kuoro, traverso, kaksi oboeta, kolmiääninen jousisto ja basso continuo. Käyrätorvi vahvistaa melodiaa.

Toisen osan charmantissa duetossa sopraano ja altto kipittävät mit schwachen, doch emsigen Schritten, heikoin mutta uutterin askelin Jeesuksen luo. Kromaattisesti laskevat kuviot on korvattu diatonisesti nousevilla.

Neljäs osa on tenoriaaria, jossa pistää korvaan virke "Ruft mich der Höllen Heer zum Streite, so stehet Jesus mir zur Seite" (jos helvetin joukot kutsuvat minut riitelemään, niin Jeesus seisoo vierelläni), ja siinä erityisesti kaksi sanaa: sanan Streite, riita, Bach sävelittää staccatokuvioin ja heti kohta sanan stehet, seisoo, pitkällä nuotilla. Laulaja kuulostaa pelkäävän kiistelyä paholaisen joukkojen kanssa, mutta rauhoittuvan siitä tiedosta, että Jeesus on puolellani.

Seuraavaa bassoresitatiivia säestää jouset samaan tapaan kuin ne säestävät Matteus-passiossa Jeesusta. Nopeat kohdat tuovat mieleen passion sanat hajalle lyötävästä laumasta. Seuraavan bassoaarian Nun du wirst mein Gewissen stillen kohtuullisen yksinkertainen ritornello puolestaan vie ajatukset Händeliin.

Vuoden 1726 kantaattivuosikertaan Bach sävelsi tälle pyhälle 7-osaisen kantaatin Wer Dank opfert, der preiset mich BWV 17. Tämäkin kantaatti alkaa psalmitekstillä: "Joka uhraa kiitosta, se kunnioittaa minua. Joka pysyy oikealla tiellä, saa nähdä, kuinka Jumala pelastaa." (Ps. 50:23)

Neljännen osan teksti on päivän evankeliumitekstistä (Luuk. 17:15-16) ja päätöskoraalin sanat - jotka löytyvät meidän virsikirjasta virren 323 säkeistönä kolme - on kirjoittanut Johann Gramann (1530). Muut tekstit lienee kirjoittanut aatelismies Ernst Ludwig I.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kolmastoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Du sollt Gott, deinen Herren, lieben BWV 77 (1723) alkaa rakkauden kaksoiskäskyllä: Sinun tulee rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi, kaikella voimallasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Bach käsitteli pari kuukautta aiemmin Jumalan rakkauden ja veljellisen rakkauden dualismia 14-osaisessa kantaatissaan Die Himmel erzählen die Ehre Gottes BWV 76. Nyt  hän asettaa alkukuorossa Jeesuksen muotoileman rakkauden kaksoiskäskyyn vastakkain vanhan testamentin kymmenen käskyn kanssa antamalla trumpetin soittaa Lutherin koraalia Dies sind die heilgen zehn Gebot, nämä ovat kymmenen pyhää käskyä. Teema sopii kirkkovuoden ajankohtaan, sillä päivän epistolatekstissä Paavali puhuu lain merkityksestä (Gal. 3:15-22). Alkukuorossa on muutakin lukumäärään 10 liittyvää symboliikkaa, josta voi lukea vaikkapa John Eliot Gardinerin kirjasta Musiikkia taivaan holveissa (s. 474 eteenpäin).

Loppukoraalin melodia on tuttu virrestä Ach Gott, vom Himmel sihe darein. Suomalaisessa virsikirjassa se on numerona 187. Loppukoraalin sanoja ei ole alkuperäisversiossa, mutta siihen valitaan yleensä kahdeksas säkeistö David Denicken virrestä O Gottes Sohn, Herr Jesu Christ. Allaolevalla äänitteellä on kuitenkin virren kymmenes säkeistö.

Koraalikantaattivuosikerran 1724 tämän pyhän kantaatti on Allein zu dir, Herr Jesu Christ BWV 33. Kantaatin pohjana on Konrad Hubertin (1540) virsi, joka on meikäläisessä kirjassa numerona 296. Virren kolmeen ensimmäiseen säkeistöön on "tiivistetty koko kristityn elämä", sanoo Tauno Väinölä.

Ensimmäinen säkeistössä turvaudutaan yksin Jeesukseen, toisessa säkeistössä pyydetään, että Kristus puolustaisi minua Isän luona ja kolmannessa säkeistössä pyydetään uskolle ja rakkaudelle vahvistusta. Kolmannen säkeistö sanat "vor allen Dingen lieben dich und meinen Nächsten gleich wie mich", ennen muuta rakasta Sinua ja lähimmäistäni niin kuin itseäni, lienevät syy siihen, miksi kantaatti on kirjoitettu tälle pyhälle. Päivän evankeliumi kertoo laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37). Neljäs Gloria-henkinen säkeistö on myöhempää lisää. Se on katumusvirsi, uskonvirsi ja rakkauden virsi, kiteyttää Aarni Voipio.

Kantaatin mieleenpainuvin osa on kolmannen osan alttoaaria Wie furchtsam wankten meine Schritte, jota leimaa luottamus, vaikka laulajan hoippuukin peloissaan synnin taakan alla. Upeaa musiikkia!

Vuoden 1725 kantaatti tälle pyhälle on Ihr, die ihr euch von Christo nennet BWV 164 on kirjoitettu Salomo Franckin (1715)  tekstiin. Kuukautta aiemmin Bach teki kantaatin BWV 168 toiseen Franckin tekstiin.

Kuusiosainen kantaatti käynnistyy tenoriaarialla. Soittimia on kantaatissa niukalti ja ilmapiiri on kamarimusiikillinen, kuten toki sopiikin, kun puhutaan niin herkästä aiheesta kuin rakkaus.

Päätösnumerona kuullaan Elizabeth Crucigerin (1524) viimeinen säkeistö virrestä Herr Christ, der einig Gotts Sohn. Tästä ensimmäisestä luterilaisesta naisen kirjoittamasta virrestä (joka on meidän kirjassa numerona 256 ja josta Bach on tehnyt tunnetun koraalityöstelmän) puhumme varmastikin lisää joidenkin viikkojen kuluttua kantaatin BWV 96 yhteydessä.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kauan sitten pidin yleisen musiikkitiedon kursseja lapsille Jämsän kristillisellä kansanopistolla. Soitin heille silloin tällöin Heinrich Schützin (1585-1672) motettia Lobe den Herren meine Seele. Tämän taivaallisen kaksoiskuoroteoksen teksti on Psalmista 103, jonka toinen jae kuuluu seuraavasti vuoden 1776 raamatunkäännöksen jälkeen: "Kiitä Herraa, sieluni, ja älä unohda, mitä hyvää hän minulle tehnyt on".

Tällä tekstipätkällä alkaa Bachin kantaatti Lobe den Herrn, meine Seele BWV 69a, joka valmistui 1723, mutta jota Bach sen jälkeen pariin kertaan muokkasi. Vuoden 1727 paikkeilla Bach muokkasi tenoriaariasta Meine Seele, auf, erzähle (kolmas osa) alttoaarian, ja myöhäisimpinä vuosinaan hän tuunasi kantaatista samannimisen juhlakantaatin BWV 69, joka esitettiin juhlajumalanpalveluksessa uuden kaupunginvaltuuston avatessa kautensa 1748.

Ehkä tämän kantaatin kiinnostavin osa on bassoaaria Mein Erlöser und Erhalter. Kaksijakoinen teksti liikkuu kärsimys/ilo-akselilla. Elättäjäni ja vapahtajani, "seiso vierelläni ristissä ja kärsimyksessä, jotta suuni laulaa ilolla: Jumala on tehnyt kaiken hyvin!"

Loppukoraali Was Gott tut, das ist wohlgetan on tuttu meikäläisestä virsikirjasta. Virren 387 tarina on kiinnostava: kanttori Severus Gastorius (1646-1682) sairastui ja pyysi ystävältään Samuel Rodigastilta (1649-1708) laulua, joka voisi rohkaista häntä hänen hädässään. Rodigast kirjoitti ainoan virtensä ja Gastorius teki siihen sävelmän ja määräsi, että laulu tulee laulaa hänen hautajaisissaan. Mutta Gastorius paranikin taudista ja antoi kuoronsa siitä lähtien laulaa laulua viikoittain. Suomalaisen virsikirjan sanat on pantu Benjamin Schmockin (1720) nimiin, mutta Tauno Väinölä sanoo kirjassaan Virsikirjamme virret Schmockin virttä Rodigastin virren jatkoksi.

Kantaatti Lobe den Herren, den mächtigen König der Erden BWV 137 perustuu pelkästään samannimisen Joachim Neanderin (1680) koraalin tekstiin. Koraali löytyy virsikirjasta numerona 329 osastosta Kiitos ja ylistys. Voisi luulla, että se olisi vuoden 1724 koraalikantaattivuosikertaa, mutta Alfred Dürr arvelee sen olevan vasta seuraavalta syksyltä.

Ensimmäinen osa kuoroineen, kolmine trumpetteineen ja patarumpuineen on parasta juhlabarokkia. Kiitä Herraa, mahtavaa kunnian kuningasta. Toinen osa on keinuva aaria altolle ja sooloviululle, jossa virren säkeiden väleissä kuullaan ritornello. Tästä elämäniloisesta aariasta Bach muokkasi myöhemmin Schübler-koraalin BWV 650.

Kolmannessa osassa puhutaan terveydestä ja siitä, kuinka monissa vastoinkäymisissä Herra on levittänyt siipensä yllesi. Mollisävellajilla ja kahdella oboella Bach luo sopraanon ja basson duettoon empaattisen perusvireen. Seuraava osa on tenoriaaria, jossa trumpetti soittaa virren melodiaa taustalla. Viimeinen osa on neliääninen koraali, jota juhlistavat trumpetit ja patarummut.

Tykkään muuten noin ylimalkaan aika tavalla Netherlands Bach Societyn tuotannosta.

Kolmas tämän päivän kantaateista on Geist und Seele wird verwirret BWV 35, joka on syyskuulta 1726. Se alkaa concerto-osalla, joka on cembalokonserton BWV 1059 ensimmäinen osa, ja joka todennäköisesti on sävelletty Köthenissä, missä Bach oli töissä ennen siirtymistään Leipzigiin. Siciliano-rytmissä keinuvaa toista osaa jotkut pitävät konserton hitaana osana, ja toisen puoliskon avaava sinfonia olisi vastaavasti konserton finaali.

Kantaatin teksti on Georg Christian Lehmsin kynästä ja jo vuodelta 1711. Bach sävelsi kymmenisen kantaattia Lehmsin teksteihin, mm. kantaatit Wiederstehe doch der Sünde BWV 54, Meine Säufzer, meine Tränen BWV 13 ja joulukantaatin Unser Mund sei voll Lachens BWV 110. Nyt kuultavan kantaatin teksti kytkeytyy läheisesti päivän evankeliumiin, jossa Jeesus parantaa kuuron miehen.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: yhdeksäs sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaattiin Herr, gehe nicht ins Gericht BWV 105 loppukesältä 1723 on nimettömäksi jäänyt libretisti sisällyttänyt paljon raamattuviitauksia.

Alkukuoron teksti on lainattu Psalmista: "Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön." (Ps. 143:2) Motettityylillä mennään, ensin hitaasti, sitten nopeampi, polyfoninen jakso, soittimet kaksintaa lauluääniä.

Toinen osa alkaa miltei suoraan Psalmin 51 jakeella 11, jossa sanotaan, että "älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi". Hieman myöhemmin löytyy viittaus Malakian kirjaan, josa sanotaan näin: "Minä tulen, minä saavun tuomitsemaan teitä, minä vaadin pian tilille taikojen tekijät ja avionrikkojat. Minä vaadin tilille ne, jotka eivät pelkää minua vaan tekevät väärän valan, jotka kieltäytyvät maksamasta päiväpalkkalaiselle hänen palkkaansa, jotka sortavat leskiä ja orpoja ja maassa asuvia muukalaisia." (Mal. 3:5)

Kolmannen osan sopraanoaaria viittaa kenties Roomalaiskirjeen kohtaan (2:15): "heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä". Tästä aariasta muuten puuttuu basso continuo, mikä voisi liittyä kaiken perustan, Jumalan, poissaoloon. Kuten muistamme, Bachhan piti kenraalibasso-oppaassaan vuodelta 1738 kenraalibassoa musiikin täydellisimpänä perustana. "Kuinka vapisevat ja hoippuvat syntisen ajatukset", laulaa sopraano tässä yhdessä Bachin kauneimmista sopraanoaarioista.

Neljännen osan teksti liittyy Paavalin epistolaan "hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol. 2:14).

Viidennessä osassa, tenoriaariassa, laulaja päättää tarttua mammonan ja maallisten asioiden sijaan Jeeuksen ystävyyteen. Soitinkokoonpanoa ylevöittää käyrätorvi.

Kantaatti päätty Johann Ristin koraalin Jesu, der du meine Seele (1641) yhdenteentoista säkeistöön, jonka jousivibrato on samantapainen kuin aiemmassa sopraanoaariassa Wie zittern und wanken. Mutta koraalissa tapahtuu muutakin: ensin jouset soittavat nopeita 16-osakuvioita, sitten 8-osia trioleita, 8-osia, neljäsosia trioleina ja lopulta pelkkiä neljäsosia. Vapina ja hoippuminen hidastuvat, ja kun continuo vielä lopussa hiljenee, "synnintekijän häiriintynyt mieli saatetaan rauhan tilaan", kuten John Eliot Gardiner sanoo [Musiikkia taivaan holveissa, s. 321]. Nerokasta.

1724 Bach sävelsi tälle pyhälle koraalikantaatin Was frag ich nach der Welt BWV 94. Kantaatin pohjana on Balthasar Kindermannin (1664) koraali.

Alkukuoron ensimmäiset rivit kääntyvät jotenkin näin: "Miksi hakisin maailmaa ja kaikkia sen aarteita, kun voin vain sinussa, Jeesukseni, löytää hauskuuteni!" Teksti tuo mieleen Siionin laulun 117 (vuoden 1976 kirjasta): "Kun tieni aivan ahdas on / mä juoksen linnaani, / veisailen Jeesuksestani / ja voin niin hauskasti."

Nostan esille pari aariaa tästä kantaatissa. Alttoaariassa Betörte Welt, lumottu maailma, altto vakuuttelee huilun säestämänä haikeasti sitä, että hänen aarteensa ei ole valta, rikkaus eikä kulta. Sopraanoaarian Es halt es mit der blinden Welt sävellaji (fis-molli) ja oboe d'amore ovat sopivia kuvaamaan katumusta, Buß, jota laulaja haluaa harjoittaa.

Kolmannen Leipzigin vuosikerran kantaatti tälle pyhälle on Tue Rechnung! Donnerwort BWV 168. Sen teksti on Weimarista tutun Salomon Franckin vuodelta 1715. Kiihkeätunnelmaisessa avausosassa vaaditaan tekemään tiliä. Franck viittaa päivän evankeliumitekstiin (Luuk. 16:1-9), jossa Jeesus kertoo tarinan epärehellisestä taloudenhoitajasta, jolle isäntä sanoo tu Rechnung, tee tili toimistasi. Sen verran huono olen raamatuissa, etten tajua tarinasta oikeastaan yhtään mitään.

Kantaatti loppuu Bartholomäus Ringwaldtin koraalin Herr Jesu Christ, du höchstes Gut (1588) kahdeksanteen säkeistöön. Ringwaldt oli maalaispappi, joka Ilmestyskirjaa tutkittuaan oli tullut siihen päätelmään, että Kristuksen toinen tuleminen oli aivan lähellä, tarkalleen sanoen vuonna 1584. Tästä syystä olisi tärkeää tehdä parannus nyt eikä ensi vuonna. Virsi löytyy meidän virsikirjasta numerona 278 ja tuon mainitun säkeistön sanat kuuluvat seuraavasti:

Hengellä armon vahvista
kantamaan ristiäni
ja haavoissasi puhdista,
uudista elämäni.
Suo voimaa kuolemastasi,
suo, että turvaan armoosi
myös täältä lähteissäni.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeksas sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

"Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini" (Ps. 139:23), pyydetään kantaatin Erforsche mich, Gott, und erfahre mein Herz BWV 136 alkukuorossa. Käyrätorvi syventää saundia. Teos on Bachin ensimmäiseltä Leipzigin-kesältä 1723.

Teemaltaan kantaatti muistuttaa edellisen pyhän kantaatteja, sillä tässäkin yksi avainsana on Heucher, tekopyhä. Kolmannen osan alttoaaria viittaa selkeimmin päivän evankeliumitekstiin, joka on Vuorisaarnan kohdasta, jossa Jeesus varoittaa vääristä profeetoista (Matt. 7:15-23). Se päivä on tulossa, jolloin ihmisen salaisuudet tuomitaan, ja jonka edessä tekopyhät vapisevat, laulaa altto. Oboe d'amore ja fis-molli pehmentävät sanoja Bachille tyypilliseen tapaan niin että kuulija - sen sijaan että alkaisi pelätä viimeistä tuomiota - rakastaakin musiikkia ja ihmistä.

Tämän ja kantaatin Siehe zu, dass deine Gottesfurcht nicht Heuchelei sei ("katso, ettei jumalanpelkosi ole tekopyhyyttä") BWV 179 (elokuulta 1723) kohdalla John Eliot Gardiner ounastelee, että Bachilla olisi näillä halunnut välittää jotakin henkilökohtaista viestiä esimiehilleen. Tiedä sitten, mutta Bach tuntuu tosiaan inhonneen tekopyhyyttä.

Loppukoraalin sävelmä on tuttu virrestä Auf meinen lieben Gott, Mun hyvään Herraani, joka on meidän virsikirjassa numerona 297.

Vuoden 1724 koraalikantaatti Wo Gott der Herr nicht bei uns hält BWV 178 pohjautuu virteen, jonka Justus Jonas (1524) muotoili Psalmin 124 pohjalta. Virsi on pitkä, mutta Psalmi lyhyt, lainaan sen tähän kokonaan:

1. Ellei Herra olisi ollut puolellamme -- näin sanokoon Israel --

2. ellei Herra olisi ollut puolellamme, kun viholliset hyökkäsivät kimppuumme,

3. meidät olisi nielty elävältä. Kun heidän vihansa myrsky nousi,

4. vedet olisivat meidät vieneet, tulvan aallot peittäneet,

5. vyöryvät vedet hukuttaneet.

6. Ylistetty olkoon Herra! Hän ei antanut meitä heidän hampaittensa raadeltaviksi.

7. Me pääsimme pakoon kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula katkesi, ja me pääsimme irti.

8. Meidän auttajamme on Herra, hän, joka on luonut taivaan ja maan.

Kantaatti varoittaa Kristusta vastustavista voimista ja on sellaisena helposti yhdistettävissä päivän evankeliumiin. Bassoaaria Gleichwie die wilden Meerenswellen liittyy jakeisiin kolme ja neljä. Jouset piirtävät Saatanan valtakunnan aaltokuvioita, joissa kristityn pursi keinuu villisti.

Kuudes osa on aaria tenorille ja siinä kehotetaan ailahtelevaa (joka on oivallisesti kuvattu musiikissa) järkeä vaikenemaan. Ollaan aika etäällä Psalmista, mutta hyvinkin lähellä valistuksen ajatuksia, jotka noihin aikoihin tunkeutuivat jo Saksan provinsseihinkin. Bachin rationalismissa Raamatun ihmeet (ylösnousemusta lukuunottamatta) näyttelevät varsin vähäistä roolia, mutta milloinkaan säveltäjä ei näytä kyseenalaistavan kristinuskon peruskysymyksiä.

Es ist dir gesagt, Mensch, was gut ist BWV 45 on neljänneltä Leipzigin kesältä 1726. Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Avauskuoro lainaa sanat Vanhan testamentin puolelta: "Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen." (Miika 6:8) Alfred Dürr pitää kuoro-osaa loistavana esimerkkinä kypsään ikään ehtineen Bachin kyvystä johtaa musiikkia yksittäisestä teemasta.

Vaikka kantaatti on vain 7-osainen, se jakautuu kahteen puoliskoon, joista ensimmäinen kuultiin ennen saarnaa ja toinen saarnan jälkeen. Jälkimmäinen puolisko alkaa Jeesuksen sanoilla: "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'" (Matt. 7:22-23) Harvoin Bach koristelee Jeesuksen sanat näin konserttomaisin värein; osa on kuin Vivaldin viulukonserton Allegro.

Bassoariosolle vastakkainen on sitä seuraava aaria Wer Gott bekennt, joka on lempeä triosonaatti altolle, huilulle ja basso continuolle. A-taite kertoo niistä, jotka oikeasti sydämessään tuntevat Jumalan. Sen sijaan ne, jotka vain suullaan toistavat Herran nimeä, täytyy palaa ikuisesti, sanoo B-taite. Huh huh!

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kuudes sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Alttosolistille kirjoitettu kantaatti Vergnügte Ruh, beliebte Seelenlust BWV 170 on heinäkuulta 1726. Bachilla näyttää olleen noihin aikoihin käytettävissä joku pätevä, kenties Alex Potterin kaltainen kontratenori, sillä hän kirjoitti kolmanteen Leipzigin vuosikertaansa pari muutakin alttokantaattia. Orkesteri on kesäisen kevyt, vain jouset, continuo ja oboe d'amore.

Ensimmäinen osa on auvoisasti keinahteleva siciliano, jonka tekstissä ihastellaan "siunattua rauhaa, rakastettavaa sieluniloa", jonka asunto on sydämessäni. Kolmas osa on aaria, josta puuttuu continuo. Harvinaisella ratkaisulla Bach näyttää viittaavan tekstiin, jossa puhutaan elämästä ilman Jumalaa. Bach piti kenraalibassokirjoitusta - jossa olennaisessa roolissa on bassolinja ja sitä vahvistava bassosoitin - täydellisimpänä musiikin muotona. Täydellisyys viittaa Bachin tapauksessa Jumalaan ja epätäydellisyys vastaavasti Jumalan puuttumiseen, näin tulkitsen.

Viisiosaisen kantaatin päättää aaria, jossa kaivataan inhottavien syntien maasta rauhan majaan. Kuunnelkaapa, kuinka Bach saa aarian avaavalla tritonus-intervallilla aikaan jännitteen: toisaalta paholainen (tritonus = diabolus in musica, paholainen musiikissa) ja synti ovat läsnä, toisaalta laulajan luottamus ja varmuus tulevasta rauhasta ovat järkähtämättömät. Tämä on tarkkaa ihmisen osan kuvausta.

Kantaatin Es ist das Heil uns kommen her BWV 9 Bach sävelsi 1730-luvulla täydentämään koraalikantaattivuosikerrasta tältä pyhältä puuttuvan kantaatin.

Koraalikantaatin pohjana oleva Paul Speratuksen virsi kuului ensimmäiseen luterilaiseen virsikirjaan Achtliederbuch (kahdeksen laulun kirja), joka julkaistiin 1524. Kokoelman virsistä neljä oli kirjoittanut Luther, kolme Speratus ja yhden ilmeisesti Justus Jonas.

Virsi löytyy meidän virsikirjasta numerolla 262. Virsistä kirjan kirjoittanut Tauno Väinölä ei innostu virrestä: "Alkuaan 14-säkeistöinen On hyvyydessään Jumala on opetusvirsi. Innostavana sitä ei voi pitää. Se on kuin kappale dogmatiikkaa runon muodossa. Sävelmäkin on melko puiseva."

Luterilaisesta vanhurskauttamisopista kertova teksti ei kieltämättä ole kovin innostava, mutta koraalisävelmässä on parin muunnesävelen tuomaa luonteikkutta.

Kantaatin kivoin osa on viides osa, duetto altolle ja sopraanolle, joiden kanssa tanssahtelevat continuo, nokkahuilu ja oboe d'amore. Teksti kertoo siitä, että ihminen pelastuu yksin armosta, eikä mikään muu voi häntä auttaa. Kontemploikaamme kantaattia kuunnellessamme tätä seikkaa, joka on myös psykologisesti tosi.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: viides sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Koraalikantaattivuosikerran kantaatin Wer nur den lieben Gott läßt walten BWV 93 pohjana on Georg Neumarkin (1621-1681) virsi, joka löytyy meikäläisestä kirjasta numerolla 370 Ah, tiesi usko haltuun Herran.

Nuori Neumark lähti kotiseudultaan Thüringenistä opiskelemaan Königsbergiin, johon 30-vuotinen sota ei yltänyt. Matkalla hän joutui ryöväreiden yllättämäksi. Puille paljaille rosvottu Neumark jatkoi kuitenkin matkaa, kohtasi ystävällisiä ihmisiä ja sai Kielistä kotiopettajan paikan. Tämä tuntui hänestä taivaan lahjalta, ja hän sepitti virren. Myöhemmin hän jatkoi Königsbergiin lakia opiskelemaan. Näin kertoilee Tauno Väinölä, joka on kirjoittanut hienon hakuteoksen Virsikirjamme virret.

Bachille Neumark tuli tutuksi Weimarin hovissa, sillä Neumarkista tuli hovirunoilija ja kirjastonhoitaja. Tämä koraali kuultiin pari viikkoa sitten kantaatin Ich hatte viel Bekümmernis BWV 21 osassa Sei nun wieder zufrieden, meine Seele, jossa bassot laulavat koraalin toisen ja viidennen säkeistön.

Kantaatti alkaa concertante-tyylisellä kuoro-osalla, jossa melodia kulkee sopraanolla ja jota rytmittävät soitinritornellot. Sointipalettia hallitsee kaksi oboeta. Kantaatin keskimmäisen osan dueton Er kennt die rechten Freudenstunden Bach sovitti myöhemmin Schübler-koraaliksi BWV 647.

Toinen tälle pyhälle säilyneistä kantaateista on Siehe, ich will viel Fischer aussenden BWV 88 vuodelta 1726. Sen teksti liittyy Pietarin kalansaaliista kertovaan evankeliumitekstiin, joka Bachin aikaan luettiin kirkossa. Meidän luterilaisessa kirkkovuodessa tämä pyhä on apostolien päivä, jolloin muistellaan apostoleita ja erityisesti keisari Neron vainojen uhreja.

Kantaatti alkaa bassosoololla Jeremian kirjasta: "Minä lähetän suuren joukon kalastajia kalastamaan Juudan asukkaita. Sen jälkeen lähetän suuren joukon metsästäjiä kaikille vuorille, kukkuloille ja kallionrotkoihin metsästämään heitä." (Jer. 16:16) Musiikin 6/8-keinunta vie ajatukset venelauluun, barcarolleen. Urkupiste pitää katseen horisontissa. Alfred Dürr kutsuu tätä osaa "näkymäksi järvelle". Kun puhutaan metsästäjistä, mukaan tulevat metsästystorvet.

Bach kirjoittaa osan nimeksi "basso solo", vaikka kyse on ilmiselvästä aariasta. Ehkä raamatuntekstin sovittamista aariaksi pidettiin tuohon aikaan sopimattomana, sillä aaria viittaa oopperaan. Nyt basso muuten ei ole vox Christi, vaan peräti ihan vox Dei.

Toinen osa loppuu kysymykseen, hylkääkö Jumala meidät pahalle, johon tenoriaaria vastaa attacca subito, että Nein, nein! Dürr kuulee musiikin selkeydessä yhteyden tekstikohtaan rechte Bahn, oikea tie. Neljännessä osassa Jeesus sanoo Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5:10)

Kuudes osa on resitatiivi, jossa kohdassa 15'28 on seuraava lause: "Kommt Mühe, Überlast, Neid, Plag und Falschheit her". Tulkoon vaiva [huokauskuvio], ylikuorma [heh, ylärekisterissä], kateus, riesa [yllättävä sävel] tai vääryys [yllättävästi mentiinkin alas].

Lopussa soi jälleen virren 370 viimeinen säkeistö puhdistavana neliäänisenä sovituksena.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: neljäs kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai

Varhaisin neljännen kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain (eli viidennen helluntainjälkeisen sunnuntain) kantaateista on Barmherziges Herze der ewigen Liebe BWV 185 vuodelta 1715.

Kantaatti liittyy tämän pyhän evankeliumitekstiin (Luuk. 6:36-42), jossa sanotaan muun muassa näin: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."

Bassoaariassa Das ist der Christen Kunst libretisti Salomon Franck kertoo, mitkä ovat kristityn taitoja: "Kristityn taito on tuntea Jumala ja itsensä, elää todellisesta rakkaudesta tuomitsematta väärin, väheksymättä muiden tekoja, unohtamatta lähimmäistään ja mittaamalla heillekin runsaasti." Jos minulta kysytään, itsensätuntemisen taitoa ei voi liiaksi korostaa. Usein ihmisten tragedia on siinä, etteivät he tunnista sisäisiä tapahtumiaan ja vaikuttimiaan, ja kun he yrittävät auttaa toisia [esimerkiksi tarjoamalla heille omaa elämänkatsomustaan], he saavat aikaan vain vahinkoa.

Kantaatin päättää ensimmäinen säkeistö koraalista Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ, josta hieman lisää alla.

Kantaatti Ein ungefärbt Gemüte BWV 24 esitettiin ensi kerran luultavasti 20.6.1723 saarnan jälkeen samassa jumalanpalveluksessa, jossa BWV 185 esitettiin ennen saarnaa. Näyttää siltä, että Bach löytänyt tähän tilanteeseen paikallista libretistiä, joten hän käytti Erdmann Neumeisterin tekstiä vuodelta 1714.

Kolmannessa osassa kuoro julistaa trumpetin kanssa kultaisen säännön sanomaa. Neljäs osa, resitatiivi, alkaa hauskalla kielikuvalla: "Heuchelei ist eine Brut, die Belial gehecket", tekopyhyys on pesue, jota Belial hautoo. Belial on Jumalan vastustaja ja paholaisen henkilöitymä, ja vuoden 1776 Biblia mainitsee nimen kymmenen kertaa. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä se on käännetty yleensä kelvottomaksi, sillä Belial on johdettu heprean hyödytöntä tai kelvotonta tarkoittavasta sanasta.

Kun Bach sävelsi koraalikantaattivuosikertaa 1724, neljäs kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai sattui samalle päivälle kuin Marian visitaatio, joten tämän pyhän kantaatti jäi säveltämättä. Kesällä 1732 Bach korjasi asian säveltämällä kantaatin Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ BWV 177. Sen teksti pohjautuu kokonaan samannimiseen virteen.

Virsi - meikäläisessä virsikirjassa numero 346 - kuuluu osastoon "ahdistukset ja lohdutus". Sanoittaja, joksi jotkut ovat arvelleet Johann Agricolaa (1492/94-1566), joka oli Lutherin oppilas ja ystävä, mutta ajautui riitaan Lutherin kanssa lain käytöstä ns. antinomisessa kiistassa. Agricolan mukaan laki kuului oikeussaliin, ei saarnastuoliin.

Pidän tästä Maskun Hemmingin suomentamasta virrestä kahdesta syystä. Ensinnäkin siinä on hienot sanat. Otetaan vaikka neljännen säkeistön alku, joka kuvaa kahdenlaista maailmaankiinnittymistä: "Jos nykyisyyteen ihastun / tai jos sen tuskaan näännyn, / niin kutsuusi taas havahdun, / taas askeliisi käännyn." Tämän säkeistön laulaa tenori ja harvinainen yhdistelmä sooloviulu ja -fagotti säestävät. Toinen syy on se, että Bach on tehnyt tästä koraalialkusoiton BWV 639, jonka Busoni on sovittanut pianolle, ja jota on tullut soitettua aika paljon. Annetaan Grigori Sokolovin muotoilla cantus firmusta.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa