Mitä kuluneempi kappale, sitä tärkeämmäksi nousee teoksen tulkinta. Niinpä onkin erityisen hyvä, että Joensuun kirkossa kuullaan Neljä vuodenaikaa to 28.2. klo 19 barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan tulkitsemana. Kaustislaisen Kentalan soitossa kuuluu kansanmuusikkotausta, mikä sopii tanssirytmien läpäisemään barokkimusiikkiin paremmin kuin hyvin. Hän on levyttänyt konsertot ja kiitosta on ropissut.
Antonio Vivaldia (1678-1741) voi sanoa konserton isäksi. Hänen ansiostaan konsertto vakiintui nopea-hidas-nopea -muodoksi, jossa solisti tai solistit vuorottelevat - tai kilpailevat - orkesterin kanssa. Vivaldi sävelsi puolentuhatta konserttoja lähes kaikille kuviteltavissa oleville soittimille ja soitinyhdistelmille. Omalle soittimelleen viululle hän teki nipun konserttoja, joista tunnetuin on neljän konserton sarja Neljä vuodenaikaa.
Vuodenaikojen erikoisuus, ja kenties vahvuuskin, on ohjelma. Vivaldi kirjoitti jokaiseen konserttoon saatesanoiksi sonetin.
Neljä runoa
KEVÄT lienee konsertoista tunnetuin. Sen ensimmäisessä osassa laulavat linnut ja ukkonenkin jyrähtelee. Toisessa osassa paimen nukkuu ja koira - alttoviulu - haukahtelee. Kolmannessa osassa on maalaisjuhlat, joissa porukka tanssii säkkipilliin tahtiin. Säkkipillin pitkät borduna-äänet on helppo huomata Kentalan ja Barocco Borealentulkinnasta.
Kevät oli iloisesti duurissa, mutta KESÄ on synkkäsävyisempi. Aurinko kärventää, pohjoisesta on tulossa myrsky. Paimen tutisee peloissaan. Finaalissa solistilla on kiire, kun taivas repeää, salamoi ja sataa rakeita! Annetaan Fabio Biondin ja Europa Galanten soittaa.
SYKSYon jälleen ekstrovertti ja sävyltään kepeä. Avausosassa juhlitaan sadonkorjuuta. Mukana on hedelmällisyyden ja viinin jumala Bacchus, ja osan loppua kohti aletaan humaltua. Muutamat nukahtavat. Hitaassa osassa nautisekellaan yhä lempeästä ilmasta, mutta finaalissa soivat metsästystorvet ("Taa-vi ank-ka"), koirat haukkuvat ja laukaukset kajahtelevat. Lopulta jahdin kettuparka menettää henkensä ja musiikki käväisee mollissa.
TALVIon kirjoitettu f-molliin ja sen tarina liittyy talveen, jollaisia Vivaldin kotikaupungissa Venetsiassa harvemmin on. Ensimmäisessä osassa kylmä tuuli puhaltaa kaikkialle ja hampaat kalisevat. Toisessa osassa vetäydytään sadetta pakoon mukavan takkatulen lämpöön, ja finaalissa ilmeisestikin luistellaan jäätyneissä kanaaleissa. Välillä jää rikkoutuu alla.
Barokkimiehet Vivaldi ja Bach
Kirjoitan kirjaa Bachista ja sen vuoksi Vivaldia tulee helposti verranneeksi häneen. Vivaldi kirjoitti konserttoja orpotytöille, jotka olivat näköjään hyvin taitavia instrumentalisteja. Vivaldin (viulu)tekstuurissa virtuoosisuus saa välillä osan, jollaista Bach ei omille (ei-aina-niin-tavattoman-taitaville) solisteilleen anna.
Bachin tavoin Vivaldi oli tarkka affektien kanssa: hän löytää täsmällisen tunnetilan. Molemmat ovat myös barokkisäveltäjiä sikäli, että he sävelittävät mielellään luonnonilmiöitä kuten myrskyjä ja maanjäristyksiä.
Tässä vielä konserttojen kokonaisesitys livenä.
Joensuun kaupunginorkesteri Joensuun evlut kirkossa to 28.2. klo 19. Johtajana ja solistina Kreeta-Maria Kentala. Händel, Vivaldi.
Gleichwie der Regen und Schnee vom Himmel fällt BWV 18 (oletettavasti vuodelta 1713) alkaa soitinjaksolla, kuten useimmat Bachin ennen Leipzigin vuosia säveltämät kantaatit. Sen jälkeen kuullaan kaksi resitatiivia, joista ensimmäisessä basso, vox Christi, laulaa otteen Jesajan kirjasta.
Sillä niinkuin sade ja lumi tulee taivaasta alas, ja ei mene sinne jälleen, vaan tuorettaa maan, ja tekee sen hedelmälliseksi ja antaa sen kasvaa, ja antaa siemenen kylvettää ja leivän syötää; Niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee, ei sen pidä tyhjänä palajaman minun tyköni, vaan tekemän mitä minulle otollinen on, ja sen pitää menestymän, jota varten minä sen lähettänytkin olen. (Jes. 55:10-11)
Otin käännöksen Bibliasta 1776, koska pidän kohdasta "ei sen pidä tyhjänä palajaman". Kohta on tuttu seuroista, jossa usein ja mielellään luettiin tekstiksi myös tämän päivän evankeliumitekstiä, kylväjävertausta (Luuk. 8:4-15). Siinä suurpiirteinen kylväjä viskoo jyviä (=Jumalan sanaa) sinne tänne, osa putoaa tielle, osa kallioille, osa ohdakkeisiin, osa hyvään maahan.
Ratkaisukristillisyyteen epäilevästi suhtautuva maallikko kysyy tyhmänä, voiko kallio mitään sille, että se on kallio? Onko kallion vika, jos siinä ei vilja kasva?
Teksti on pastori Erdmann Neumeisterin (1671-1756), jonka teksteihin Bach sävelsi yhteensä viisi kantaattia, muun muassa adventtikantaatin BWV 61. Neumeister aloitti pappisuransa Kaakkois-Saksassa, mutta kyllästyi pietismiin ja muutti Hampuriin.
Bassoresitatiivissa Neumeister varoittaa palvomasta vatsaa ja mammonaa. Nykysuomen sanakirja (vuodelta 1967)määrittelee mammonaa näin: "eritoten rikkaus ihmisen epäjumalaksi ajateltuna (tällöin joskus myös isolla alkukirjaimella kirjoitettuna)".
Ein andrer sorgt nur für den Bauch; Inzwischen wird der Seele ganz vergessen. Der Mammon auch Hat vieler Herz besessen.
Toinen huolehtii vain vatsastaan
sillä välin sielu kokonaan unohtuu.
Myös Mammona
riivaa sydäntä. [suom. TL]
Niin aiheellisia kuin Neumeisterin varoitukset ovatkin, aika on armotta ajanut sanaston ohitse.
Fanitan sopraano Nuria Rialia, joka pääsee ääneen kohdassa 11'40. Meine Seelenschatz ist Gottes Wort, sielunaarteeni on Jumalan sana, laulaa Rial.
Vuoden 1724 kantaatti tälle pyhälle on Leichtgesinnte Flattergeister BWV 181. Bach rakentaa kantaatin kylväjävertaukseen pohjautuvaan runotekstiin, jonka kirjoittaja on jäänyt tuntemattomaksi (itse asiassa 2/3 Bachin kantaattitekstien sanoituksista on tehnyt anonymous). Aarioista ja resitatiiveista koottu kantaatti muistuttaa rakenteeltaan maallisia kantaatteja ja sen on arveltu olevan Köthenin vuosilta.
Ensimmäisen osan bassoaariassa, joka on eräänlainen yleiskatsaus huonoihin maalaatuihin, laulaja tuntuu aina osuvan sekunnin verran tähtäyspisteen ylä- tai alapuolelle. Melodia on epäjohdonmukainen ja yhtäkkisesti katkeileva, ja kuvaa sellaisena erinomaisesti lyhytjänteistä ihmistä, joka ei osaa sitoutua pysyviin arvoihin, joista lauletaan loppukuorossa. Aarian mutkainen luonne on ehkä peräisin sanasta Flatter, lepatus.
Erhalt uns, Herr, bei deinem Wort BWV 126 on helmikuulta 1725. Sen pohjana on Lutherin samanniminen hymni, johon Justus Jonas ja Johann Walther ovat kirjoittaneet lisäsäkeistöjä.
Alkukuorossa on mukana D-vireinen trumpetti, vaikka sävellajina on a-molli. Bachilla lienee ollut käytössään taitava soittaja, sillä trumpettistemma ei ole aivan helppo. Muutoin kuoro - jossa pyydetään Jumalaa torjumaan "paavin ja turkkilaisten murhanhimo" [!] - on jämäkkää perus-Bachia.
Toisesta osasta, tenoriaariasta Sende deine Macht von oben, tulee mieleen vertaus, joka ei ole minun keksimäni: kristitty on kuin raitiovaunu, se saa voimansa ylhäältä. B-taitteen sanoja erfreuen, ilahduttaa, ja zerstreuen, hälventää, Bach juoksuttaa oikein kunnolla.
Neljäs osa on jälleen aaria, ja siinä basso käskee, että "heitä maahan mahtipontinen ylpeys" ja continuo syöksyy asteikkoa alas. B-taitteen sanasto [Abgrund, verschlingen] tuo mieleen (jälleen kerran) Matteus-passion, tällä kertaa kuoron Sind Blitze, sind Donner.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Mutta melkein-guruja on joitakin, yksi heistä on jesuiittaveli Anthony de Mello (1931-1987). Hänen meriitteihinsä kuuluu muun muassa se, että katolisen kirkon uskonopin kongregaatio kardinaali Ratzingerin (joka tunnettiin myöhemmin nimellä paavi Benedictus XVI) suulla tuomitsi osan hänen ajatuksistaan harhaoppisiksi. de Mellolla oli väärä asenne ja hänen mielipiteensä olivat niin kaukana katolisesta opista, että ne aiheuttivat harmia ja vaaransivat kristillisiä hyveitä. Entiselle vanhoillislestadiolaiselle tässä on paljon tuttua.
Anthony de Mellon kirjassa Viisauden välähdyksiä (s. 19-20) on seuraava tarina: "Nuori mies tuhlasi koko perityn omaisuutensa. Kuten tällaisissa tapauksissa yleensä, hän sai huomata, että rahojen kadottua katosivat myös ystävät. Hädissään hän etsiytyi opettajan luo ja sanoi: 'Miten minun käy? Minulla ei ole rahaa eikä ystäviä.' 'Älä sure, poikaseni. Usko minua. Kyllä kaikki vielä järjestyy.' Toivo palasi nuoren miehen silmiin: 'Tuleeko minusta jälleen rikas?' 'Ei tule. Sen sijasta totut olemaan rahaton ja yksinäinen.'"
Septuagesima (seitsemäskymmenes) kääntää katseen pääsiäiseen. Papiston paasto alkoi perinteisesti tästä pyhästä. Päivän teemana on ansaitsematon armo ja Bach ottaakin kantaatin Nimm, was dein ist, und gehe hin BWV 144 alkukuoron tekstin päivän evankeliumitekstistä, jossa Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan isännästä (Matt. 20:1-16).
Kantaatti on ensimmäistä Leipzigin vuosikertaa helmikuulta 1724. Alkukuoro motettityyliin kirjoitetussa fuugassa oboet ja jouset soittavat colla parte eli kaksintavat vokaaliääniä. Teksti on vertauksen lopulta, jossa isäntä jakaa päiväpalkkaa. Ne, jotka olivat tulleet töihin illalla, saivat saman summan kuin ne, jotka olivat tulleet töihin jo aamusta, mikä herätti viimeksi mainittujen keskuudessa napinaa. Nimm, was dein ist, und gehe hin, ota omasi ja mene, sanoo isäntä näille napinoitsijoille, jotka muistuttavat Luukkaan kertomuksen tuhlaajapojan veljeä (Luuk. 15).
Toinen osa on menuetin tahtiin keinuva alttoaaria. Sen sanat menevät näin:
Murre nicht,
lieber Christ,
wenn was nicht nach Wunsch geschicht;
sondern sei mit dem zufrieden,
was dir dein Gott hat beschieden,
er weiß, was dir nützlich ist.
Eli suomeksi suurin piirtein:
Älä nurise, rakas kristitty, vaikka kaikki ei mene toiveidesi mukaan; ole mieluummin tyytyväinen siihen, mitä Jumalasi on sinulle antanut, hän tietää, mikä on sinulle hyödyksi.
Libretisti on samoilla linjoilla de Mellon tarinan opettajan kanssa.
Seuraava koraali vakuuttaa samaa: mihin Jumala ryhtyy, se on hyvää. Koraalia seuraa resitatiivi, ja sen jälkeen kuullaan toinen alttoaaria Genügsamkeit ist ein Schatz in diesem Leben, vaatimattomuus on tämän elämän aarre. Loppukoraalista Was mein Gott will, das gscheh allzeit puhuimme pari merkintää aiemmin.
Koraalikantaattivuosikerran teos Ich habe in Gottes Herz und Sinn BWV 92 on kaksiosainen, puolituntinen paketti. Sen pohjana on Paul Gerhadtin (1607-1676) samanniminen 12-säkeistöinen koraali.
Tämä kantaatti on hyvä esimerkki siitä, kuinka monin tavoin Bach lähestyy koraalin tekstiä.
1. Alkukuoro on koraalifantasia, jossa vuorottelevat koraalin säkeet ja soitinmusiikkijaksot. Sen teksti on suoraan koraalin ensimmäisestä säkeistöstä.
2. osan, bassoresitatiivi, koraaliteksti on toisesta säkeistöstä. Säkeiden väliin Bach sijoittaa vapampaa runotekstiä.
3. osa - virtuoosinen ja mielistelemätön tenoriaaria, joka kertoo, kuinka asiat särkyvät, murtuvat ja kaatuvat ilman Jumalan hallitsevaa kättä - liittyy koraalin säkeistöön neljä.
4. osa on hieman ensimmäisen osan kaltainen koraalifantasia, mutta kuoron sijaan laulaakin altto.
5. osa, tenoriresitatiivi, on vapaa mukaelma kuudennesta ja kahdeksannesta säkeistöstä.
6. osan bassoaaria, jota säestää vain basso continuo, pohjautuu koraalin yhdeksänteen säkeistöön.
7. osassa kuoro laulaa säkeitä koraalin 10. säkeistöstä. Solistit bassosta alkaen kommentoivat säkeiden väleihin.
8. osa on paimenaaria, nyt äänessä on sopraano, oboe d'amore, jouset ja continuo ilman kosketinsoitinta. Teksti on löyhästi yhteyksissä koraalin 11. säkeistöön.
9. Loppukuoro on neliäänistä koraalisatsia, tekstinä koraalin 12. säkeistö.
Kantaatin Ich bin vergnügt mit meinem Glücke BWV 84 vuodelta 1727 avaa aaria sopraanolle, oboelle, jousille ja continuolle. Laulaja kertoo olevansa tyytyväinen onneensa, Glücke, mutta alun perin sen tilalla oli luultavasti sana asema, Stande. John Eliot Gardiner arvelee, että Bach on saattanut muuttaa sanan, jotta hän olisi voinut niellä tekstin - Bachhan ei läheskään aina ollut tyytyväinen asemaansa, vaan pyrki ymmärrettävistä syistä kipuamaan hierarkiassa. Sopraanon tyytymisessä on "kaihoa, nöyryyttä, jopa surua", sanoo Gardiner. (Musiikkia taivaan holveissa, s. 216-217)
Kantaatin toisessa sopraanoaariassa Ich esse mit Freuden mein weniges Brot, syön ilolla vähän leipäni, leipää todella murretaan iloiten. Hyppykuviot tuovat mieleen samana keväänä sävelletyn Matteus-passion bassoaarian, jossa laulaja juo mielellään (gerne trink ich).
Georg Neumarkin (1621-1681) säveltämä loppukoraali, jonka Gardiner tulkitsee a cappella, on tuttu myös suomalaisesta virsikirjasta (VK 370, Ah, tiesi usko haltuun Herran). Sanat Bachin kantaattiin eivät ole Neumarkin, vaan Ämilie Juliane von Schwartzburg-Rudolfstadtin hymnistä Wer weiß, wie nahe mir mein Ende.
Seuraavassa kaikki kolme edellä esiteltyä kantaattia, ensin BWV 144, sitten BWV 84 ja lopuksi BWV 92.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Tälle pyhäpäivälle ei ole säilynyt yhtäkään Bachin kantaattia, joten esittelen kantaatin, jota ei ole osoitettu millekään pyhäpäivälle.
Mühlhausenissa oli tapana pitää juhlajumalanpalvelus helmikuun alussa, kun uusi raati oli valittu. Tähän tilaisuuteen 22-vuotias Blasius-kirkon urkuri sävelsi kantaatin Gott ist mein König BWV 71, jonka ensiesityspäivä tiedetään tarkoin: 4.2.1708.
Kantaatti on omaleimainen rakenteeltaan, instrumentaatioltaan ja tekstuuriltaan. Nuori Bach kokeilee 1600-luvun kantaattitekniikoita ja etsii omaa ääntään, mikä tekee teoksesta kiinnostavan ja paljolti epäbachmaisen.
Ensimmäisessä osassa mennään suoraan asiaan ilman soitinjohdantoja. Juhlallisen avauksen teksti on Psalmista: "Jumala, jo ammoisista ajoista sinä olet ollut kuninkaani, sinä teet suuria tekoja kaikkialla." (Ps. 74:12) On isonpuoleinen pumppu: kuoro, kolme trumpettia ja patarummut, fagotti, nokkahuilut, oboet ja jouset.
Toisen osan Ich bin nun achzig Jahr, olen nyt 80-vuotias, sanat ovat Raamatusta (2. Sam. 19:35, 37) ja ne sopivat hyvin Mühlhausenin silloiselle pormestari Adolf Streckerille, joka oli iältään 83-vuotias. "Salli minun kääntyä takaisin, niin että saan kuolla kotikaupungissani, jonne myös isäni ja äitini on haudattu", sanoo laulaja.
Kolmas osa on ankara fuuga, jonka teema viittaa koraaliin Christ lag in Todesbanden. Koraaliin viittaa myös toisen osan teema-aines. Ilmeisesti Bach piti kovasti virrestä, josta hän oli edellisenä vuonna rakentanut koraalikantaatin. Tuo kantaatti oli muuten ainoita varhaisimpia kantaatteja, joita Bach antoi esittäväksi vielä Leipzigissa.
Fuugan satsi tuo mieleen kaksi Bachin pohjoissaksalaista edeltäjää, Georg Böhmin (1661-1733) ja Johann Adam Reincken (1643-1722). Nykytiedon valossa ensinmainitun uskotaan opettaneen teini-ikäiselle Bachille Lüneburgissa urkujensoittoa ja säveltämistä. Jälkimmäinen puolestaan oli urkuri, Buxtehuden ja Böhmin kavereita. Kerrotaan, että Bach olisi 1720 improvisoinut Reinckelle pari tuntia Hampurin Pyhän Katariinan kirkossa ja vanha Reincke olisi sanonut, että "luulin, että tämä taide on jo kuollut, mutta huomaan, että se elää yhä teissä". "Tällä taiteella" hän ei liene viitannut improvisointiin yleensä, vaan nimenomaisesti Bachin kykyyn improvisoida fuugia ja muuta kontrapunktista matskua. Hei, mä muuten tein aiheesta aikanaan gradun, linkitän! Sivulla 19 mainitaan Reincke.
Neljännen osan teksti on taas Psalmista: "Päivä ja yö ovat sinun: sinä rakennat valkeuden ja auringon. Sinä sovitit jokaisen maan rajat: sinä teet suven ja talven." (Ps. 74:16-17) Ja kuudennen (Ps. 74:19), jonka saksankieliset sanat kuuluvat näin: "Du wollest dem Feinde nicht geben die Seele deiner Turteltauben." Suomenkielisestä Raamatusta "turturikyyhkyn sielu" on feidautunut ja siellä sanotaan yksinkertaisesti, että "älä jätä petojen armoille niitä, jotka sinua ylistävät, säästä köyhien palvelijoittesi henki". Vuoden 1776 Biblia sentään mainitsee "mettisen".
Finaalissa toivotaan uudelle raadille kaikkea hyvää. Kaikkiaan tämä kantaatti on sellainen, jonka vain paikoin tunnistaa Bachiksi.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kaksi pyhäpäivää yhdessä - postaus on pitkä, koska kantaateissa on todellisia helmiä!
Kantaatti BWV 81 on draamallisesti Bachin hurjimpia. 1724 esitetty teos alkaa alttoaarialla Jesus schläft, was soll ich hoffen? Kontratenori Andreas Scholllaulaa väkevästi tämän epätoivoa henkivän aarian. Jeesus nukkuu - onko pelosta kalpealla uskovalla mitään toivoa? Laulaja joutuu viipymään sanalla schläft, nukkuu, matalalla h-sävelellä kahden ja puolen tahdin ajan.
Toisessa osassa tilanne ei ole parane. Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meiltä ahdingon aikana, kysyy tenori Psalmin 10 sanoin. Sellainen juttu pistää musiikkitieteilijän silmään ja korvaan, että tekstissä on sana kaikki (...da alles mir...) ja Bach kirjoittaa siihen oktaavihypyn. Tällainen tapa näyttää olevan Bachilla enemmän sääntö kuin poikkeus ja se liittynee oktaarin kreikkalaiseen nimeen diapason, kaikkien läpi. Sana voi tulla vastaan pythagoralaisessa viritysjärjestelmässä, urkurinpallilla ja ranskalaisen myymälän aikakauslehtiosastolla.
Kolmas osa Die schäumenden Wellen von Belials Bächen vyöryttää aaltoja voimalla, joka tuo mieleen hieman myöhemmin esitetyn Johannes-passion. Tenori joutuu taipumaan yhtä virtuoosisiin aaltokuvioihin kuin viulut. Kesken kaiken pysähdytään parin tahdin Adagioon, jossa laulaja sanoo, että kristityn tulee seistä kuin kallio (joissakin teksteissä tässä lukee wieWellen, kuin aallot, mutta ilmeisesti siinä tulisi olla wie Felsen, kuin kallio), kun murheenmyrskyt käyvät ympäri. Aarian Belial mainitaan vanhemmissa raamatunkäännöksissä, hän on tätä lordi Voldemortin porukkaa.
Tällä tallenteella kuullaan kantaatin toinen ja kolmas osa. Partituuria voi seurata vaikkapa täältä.
Kolmas osa on kaksiääninen inventio ja kantaatin käännekohta. Jeesus astuu kuvaan ja homma on taas hallinnassa. "Te heikko-uskoiset, miksi te olette pelkurit?" (Matt. 8:26) Seuraavassa aariassa mukaan tulee kaksi oboe d'amorea ja vox Christi tyynnyttää meren. Nuotit piirtävät partituuriin aaltokuvioita, jotka eivät ole kauhistavia Belialin, vaan Jeesuksen oktaaveihin järjestämiä aaltoja. Alttoresitatiivissa laulaja kiittää: Jeesus sanoo sanan, auttaja on herännyt. Lopussa kuullaan toinen säkeistö Johann Franckin virrestä Jesu, meine Freude.
Kantaatin Wär Gott nicht mit uns diese Zeit BWV 14 (joka lienee vuodelta 1735) kohdalla tekee mieli paneutua alkukuoroon, joka haukkaakin ajallisesti yli kolmanneksen koko kantaatista. Huomaatteko, kuinka arkaainen saundi alkukuorossa on? Se ei johdu soitinnuksesta, vaikka cantus firmusta soittava käyrätorvi vie ainakin minun ajatukset Heinrich Schütziin, vaan etupäässä tekstuurista.
Alkukuoron laulaman Lutherin koraalin jokaisen säkeen Bach kirjoittaa peilifuugaksi, eli teema tuodaan sisään kuten normaalisti fuugassa sillä erotuksella, että joka toinen ääni laulaakin teeman inversiona eli käännettynä siten, että ylöspäinen intervalli on alaspäinen ja alaspäinen ylöspäinen. Pitkä lause, mutta pitkä on myös säveltäjän tie peilifuugan mestariksi: peilifuuga on älyllinen ja matemaattinen haaste, jonka ongelmaksi voi muodostua paperinmakuisuus ja oppineisuus. No, oppineisuudestahan Bachia omana aikana syytettiinkin. Bach ei tempaise peilifuugan aiheita tuulesta, vaan hän johtaa ne koraalimelodiasta, jolloin corno da caccian eli metsästystorven ja oboeiden koraalimelodia on fuugan kääntämättömän aiheen augmentaatio eli harvennus.
Joskus toivon, että voisin opiskella pari vuotta päätoimisesti kontrapunktia.
Nuottikuvasta pääsee parhaiten jyvälle, mistä tässä on kysymys. Tähän sopinee täky: peilifuugia on myös Bachin myöhäisteoksessa Die Kunst der Fuge, jonka yritämme saada Suomen parhaiden esittäjien voimin Joensuuhun loppuvuodesta!
Toisen osan, sopraanoaarian, avainlause voisi olla bald bis an das Ende Leben gehen, pian rientää elämäni loppuun, ja se on aarian sävystä päätellen hieno homma! Loppukoraalista voi vielä kerrata, mitä alkukuorossa laulettiin. Harvoin kuultu Lutherin Psalmin 124 pohjalta tekemä virsi on muotoa ‖:ab:‖cde.
Kynttilänpäivä 2.2. jäi pois arkipyhien joukosta 1774. Siitä lähtien sitä on vietetty lähimpänä seuraavana pyhänä (paitsi silloin kun kyseinen pyhä on laskiaissunnuntai).
Mikä ihmeen kynttilänpäivä, ja miksi? Ei siksi, että keskiajalta lähtien kynttilänpäivänä on ollut tapana siunata tulevan vuoden kynttilät, vaan siksi, että joulusta on kulunut 40 päivää ja Marian on aika mennä temppeliin puhdistautumaan. Eli kirkotettavaksi, kuten itäisen kristikunnan veljemme ja sisaremme niin kauniisti sanovat.
Samalla (perimätiedon mukaan 112-vuotias) Simeon siunasi Jeesus-lapsen ja lausui sanat, jotka tunnetaan Simeonin kiitosvirtenä, latinaksi Nunc dimittis:
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. (Luuk. 2:29-32)
Juhlan nimi oli Bachin aikaan Mariae Reinigung, Marian puhdistautuminen, mutta nykyisin se tunnetaan nimellä Darstellung des Herrn, Herran esittäytyminen, tai miten sen kääntäisi. Eli fokus on siirtynyt Mariasta Jeesukseen, mikä ei meitä luterilaisia yllätä.
Kantaatti Erfreute Zeit im neuen Bunde BWV 83 on helmikuulta 1724. Käyrätorvet tuovat avaukseen juhlavuutta - muistatteko muuten käyrätorvet loppiaiskantaatin Sie werden aus Saba alle kommen BWV 65 alkukuorosta? Sen ensiesityksestä ei ollut kulunut vielä kuukauttakaan. Toisessa osassa basso, jota voisi tällä kertaa kutsua nimellä vox Simeoni, laulaa Simeonin kiitosvirren osia, joiden väliin tuntemattomaksi jäänyt runoilija on laatinut hengeltään soveliaita säkeitä.
Kolmannen osan asiasisältö nousee Heprealaiskirjeestä jakeesta, jonka Biblia 1776 sanoo näin:
Sentähden käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupiuden saisimme ja löytäisimme silloin armon, kuin me apua tarvitsemme. (Hepr. 4:16)
Loppuvirsi on yksi hienoimmista Lutherin virsistä, mutta palataan siihen seuraavan kantaatin yhteydessä, kunhan Rudolf Lutz on luotsannut mainion kokoonpanonsa kantaatin loppuun.
Koraalikantaatin BWV 125 pohjaksi Bach ottaa Lutherin koraalin Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Reformaattori on kirjoittanut nelisäkeistöisen virren Simeonin kiitosvirren tekstin pohjalta siten, että jokaista Luukkaan jaetta vastaa yksi säkeistö.
Bach rakentaa kantaattinsa seuraavasti:
1. osa on kuorofantasia, jonka tekstinä on koraalin ensimmäinen säkeistö. Tämä 12/8-tahtilajissa keinuva siciliano e-mollissa, vie oitis ajatukset Matteus-passion alkukuoroon Kommt, ihr Töchter. Sävellajin lisäksi soitinnus on samanlainen muuten paitsi että tässä kuorossa mukana on käyrätorvi. Suuri passio ei syntynyt missään määrin tyhjiössä, vaan sen osaset hautuivat ja jalostuvat Bachin pääkopassa pitkään.
2. osa on alttoaaria, jossa sanotaan, että myös heikoin silmin haluan nähdä Vapahtajani. Oboe d'amore korostaa laulajan maanpäällisyyttä.
3. osa on bassoresitatiivi, jossa koraalin toisen säkeistön säkeitä kehystävät jonkun Bachin aikalaisrunoilijan rivit.
4. osa on tenorin ja basson duetto, jonka sanat - kuten viidennenkin osan - assosioituvat koraalin kolmanteen säkeistöön. A-taitteen sanalle Kreis, piiri, Bach kirjoittaa retorisen kuvion nimeltä circulatio. Dürr tiivistää osien sanoman niin, että neljäs osa tähdentää Lutherin yksin uskosta -periaatetta (johon viittavat dueton sanat wer glaubt, soll selig werden, joka uskoo, tulee autuaaksi), viides osa yksin armosta -periaatetta.
5. osa on alton resitatiivi, ja sen sanastossa on yhtymäkohtia Roomalaiskirjeeseen (Room. 3:25). Osan sanasto on tällaiselle lapsuutensa seurapenkissä istuneelle mehevää: Stuhl der Gnaden, sehän on armoistuin eli Herra Jeesus, ja Gnadenreich on tietenkin armovaltakunta.
6. eli viimeinen osa on koraalin neljäs säkeistö kantaatille tyypilliseen tapaan neliäänisenä ja simppelinä. Koraali ilmestyi 1524 ja sitä käytettiin alusta alkaen myös hautajaisissa. Ei ihme, että Bach viittaa koraaliin varhaisessa hautajaiskantaatissaan Gottes Zeit ist die allerbeste Zeit BWV 106 vuonna 1707/08.
Sanat löytyvät esimerkiksi Emmanuel Musicin sivulta. Nuottikuvaa voi seurata alta, Philippe Herreweghe johtaa.
Vuoden 1726 kynttilänpäivän kantaatti, Ich habe genug BWV 82, on sävelletty kevyelle bassolle, oboelle, jousille ja continuolle. Tästä(kin) syystä se on yksi suosituimpia Bachin kantaatteja. Sen sisällön voisi yksinkertaistaa vaikkapa näin: olen saanut maailmasta tarpeekseni, tule Herra Jeesus.
Myös säveltäjä itse näyttää pitäneen teoksesta, sillä Bach palasi kantaatin pariin useampaan kertaan, vielä peräti vuosien 1746-47 paikkeilla, ja onhan tämä mestarillinen kipale! Etenkin ensimmäinen ja kolmas osa ovat omaa luokkaansa.
Avausaarian melodiakuvio ja kolmijakoinen tahtilaji muistuttavat Matteus-passion alttoaariaa Erbarme dich - nähtävästi kynttilänpäivän ja pitkänperjantain liturginen affekti ovat Bachin mielestä olleet samantapaisia. Osan elegisessä sävyssä on kuultu Simeonin elämältäkyllänsäsaaneisuutta.
Kolmas osa, aaria Schlummert ein, ihr matten Augen, uinukaa, väsyneet silmät, on Bachin kauneimpia tuutulauluja. Continuolla on paljon urkupisteitä, välillä laulaja pysähtyy fermaateille ikään kuin kuulostellakseen, joko uni on tullut. Laulaja lepää pitkään matalalla B-taitteen viimeisellä sanalla Ruh, rauha. Rauha kuoleman unta odotellessa on täydellinen.
Lisäksi Bach sävelsi joitakin kantaatteja, jotka temaattisesti sopivat kynttilänpäivään. Yksi niistä on Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn BWV 157, joka lienee sävelletty lokakuussa 1726 Saksin kamariherra Johann Christoph von Ponickaun hautajaisiin.
Mitäpä tästä harvoin kuullusta kantaatista sanoisimme? Neljäs osa, bassoaaria Ja, ja, ich halte Jesum feste on valoisa aaria, jossa laulaja reippailee Karitsan häihin. Resitatiivijaksot katkovat matkantekoa, mutta sävy on niissäkin myönteinen. Loppukoraali Meinem Jesum laß ich nicht kuultiin ensimmäisenä loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
