Kantaatti Schau, lieber Gott, wie meine Feind BWV 153 esitettiin ensi kerran tammikuun toisena 1724. Kantaatin yhdeksästä osasta vain kaksi on aarioita. Koraalin Befiehl du deine Wege, joka muistetaan myös Matteus-passiosta, jälkeen kantaatin numerona kuusi kuullaan yksi Bachin hurjimmista tenoriaarioista. Tekstissä maalliset vaivat myrskyävät ja tulvivat, mutta Jumala vakuuttaa kristitylle, että Ich bin dein Hort und Erretter, minä olen turvapaikkasi ja pelastajasi. John Eliot Gardiner vertaa tätä Johannes-passion aariaan Ach, mein Sinn, jota aaria affektiltaan läheisesti muistuttaa.
Tässä esityksessä continuossa on cembalo ja kuoro on korvattu kvartetilla, kuten oli ilmeisesti laita myös ensiesityksessä: Bach halusi säästää Tuomas-kuoroa, joka oli esiintynyt viikon lähes keskeytyksettä ja joka loppiaisena taas joutui tositoimeen. Pidän kovasti ilmavasta ja notkeasta kokoonpanosta.
Toinen tämän pyhän kantaatti, Ach Gott, wie manches Herzeleid BWV 58, on luultavasti vuodelta 1727. Toisen osan resitatiivissa kerrotaan Herodeksesta, Joosefille yöllä ilmestyneestä enkelistä ja paosta Egyptiin. Kolmannen osan aariassa poikasopraano - mikä oli käytäntö Bachin aikanakin - kertoo iloitsevansa kärsimyksestä, sillä hän luottaa Jumalaan. Nykykuulija ehkä ajattelee, että miten lapsi tällaista puhuu, mutta jos pojat ovat kirkon ainoita sopraanoita, kukapa muukaan näin laulaisi.
Jouluoratorion BWV 248 viides kantaatti on sävelletty ensimmäiselle uudenvuoden jälkeiselle sunnuntaille. Sen ensiesitys oli 2.1.1735 Nikolaikirchessä, jossa muuten kantaesitettiin aikoinaan myös Johannes-passio. Kantaatin avaavassa Ehre sei dir, Gott, gesungen lauletaan komeasti ja juhlallisesti. Kolmannessa osassa Bach yhdistää hienosti Matteuksen evankeliumitekstin oman aikansa runotekstiin. Kolmanneksi viimeinen osa on tertsetto, jollaisia kantaateissa kuullaan ylen harvoin.
Suomennosta voi seurata Sibelius-Akatemian Laura-tietokannasta.
Loppiaiselle 1724 sävelletty kantaatti Sie werden aus Saba alle kommen BWV 65 kertoo tietäjistä, jotka saapuvat lahjoineen kumartamaan kuningasta juuri niin kuin profeetta Jesaja (Jes. 60:6) on ennustanut. Metsästystorven signaalit kertovat seurueen saapumisesta Bachin alkukuorossa. Tunnelma on juhlavan levollinen: tietäjät tietävät, mitä tekevät.
Muuan eksegeetti kertoi, että joulutarinan avaaminen nykyaikaisen raamatuntutkimuksen menetelmin on kuin tekisi ruumiinavauksen satakielelle: täällä ovat keuhkot, täällä ihmeellinen äänielin, syrinx - mutta valitettavasti lintu ei enää laula. Niinpä seisahdummekin tässä kohden sen ihmeen ääreen, mikä Leipzigissa tapahtui vuodenvaihteen 1723-24 aikoihin kahden viikon sisällä. Siellä kuultiin kantaesityksenä joulupäivänä Magnificat BWV 243a, tapaninpäivänä BWV 40, kolmantena joulupäivänä BWV 64, uudenvuodenpäivänä BWV 190, uudenvuoden jälkeisenä sunnuntaina BWV 153 ja loppiaisena BWV 65.
Bachin aariat ovat usein tansseja. Bassoaarian Gold und Ophir ist zu schlecht tasajakoinen, reipas ja aika selkeästi kahden tahdin sykleissä etenevä meininki muistuttaa jossain määrin gavottia, mutta luulen sen kytkeytyvän hovitanssia läheisemmin johonkin saksilaiseen tai puolalaiseen kansantanssiin, joita en vielä riittävästi tunne. Palaan näihin vielä.
Kantaatin loppukoraalin sävelmä Was mein Gott will, das g'scheh allzeit on meille tuttu Matteus-passiosta. Sanat koraaliin on kirjoittanut luterilaisen virsirunouden suurmies Paul Gerhardt (1607-76). Bach on käyttänyt Gerhardtin koraaleja ainakin 12 kantaatissa, kahdessa passiossa ja yhdessä motetissa. Suomen evlut kirkon virsikirjasta löytyy 16 Gerhardtin virttä.
Kantaatti Liebster Immanuel, Herzog der Frommen BWV 123 on loppiaiselta 1725. Tämän kantaatin yhteys loppiaiseen on ohut - lähinnä on puhe maailma-Jeesus -vastinparista - ja sen sävy on tyyten toinen kuin edellisen loppiaisen kantaatissa. Gardiner kuvailee alkukuoroa tanssilliseksi ja sanoo sen välisoittojen muodostuvan "mendelssohniaaniseksi rakkauslauluiksi, joka jää mieleen päiväkausiksi" (Gardiner 2015: Musiikkia taivaan holveissa, s. 350). Päiväkausiksi tämä kyllä jää pyörimään korvaan, mutta eikö kahden traverson ja oboe d'amoren esittämä pyyntö väräjävine trilleineen ole myös maan vaivoista kyllänsä saaneen, väsyneen matkalaisen rukous: Saavu, Immanuel, hurskasten toivo?
BWV 123 on koraalikantaattisarjan ehdottomia huippuja. Etsin alkukuoron koraalia meikäläisestä virsikirjasta, mutta eihän sitä sieltä löydy, vaikka soisi löytyvän.
Tenoriaaria Auch die harte Kreuzesreise on kirjoitettu fis-molliin ja sen A-taitteen kromatiikka tuo mieleen toisen samaan sävellajiin kirjoitetun aarian, Matteus-passion Buß und Reu. B-taitteessa sanamaalailija Bachissa ottaa vallan ja hän päästää laulajan laukalle verbillä toben, raivota.
Bassoaariaa Laß, o Welt, mich aus Verachtung säestävät vain huilu ja continuon staccatot. Laulajan betrübter Einsamkeit, surullinen yksinäisyys - Gardiner pitää tätä yhtenä yksinäisimmistä aarioista, joita Bach on kirjoittanut - ei kuulosta lainkaan lohduttomalta ja siihen on syynsä: Jesus ... bleibet bei mir allezeit, Jeesus pysyy luonani iäti.
Kristinuskossa kaikkiin kysymyksiin näyttää olevan yksi vastaus, mutta Bachin seurassa tämän vastauksen kuulee mielihyvin yhä uudelleen.
Jouluoratorion kuudes kantaatti Herr, wenn die stolzen Feinde schnauben esitettiin loppiaisena 1735. Sen teemana on tietäjien paluu eri tietä omalle maallensa. Edelleen ollaan juhlatunnelmissa. Sanoja voi seurata täällä.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
#/media/File:Bach_Weihnachtsoratorium_Struktur.svg){kind=link}