Tässä harrastuksenomaisessa kantaattiprojektissa kuluneen vuoden aikana olen nojannut paljolti Alfred Dürrin teokseen The Cantatas of J.S. Bach (1992/2005), joka on 970-sivuinen kantaattikirjallisuuden klassikko. Myös paria muuta kantaattiaiheista englanninkielistä kirjaa olen lukenut, mutta kyllä Dürr on omassa luokassaan. Dürr esittelee kaikki Bachin kantaatit, kirjassa on niiden englanninkieliset käännökset ja musiikkitieteilijän katsaus musiikkiin, tekstiin ja kantaatin syntyvaiheisiin.
Sibelius-Akatemian Kirkkovuosi soi -sivuilla on paljon tietoutta kirkkovuodesta ja Bachin kantaateista. Bachin kantaatit kirkkovuoden mukaan järjestettynä löytyvät mm. täältä, tietoa suomalaisesta kirkkovuodesta puolestaan täältä. Virsikirjan sävelmät, sanat ja taustatekstit löytyvät myös netistä.
Saksankielisen Wikipedian sivulta Kantaten (Bach) pääsee alalaidasta navigoimaan kantaatteihin BWV-numeron mukaan. Saksankielisessä ja englanninkielisessä Wikipediassa on yleensä ainakin jonkinlainen artikkeli kustakin kantaatista. Lähteinä on käytetty paljolti Dürriä ja Gardineria.
Bach Cantatas -nettisivuilta löytyy paljon tietoa, keskustelua ja jonkin verran artikkeleita. Myös englanninkieliset käännökset ovat varsin kattavat. Vasemman ylälaidan hakukenttään voi syöttää kantaatin tai koraalin nimen ja tuloksia tulee. Käännökset ja kommentteja kantaateista löytyy myös Emanuel Music -sivuilta. Sen navigointisysteemi ei ole ihan yhtä sujuva kuin Bach Cantatas -sivulla, mutta kyllä siellä pystyy liikkumaan.
Olen kirjoittanut tähän sarjaan laskujeni mukaan 62 tekstiä, joissa olen sivunnut noin 190 kantaattia. Jos jokainen teksti on keskimäärin reilun 3000 merkin mittainen, niin tässähän on 200 000 merkin setti. Katsaus on kirkkovuoden mukaan kronologinen, mutta ei millään tavoin systemaattinen: jotkin kantaatit olen sivuuttanut yhdellä tai kahdella kappaleella, kun taas muutamat olen kääntänyt kokonaan ja kommentoinut niitä osa osalta.
Kuinka blogista löytää kantaatit? Kätevintä on minusta liikkua tunnisteiden avulla. Jos haluaa kuunnella kantaatteja kirkkovuoden mukaisessa järjestyksessä, yksi mahdollisuus on, että avaa Kirkkovuosi soi -sivun, etsii sieltä tietyn pyhän kantaatin ja etsii kantaatin blogin oikean reunan tunnisteista BWV-numeron mukaisesti. BWV-numero ohjaa todennäköisesti siihen ainoaan tekstiin, jossa kantaatista puhutaan. Toinen mahdollisuus on klikata kirkkovuoteen liittyvää asiasanaa (adventti, joulu, joulujakso jne), mutta se on kömpelöä, koska tulokset tulevat järjestyksessä uusin postaus ensin ja esimerkiksi tunnisteella "helluntaijakso" on järkyttävän monta tekstiä.
Voi myös hyödyntää youtube-soittolistoja, jollaisia itsekin tein pari vuotta sitten. Ensimmäiseltä listalta löytyvät ennen Leipzigin vuosia sävelletyt kantaatit kirkkovuoden mukaan järjestettynä, toiselta Leipzigin I vuosikerta ja kolmannelta Leipzigin II vuosikerta. Siiten on näköjään viitseliäisyys loppunut tekijältä.
Jos etsii vaikka koraalia Auf meinen lieben Gott, kannattaa kirjoittaa sen nimi hakukenttään, joka löytyy internetversiossa oikealta kun rullaa vähän alas. Sitten vaan pitää etsiä koraalin nimi jokaisesta kirjoituksesta, koska blogi ei millään tavoin nosta sitä sieltä esille.
Muutamat blogin youtube-linkit näyttävät matkan varrella hävinneen. En jaksa niitä ainakaan tässä vaiheessa korvata toimivilla.
Mitä seuraavaksi? Ainakin aion pitää vähän taukoa kirjoittamisesta. Sarjan kirjoittamisen aikana - erityisesti toisena ja kolmantena helluntaipäivänä, kun kesä oli hehkeimmillään - ajattelin, että minulla olisi kyllä muutakin tekemistä kuin kirjoittaa kantaattimerkintöjä googlen omistamaan blogiin ei-kenellekään. Mutta sitten muistelin Bachin koraalikantaattiprojektin mittakaavaa ja ajattelin, että mikäpä tällainen kirjoitussarja on siihen verrattuna.
Silti haluan palata kantaattien pariin, kunhan rahoittaja löytyy. Poimisin yksiin kansiin joukon parhaita kantaatteja, kääntäisin sanat ja analysoisin hieman musiikkipuolta. Kantaatteja ei ole liiemmin käännetty suomeksi, mikä ilman muuta hidastaa niiden liittymistä suomalaiseen liturgiseen musiikkielämään.
Tämän merkinnän musiikiksi valikoin alttoaarian Schlafe, mein liebster, genieße der Ruh, joka on jouluoratorion toisesta kantaatista. Ruotsalainen mezzosopraano Anne Sophie von Otter laulaa.
Topi Linjama Kantaattisykli-sarjassa on kierretty kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kirkkovuoden viimeisen pyhän kantaattipläjäyksessä on tämän pyhän kolme kantaattia, 24. ja 25. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kaksi kantaattia molemmilta pyhiltä sekä 26. ja 27. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kantaatit. Nauttikaa!
Koraalikantaatin Wohl dem, der sich auf seinen Gott BWV 139 (1724) libretisti on tuttuun tapaan anonyymi. Kantaatin pohjana on Johann Christoph Ruben koraali (1692). Hieman Bachia vanhempi Rube (1665-1746) oli lakimies, joka kirjoitti virsitekstejä, jotka olivat hengeltään lähellä Hallen pietismiä.
Kantaatti Nur jedem das Seine BWV 163 esitettiin ensi kerran Weimarissa loppuvuodesta 1715. Libretto on Salomo Franckin. Teksti kytkeytyy läheisesti päivän evankeliumitekstiin, jossa fariseukset kysyvät Jeesukselta, onko oikein maksaa veroa keisarille vai ei (Matt. 22:15-22).
Kantaatti alkaa runomuotoon puetuilla Jeesuksen sanoilla, että jokainen saakoon omansa. Laulaja on tenori eikä basso, kuten sopisi olettaa. Viidennen osan sopraanon ja alton duettoa Nimm mich mir säestää virsi Meinen Jesum laß ich nicht.
Kantaatin Falsche Welt, dir trau ich nicht BWV 52 (1726) Bach aloittaa lainaamalla sellaisenaan ensimmäisen osan ensimmäisestä Brandenburgilaisesta konsertosta, joka on sävelletty Köthenin hovissa 1721. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka pieni ero Bach ajattelussa on maallisen ja hengellisen (tai liturgisen) musiikin välillä. Bachin musiikkifilosofia on musiikkiteologiaa, jonka hän kiteytti Raamatun marginaaliin kirjoittamaansa lauseeseen: "Hartaassa musiikissa Jumala on armossaan aina läsnä." Hartaudessa Bach ei tee eroa maallisen ja hengellisen välillä, kuten ei tehnyt Lutherkaan, kun hän adoptio hyviä melodioita maallisista biiseistä virsiin.
Wachet auf, ruft die Stimme BWV 140 (1731) lukeutuu Bachin tunnetuimpiin kantaatteihin. Vaikka se on osoitettu 27. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille, käsittelen sen tässä, koska se on allaolevalla tallenteella viimeisenä.
Tämän pyhän tekstissä puhutaan kymmenestä neitseestä. Kantaatti on morsiusmystiikkaa parhaimmillaan: esimerkiksi osa kolme on herkkä duetto sopraanon (uskova) ja basson (Kristus) välillä. Kuudes osa on iloinen oboen säestämä duetto, jossa sopraano sanoo, että "rakkaani on minun", ja basso, että "ja minä hänen". Asetelma on pitkälti samanlainen kuin kantaatissa BWV 49. Sanon taas, että nykyihmisen voi olla vaikea tajuta tätä eroottisuuden jumalallista (tai jumalisuuden eroottista) ulottuvuutta.
Tuntemattomaksi jäänyt libretisti on lukenut tarkoin Laulujen laulun: Alfred Dürr löytää kantaatista ainakin kahdeksan viittausta tuohon runolliseen Vanhan testamentin kirjaan (Dürr: The Cantatas of J. S. Bach, s. 651). Minun mieleen kantaatti tuo Bachin ja Picanderin yhteistyön. Picander aloitti eroottisen runouden parissa, mutta siirtyi sitten - ilmeisen vaivattomasti - hengellisen runouden alueelle. Bach kirjoitti Picanderin teksteihin lukuisan määrän kantaatteja ja mm. Matteus-passion.
BWV 140:ä voi pitää koraalikantaattina, vaikka se ei kuulukaan 1724-25 koraalikantaattivuosikertaan. Kantaatin seitsemästä osasta kolme on suoraan samasta Philipp Nikolain koraalista (1599).
Bach sävelsi kaksi kantaattia, joilla oli sama nimi O Ewigkeit, du Donnerwort. BWV 20 aloitti koraalikantaattien vuosikerran kesällä 1724 ja sitä käytiin läpi aiemmin. BWV 60 on harvemmin kuultu kantaatti, joka on kirjoitettu 24. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille 1723.
Kantaatissa BWV 60 on dialogisuutta, jollaista Bachin kirkkokantaateissa on melko harvakseen. Toisen osan resitatiivissa ja aariassa pelko (Furcht, altto) ja toivo (Hoffnung, tenori) juttelevat henkeviä. Neljännessä osassa pelko juttelee itsensä Jeesuksen (basso) kanssa. Jeesus lohduttaa pelkoa Ilmestyskirjan sanoin: "Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina" (Ilm. 14:13). Samaa Selig sind die Toten -tekstiä käytti mm. Heinrich Schütz kokoelmassaan Geistliche Chormusik ja Johannes BrahmsEin deutsches Requiemin finaalissa.
Kantaatin päätöskoraalin sävelmä on Johann Georg Ahlen (1651-1706) kynästä. Ahle (ja hänen isänsä) olivat molemmat Mühlhausenin Pyhän Blasiuksen kirkon urkureita, kuten Bachkin myöhemmin. Melodiassa on erikoista se, että se alkaa kolmella kokosävelaskelen nousulla. Kolme kokoaskelta, tri tónos, muodostaa kielletyn intervallin, tritonuksen, joka assosioitui siinä määrin paholaiseen, että intervallin käyttö oli keskiajalla kiellettyä. Koraalin sanat "es ist genung" liittyvät siihen, että ihminen on saanut kylläkseen elämästä ja toivoo, että Jeesus tulisi nyt paikalla noutamaan hänet.
Intervallilla oli tehoa vielä Bachin aikaan. Viittaussuhde on säilynyt 1800-luvun läpi (kuuntele vaikkapa Saint-Saënsin Dance macabre, jonka alkupuoli suorastaan perustuu tritonukseen) aina meidän päiviimme, jolloin se toimii hevimusiikin kliseenä.
Mutta palataan kliseistä vakavaan musiikkiin: Alban Berg innoittui koraalin kokosävelkulusta ja otti sen atonaaliseen viulukonserttonsa musiikilliseksi motiiviksi. Viulukonsertto (1935) on Bergin viimeisiä teoksia ja se on hänen rakastetuin kappaleensa. Berg lainaa Bachin kantaatin loppukuoroa viimeisessä osassa, joka kuullaan edellä linkitetyllä tallenteella kohdassa 19'48.
Kappas vaan: kirjoitan muutaman rivin yksittäisestä kantaatista, mutta kolme kappaletta tritonuksesta.
Kantaatti Ach wie flüchtig, ach wie nichtig BWV 26 (1724) on koraalikantaattivuosikerran jämäkkää perusmateriaalia. "Voi kuinka ohikiitävä ja tyhjänpäiväinen on ihmisen elämä", lauletaan Michael Franckin virren (1652) ensimmäisessä säkeistössä. Toinen osa, tenoriaaria, keskittyy ajan kiitoon: nopeasti kuin syöksyvä virta juoksevat elinpäivämme. Kolmannessa osassa ilo kääntyy suruksi ja kauneus katoaa kuin kukka. Kantaatista kuultaa psalminkirjoittajan (ks. esim. Ps. 103:15-16) fiilikset.
25. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille Bach sävelsi 1723 kantaatin Es reißet euch ein schrecklich Ende BWV 90. Kantaatin teema liittyy evankeliumitekstiin, jossa Jeesus puhuu suuresta ahdingosta (Matt. 24:15-28), joiden jälkeen on pian koittava Ihmisen Pojan tuleminen. Nyt parituhatta vuotta myöhemmin voidaan todeta, että ei se nyt kuitenkaan ihan pian tapahtunut.
Avausaariassa tenori julistaa, että synnin mitta on tullut täyteen ja Jumalaa halveksivat kohtaavat hirveän lopun. Bassoaaria, kolmas osa, on kovin oopperamainen soolotrumpetteineen. Sävy on yhä uhkaava, mutta neljännessä osassa tuuli kääntyy: Jumala katsoo valittujaan, ja loppukoraalissa hän johtaa meidät kädellään ja siunaa kaupunkiamme ja maatamme. Loppukoraalin sävelmä on tuttu virrestä Vater unser im Himmelreich.
Kiinnittäkääpä huomiota loppukoraalin toiseksi viimeisen fraasin loppuun: Stündelein, siunattu hetki, saa viimeiselle tavulle poikkeuksellisen harhalopukkeen. Tylsällä musiikkitieteellisellä kielellä sanottuna koraali on d-mollissa ja kuulija odottaa fraasin päättyvän F-duuri-soinnulle, mutta sepä kääntyykin täysin odottamatta alennetulle kuudennelle asteelle Des-duuriin! Tämä käänne tuo minun mieleen kokeellisen Carlo Gesualdon (1566-1613) ja miksei myös Schützin rohkeimmat kokeilut.
Koraalikantaatilla Du Friedenfürst, Herr Jesu Christ BWV 116 (1724) on komea nimi. Jeesusta kutsutaan Jakob Ebertin koraalissa (1601) rauhanruhtinaaksi. Alkukuoro on varmatoimista Bachia, koraalimelodia kulkee pitkissä aika-arvoissa sopraanoilla, joita käyrätorvi tukee. Fraasien väleissä on konserttotyyppiset ritornellot.
Kolmannen osan resitatiivin soitinosuudet palauttavat mieliin päivän koraalin alun. Kantaatin neljäs osa on sopraanon, tenorin ja basson tertsetto (tertsetto kuultiin neljä viikkoa aiemmin esitetyssä kantaatissa BWV 38). Laulajat katuvat syntejään ja pyytävät pitkämielisyyttä ja rakkautta.
Vielä kuultavaksenne tämän sarjan viimeinen kantaatti, Wachet! betet! betet! wachet! BWV 70. Kantaatti perustuu Weimarissa toiselle adventtisunnuntaille sävellettyyn kantaattiin BWV 70a, jonka Bach sovitti tälle pyhälle 1723.
Tämän pyhän, 26. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain, teksteissä puhutaan maailman tuomiosta. Meillä pyhä tunnetaan tuomiosunnuntaina. Bachin kantaatissa tuomio on toisaalta juhla, jolloin trumpetit soivat, toisaalta pelon, ahdistuksen ja kärsimyksen täyttämä, melkoisen kaoottinenkin tapahtuma.
Tämä oli kuulkaa tässä. 62 tekstiä ja liki 190 kantaattia. Ei ole kaukana, etten kirjoita tähän SDG.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Vuoden 1723 kantaatti tälle pyhälle on Was soll ich aus dir machen, Ephraim BWV 89.
Avausaarian teksti on vanhasta testamentista: "Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli." (Hoos. 11:8) Efraim on Manassen pikkuveli, joka syntyi Joosefille Egyptissä seitsemän lihavan vuoden aikana. Adma ja Seboim ovat kaupunkeja, jotka sijaitsivat lähellä Sodomaa ja Gomorraa.
Kantaatti on kevyesti orkestroitu ja kaikkiaan varsin lyhyt. Päätösvirtenä on 7. säkeistö Johann Heermannin koraalista Wo soll ich fliehen hin, joka löytyy vuoden 1938 virsikirjasta (virsi 379:7). Tästä virrestä Bach teki vajaata vuotta myöhemmin koraalikantaatin BWV 5.
Kantaatti Mache dich, mein Geist, bereit BWV 115 (1724) perustuu Johann Burchard Freysteinin (1695) samannimiseen koraaliin. 10-säkeistöisessä virressä kehotetaan valvomaan ja rukoilemaan. Freystein (1671-1718), joka opiskeli Leipzigissa lakia ja sai teologiaansa vaikutteita pietisti Speneriltä, ei ollut paljon Bachia vanhempi, joten virsi olisi nykykielellä lisävihkokamaa.
Kokoonpano on melko tyypillinen: neliääninen kuoro, flauto traverso, oboe d'amore, kaksi viulua, alttoviulu, violoncello piccolo ja basso continuo. Lisäksi käyrätorvi vahvistaa sopraanolinjaa koraalissa.
Avausosa on passacaglia, toinen osa hieno alttoaaria, jossa laulaja kysyy, nukkuuko uninen sielu yhä. Aaria on yksi Bachin pisimpiä: alla olevassa Christophe Coinin esityksessä sen kesto on lähes 9½ minuuttia. Musikologi Klaus Hofmann huomauttaa, että tämä aaria aloittaa "musiikillisen unikohtauksen, joka olisi voinut koristaa mitä tahansa ajan oopperaa". Oboe d'amoren ja alton hidas kolmijakoinen keinunta ja keskustelu luovat kieltämättä unisen tunnelman. Samantapainen tunnelma on myös seuraavassa sopraanoaariassa, jossa roolia saavat traverso ja violoncello piccolo.
Bachin ainoa tenorisoololle sävelletty kantaatti (1726) on Ich armer Mensch, ich Sündenknecht BWV 55, minä onneton ihminen, minä synnin palvelija. Teksti liittyy evankeliumitekstiin kiittämättömästä palvelijasta (Matt. 18:23-35).
Avausaariassa tiivistetään minun ja Jumalan ero: "Er ist gerecht, ich unrecht", hän on oikeus, minä vääryys. Toinen aaria muistuttaa tekstiltään Matteus-passion aariaa Erbarme dich. Lopuksi kuullaan sama koraali Bin ich gleich von dir gewichen, joka passiossa seuraa tuota aariaa. On muuten komeaa tuossa alla olevassa tallenteessa, että viulisti yhtyy päätöskoraaliin.
En ole ollenkaan varma, että aikuiselle on hyödyksi potea ylenpalttista syyllisyyttä. Sen perusteella, mitä tunnen pietistisiä liikkeitä, suurinta syntisyyttä potevat monesti ne, jotka eivät ole tehneet kenellekään mitään. Terveeseen minäkuvaan kuuluu mielestäni sen seikan hyväksyminen, että ihminen on se mikä se on. Joku sanoo häntä synnin palvelijaksi, mutta oikeudenmukaisempaa olisi kutsua häntä ihmiseksi, ja fiksumpaa olisi kiinnittää huomio siihen hyvään, joka ihmisessä on, vahvistaa ja tukea sitä huonouden korostamisen sijaan. Ihminen on perisynnin turmelema, sanoo pietisti, mutta veljemme ja sisaremme itäisessä kirkossa muistuttavat, että ei, hän on Jumalan kuva.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Ich glaube, lieber Herr, hilf meinem Unglauben BWV 109 (1723) rakentuu kahden vastakkaisen elementin, epäilyn ja uskon, varaan. Kahtiajako näkyy jo avauskuorossa, jonka sanat on poimittu evankelistalta: "Minä uskon, Herra, auta minua epäuskossani" (Mark. 7:24). Lause liittyy tilanteeseen, jossa eräs mies toi Jeesuksen luo poikansa, jota vaivasivat epileptiset kohtaukset. Auta, jos voit, isä pyytää, johon Jeesus melkeinpä närkästyneenä, että "jos voit?" "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo", jatkaa Jeesus ja isä sanoo kantaatin alkusanat.
Seuraava osa on resitatiivi, jonka joka toinen säe on luottamuksen, joka toinen epäilyksen alueella. Sitten kuullaan dramaattinen tenoriaaria, jossa laulaja valittelee, kuinka epäilyksiä täynnänsä on hänen toivonsa. Pisteelliset kuviot ja hypyt johtosävelille kuvittavat tätä kamppailua. Komea aaria tuo mieleen Johannes-passion aarian Ach, mein Sinn.
Viidennessä osassa, alttoaariassa, ollaan uskon alueella. Loppukoraali vakuuttaa, ettei kukaan, joka laittaa toivonsa Jumalaan, joudu häpeään.
Kantaatti Aus tiefer Not ruf ich zu dir BWV 38 (1724) alkaa poikkeuksellisesti: ensimmäisenä ääneen pääsee tenori ja vasta sen jälkeen mukaan tulee continuo. Alkukuoro on arkaainen, motettityylinen fantasia, jolle fryyginen virsisävelmä antaa oman erityisvärinsä. Jos fryygistä moodia verrataan luonnolliseen molliin, erona on alennettu asteikon toinen sävel. Sanoilla Sünd und Unrecht, synti ja epäoikeudenmukaisuus, on huomiota herättävä kromaattisesti laskeva, synkopoitu sävelkulku. Hieman myöhemmin kuvio kuullaan nousevana.
Alkukuoro on läheistä sukua kantaatin BWV 2 alkukuorolle. Sekin on sävelletty 1724 ja senkin pohjana on Lutherin Psalmiin perustuva virsi.
Koraalikantaatin pohjana on Lutherin virsi, joka ilmestyi tasan 200 vuotta ennen Bachin kantaattia. Lutherin virren pohjana on Psalmi 130, mutta hän lisää siihen anteeksiannon. "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra" on paljon käytetty teksti. Omat suosikkini ovat Arvo PärtinDe profundis ja Einojuhani Rautavaaransuomenkielinen sävellys samasta tekstistä.
Lutherin virsi löytyy meidän kirjasta numerolla 267. Virsi oli mukana jo Jaakko Finnon suomenkielisessä virsikirjassa 1583. Bachin dis-molli-fuugan teema ensimmäisestä Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmasta on selvästikin johdettu tästä sävelmästä.
Mutta takaisin kantaattiin. Anonyymi runoniekka on muovaillut virren pohjalta kaksi resitatiivia, yhden aarian ja yhden tertseton, jollaisia ei muuten Bachilla paljon ole.
Kolmas tämän pyhän kantaateista Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 98 (1726) alkaa ensimmäisellä säkeistöllä Samuel Rodigastin samannimisestä virrestä (1674) ja on samalla yksi kolmesta tämännimisestä kantaatista (BWV 99 ja BWV 100 kulkevat samalla nimellä). Tämä koraali muuten kuullaan lisäksi ainakin viidessä Bachin kantaatissa.
Mikä on kantaattien rooli Bachin tuotannossa, tätä olen viime aikoina vähän pohtinut. Bach sävelsi suurimman osan kantaateistaan Leipzigin kauden seitsemänä ensimmäisenä vuonna. Ensimmäiset pari vuotta oli suorastaan häkellyttävän tuotteliaita: uusi kantaatti miltei jokaiselle pyhälle. Tahti ei silti ollut barokkisäveltäjälle erityisen tiukka - Bachin perhetuttava Telemann sävelsi 1750 kantaattia ja 40 passiota - mutta Bachin projektista tekee erityisen taso, jolle hän tähtää ja pääsee. Kukaan ennen häntä tai hänen jälkeensä ei ole tutkinut kantaattia muotona yhtä perusteellisesti.
Kantaatit ovat kirkon käyttömusiikkia, joten jotkut ovat pitäneet niitä jotenkin vähempiarvoisina kuin vaikkapa konserttoja (jotka ovat hovin käyttömusiikkia) tai klaveeri- (joita Bach yllättävän usein nimitti sanalla Übungen, harjoitukset) tai urkuteoksia (mitä sanoisimme nimestä Orgelbüchlein, urkuvihkonen?). Bach eroaa romanttisesta säveltäjästä siinä, että hän katsoo olevansa palvelija ja välittäjä, joka hoitaa työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Bach ei olisi ikimaailmassa sanonut sellaista, että "ihana ego, älä unohda, että olet nero", kuten muistelen Sibeliuksen kirjoittaneen päiväkirjaansa. Bach ei ollut nero romanttisessa mielessä; hän ei kerro musiikillaan omista kärsimyksistään, hän ei tuo persoonaansa etualalle.
Miten tämä liittyy kantaattiin BWV 98, niin eipä juuri mitenkään. Resitatiivissa lainataan Psalmia ja kysytään, kuinka kauan minun on vielä yötä päivää huudettava apua. Päätösaariassa sanotaan Jaakobin tavoin: "En päästä sinua, ennen kuin siunaat minua." Perussettiä, mutta ei mitään ikimuistoista.
Ich habe meine Zuversicht BWV 188 on luultavasti vuodelta 1728. Ensimmäinen osa on kahdeksanminuuttinen soitinsinfonia, jonka Bach on lainannut d-molli-konsertosta BWV 1052.
Toisessa osassa tenori sanoo, että luottaa uskolliseen Jumalaan ja hänessä lepää toivo (A-taite), kun kaikki luhistuu eikä kukaan usko (B-taite). Kiitollisen kahtiajaon huomaa selkeästi musiikissa.
Kantaatin teksti on Picanderin. Päätösvirtenä soi ensimmäinen säkeistö tutusta koraalista Auf meinen lieben Gott, jonka käännös (VK 297:1) on kaunis:
Mun hyvään Herraani mä panen toivoni. Hän murheen, tuskan säällä on auttajani täällä. Jos kova onni kohtaa, hän parhaaksi sen johtaa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Eilinen pyhäinpäivä ei kuulunut Bachin ajan kirkkokalenteriin, mutta tälle sunnuntaille, joka siis on 21. sunnuntai helluntaista, on kolme kantaattia, jotka kertovat Jeesuksen vertauksesta taivasten valtakunnasta ja kuninkaan pojan häistä (Matt. 22:1-14). Näihin häihin ovat monet kutsutut, mutta harvat valitut, sanoo evankelista.
Varhaisin kantaateista on Ach! ich sehe, itzt, da ich zur Hochzeit gehe BWV 162 (1716). Teksti pohjaa Weimarin hovirunoilija Salomon Franckin runoon.
Alun perin kantaatti voitiin esittää neljän solistin, jousien ja basso continuon voimin. Leipzigissa Bach tuunasi kantaatista version, johon tarvittiin fagotti sekä paikallinen erikoissoitin, corno di tirarsi, liukutrumpetti. Bach muuten käytti aika monia varsin eksoottisia soittimia. Toinen erikoisuus on oboe da caccia, joka soi monissa kantaateissa ja muun muassa Matteus-passiossa. Se keksittiin 1722 Leipzigissa, vuotta ennen kuin Bach aloitti työt kaupungissa.
Kantaatti alkaa aarialla, sitten vuorottelevat tutusti resitatiivit ja aariat ja viimeinen osa on seitsemäs säkeistö koraalista Alle Menschen müssen sterben, jokaisen täytyy kuolla.
Koraalikantaattivuosikertaan Bach kirjoitti tälle pyhälle kantaatin Schmücke dich, o liebe Seele BWV 180 (1724). Käyn kantaatin läpi osa osalta, koska puhumme siitä tänään 3.11.2019 Kahvia ja kantaatteja -illassa Joensuun Rantakylän kirkolla klo 18.
Kantaatti pohjautuu Johann Franckin kirjoittamaan ehtoollisvirteen (1649), jonka sävelmän on tehnyt Johann Crüger. Virttä ei löydy meidän virsikirjasta, mutta Ruotsin kirkon virsikirjassa se on numero 394. Bach kirjoitti virren pohjalta myös koraalityöstelmiä, kuten tämän BWV 654. Toinen Franckin virteen kirjoitettu Bachin teos, motetti Jesu, meine Freude BWV 227, on huomattavasti kantaattia tunnetumpi.
Kantaatin soinnille antaa värinsä kaksi nokkahuilua. Niiden lisäksi orkesterissa on oboe, taille (tenorioboe), jouset ja continuo. Kolmannen osan sopraanoresitatiivia säestää violoncello piccolo, tavanomaista selloa pienempi jousisoitin, jota tuetaan olkapäätä vasten.
1. Pastoraalisilla tunnelmilla aloitetaan. Avausosa keinuu viehättävästi 12/8-tahtilajissa, mutta nyt ei mennä Bachin lempitanssin sicilianon, vaan paremminkin giguen tahtiin (taak-ka, taak-ka, ta-te-ti, ta-te-ti). Nokkahuilut säteilevät lempeästi valoa. Barokkiteoreetikko Johann Mattheson kuvaa (1713) F-duuria jalomieliseksi ja kestävää rakkautta symboloivaksi.
Schmücke dich, o liebe Seele, Laß die dunkle Sündenhöhle, Komm ans helle Licht gegangen, Fange herrlich an zu prangen; Denn der Herr voll Heil und Gnaden Läßt dich itzt zu Gaste laden. Der den Himmel kann verwalten, Will selbst Herberg in dir halten.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 1)
Koristaudu, rakas sielu,
hylkää synkät synninluolat,
tule kirkkaaseen valoon,
ja ala loistaa häikäisevästi;
sillä Herra täynnä vapahdusta ja armoa
on kutsunut sinut vieraakseen.
Hän joka voi hallita taivasta,
haluaa pitää majataloa sinussa.
2. Toinen osa on tenoriaaria, jonka tanssikaraktääri on lähinnä bourrée. Tunnelma on kiireinen, sillä Vapahtajalle on avattava ohi nyt eikä viidestoista päivä. Oveen koputtamista ei maalata yhtä selkeästi kuin vaikkapa adventtikantaatissa BWV 61. Kuljetaan C-duurissa, jota Mattheson pitää "iloisena ja kyltymättömänä".
Ermuntre dich: dein Heiland klopft, Ach, öffne bald die Herzenspforte! Ob du gleich in entzückter Lust Nur halb gebrochne Freudenworte Zu deinem Jesu sagen mußt.
Piristy: Vapahtaja koputtaa,
ah, avaa pian sydämesi portit!
Vaikka olet syttynyt iloon
vain puoliksi murtuneet ilon sanat
saatat sanoa Jeesuksellesi.
3. Sopraano laulaa resitatiivin continuon säestyksellä. Sen jälkeen mukaan tulee violoncello piccolo ja sopraano laulaa melodiaa koristellen koraalin neljännen säkeistön.
Wie teuer sind des heilgen Mahles Gaben! Sie finden ihresgleichen nicht. Was sonst die Welt Vor kostbar hält, Sind Tand und Eitelkeiten; Ein Gotteskind wünscht diesen Schatz zu haben Und spricht:
Kuinka kalliit ovat pyhän aterian lahjat!
Niiden kaltaisia ei muualta löydy.
Kaikki mitä maailmassa
pidetään kalliina,
on rihkamaa ja turhuutta;
Jumalan lapsi toivoo saavansa tämän aarteen
ja sanoo:
Ach, wie hungert mein Gemüte, Menschenfreund, nach deiner Güte! Ach, wie pfleg ich oft mit Tränen Mich nach dieser Kost zu sehnen! Ach, wie pfleget mich zu dürsten Nach dem Trank des Lebensfürsten! Wünsche stets, daß mein Gebeine Sich durch Gott mit Gott vereine.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 4)
Voi, kuinka mieleni janoaa,
ihmisen ystävä, sinun hyvyyttäsi!
Voi, kuinka tapaan usein kyynelin
kaipaan sinun ravintoasi!
Voi, kuinka janoan
elämän ruhtinaan juomaa!
Toivon alati, että minun luuni
yhtyisivät Jumalaan Jumalan kanssa.
4. Alttoresitatiivissa mukana ovat nokkahuilut. Sanan Freude, ilo, Bach onnistuu harvoin ohittamaan yhtä sivumennen kuin ensimmäisessä fraasissa. Kolmanneksi viimeisellä rivillä sana toistuu ja siellä onkin pieni iloinen melisma.
Mein Herz fühlt in sich Furcht und Freude; Es wird die Furcht erregt Wenn es die Hoheit überlegt Wenn es sich nicht in das Geheimnis findet, Noch durch Vernunft dies hohe Werk ergründet. Nur Gottes Geist kann durch sein Wort uns lehren, Wie sich allhier die Seelen nähren, Die sich im Glauben zugeschickt. Die Freude aber wird gestärket, Wenn sie des Heilands Herz erblickt Und seiner Liebe Größe merket.
Sydämeni tuntee pelkoa ja iloa;
pelko on lisääntynyt
kun se on pohtinut hänen korkeuttaan,
kun se ei löydä tietä tähän salaisuuteen,
eikä ole järjen kautta ymmärtänyt tätä korkeaa tekoa.
Vain Jumalan henki voi sanansa kautta meitä opettaa,
kuinka ravitaan sielut,
jotka ovat jättäneet itsensä uskon varaan.
Mutta ilo vahvistetaan,
kun katsomme Vapahtajan sydäntä
ja huomaamme hänen rakkautensa suuruuden.
5. Kolmijakoisen sopraanoaarian Alfred Dürr yhdistää puolalaiseen tanssiin, poloneesiin. Aarian sävellajia, B-duuria, Mattheson kuvailee "vahvaksi ja komeaksi".
Lebens Sonne, Licht der Sinnen, Herr, der du mein alles bist! Du wirst meine Treue sehen Und den Glauben nicht verschmähen, Der noch schwach und furchtsam ist.
Elämän aurinko, aistien valo,
Herra, joka olet minulle kaikki!
Sinä näet uskollisuuteni
ja et halveksi uskoa,
joka on toki heikko ja pelokas.
6. Basso pääsee ääneen resitatiivissa ennen loppukoraalia.
Herr, laß an mir dein treues Lieben, So dich vom Himmel abgetrieben, Ja nicht vergeblich sein! Entzünde du in Liebe meinen Geist, Daß er sich nur nach dem, was himmlisch heißt, Im Glauben lenke Und deiner Liebe stets gedenke.
Herra, älä salli uskollisen rakkautesi,
joka veti sinut alas taivaasta,
olla turha!
Sytytä henkeni rakkauteesi,
että se, mitä sanotaan taivaalliseksi,
ohjaa henkeä uskossa
ja pitää sen aina sinun rakkaudessasi.
7. Loppukoraali on Bachille tyypilliseen tapaan neliäänistä homofonista satsia. Soittimet kaksintavat laulumelodioita. Pienen kierroksen jälkeen ollaan jälleen F-duurissa.
Jesu, wahres Brot des Lebens, Hilf, daß ich doch nicht vergebens Oder mir vielleicht zum Schaden Sei zu deinem Tisch geladen. Laß mich durch dies Seelenessen Deine Liebe recht ermessen, Daß ich auch, wie itzt auf Erden, Mög ein Gast im Himmel werden.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 9)
Jeesus, tosi elämän leipä,
auta, etten tulisi turhaan
tai vahingokseni
kutsutuksi pöytääsi.
Anna minun sielunruuan kautta
arvioida rakkautesi oikein,
että minäkin, jo nyt täällä maan päällä,
voisin tulla taivaalliseksi vieraaksi.
Sopraanon ja basson dialogiksi kirjoitettu kantaatti Ich geh und suche mit Verlangen BWV 49 (1726) alkaa cembalokonserton BWV 1053 finaalilla. Kuten muistamme, konserton ensimmäinen ja toinen osa olivat jo kantaatissa BWV 169, joka oli esitetty kaksi viikkoa aiemmin. Konsertto on Köthenin vuosilta.
E-duuriavauksesta siirrytään luontevasti cis-molli-aariaan, jossa basso, Jeesus, etsii kyyhkyään ja kauneinta morsiantaan. Kuvasto on Laulujen laulusta, jossa mies sanoo muun muassa näin: "Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksiltani." (Laul. 5:2)
Seuraava resitatiivi on duetto basson ja sopraanon välillä. Basso sanoo, että hääateria on valmis, mutta morsianta ei vielä näy. Löytyyhän se morsian ja sitten basso pyytää, että saisi suudella kauneintaan. Entisaikojen ihmisillä ei ollut ongelmaa verrata Jumalan rakkautta uskovaa kohtaan miehen ja naisen väliseen eroottiseen rakkauteen. Meidät on kaikenlainen viihde siinä määrin kontaminoinut, että se voi olla vaikeaa.
Sivumennen sanoen Nuria Rial on kyllä jumalainen sopraano. Hänen tapansa ja kykynsä heittää joku korkea ääni aika hiljaa ja tismalleen oikealle korkeudelle on vaikuttava. Ja aariassa - jota säestää oboe d'amore ja violoncello piccolo - hän laulaakin, että ich bin herrlich, ich bin schön, olen upea, olen kaunis, mutta tarkoittaa toki sitä, että näin uskova laulaa Jeesuksen edessä. Usko on tehnyt hänestä kauniin ja täydellisen morsiamen, kuten seuraavassa resitatiivissa sanotaan.
Finaali on aaria, jossa basso ja sopraano edelleen jatkavat vuoropuheluaan. Basso vakuuttaa ikuista rakkauttaan ja lupaa saapua pian ja sopraano laulaa Philipp Nikolain koraalista Wie schön leuchtet der Morgenstern seitsemännen säkeistön. Upea kombinaatio!
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
