Bach ja kuolemisen taito

”Opeta meitä ajattelemaan, että meidän tulee kuolla, jotta tulisimme ymmärtäväisiksi”, sanoo psalminkirjoittaja J. S. Bachin hautajaiskantaatissa BWV 106. Miten kuolemaan tulee suhtautua? Millainen kuolemisen taidon opettaja Bach on?

Keskiajalla mustan surman tapaiset kulkutaudit vaanivat ihmistä ja lisäsivät äkkikuoleman pelkoa. Avuksi syntyi kuolemisen taito, ars moriendi, josta kehkeytyi kokonainen kirjallisuudenlaji.

Kirjoissa kerrottiin, kuinka kuolevan lähellä tuli käyttäytyä ja millaisia rukouksia tuli lukea. Kuolevalle kehotettiin esittämään joukko kysymyksiä, joihin tämän tuli vastata myöntävästi. Tällä sieluntilatutkimuksella pyrittiin varmistamaan kuolevan jumalallekelpaavuus.

Martti Luther vei reformaation hengessä kuolemisen taitoa ulkoisista rituaaleista kohti vanhurskauttamisoppia. Ihminen on armon vastaanottaja ja Jumalan sen lahjoittaja, ja tämä korostui kuolinvuoteella. Kuolevalle esitettyjen kysymysten sijaan alettiin painottaa lohdutusta ja rohkaisua. 

Bach liittyy kirkkomusiikillaan luterilaiseen perinteeseen, mutta musiikki tuo ars moriendiin väkevän lisänsä. Bach käy musiikissaan rohkeasti kohti kuolevan vihollisia, joita ovat Lutherin mukaan synti, kuolema ja helvetti.

Bachin kantaateissa helvetillä pelottelu on vähäistä, mutta synti ja etenkin kuolema saavat paljon nuottitilaa. Tämä on omiaan lisäämään kantaattien psykologista uskottavuutta.

Lutherin mukaan ainoa tosi vastaus kuolemaan on usko siihen, että Kristus on voittanut kuoleman, synnin ja helvetin. Bach, jonka kirjahyllyssä oli Lutherin kootut teokset, kulkee samoilla laduilla.

Olipa kristityn kysymys mikä hyvänsä, kantaattien vastaus kiertyy aina Jeesukseen. Patenttivastaus ei estä Bachia luotaamasta vakuuttavasti ihmismielen syvänteitä. Epätoivo, viha, kaipuu ja suru ovat osa ihmisen todellisuutta, eikä Bach – jonka ei tarvinnut kosiskella yleisöään – niitä kiellä.

Kuoleman edessä Bach luo kuvan Kristuksesta ja kiinnittää katseen häneen. Bachin kuoleva lähtee viimeiselle matkalleen luottavaisin mielin. ”Ankkuri, joka pitää, on armollisuus, jolla Jumala minua usein ilahduttaa”, laulaa basso kantaatissa BWV 56 [kantaatti alla olevalla tallenteella]. Kuolemaa kuvataan rauhan satamaksi, jossa voin vihdoin päästää irti pienen purteni peräsimestä.

Bachin kantaateissa Jeesus makeuttaa kärsimyksen karvauden, kuivaa surevan kyyneleet ja antaa lähtijälle rauhan. Katse pidetään tämän maailman ongelmien yläpuolella. Kynttilänpäivän kantaatin Ich habe genung BWV 82 avausaariassa vanhan Simeonin suulla puhuva basso sanoo, että hänellä on kyllin, kun hän on nähnyt Vapahtajan. Päätösaariassa basso kertoo iloitsevansa kuolemastaan, jonka tullessa huolet pakenevat. Lähestyvästä kuolemasta on soveliasta iloita hartaasti c-mollissa.

Monissa kantaateissa soivat kuolinkellot, joita kuvaavat soitinten pizzicatot ja staccatot. Kantaatissa Christus, der ist mein Leben BWV 95 tenori toivoo, että ”ah, lyö toki pian, autuas hetki”. Aaria on kirjoitettu korkeaan rekisteriin ja tenorin täytyy ponnistella saadakseen esitettyä toiveensa. Oboe d'amoret tuovat D-duurissa hypähtelevään aariaan kaipuuta.

Kantaatissa BWV 161 altto pyytää, että viime hetki löisi jo. Sävy on myönteinen, jopa innostunut, ja kuulija miettii, oliko Bach lapsellisenkin ihastunut kuolinkelloefektiin.

Bachille kuolema ei ole pimeys, vaan valo; se ei ole seinä, se on ovi. Kadotustuomiota ei ole niille, jotka ovat Kristuksessa, lauletaan Roomalaiskirjeen sanoja hautajaismotetissa Jesu, meine Freude BWV 227. Siksi kuolemalle ei ole sävellajia.

Bachille kuolema on unen veli, kuten kantaatin BWV 56 loppukoraalissa lauletaan – ja jälleen c-mollissa. Näky on lohdullinen: vasta herättyään tietää nukahtaneensa, ja jos herää, kaikki on hyvin. Ellei herää, mitään hätää ei ole.

Psykiatri Elisabeth Kübler-Ross esitteli kirjassaan vuonna 1969 kuoleman kohtaamisen suruprosessin viisi vaihetta. Ensimmäinen vaihe on kieltäminen ja eristäytyminen, toinen viha, kolmas kaupankäynti ja neljäs masennus.

Bachin musiikista voi löytää Kübler-Rossin kuvaamia vaiheita. Matteus-passion kuoro Sind Blitze, sind Donner uhkuu pyhää vihaa. Tenori vaikuttaa masentuneelta kantaatin BWV 13 avaavassa aariassa Meine Säufzer, meine Tränen können nicht zu zählen sein, huokauksiani ja kyyneleitäni ei voi laskea.

Kübler-Rossin viides vaihe, tyytyminen, on Bachin musiikkiteologian kovaa ydintä. Tyytymiseen Bach tarttui jo 22-vuotiaana, kun hän sävelsi hautajaiskantaatin BWV 106. Gottes Zeit ist die allerbeste Zeit, Jumalan aika on kaikkein paras aika, lauletaan valoisassa alkukuorossa.

Tyytymisen teema kulkee läpi Bachin kantaattituotannon. Sellaisia koraaleita kuin Was mein Gott will, das gscheh allzeit, mitä Jumalani tahtoo, tapahtukoon aina, ja Herr, wie du willt, so schicks mit mir, Herra, mitä tahtonet, käyköön minulle, löytyy kantaateista ja passioista.

Bach ymmärtää ihmisen pyristelyä vääjäämättömän edessä ja antaa asialle paljon tilaa. Bach ymmärtää, ettei väistämätöntä hyväksytä yhden kahdeksasosatauon aikana, kuten tapahtuu Matteus-passiossa, kun Jeesus tyytyy Getsemanessa Isänsä tahtoon. Siihen voi mennä loppuikä.

”Hartaassa musiikissa Jumala on aina armossaan läsnä”, Bach kirjoitti Raamattunsa marginaaliin. Aivotutkijat puhuvat musiikin vaikutuksista hormonituotantoon, sykkeeseen ja verenpaineeseen. Bachille lohdutuksessa on vahvasti mukana tuonpuoleinen, jota musiikki heijastaa.

Ihmiset pelkäävät kuolemassa kipua ja yksin jäämistä. Musiikki voi tarjota kuolevalle apua molempiin: Kun kuulemme miellyttävää musiikkia, elimistö tuottaa endorfiinia, joka toimii kipulääkkeen tavoin. Lisäksi tunnemme olevamme jonkun kanssa. Tätä selitetään sillä, että musiikki saa aivot tuottamaan oksitosiinia ja vasopressiiniä, hormoneita, jotka liittävät meidät toisiimme.

Bachille tuo joku on Jeesus. Jeesus on suhde, jossa voi levätä ja tulla hyväksytyksi, Jeesus on syli ja kohtu.

Komm, Jesu, komm, tule, Jeesus, tule, pyydetään motetissa BWV 229. Bachin luterilaisessa musiikkiteologiassa kuolevan ei tarvitse tehdä mitään tai mennä mihinkään. Jeesus on se, joka tulee hänen luokseen ja uskovan tehtäväksi jää levätä armossa.

Eikö tässä motetissa muuten ole Bachille harvinaista omakohtaisuutta? Onko säveltäjä ehkä menettänyt rakkaan ihmisen? Vai puhuuko hän itsestään: Ich sehne mich nach deinem Frieden, der saure Weg wird mir zu schwer, kaipaan rauhaasi, katkera tie käy minulle liian raskaaksi.

Musiikkia voisi hyödyntää sairaalatyössä paljon nykyistä laajemmin. Kivunlievityksen ja toipumisen edistämisen lisäksi musiikissa on valtava terapeuttinen potentiaali, mikä liittyy sen kykyyn herättää ja säädellä tunteita. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi musiikki on kulkenut mukanamme ihmiskunnan aamuhämäristä.

Musiikki lohduttaa, vahvistaa, järjestää, hoitaa ja parantaa. Modernin ajan ihminen voi perustellusti kysyä säveltäjä Michael Torken tavoin: ”Miksi tuhlata rahaa psykoterapiaan, kun voit kuunnella [Bachin] h-molli-messua?”

Kun kuuntelen vaikkapa h-molli-messun surullista Crucifixus-osaa, en joudu surun valtaan. Musiikki auttaa tunnistamaan elämän lohduttomuuden, mutta se tuo siihen samalla lohtua. Musiikki auttaa luomaan yhteyden omaan suruuni ja vakuuttaa, etten ole yksin suruni kanssa. Musiikki on kanssani. 

Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä, joka viimeistelee kirjaa Bachin Matteus-passiosta
Kirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 17.4.2019

Kantaattisykli: hautajaiskantaatti BWV 157

Millainen Bach on ars moriendin, kuolemisen taidon, opettajana? Kuolemisen taito kehittyi myöhäiskeskiajalla omaksi kirjallisuudenlajikseen, jossa neuvottiin, kuinka kuoleva on saava autuaan kuoleman. Otetaan muutama poiminta ars morendista: Kuolevalle esitettiin kysymyksiä joihin hänen tuli vastata myöntävästi (eli eräänlainen sieluntilatutkimus). Kuolevaa lohdutettiin, hänen kanssaan rukoiltiin, hänelle tarjottiin viimeinen ateria. Kirjoissa kerrottiin, kuinka kuolevan vuoteen äärellä sopi käyttäytyä. Ylipäänsä ars morendi korosti kuolinhetken merkitystä: sen perusteella voitiin sanoa yhtä ja toista ihmisen iankaikkisuusosasta.

Luther käänsi fokuksen vanhurskauttamisoppiin ja hypoteesini on, että luterilainen-Bach noudatteli tässäkin suhteessa Lutherin teologiaa. Otetaan tarkastelun kohteeksi hautajaiskantaatti Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn BWV 157, jota sivusin jo kynttilänpäivän yhteydessä mutta jonka tarkempi perkaus jäi tekemättä.

Kirkkovuosi soi -sivustolla ehdotetaan, että kantaatti sopii teemaltaan myös toiselle paastonajan sunnuntaille, joten käyn sitä läpi nyt, vaikka Leipzigissa olikin meneillään tempus clausum, suljettu aika, jolloin ei esitetty kantaatteja.

Kantaatti on sävelletty 75-vuotiaana kuolleen hovineuvonantaja Johann Christopf von Ponickaun hautajaisiin syksyllä 1726, kertoo Alfred Dürr. Päärooli on tenori- ja bassosolisteilla. Kuoroa tarvitaan vain loppukoraaliin. Soitinnus on perus-Bachia: jouset, traverso, oboe d'amore ja basso continuo.

Ensimmäisen osan teksti on vanhasta testamentista enkelin kanssa painineelta Jaakobilta: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1 Moos 32:26) Sävellaji on dramaattinen b-molli, sama, jossa Jeesus huutaa viimeiset sanat Matteus-passiossa.

Toinen osa on fis-molli-tenoriaaria, jossa roolia saa oboe d'amore. Tenori lupaa, ettei hylkää Jeesusta, vaan viipyy hänessä, kunnes näkee hänen siunaavat ja lohduttavat kasvonsa. Bach luo kuolevan silmien eteen kuvan armahtavasta Kristuksesta, mikä on linjassa Lutherin ars morendin kanssa.

Kolmas osa on resitatiivi, jossa tenori sanoo, että vaivassa ja surussa Jeesus on iloni. "Sinun siunauksesi viipyy aina luonani", tenori rukoilee, pyytää tai vakuuttaa.

Neljännessä osassa ollaan D-duurissa, koska siinä iloitaan kuolinlaatikosta (Sterbekasten) ja ollaan lähdössä karitsan häihin taivaaseen. "Komm, sanfter Tod, und führ mich fort!" Tule, lempeä kuolema ja johda minut pois. Lempeys viittaa nähdäkseni kuolemaan, jonka saapumiseen voidaan valmistautua. Äkkikuolemaa pidettiin ikävänä vieraana Lutherinkin aikaan, vaikka kuolinvuoteen seremonioiden vanhurskauttava merkitys olikin olennaisesti vähentynyt.

Eikö äkkikuolemaan muuten viittaa varhaisen hautajaiskantaatin BWV 106 kohta, jossa basso yht'äkkiä laulaa, että "bestelle dein Haus", toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman? Ehkä nuoren Bachin kokemuspiirissä oli äkkikuolemia.

Tämän osan hilpeys saa epäilemään, josko kantaatti olisi sittenkin sävelletty kynttilänpäivälle eikä hautajaisiin. Verratkaapa sävyä motettiin Komm, Jesu, komm BWV 229, joka on perussävyltään hyvin vakava, ja josta tulee väkevästi olo, että nyt on Bachilta viety läheinen ystävä.

Hautajaismotetissa Jesu, meine Freude BWV 227 huomio kiinnittyy Johann Franckin koraalin sanoihin: Laulaja tekee töitä luopuakseen kaikesta, mikä sitoo hänet maahan. Hän toivottaa tervetulleeksi hädän, kurjuuden, häpeän ja kuoleman, sillä hänellä on ilo, Jeesus. Hän toivottaa hyvää yötä maailman menolle, ylpeydelle ja loistolle.

Jesu, meine Freude keskittyy ars morendin kohtaan, jossa käsitellään kuolevan kohtaamia kiusauksia. Lutherin näkemyksen mukaan kuolevaa vaanivat epätoivo ja ylpeys. Psykiatri Elisabeth Kübler-Ross esittelee kirjassaan Raportti kuolemisesta viisi kuolevan kohtaamaa vaihetta, joista viimeinen on tyytyminen. Maallisesta irti päästäminen on osa kuolevan tyytymistä osaansa.

Viides osa on koraali Meinen Jesum laß' ich nicht, jota Bach on käyttänyt muun muassa kahdessa loppiasen jälkeisessä kantaatissa.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Actus tragicus: Ihmisen on kuoltava, mutta kuolema on vain uni sille, joka uskoo

Pidän useista Bachin nuoruuden kantaateista: niissä on rohkeutta, itseluottamusta ja kokeilunhalua. Ei merkkiäkään kiireestä tai rutiiniratkaisuista, joita voi nähdä joissakin Leipzigin kantaateissa.

Gottes Zeit ist die allerbeste Zeit BWV 106 on yksi varhaisimmista (1707/08) ja omaperäisimmistä Bachin kantaateista. Hautajaiskantaatin lisänimi Actus tragicus (onko se "traaginen toimi" tai jotain) ei välttämättä ole Bachin itsensä antama.

Esittäjistö on simppeli: kaksi viola da gambaa, kaksi alttonokkahuilua, basso continuo ja neliääninen kuoro, josta sitten tarvittaessa poimitaan myös solistit. Teos alkaa hitaalla soitinjohdannolla, minkä jälkeen kuoro julistaa reippaasti, että Jumalan aika on paras aika.

In ihm ... weben, laulaa kuoro, ja Bach säveltää sanalle pitkän, liikkuvan melisman. Sanaa solange venytetään ja verbiin sterben suhtaudutaan asiaankuuluvalla hartaudella.

Seuraavassa osassa (2.b) tenori pyytää oppia kuolevaisuudessa. Ars morendi, kuolemisen taito, muodosti katolisessa kirkossa kokonaisen kirjallisen genren. Psalminkirjoittaja tietää, että oman kuolevaisuuden tunnistaminen lisää ymmärrystä. Se auttaa fokusoimaan, kuten elämäntaito-opas saattaisi sanoa. Ymmärrys on Es-duurissa.

Ilman tauoitta saapuu basso (2.c) kertomaan, että toimita talos, sinun pitää kuoleman! Dramaattinen, rohkea käänne! Nokkahuilut pomppivat levottomina: mitähän tästä oikein seuraa? Sanalle sterben Bach kirjoittaa niin sanotun chiasmus-kuvion eli musiikillisen ristinmerkin. Sanalla lebendig on eloisa melisma, mutta fraasi suuntautuu vääjäämättä alas kohti hautaa.

Myös seuraavaan osaan (2.d) siirrytään ilman taukoa. Der alte Bund, vanha liitto, on tämä: ihmisen tulee kuolla. Bach kirjoittaa aiheesta vanhanaikaisen fuugan. Tästä teemasta Bach näyttää muokanneen ensimmäiseen Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmaan fuugan g-mollissa. Tässä upeassa taltioinnissa fuga pathetica alkaa kohdasta 2'10. Sopraano on kuin enkeli taivaalla, joka kutsuu Jeesusta ja uutta liittoa paikalle. Jouset soittavat teemaa virrestä Ich hab mein Sach Gott heimgestellt (olen jättänyt asiani Jumalalle).

Osa loppuu täysin poikkeuksellisesti: kuoro ja kaikki soittajat vaikenevat, vain sopraano jatkaa loppuun - eikä edes päädy toonikasoinnun pohjasävelelle vaan terssille.

Altto laulaa Bachin kantaateissa usein ihmisen osaa. Tässä surullisessa osassa (3.a) hän antaa henkensä Herran käsiin, mutta basso, vox Christi, lupaa, että tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa. Sanojen vakuudeksi altot laulavat hitaissa aika-arvoissa Lutherin koraalia: "Mit Fried und Freud ich fahr dahin ... Der Tod ist mein Schlaf worden", poistun rauhassa ja iloiten... kuolemasta on tullut uneni. Ollaan c-mollissa, unen sävellajissa, ja sana Schlaf lauletaan hyvin hiljaa.

Viimeisessä osassa soi säkeistö Adam Reusnerin koraalista. Sanalle "aamen" Bach kirjoittaa nopean kaksoisfuugan. Teos loppuu eleettömästi kahden nokkahuilun mordenttiin - tällaista itsevarmuutta edes Bach ei kovin usein osoita! Bach-tutkija Alfred Dürrin sanoin: tässä meillä nerokas teos, "jonka tasoa edes suuret mestarit harvoin tavoittavat".

Alla on kantaatin sanat ja lopussa linkki Netherlands Bach Societyn esitykseen, jossa laulavat muiden muassa sopraano Dorothee Mields ja kontratenori Alex Potter. Tulkinta alkaa lähestyä tasoa, minkä tämänilmaisissa voi ylipäänsä saavuttaa.

1. Sonatina

2.a Gottes Zeit ist die allerbeste Zeit. ”In ihm leben, weben und sind wir”, solange er will. In ihm sterben wir zur rechter Zeit, wenn er will.

2.a Jumalan aika on paras aika. ”Hänessä me elämme, ja liikumme, ja olemme”, (Apt 17:28) niin kauan kuin hän tahtoo. Hänessä me kuolemme oikealla hetkellä, kun hän tahtoo.

2.b Ach, Herr, ”lehre uns bedenken, daß wir sterben müssen, auf daß wir klug werden.”

2.b Ah, Herra, ”Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme.” (Ps 90:12)

2.c ”Bestelle dein Haus; denn du wirst sterben und nicht lebendig bleiben! Bestelle dein Haus!”

2.c ”Toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman ja ei elämän.” (Jes 38:1)

2.d ”Es ist der alte Bund: ’Mensch, du mußt sterben!’” ”Ja, komm, Herr Jesu!”

2.d ”Se on vanha liitto: ’sinun pitää kuoleman.'” (Sir 14:18) ”Niin tule, Herra Jeesus!” (Ilm 22:20)

3.a ”In deine Hände befehl ich meinen Geist; du hast mich erlöset, Herr, du getreuer Gott.”

3.a ”Sinun käsiis annan minä henkeni, sinä olet minun lunastanut, Herra, sinä totinen Jumala.” (Ps 31:5)

3.b ”Heute wirst du mit mir im Paradies sein.” Mit Fried und Freud ich fahr dahin in Gottes Willen, getrost ist mir mein Herz und Sinn, sanft und stille, wie Gott mir verheißen hat: Der Tod ist mein Schlaf worden.

3.b ”Tänäpänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Luuk 23:43) Rauhalla ja ilolla seuraan Jumalan tahtoa, luottavaisia ovat sydämeni ja sieluni, keveitä ja hiljaisia. Niin on Jumala minulle luvannut: kuolemasta on tullut uni. (Martti Luther: ”Mit Fried und Freud”, 1. säkeistö)

4. Choral: Glorie, Lob, Ehr und Herrlichkeit sei dir, Gott Vater und Sohn bereit, dem Heilgen Geist mit Namen! Die göttlich Kraft macht uns sieghaft durch Jesum Christum, amen.

4. Koraali: Loisto, ylistys, kunnia ja loisto olet sinä, Isä ja Poikasi valmistaneet Pyhän Hengen nimessä! Kuninkaallinen voima tekee meistä voitokkaita Jeesuksen Kristuksen kautta, aamen.

Topi Linjama