Bach ja parodia

"Parodia eli ivamukaelma on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleisön tunteman) teoksen jäljitelmä (myös pienet viittaukset kohteeseen riittävät)", sanoo Wikipedia, eikä taaskaan tiedä ihan kaikkea.

Jos Bachin tuotannosta pitäisi etsiä teos, jossa riemu on puhtainta, etsiytyisin Jouluoratorion äärelle. Laittaisin levylautaselle mielellään alkuperäisinstrumentein esitetyn version alkukuorosta ja kääntäisin volyymin niin suurelle, että kahden oven takaakin voisi selvästi erottaa patarumpujen lyönnit ja trumpettien nousevat murtosoinnut.

Elikkä tällä keinoin tosiaan:

Mitä mitä! Musiikki on takuulla Jouluoratorion avauksesta, mutta kuoro laulaakin jotain ihan muuta!

Tönet, ihr Pauken! Erschallet, Trompeten!
Klingende Saiten, erfüllet die Luft!
Singet itzt Lieder, ihr muntren Poeten,
Königin lebe! wird fröhlich geruft. 
Königin lebe! dies wünschet der Sachse,
Königin lebe und blühe und wachse!

Soikaa, rummut! Raikukaa, trumpetit!
Helisevät jouset, täyttäkää ilma!
Laulakaa nyt, te hilpeät runoilijat,
Eläköön kuningatar! kaikukoon iloisesti.
Eläköön kuningatar! toivottaa koko Saksi,
Eläköön kuningatar, kukoistakoon ja menestyköön!
[suom. TL]

Bach sävelsi kantaatin Tönet, ihr Pauken BWV 214 Saksin vaaliruhtinattaren ja Puolan kuningattaren Maria Josephan 34-vuotissynttäreille 8.12.1733. Ei ollut näiden juhlien onnistuminen ainakaan musiikista kiinni.

Tässä Kuningatar-kantaatissa eri jumalattaret kilvan ylistävät Maria Josephaa. Vuotta myöhemmin Leipzigin kirkkoihin tarvittiin joulumusiikkia ja Bach teetätti maalliseen kantaattiin kirkolliset sanat (aika kesyt mielestäni, mutta Bachin musiikin taso ei koskaan riipu siitä, onko teksti hyvä vai ei).

Jauchzet, frohlocket, auf, preiset die Tage,
Rühmet, was heute der Höchste getan!
Lasset das Zagen, verbannet die Klage,
Stimmet voll Jauchzen und Fröhlichkeit an!
Dienet dem Höchsten mit herrlichen Chören,
Laßt uns den Namen des Herrschers verehren! 

Riemuitkaa ja iloitkaa, nouskaa kiittämään näitä päiviä, 
ylistäkää Korkeimman tekoja!
Jättäkää pelko, kieltäkää valitus,
virittäkää täysi riemu ja ilo!
Palvelkaa Korkeinta ihanin kuoroin,
palvokaamme Herran nimeä!
[suom. TL]

Otetaan olemassa oleva musiikki ja tehdään siihen uudet sanat - sitä on parodia. Ja kyllähän se Wikipediasta löytyy, suotta morkkasin!

Aiemmassa postauksessani väitin, että Bach lähtee liikkeelle tekstistä, ja musiikki tulee vasta sen jälkeen. Miten parodiatekniikka suhteutuu tähän väittämään?

Tarjoan tällaista selitystä. Säveltäjä perehtyy tekstiin ja löytää sieltä tietyn tunnelman, luonteen, karaktäärin. Hän valitsee muotorakenteen, sävellajin, rytmin, tempon, soitinnuksen ja ylipäänsä musiikin karaktäärin, joka tukee, syventää ja kommentoi tekstiä. Jos karaktääri on esimerkiksi puhdas riemu, musiikki toimii yhtä hyvin, juhlittiinpa maallista kuningatarta tai taivaallista Kuningasta. Sitä paitsi maallinen ja taivaallinen valta eivät olleet etäällä toisistaan, sillä maallinen valta tuli ylhäältä; kuningatar oli kuningatar Jumalan armosta.

Jouluoratorio BWV 248 on kuuden kantaatin kokoelma, josta seuraavassa kolme ensimmäistä. Montako Kuningatar-kantaatista lainattua osaa löydät?

Topi Linjama

Jesus bleibet meine Freude

Jos seuraisimme leipzigilaista 1720-luvun kirkkojärjestystä, niin adventin aikana ei sen paastoluonteesta johtuen soitettaisi kantaatteja. Paastoaminen ja nautinnon siirtäminen juhlaa edeltävästä ajasta itse juhlaan on kaikin puolin kannatettava asia, mutta musiikin kuuntelua en jumalana tai kirkkona rajoittaisi, sillä hyvä musiikki kiistatta vie ihmisen lähemmäksi ainakin ensin mainittua.

Bach sävelsi Weimarin vuosinaan adventtikantaatin, jonka osia hän käytti myöhemmin Leipzigissa Marian ja Elisabethin kohtaamisen muistolle pyhitetyn päivän musiikkina. Tietääkö joku, mikä on tuon pyhän suomenkielinen nimi?

Kantaatti Herz und Mund und Tat und Leben BWV 147 alkaa juhlallisesti kuorolla ja trumpeteilla.

Kantaatin molemmat osat päättyvät Martin Jahnin (n. 1620- n. 1682) kirjoittamaan koraaliin Jesu, meiner Seelen Wonne. Jos minulta kysytään, niin kantaatin päättävässä koraalin 16. säkeistössä on sellaista rauhaa ja poutapäivän iloa, jota harvoin tapaa Bachin teoksissa. 

Jesus bleibet meine Freude,
Meines Herzens Trost und Saft,
Jesus wehret allem Leide,
Er ist meines Lebens Kraft,
Meiner Augen Lust und Sonne,
Meiner Seele Schatz und Wonne;
Darum laß ich Jesum nicht
Aus dem Herzen und Gesicht.

Jeesus pysyy ilonani,
sydämeni palsami ja mahla.
Jeesus torjuu kaikki vaivat,
hän on minun elämäni voima,
silmieni ilo ja aurinko,
sieluni aarre ja onni.
Siksi en päästä Jeesusta
sydämestäni enkä silmistäni.
[suom. TL]

Koraali alkaa kohdasta 25'35''.

Sävelmä löytyy evankelisluterilaisen kirkon virsikirjasta parilla eri sanoilla. Tauno Väinölä kertoo virrestä täällä.

Tästä koraalista lienee tehty enemmän sovituksia kuin mistään muusta Bachin kipaleesta. Pianistina tykkään, että Myra Hessin pianosovitus on se ainoa oikea sovitus, ja että esityksistä ikonisin on romanialaisen Dinu Lipattin esitys kesäkuulta 1950. Hodgkinin tautiin vain 33-vuotiaana kuollut Lipatti levytti koraalin puoli vuotta ennen kuolemaansa.

Tämä on teologiaa:

Topi Linjama