Kantaatti liittyy tämän pyhän evankeliumitekstiin (Luuk. 6:36-42), jossa sanotaan muun muassa näin: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."
Bassoaariassa Das ist der Christen Kunst libretisti Salomon Franck kertoo, mitkä ovat kristityn taitoja: "Kristityn taito on tuntea Jumala ja itsensä, elää todellisesta rakkaudesta tuomitsematta väärin, väheksymättä muiden tekoja, unohtamatta lähimmäistään ja mittaamalla heillekin runsaasti." Jos minulta kysytään, itsensätuntemisen taitoa ei voi liiaksi korostaa. Usein ihmisten tragedia on siinä, etteivät he tunnista sisäisiä tapahtumiaan ja vaikuttimiaan, ja kun he yrittävät auttaa toisia [esimerkiksi tarjoamalla heille omaa elämänkatsomustaan], he saavat aikaan vain vahinkoa.
Kantaatin päättää ensimmäinen säkeistö koraalista Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ, josta hieman lisää alla.
Kantaatti Ein ungefärbt Gemüte BWV 24 esitettiin ensi kerran luultavasti 20.6.1723 saarnan jälkeen samassa jumalanpalveluksessa, jossa BWV 185 esitettiin ennen saarnaa. Näyttää siltä, että Bach löytänyt tähän tilanteeseen paikallista libretistiä, joten hän käytti Erdmann Neumeisterin tekstiä vuodelta 1714.
Kolmannessa osassa kuoro julistaa trumpetin kanssa kultaisen säännön sanomaa. Neljäs osa, resitatiivi, alkaa hauskalla kielikuvalla: "Heuchelei ist eine Brut, die Belial gehecket", tekopyhyys on pesue, jota Belial hautoo. Belial on Jumalan vastustaja ja paholaisen henkilöitymä, ja vuoden 1776 Biblia mainitsee nimen kymmenen kertaa. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä se on käännetty yleensä kelvottomaksi, sillä Belial on johdettu heprean hyödytöntä tai kelvotonta tarkoittavasta sanasta.
Kun Bach sävelsi koraalikantaattivuosikertaa 1724, neljäs kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai sattui samalle päivälle kuin Marian visitaatio, joten tämän pyhän kantaatti jäi säveltämättä. Kesällä 1732 Bach korjasi asian säveltämällä kantaatin Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ BWV 177. Sen teksti pohjautuu kokonaan samannimiseen virteen.
Virsi - meikäläisessä virsikirjassa numero 346 - kuuluu osastoon "ahdistukset ja lohdutus". Sanoittaja, joksi jotkut ovat arvelleet Johann Agricolaa (1492/94-1566), joka oli Lutherin oppilas ja ystävä, mutta ajautui riitaan Lutherin kanssa lain käytöstä ns. antinomisessa kiistassa. Agricolan mukaan laki kuului oikeussaliin, ei saarnastuoliin.
Pidän tästä Maskun Hemmingin suomentamasta virrestä kahdesta syystä. Ensinnäkin siinä on hienot sanat. Otetaan vaikka neljännen säkeistön alku, joka kuvaa kahdenlaista maailmaankiinnittymistä: "Jos nykyisyyteen ihastun / tai jos sen tuskaan näännyn, / niin kutsuusi taas havahdun, / taas askeliisi käännyn." Tämän säkeistön laulaa tenori ja harvinainen yhdistelmä sooloviulu ja -fagotti säestävät. Toinen syy on se, että Bach on tehnyt tästä koraalialkusoiton BWV 639, jonka Busoni on sovittanut pianolle, ja jota on tullut soitettua aika paljon. Annetaan Grigori Sokolovin muotoilla cantus firmusta.
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
