Tänä keväänä pääsen puhumaan Bachista luennoilla, jotka Kriittinen korkeakoulu ja Opintokeskus SIVIS järjestävät Joensuussa. Ensimmäisen luennon aiheena on musiikin retoriikka, toisen fuuga. Laitapa ti 4.4. ja ma 17.4. klo 17-19 kalenteriin. Paikkana on Joensuun pääkirjaston Muikku-sali.
Taustaksi luennoille kirjoitan muutaman rivin siitä, mitä Bach on minulle merkinnyt. Koska tekstistä näyttää tulevan aivan kamala muistelmateos, vedän vähän överiksi ja kutsun itseäni hetken aikaa sedäksi.
***
Setä muistelee: lapsuus klassisen musiikin ympäröimänä
Lapsuudessa sedän kotona soi piano.
"Melkein kaikki koko isosta perheestämme soitti pianoa, joka ei tosiaankaan ollut olohuoneessa, vaan kahden oven takana", setä muistelee.
Kuudennella luokalla opettaja oletti sedän sisarustensa tavoin soittavan pianoa. Opettaja taisi luulla, että setä valehtelee, kun hän sanoi, ettei osaa.
Setä oppi nuotit vasta 14-vuotiaana. Mutta sitä ennen setä oli ahkera musiikin kuluttaja.
"Kuuntelin klassista musiikkia radiosta, äänitin sitä C-kaseteille ja pyöritin soittimessani muutamaa omistamaani CD-levyä. Oli Bachia, Mozartia, Beethovenia, Johann Straussia, Dvořákia, Brahmsia, Chopinia sun muuta. Konserteissa ei käyty, koska uskonto", setä muistelee.
Kasiluokalla setä innostui pianonsoitosta tavattomasti. Hän soitti ensin kotona omin päin (aivan liian vaikeita kappaleita) ja hakeutui sitten musiikkikouluun. Yläasteen jälkeen setä piti välivuoden, jonka aikana hän suoritti pianonsoiton 3/3-tutkinnon, musiikin teoriat ja musiikkitiedot.
"Isällä oli pelisilmää, kun hän teki tällaisen ratkaisun mahdolliseksi", setä muistelee.
Välivuoden aikana setä pyykkäsi, teki ruokaa ja soitti pianoa.
"Aloitin pianonsoiton aamupäivällä heti herättyäni, tein välillä ruokaa ja jatkoin pianonsoittoa päivällisen jälkeen. Illalla saatoin jatkaa harjoituksia ulkorakennuksessa, missä oli kakkospiano. Monesti tuli soitettua 4-5 tuntia päivässä", setä muistelee.
Lukiossa setä jatkoi jonkin aikaa pianotunteja, mutta kemiat opettajan kanssa eivät kohdanneet, joten hän jätti tunneilla käynnin. Armeijan jälkeen setä alkoi opiskella musiikkitiedettä Jyväskylän yliopistossa ja tajusi, että pianotutkinnosta saisi sivuaineen. Setä pyrki ja pääsi konservatorion puolelle pedioppilaaksi ja suoritti pianosta C-kurssin.
Bachin erityisasema alkoi hahmottua sedälle vähitellen.
"Soitin tietysti nuorena Bachia - eihän siltä kukaan voi välttyä - ja olin lukenut, että Bach oli tärkeä lukemattomille säveltäjille hänen jälkeensä. Mutta romantiikan pianokirjallisuus, erityisesti Chopin, kiinnosti minua Bachia enemmän vielä opiskeluvuosina. Tein gradunkin varhaisromantiikan pianoimprovisaatioista", setä muistelee.
***
Bach lievitti kärsimystä
Se setä-pelleilystä. Palataan minä-muotoon.
Opintojen loppuvaiheessa muutin vaimoni kanssa Joensuuhun. Pidin paikallisessa kansalaisopistossa musiikkiluentoja ja vedin myös joitakin Matteus-passio-teemaisia luentoja kirkoissa. Sellainen mielikuva jäi, että ihmiset pitivät niistä. Bachin selittämiselle oli kysyntää.
Alkuvuodesta 2016 ystäväni, kolmen lapsen isä menehtyi syöpään. Suru tarttui niskasta, riepotteli ja heitteli. Huomasin kuuntelevani Matteus-passiota ja muistin, että tätä olen kuunnellut aiemminkin: ensin lapsena, kun äiti menehtyi ja sitten aikuisena, kun menetimme esikoispoikamme, jonka elämä jäi kuuden tunnin mittaiseksi.
Kuuntelin passiota ja itkin. Isoista lattiakaiuttimista kuuntelin lattialla selällään maaten myös muita Bachin teoksia ja tunsin fyysisesti, kuinka palikat sisälläni liikahtelivat kohdalleen.
 |
| Bach huojensi nuoruuden surussa. |
Musiikki - saati Bach - ei ollut ainoa apu kriiseissä, mutta se oli yksi tärkeimmistä. Tutkijat osaavat kertoa, että musiikki lievittää kipua, vähentää stressiä ja ahdistusta ja saa aikaan tunteen, etten ole yksin, ja moni musiikin ystävä voi nämä vahvistaa.
Erityisen väkevästi nämä asiat ilmenevät mielestäni Bachin musiikissa. Minusta Bach ymmärtää poikkeuksellisen hyvin ihmisen psyykettä; hän tietää, millaisia psyykkisiä tapahtumia - tai sielunliikahduksia, joiksi niitä saatettaisiin barokin kielellä kutsua - kuulijan olisi hyvä käydä läpi ja kykenee muotoilemaan ne johdonmukaiseksi ja väkeväksi musiikiksi.
"Kärsimystä ei voi pyykäistä olemattomiin, mutta Bachia kuunnellessa voi tuntea, että joku on nähnyt kärsimykseni ja ottanut sen todesta", sanon kirjassani Johdatus Johannes-passioon.
Musiikki on tunteiden kieltä
Minulle musiikki on kieltä - ainakaan minä en pysty puhumaan, jos soitan pianoa - ja tarkemmin sanottuna tunteiden kieltä. Musiikki kertoo tunteista, herättää niitä, vie niihin ja puhdistaa niistä.
Tulkitsen omaa elämänhistoriaani siten, että musiikin avulla olen hakenut ja käynyt läpi tunteita, joille niukan tunneilmaisun ja olemattoman tunnesanoittamisen kulttuurissa ei ole ollut sanoja. Bach on ollut ystävä, joka on ottanut kädestä kiinni ja johdattanut vaikeiden tunteiden äärelle, jotta pääsisin sinuiksi niiden - ja viime kädessä itseni - kanssa.
Olennaista ei niinkään ole tunteiden nimeäminen, vaan niiden kokeminen ja hyväksyminen osaksi itseä. Mutta osaan kyllä nimetä joitakin tunteita, esimerkiksi surun. Suruun suostuminen, sen kohtaaminen ja läpikäyminen on ollut välillä varsin fyysistäkin, mutta lopputulema on jotakin sellaista, että suru on totta, se saa nousta esiin, se ei riko.
Bach-harrastuneisuuteni on vuosien mittaan edennyt yhä ammattimaisempaan suuntaan. Tärkeä etappi oli Kordelinin säätiön apuraha, jonka turvin saatoin keskittyä kirjoittamaan kirjaa Matkaopas Matteus-passioon, joka ilmestyi 2020. Tänä vuonna ilmestyi toinen kirja, Johdatus Johannes-passioon.
Mitä seuraavaksi - sitä en tiedä. Mutta Bach-matka jatkuu.
Tänä keväänä on alussa mainittujen luentojen lisäksi tulossa muun muassa Johannes-passion chatti-seuranta Yle Radio 1:n kanssa kiirastorstai-iltana. Pitkänperjantain iltana olen vieraana Radion sinfoniaorkesterin Matteus-passiokonsertin väliajalla.
Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä ja tietokirjailija, jolta on ilmestynyt kaksi Bach-aiheista kirjaa, Matkaopas Matteus-passioon (2020) ja Johdatus Johannes-passioon (2023)
