CD:ltä olohuoneessa isoista kaiuttimista kuunneltu Bach on kuin juuri jauhetuista pavuista pressopannulla keitetty tummapaahtoinen kahvi. Kännykästä missä ja milloin hyvänsä nappikuulokkeilla kuunneltu musiikki puolestaan tuo mieleen take away -kahvin. Ero on paitsi elämyksen laadussa, myös siihen paneutumisessa.
Joulun alla posti toi CD:n, joka on äänitetty syksyllä 2020 Naantalin keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Vanhaan, suhteellisen pieneen kirkkoon sopivat suhteellisen pienet urut, jotka edustavat tyyliltään 1600-luvun hollantilaisia barokkiurkuja. Rakentamo on Kangasalan urkurakentamo, soittimen valmistumisvuosi 1990. Ketä asia enempi kiinnostaa, voi kurkata disposition täältä.
Kirkon interiööristä ja akustiikasta saa käsitystä vaikkapa tältä videolta, jolla urkuja soittaa Mika Koivusalo. Jälkikaikua - joka oikeastaan on osa urut-nimistä soitinta - on, toisin kuin suomalaisissa puukirkoissa, joiden seinät imevät äänet saman tien. Se ei kuitenkaan ole tolkuttoman pitkä, kuten suurissa eurooppalaisissa kivikirkoissa toisinaan. Naantalin kirkon (noin kahden sekunnin) jälkikaikuun ja urkujen varsin tasapainoiseen tutti-sointiin päässee paremmin kiinni hollantilaisen urkuri Arjan Breukhovenin tallenteesta.
Postin tuomalla CD:llä Leppävaaran seurakunnan A-kanttori Pauliina Hyry soittaa Naantalissa Bachia ja Mendelssohnin neljännen urkusonaatin. Paloja Orgelfreude-levyltä voi kuulla tästä.
Levy alkaa Bachin suurella Es-duuri-preludilla BWV 552 ja päättyy sitä seuraavaan fuugaan. Näiden väliin mahtuu viisi koraalialkusoittoa, kaksi urkukonserttoa (joista toinen on yksiosainen) ja mainittu sonaatti.
Levyn helmiä on koraalialkusoitto Von Gott will ich nicht lassen BWV 658, joka liittyy Ludwig Hemboldin samannimiseen virteen. Se löytyy meikäläisestä virsikirjasta numerolla 293, mutta samalla sävelmällä veisataan muun muassa adventtivirttä Valmistu Herran kansa. Myös Bachin koraalikantaatin BWV 107 pohjana on sama sävelmä, mutta siinä olevia Johann Heermannin sanoja ei meidän virsikirjasta löydy.
Koraalialkusoiton erikoisuus on sen loppu: levy tuntuu juuttuvan paikoilleen, kun sama kuvio toistuu lopussa useaan kertaan. Seitsemän kertaa toistuva des-sävel voisi viitata kuolinkelloihin, jotka usein soivat Bachin kantaateissa ja johon koraalin tekstissäkin ainakin epäsuorasti viitataan: "Mag man uns nach dem Tod / Tief in die Erd' begraben: / Wenn wir geschlafen haben, / Wird uns erwecken Gott." Meidät haudataan kuoleman jälkeen syvälle maahan: kun olemme nukkuneet, Jumala herättää meidät. Nykykuulija voi ajatella, että kyse voi olla myös herätyskelloista, mutta en luule sen olleen Bachin intentio.
Orgelbüchleinista poimittu lyhyt Vom Himmel hoch BWV 606 kimaltelee ja helmehtii. Lempeän koraalin Schmücke dich BWV 654 keinunta tuo mieleen barokkitanssin nimeltä sarabande. Jälkimmäinen, kuten myös BWV 658, on Bachin 18 koraalin kokoelmasta, jota hän työsti viimeisinä vuosinaan, mutta jonka koraalit ovat pääasiassa Weimarin vuosilta 1710-luvulta.
Urkukonsertot BWV 595 ja BWV 592 ovat sovituksia Saksin-Weimarin prinssin Johann Ernstin konsertoista. Bach tutustui lahjakkaaseen prinssiin muutettuaan Weimariin ja ennätti opettaa hänelle musiikkia. Ernst menehtyi vain 19-vuotiaana vuonna 1715.
Felix Mendelssohnin (1809-47) kiinnostuksesta Bachia kohtaan voidaan paljolti kiittää Mendelssohnin opettajaa Carl Friedrich Zelteriä. Tunnettua on, että Mendelssohn johti 1829 Bachin Matteus-passion lähes sadan vuoden tauon jälkeen. Zelterin ansiosta Mendelssohn kuuli varmasti myös osia h-molli-messusta, joka oli "luultavasti suurin musiikkitaideteos, minkä maailma on milloinkaan nähnyt", kuten Zelter asian ilmaisi.
Kuusi urkusonaattia Mendelssohn sävelsi 1840-luvulla. Rakenteeltaan sonaatit ovat lähempänä barokin tanssisarjoja kuin klassisromanttista sonaattia. Sonaateista kolmas ja kuudes nojaavat luterilaisiin koraaleihin. Ounastelen, ettei Mendelssohn tehnyt niin suurta eroa maallisen ja kirkkomusiikin välille kuin ehkä jotkut muut romantikot.
Hyryn soitto on tarkkaa ja hallittua. Rekisteröinti vaikuttaa mietityltä ja äänitys on tehty huolella. Kaiken kaikkiaan levy on Bachin ystävälle nautittava äänimatka Naantalin kirkkoon.
Nun komm, der Heiden Heiland, Der Jungfrauen Kind erkannt, Des sich wundert alle Welt, Gott solch Geburt ihm bestellt.
Tule nyt, pakanoiden Vapahtaja, joka tunnetaan neitseen lapsena, koko maailma hämmästelee, kuinka Jumala säätää sellaisen syntymän. [käännös TL]
Pyhän Ambrosiuksen 300-luvulla kirjoittama jouluvirsi kääntyi Lutherin käsissä muotoon Nun komm, der Heiden Heiland ja se löytyy suomalaisesta virsikirjasta nimellä Jeesus Kristus meille nyt (VK 16).
Bachin aikaan virsi oli sikäläinen Hoosianna, jota laulettiin adventtina. Se löytyy Bachin kolmesta ensimmäiselle adventille sävelletystä kantaatista. Koraalialkusoittoja samasta virrestä on säilynyt viisi. Tässä postauksessa käyn läpi näitä teoksia.
Kantaatin BWV 61 (1714) ensimmäisen osan muoto on lainattu Ranskan hovista: pisteellisissä rytmeissä kulkevan ranskalaisen alkusoiton tahdissa Aurinkokuningas saapui aitioonsa Ranskan hovin oopperanäytöksissä. Bachin Aurinkokuningas on tietenkin seimeen syntyvä Jeesus, jonka laskeutumisen taivaasta alas maan päälle voi kuulla ensimmäisessä säkeessä (sen laulavat ensin sopraanot, sitten altot, sitten tenorit ja lopulta bassot).
Toisen säkeen der Jungfrauen Kind erkannt Bach kirjoittaa homofoniseen tyyliin, mutta kolmas säe, jossa maailma "hämmästelee", onkin kuulijan hämmästykseksi nopea kolmijakoinen jakso. Tosiasiassa ratkaisu itsessään ei hämmästytä, sillä ranskalaisen alkusoiton rakenteeseen kuuluu nopea kolmijakoinen B-taite. Enemmänkin hämmästyttää se, miten nerokkaasti Bach lukee virren tekstiä ja rakennetta: melodian rakenne on a-b-c-a, eli ensimmäinen ja viimeinen säe ovat identtiset. Siitä saadaan helposti kehysmuoto. Bach tajuaa, että c-säe poikkeaa sisällöltään muista säkeistä ja rakentaa oivaltavasti B-taitteen siitä eikä säkeiden b ja c yhdistelmästä.
Neljäs säe on jälleen homofoninen pisteellisissä rytmeissä.
Kuunnelkaa, mikä imu viuluissa on tässä Rudolf Lutzin johtamassa tulkinnassa! Tempaa kuulijan täysin mukaan!
Avausosa tuntuu tässä (kuten varsin usein on laita) kantaatin vaikuttavimmalta osalta. Kantaatin kaikkien osien suomennokset löytyvät täältä.
Edellinen kantaatti oli Weimarin vuosilta, seuraava samanniminen kantaatti BWV 62 on sävelletty Leipzigissa 1724, jolloin Lutherin virsi (ja ensimmäinen luterilainen saksankielinen virsikirja Achtliederbuch) täytti 200 vuotta. Ehkäpä juhlavuoden innoittamana Bach aikoi kirjoittaa koraalikantaatin jokaiselle pyhälle.
Kantaatti alkaa koraalifantasialla, jonka sävy poikkeaa tyystin edellisen kantaatin sävystä. Sanoisin, että osan rakenteellinen esikuva menee Ranskan sijaan Italiaan ja concertante-tyyliin, jossa soittimia käytettiin pikemminkin solistisesti kuin säestyksenä. Taitavasti rakennetut soitinritornellot rytmittävät ja sulautuvat koraalin säkeisiin, jotka kuullaan käyrätorven vahvistamien sopraanoiden laulamina.
Sävelmä tuntuu tässä kantaatissa pehmeämmältä, eikä se johdu pelkästään siitä, että mukana on kaksi oboeta. Koraalisävelmän seitsemäs sävel on tässä alennettu, kun se aiemmassa kantaatissa on korotettu. Korotettu johtosävel on omiaan lisäämään tonaalista jännitettä.
Tässä osassa Vapahtaja ei saavu kuninkaallisessa loistossa. Vaikka soitintekstuuri on riuskaa ja selkeää, adventin kuningas tuntuu ilmestyvän mystisemmin, vihjauksien saattelemana. Herra saapuu pikemminkin alhaalta, ihmisten joukosta, kuin ylhäältä.
Kantaatin viimeisenä osana on koraalin viimeinen eli kahdeksas säkeistö, jonka Bach Leipzigin ajalle tyypilliseen tapaan kirjoittaa homofoniseksi neliääniseksi satsiksi.
Kolmas kantaatti, josta löydämme tämän adventtivirren, on Schwingt freudig euch emporBWV 36 vuodelta 1731. Alkukuoro ja muitakin osia on lainattu maallisista kantaateista, mutta toinen osa, jossa sopraano ja altto laulavat koraalia, on tehty varta vasten tähän kantaattiin.
Koraali lähtee painottomalta tahdinosalta. Tulee sellainen fiilis, että jos kuningas saapuu, hän saapuu ontuen. Todellisuudessa Bach on saattanut ajatella sanojen painotuksia: siirtämällä painoa neljäsosalla saadaan paino sanojen Heiden ja Heiland ensimmäisille tavuille, kuten olla kuuluu.
Kantaatin osassa kuusi (kohdasta 19'14) tenori laulaa kahden oboe d'amoren tukemana koraalin kuudennen säkeistön. Lopussa kuullaan vielä koraalin viimeinen säkeistö.
Orgelbüchlein-kokoelmassa koraalista on a-molliin kirjoitettu alkusoitto (BWV 599). Sen melodia on helposti löydettävissä sopraanosta. Toisin on laita koraalityöstelmässä (saks. Choralbearbeitung) BWV 659: siinä Bach koristelee ja venyttää fraaseja niin että on työn takana saada selvää, missä mennään. Voi hyvin kuvitella Mühlhausenin seurakuntalaisten närkästyksen, että Bach koristelee melodiat tunnistamattomiksi. Melodia liikkuu parin oktaavin alueella ja käy sormion ylimmällä c:llä. Pakanoiden Vapahtaja ei saavu ulkoisesti näyttävänä kuninkaana - hän pikemminkin hiipii sydämeen Betlehemin yön pimeydessä.
BWV 659 tuli tutuksi suurelle yleisölle 1900-luvun alussa Busonin tekemänä sovituksena, jota soittivat Horowitz ja muut. Pidän useimmista Busonin sovituksista, mutta tässä versiossa jokin vähän hiertää. Ehkä flyygelin legato-cantabile -yhdistelmä ei ihan ideaalisti palvele tätä koraalia.
Annetaan fantastisen Leo van Doeselaarin soittaa vielä BWV 660 ja BWV 661. Edellinen on trio, ja melodia kulkee kohtalaisesti koristeltuna sopraanoäänessä. Säkeiden välisen materiaalin Bach johtaa virren ensimmäisestä säkeestä ja syntyy vaikutelma, että kiinnostus on virren sisältöä enemmän musiikillisessa materiaalissa. BWV 661:ssä teema menee sellaisenaan jalkiossa. Nämä, kuten myös BWV 659, ovat Bachin viimeiseltä vuosikymmeneltä kokoelmasta Achtzehn Choräle.
Toimittaja kysyi kirkkotaidettakin tehneeltä kuvataiteilija Kuutti Lavoselta, että uskooko hän Jumalaan.
"En tiedä", Lavonen vastasi varmasti. Haastattelu oli ehkä viikko sitten Yle Radio 1:ssä, en muista, missä ohjelmassa.
Blogipostauksen kysymys vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole, mikä ehkä kuultaa Lavosen vastauksestakin. Miten niin ei, ja miten kysymys liittyy Bachiin - siitä alla muutama sana.
Uskon neljä merkitystä
Luin kesällä pappisystäväni suosituksesta Marcus J. Borgin kirjan Kristinuskon sydän - uudelleen löydetty usko (kirja on ilmestynyt 2003, suomennettu 2016). Borg oli amerikkalainen teologi ja uuden testamentin tutkija. Hänen mottonsa kuuluu: kristinusko ei saa olla järjenvastaista.
Borg erittelee neljä uskon merkitystä, joista ensimmäinen on pään, kolme muuta sydämen asioita. Esittelen ne alla lyhykäisesti.
Usko myöntymisenä
Usko tässä merkityksessä (lat. assensus) tarkoittaa myöntymistä uskoa koskevaan väitelauseeseen, eli mieli uskoo, että väite on totta. Tämä propositionaalinen uskonkäsitys on nykyisin yleisin käsitys uskosta sekä kirkossa että sen ulkopuolella.
Eli kun kysytään, "uskotko Jumalaan", kysymys tässä uskon merkityksessä tulkitaan, että "uskotko Jumalan olevan olemassa / totta".
Usko tässä mielessä on uskomista "todistusten vastaisiin väitteisiin, sellaiseen, mikä on vastoin parempaa tietoa", kirjoittaa Borg. Usko on "erittäin epätodennäköiseltä näyttävien asioiden pitämistä totena" silloinkin, kun olisi syytä ajatella toisin.
Tämä uskomisen tapa ei ole kovin vanha. Sitä edesauttoi ensinnä reformaatio, joka ohjasi kunkin kirkkokunnan määrittelemään itsensä sen perusteella, mitä he uskoivat. "Luterilaiset uskoivat x, presbyteerit y, baptistit z ja niin edelleen. Näin kristillisestä uskosta tuli oikeisiin asioihin uskomista väärien sijaan", Borg sanoo.
Myös valistus ja tieteellisen ajattelun leviäminen edesauttoi uskoa myöntymisenä. Valistus ohjasi ajattelemaan, että totta on se, mikä voidaan todistaa tosiasialliseksi. Samalla se kyseenalaisti Raamatun tosiasiallisen luonteen.
Usko luottamuksena
Usko luottamuksena (lat. fiducia) ei ole luottamista Jumalaa koskevien lauseiden totuudellisuuteen, vaan se on luottamusta itse Jumalaan. Borg vertaa tätä uimiseen: jos luottaa, että vesi kannattelee, voi rauhoittua ja lakata pyristelemästä.
Raamattu käyttää tästä ulottuvuudesta metaforia. Usko on luottamista Jumalaan, joka on kallio, tuki, perusta, turvapaikka. Jeesus kehottaa olemaan murehtimatta, ja Borg sanoo, että luottamususkon mittarina voi käyttää sitä, kuinka huolissaan ihminen on. Borg korostaa, ettei halua kuormittaa uskovaa uudella mittarilla, vaan alleviivata sitä, että luottamususkon lisääntyminen voi hälventää huolia.
Usko uskollisuutena
Usko uskollisuutena (lat. fidelitas) on samaa uskollisuutta, jolla ihminen sitoutuu ihmissuhteiseen. Se tarkoittaa liittymistä, kiinnittymistä ja sitoutumista.
Usko uskollisuutena ei merkitse uskollisuutta uskoa koskeville lausumille ja opinkappaleille, vaan itselleen Jumalalle. Uskon vastakohta tässä merkityksessä ei ole epäily tai epäusko, vaan uskottomuus.
"Kristillinen usko on uskollisuutta Jeesukselle Herrana, ei elämäämme pyrkiville petollisille herraehdokkaille, joita voivat olla kansa, valtio, vaikutusvalta, saavutukset, perhe tai mielihalut", Borg kirjoittaa.
Usko luottamuksen liittyy Borgin mukaan sekä ensimmäiseen käskyyn että rakkauden kaksoiskäskyyn. Uskollisuus Jumalalle ei ole vain Jumalan rakastamista, vaan myös sen kaiken rakastamista, jota Jumala rakastaa. Näin ollen uskossa uskollisuutena on eettinen ulottuvuus: se velvoittaa meitä rakastamaan lähimmäistä ja luomakuntaa.
Usko näkynä
Usko näkynä (lat. visio) tarkoittaa tapaa katsoa sitä, mikä on. Katsantotapoja on Borgin mielestä kolme: voimme nähdä todellisuuden vihamielisenä ja uhkaavana, voimme olla välinpitämättömiä tai voimme pitää kaikkeutta ravitsevana elämän antajana ja ylläpitäjänä.
Ensimmäinen katsantotapa johtaa helposti pelkoihin ja erilaisiin suojautumisjärjestelyihin. Joissain kristillisissä suuntauksissa Jumala on yksi suurimmista uhista: hän rankaisee ja tuomitsee, ellemme uhraa oikeita uhreja, käyttäydy oikein ja usko oikeita asioita.
Toinen katsantotapa ei näe elämällä, ihmisellä ja maailmankaikkeudella sen suurempaa merkitystä.
Kolmas katsantotapa pitää todellisuutta armollisena. Se on täynnä ihmeitä ja kauneutta. Tämä ei tarkoita, että maailma olisi kiva paikka; se vain haluaa kertoa, että sillä on väliä, miten asioita katsoo.
Bach ja kysymys Jumalasta
Uskontopsykologi Owe Wikström kirjoitti kirjassaan Sielu ja sointi - kirjoituksia J. S. Bachin elämästä ja uskosta (2000), että Bachin maailmassa hengellisyyttä ei etsitty tai kannatettu, vaan Jumala oli läsnäoleva, kaikkeen vaikuttava realiteetti.
Lihavoin postauksen olennaisimman kohdan: meidän on vaikea ymmärtää Bachin maailmankuvaa, koska ymmärrämme "uskon" niin kovin toisella tavalla.
Perustelen väitettä kahdella tavalla.
Ensiksikin Bachin maailmankuvaan valistus ja rationalismi eivät olleet vielä tuoneet säröjä, jotka olisivat ajaneet hänen ja Raamatun (ja uskonnollisen tradition) maailmankuvat pahaan ristiriitaan. Jumalalla oli tuohon aikaan Saksan provinssissa vielä varsin iso pelikenttä, jos niin voisi sanoa.
Toiseksi Bach oli muusikko. Musiikin avulla on vaikea esittää propositionaalisia, musiikin ulkopuolisesta todellisuudesta kertovia väitelauseita. Toki tekstivalinnat jotakin kertovat, mutta silti muusikko ajattelee maailmaa - tekstiäkin - musiikitse.
Kysymystä "uskotko Jumalaan" merkityksessä "uskotko, että Jumala on totta" Bach olisi luultavasti kummeksunut. Sen sijaan kysymystä siinä merkityksessä, että luottaako hän Jumalaan ja pysyykö tälle uskollisena (vaikkapa silloin, kun hän menetti vanhempansa tai ensimmäisen vaimonsa), hän olisi saattanut pitää oikein relevanttina.
Borg sanoo, että usko luottamuksena, uskollisuutena ja näkynä ovat näistä tärkeimmät, usko totenapitämisenä vähiten tärkeä. Hän ottaa perusteluksi näkemykselleen Lutherin, joka ukkosmyrskykokemuksen jälkeen meni luostariin, jossa hän kymmenen vuotta piinasi itseään ollakseen kelvollinen. Uskoa totenapitämisenä oli kyllä, ja se kauhistutti häntä. "Juuri siksi, että hän uskoi sen kaiken, hän täyttyi pelolla ja ahdistuksella. Sitten radikaali armon kokemus uudisti hänet, se muutti hänen tapansa katsoa asioita (visio), opetti että usko on luottamista Jumalaan (fiducia) ja johti elämään uskollisesti (fidelitas) Jumalalle", Borg kirjoittaa.
Borgin mukaan latinan credo, minä uskon, ei tarkoita, että "täten hyväksyn seuraavien lauseiden kirjaimellis-tosiasiallisen tulkinnan", vaan pikemminkin "annan sydämeni (mainitulle asialle)". Credo merkitsee rakastamista, jonka kohteet Borg tiivistää näin: "rakasta Jumalaa ja sitä, mitä Jumala rakastaa".
Musiikki ja usko
Joku kysyi, millainen prosessi kirjan kirjoittaminen Bachin Matteus-passiosta oli. Neljällä sanalla sanottuna tällainen: aloitin kristittynä, lopetin muusikkona.
En tarkoita, että olisin jättänyt kristinuskon (en ymmärrä, miten se voisi edes tapahtua). Tarkoitan, että musiikki puhuu uskosta ja kristinuskon todellisuudesta väkevämmin, todemmin ja osuvammin kuin sana.
Kaikkein eniten olen etääntynyt uskosta myöntymisenä. Ystäväni Maunu Holman muotoilemat lauseet resonoivat sisuksissani: "Uskossa ei ole tärkeintä, että se on oikea, vaan että se on tosi. [...] Jumalassa ei ole tärkeintä, että hän on olemassa, vaan että hän on hyvä. Jos Jumala ei ole hyvä, minä en halua taivaaseen."
Kysymykseen "uskotko Jumalaan" vastaisin pyytämällä tarkennusta, mitä kysyjä tarkoittaa uskolla ja Jumalalla.
Palataan vielä Bachiin. Bachin jumalakuvasta meillä on lähinnä epäsuoria viitteitä. Jokaisessa kirkkokantaatissa puhutaan Jumalasta ja Bach on voinut ainakin osittain vaikuttaa siihen, millaisia tekstejä niihin on otettu.
Otan esimerkin kantaatista Gott der Herr ist Sonn und Schild BWV 79, joka on sävelletty uskonpuhdistuksen muistopäivälle 1725. "Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti", laulaa alkukuoro Psalmin 84 sanoin.
Aurinko ja kilpi ovat vertauskuvia ja viittaavat lähinnä uskoon luottamuksena. Nuhteettomuus viittaa uskoon uskollisuutena. Kantaattia voi lukea eteenpäin ja miettiä, mistä puhutaan, kun puhutaan Jumalasta.
No nyt postaus on venynyt jo liiankin pitkäksi, päästetään Bach ja John Eliot Gardiner vauhtiin.
Bach oli tutkija: Christopf Wolff huomauttaa säveltäjän tutkineen muun muassa duuri-molli-tonaliteettia (Das Wohltemperierte Klavier), instrumentaatiota (Brandenburgilaiset konsertot), pieniä (Orgel-Büchlein) ja suuria (Matteus-passio) muotoja, tyyliä ja sävellystekniikoita vanhoista uusiin (H-molli-messu), musiikillisia affekteja ja sisäistä ilmaisua (kirkkokantaatit) - ja tietenkin fuugaa ja kaanonia (Die Kunst der Fuge).
Bachin suuri, kesken jäänyt myöhäisteos Die Kunst der FugeBWV 1080 on kiehtonut minua pitkään tavalla, jota on vaikea verrata muihin kiinnostuksen kohteisiin. Wolffin mainitsema tutkimuksellisuus, fuugien ankara johdonmukaisuus ja lempeä melankolia jaksavat viehättää vuodesta toiseen. Tonaalinen vakaus (eli että sävellajia ei paljon vaihdella) saa teoksen tuntumaan meditatiiviselta. (Eikö Bachin Chaconnessa muuten ole samantapaisia piirteitä? Sävellajikin sattuu olemaan sama d-molli.)
Ehkä kiinnostavinta Fuugan taidossa on kuitenkin sen aineettomuus: tämä on abstraktia musiikkia, musiikkia, joka on johdettu musiikista itsestään. Barokkimusiikissa affektit ja kuulijan liikuttaminen ovat keskeistä asioita, mutta Die Kunst der Fuge sivuuttaa tämän ulottuvuuden. Se astuu ihmisen tunnetilojen ylä- tai ulkopuolelle, maahan, jonka täyttävät kauneus, tasapaino ja logiikka. Teos kurkottaa voimallisesti alueelle, jota voisi kutsua jumaliseksi.
Häivähdyksiä samasta jumalisuudesta olen kuulevinani joidenkin muidenkin säveltäjien teoksissa, kuten Beethovenin myöhäisissä kvartetoissa ja pianosonaateissa - etenkin c-molli-sonaatin op. 111 toinen osa lähestyy tätä maata - tai joissakin (Lisztin transkriboimisissa) Schubertin liedeissä tai vaikkapa Sibeliuksen myöhäisteoksissa. Toki voidaan myös hakeutua renessanssin vokaalipolyfonian pariin ja todeta, että kyllä: myös ja varsinkin täällä ammennetaan samoista lähteistä.
Bach aloitti teoksen kirjoittamisen ehkä vuoden 1738 paikkeilla. Ensimmäinen käsikirjoitus on vuodelta 1742, ja Bach jatkoi teoksen työstämistä sen jälkeen. Bachin pojat Wilhelm Friedemann ja Carl Philipp Emanuel painattivat teoksen parhaan ymmärryksensä mukaan vuonna 1751. Mikään myyntimenestys ei ollut kyseessä, sillä viidessä vuodessa sitä myytiin vain joitakin kymmeniä kappaleita.
Mistä Die Kunst der Fugessa sitten on kysymys? Yhdellä sanalla sanottuna kysymys on kontrapunktista, sävellystekniikasta, jossa kunkin äänen itsenäinen melodinen liike on etusijalla soinnullisiin rakenteisiin nähden. Äänet ovat siis (näennäisen) itsenäisiä ja tuottavat harmoniat ikään kuin sivutuotteena. Bachin tapauksessa lineaarinen (eli melodinen) ja horisontaalinen (eli harmoninen) ulottuvuus ovat tosin niin täydellisesti sopusoinnussa, että on vaikea sanoa, onko hän ajatellut musiikkia enemmän vaaka- vai pystysuoraan.
"No, totta kai vaakasuoraan", sanoo fuugan ystävä, joka näkee Bachin polyfonikkona.
"Ei vaan pystysuoraan", sanoo kosketinsoittaja, joka on aina soittanut Bachin kantaatteja ja passioita numeroidusta bassosta.
Die Kunst der Fugen ytimenä on yksinkertainen 12 nuotin teema, joka kuullaan alla olevalla äänitteellä ensin altossa, sitten sopraanossa, sitten bassossa ja lopuksi tenorissa. (Jos halutaan, numerolla 12 voidaan tässä spekuloida, samoin sillä, että äänten sisääntulossa voidaan nähdä niin sanottu ristikuvio, chiasmus, musiikillinen ristinmerkki. Mutta ei mennä nyt näihin.)
Teeman nerokkuus ei ole sen kauneudessa, vaan käyttökelpoisuudessa: se taipuu monenlaiseen kontrapunktiseen työstöön, minkä Bach tietenkin tajusi paremmin kuin kukaan. Teeman perusidean voisi tiivistää siihen, että jos teeman ja sen peilikuvan soittaa samanaikaisesti, saadaan sointukulku Dm-C#dim7-Dm (miksiköhän tuntuu melkein häväistykseltä käyttää Bachin yhteydessä reaalisointuja?) eli toonika-dominantti-toonika.
Alla on Die Kunst der Fuge jousikvartetilla esitettynä. Itse tykkään paljon enemmän Musica Antiqua Kölnin esityksestä, mutta valitsin tämän, koska tässä on nuotit.
Bach ei kertonut, mille soittimille hän teoksen suunnitteli. Monet arvelevat, että se olisi suunniteltu kosketinsoittimille, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Teos on siinä määrin abstrakti, että sen voi soittaa oikeastaan millä kokoonpanolla hyvänsä. Myöskään osien keskinäistä järjestystä säveltäjä ei määritellyt, joten osien esitysjärjestys saattaa eri esityksissä vaihdella.
Fuugan taito osa osalta
Alla pari virkettä jokaisesta osasta. Suluissa olevat aikamääreet viittaavat yllä olevaan tallenteeseen.
Contrapunctus I (0'30) on 4-ääninen fuuga.
Contrapunctus II (3'38) on "ranskalaistyyppinen" pisteellisine nuotteineen, mutta tanssillisuutta siinä ei juuri ole. Äänet tulevat sisään alhaalta ylös.
Contrapunctus III (6'29) esittelee teeman inversion eli peilikuvan. Ylöspäinen intervalli on alaspäinen ja päinvastoin. Tässä osassa on kromatiikkaa, joka Bachilla tyypillisesti viittaa suruun/alistumiseen (alaspäinen kromaattinen kulku) tai paholaiseen/vääryyteen (nouseva kromaattinen kulku), mutta tässä minun on vaikea nähdä viittausta kumpaakaan.
Contrapunctus IV (9'08) on edellisen tavoin peilifuuga, mutta nyt mukana on myös vasta-aihe, kontrasubjekti.
Contrapunctus V (12'37) sisältää teeman sekä alkuperäisessä muodossaan että peilikuvana. Tässä osassa on monia ahtokulkuja, joissa teema eri äänissä osittain päällekkäisenä.
Contrapunctus VI (15'18) sisältää teeman alkuperäisessä muodossaan ja peilikuvana, mutta lisäksi molemmat kuullaan diminuutioina eli tuplasti nopeammin esitettyinä. Pisteelliset rytmit ja nopeat 1/32-kuviot tuovat taas ranskalaista väriä.
Contrapunctus VII (19'38) esittelee teeman perusmuodossa, diminuutiona ja augmentaationa (eli tuplasti alkuperäistä pidemmissä aika-arvoissa). Lisäksi teema kuullaan perusmuotoisena ja peilikuvana. Augmentaatio kuullaan ensin bassossa (peilikuva), sitten tenorissa (perusmuoto), sitten altossa (peilikuva) ja lopulta sopraanossa (perusmuoto).
Contrapunctus VIII (22'58) on kolmoisfuuga eli siinä esitellään kolme teemaa. Kolmiäänisen fuugan ensimmäinen kuullaan alussa, toinen teema on kahdeksasosakuvioinen ja kolmas on variaatio koko teoksen pääteemasta. Lopulta (27'20) kaikki kolme teemaa soivat yhtä aikaa. Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmista löytyy jokunen kolmoisfuuga, mieleen tulee ainakin cis-molli ensimmäisestä vihkosta ja fis-molli toisesta.
Contrapunctus IX (28'11) on kaksoisfuuga, jonka ensimmäinen teema on nopea, oktaavihypyllä alkava kuvio. Toisena teemana on teoksen pääteema perusmuodossaan, mutta harvennettuna.
Contrapunctus X (30'42) on neliääninen kaksoisfuuga, jonka ensimmäinen teema on katkottu tauoin. Toinen teema on pääteema. Molemmat teemat kuullaan sekä perusmuotoisina että peilikuvina, inversioina.
Contrapunctus XI (34'15) on kolmoisfuuga, joka alkaa perusmuodon tauoin katkotulla variaatiolla. Bach kääntää Contrapunctus VIII:sta lainatun kahdeksasosakuvioaiheen nousevaksi ja saa aikaan teeman B-A-C-H (37'17).
Tässä jousikvartetti vaihtuu pianoon. Canon alla Ottava (39'42) on kaksiääninen oktaavikaanon, jonka teema on muokattu perusmuodosta nopeaan 9/16-tahtilajiin. Videon alla tätä osaa kutsutaan nimellä Contrapunctus XII.
Canon alla Duodecima in Contrapunto alla Quinta (44'03) on kaanon, jossa teema on muokattu perusmuodosta ja ajetaan kaanoniin duodesiimin etäisyydeltä. Videon alla tätä osaa kutsutaan nimellä Contrapunctus XIII.
Canon alla Decima in Contrapunto alla Terza (48'07) on kaanon, jossa toinen ääni seuraa ensimmäistä desiimin etäisyydeltä. Videon alla tätä osaa kutsutaan nimellä Contrapunctus XIV.
Canon per Augmentationem in Contrario Motu (53'31) on kaanon, jossa äänet seuraavat toisiaan paitsi peilikuvana, myös harvennettuina. Videon alla tätä osaa kutsutaan nimellä Contrapunctus XV.
a 3 Rectus et Inversus (1'01'29) on kolmiääninen gigue ja peilifuuga, jossa äänet kuullaan ensin oikeinpäin (Rectus) ja sitten peilikuviksi käännettyinä (Inversus). Äänten keskinäinen järjestys on peilikuvassa myös muutettu. Videon alla tämän osan järjestysnumeroksi on annettu XVI, mutta usein siitä käytetään numeroa XIII.
Fuga a 2 Clav (1'06'16) on neliääninen peilifuuga kahdelle klaveerille. Idea on samantapainen kuin edellisessä fuugassa, mutta rakenne on vielä monimutkaisempi. Videon alla tätä osaa kutsutaan nimellä Contrapunctus XVII.
Rectus et Invertus (1'10'30) on neliääninen peilifuuga, jonka tässä esittää jousikvartetti. Edelleen fuuga kuullaan ensin normaalina versiona, sitten äänet käännetään ympäri ja lisäksi käännetään esittäjien järjestys: sopraano soittaa basson (peilikuva)stemmaa, altto tenorin ja niin edelleen. Videon alla tätä osaa kutsutaan nimellä Contrapunctus XVIII.
Contrapunctus XIV (1'14'30) on neliääninen kolmoisfuuga, josta Bach lienee ajatellut rakentaa neliteemaisen fuugan. Toinen teema tulee sisään kohdassa 1'18'41 ja jälleen äänien sisääntulojärjestyksessä voidaan - jos niin halutaan - nähdä ristikuvio: altto-sopraano-basso-tenori. Teemoista kolmas on jälleen B-A-C-H (1'21'15), mutta nyt pitkissä aika-arvoissa. Viimeistään tässä kohdassa kuulija alkaa miettiä, onko tämä teema ollut alunperin se juttu, jonka ympärille kokonaisuus on järjestäytynyt. Neljäs teema olisi todennäköisesti ollut teoksen pääteema.
Tallenteen lopuksi kuullaan Bachin neliääninen Choralbearbeitung koraalista Vor deinen Throt tret' ich. Suomalaisessa virsikirjassa sävelmä tunnetaan virrestä 377, Sun haltuus, rakas Isäni, joka on myös sisällöllisesti lähellä Bachin koraalin tekstiä. Tämä koraali painettiin 1751 julkaistun Die Kunst der Fugen loppuun - kerrotaan, että se olisi bonusraitana kompensoinut kesken jäänyttä fuugaa.
Fuugan taito hengellisenä etappina
Die Kunst der Fugen äärellä ihmettelen sitä, kuinka pitkälle ihmishenki voi vaeltaa. Bachin laskenta-apparaatti häkellyttää: tuonkaltainen temaattinen ajattelu ei todellakaan ole mitään viiden tähden sudokuiden ratkomista, vaan pikemminkin kyse on jostain suhteellisuusteorian kokoisesta asiasta.
Edelleen ajattelen sitä, että viimeisinä elinvuosinaan Bach näki tärkeäksi paneutua näin abstrakteihin asioihin. Luterilaiset kantaatit ja katoliset messut olivat jääneet taakse. Saarna ja liturgia näyttäisivät jäävän taka-alalle, kun matematiikka ja musiikki an sich astuvat päärooleihin vanhenevan Bachin elämässä.
Mihin suuntaan vanheneva Bach oli hengellisessä mielessä kulkenut? Vastaisin näin:
"Selittäisin sen teille kyllä juurta jaksaen, mutta valitettavasti en osaa soittaa Fuugan taitoa riittävän hyvin."
Teoksen leimallisiin piirteisiin kuuluu vakavuus. Die Kunst der Fuge avaa "vakavan, hiljaisen maailman", sanoo Albert Schweitzer. Jos musiikki nähdään elämän allegoriana, Die Kunst der Fuge kertoo, että elämä on vakava asia. Vakavuus ei ole eikä ollut ainoa puoli Bachinkaan elämässä (kuunnelkaa vaikkapa Kahvikantaatti), mutta perusteellisen tutkimuksen arvoinen asia se eittämättä on.
Kuunnellaan vielä viimeinen Contrapunctus vokaaliversiona. Tämä Gesualdo Consort Amsterdamin tulkinta, jonka kuvailemiseen minun sanani eivät riitä, on kunnianosoitus Bachia edeltäneille vokaalipolyfonian mestareille. Teksti on edellä mainitusta koraalista, sen viimeisestä, viidennestätoista säkeistöstä.
Ein selig's ende mir bescher', Am jüngsten tag erweck' mich, Herr! Daß ich dich schaue ewiglich. Amen, Amen, erhöre mich.
Suo minulle autuas loppu,
ja herätä minut viimeisenä päivänä, Herra!
Anna minun katsella sinua ikuisesti.
Aamen, aamen, kuule minua.
Topi Linjama Kirjoittaja on musiikkitieteilijä, jolta ilmestyi keväällä 2020 kirja Matkaopas Matteus-passioon (Basam)
Tässä postauksessa kerron tapahtumanjärjestäjän näkökulmasta kevään kohokohdasta, Matteus-passion kuuntelutapahtumasta facebookissa to 9.4.2020.
Suunnittelet yhdenlaisen kevään, mutta tuleekin toisenlainen.
Oli tarkoitus lähteä kiertueelle puhumaan uudesta kirjastani Matkaopas Matteus-passioon. Ehdin käydä vain Helsingin Huopalahdessa puhumassa ja sen jälkeen korona kiilasi väliin. Kevään kalenteri tyhjentyi viikonlopussa. Oli keksittävä jotakin muuta, joten tein Youtubeen muutaman passioklipin peruuntuneita luentoja korvaamaan.
Kirja sai mukavasti mediahuomiota. Huhtikuun alussa olin vieraana Yle Radio 1:n Riston Valinnassa ja perustin kirjalle facebook-sivun. Helsingin Sanomien lauantaiesseessä 4.4. Samuli Tiikkaja kirjoitti, että "näin pääsiäisen aikaan, kun klassisen musiikin ystävät kuuntelevat paljon passioita, kannattaa lukea musiikkitieteilijä Topi Linjaman kirjoittama ja vasta ilmestynyt kirja Matkaopas Matteus-passioon (Basam)". Kirkko & Kaupunki teki henkilökuvan, samoin sanomalehti Karjalainen.
***
Mutta se isoin juttu oli kiirastorstain kuuntelutapahtuma.
Tarina meni näin: Lauantaina 4.4. kuuntelin ystäväni kanssa Tiffany Poonin hyväntekeväisyyskonserttia livenä Youtubessa. Konsertin aikana ihmiset keskustelivat ja heittivät läppää chatissa ja tajusin, että näinä eristysaikoina kaivataan paitsi musiikkia, myös - ja etenkin - yhteisöä, jossa jakaa musiikkikokemus. Nettialusta toimii hyvin, koska se ei häiritse esitystä.
Tältä pohjalta kehkeytyi kuuntelutapahtuma, jonka alustaksi valikoitui kirjalle tekemäni facebook-sivu Matkaopas Matteus-passioon. Rakensin word-tiedostolle kuuntelutapahtuman runkoa. Yritin ajatella teoksen aikajanalle ja suunnitella kommentit niin, että minuutin tai parin välein tapahtumaan ilmestyisi kulloinkin meneillään olevaan teoksen osaan liittyvä kommentti.
Maanantaina 6.4. otin yhteyttä Yle Radio 1:en. Siellä innostuttiin tapahtumasta ja he markkinoivat sitä somessa. Torstaina kuuluttaja mainitsi tapahtumasta pitkin päivää ja vielä ennen konsertin alkua. Facebook pysyi tapahtuman alustana lähinnä siksi, ettei mitään muuta ehditty kehitellä näin nopealla aikataululla.
Piinaviikolla täsmentelin käsikirjoitusta ja rummutin tapahtumaa somessa. Osallistujia oli vielä keskiviikkona tulossa joitakin satoja, mutta kun tapahtumasta kerrottiin Ylellä torstaina, osallistujien ja kiinnostuneiden määrä nousi tuhanteen. Facebookin tilastojen mukaan tapahtuma oli näkynyt torstai-iltaan mennessä 15 000 ihmisen fb-fiidissä.
***
Torstaina ilmassa oli jännitystä. Eniten mietitytti se, toimisiko alusta teknisesti: miten viestit näkyvät osallistujien näytöillä ja päivittyvätkö ketjut reaaliaikaisesti. Mahdollisten häiriköiden varalta pyysin ystävääni Heikkiä moderaattoriksi, mutta eipä ollut hänellä työtä.
Roudasin sohvatuolin olohuoneeseen kohtaan, josta on yhtä pitkä matka molempiin lattiakaiuttimiin. Läppäri oli valmiina, latauspiuha saatavilla, partituuri tuolilla oikealla puolella, passiokirja vasemmalla. Näytöllä oli auki kaksi ikkunaa, facebook-tapahtuma sekä word-dokumentti, josta kopioin kommentteja tapahtuman keskusteluun.
Kymmenen minuuttia ennen konsertin alkua avasin keskusteluketjun, johon sai lähettää terveisensä. Ketjuun ilmestyi hetkessä toistasataa kommenttia. Ihmiset odottivat passion alkua eri puolilla Suomea: Turku, Jyväskylä, Savonlinna, Salo, Kuopio, Naantali, Huittinen, Espoo, Kokkola, Lappeenranta, Helsinki, Maarianhamina, Sodankylä...
Klo 19:02 siirryttiin ketjuun "Matteus-passio, ensimmäinen osa" ja radiosta alkoi vuosi sitten Barcelonassa äänitetty konsertti, jonka johti Jordi Savall. Alkukuoro sai aikaan huokauksia ja ihastusta. "Virkistävää kuulla nykyäänkin näin hidas aloitus", kommentoi eräs kuulija. "Minusta tuo on samaa luokkaa kuin Gardinerilla", kommentoi toinen, ja kolmas iloitsi siitä, että keskuudessamme on tällaisia hifistelijöitä, jotka tietävät paljon esityskäytännöistä.
Juudas kysyy, "olenko se minä, rabbi", ja eräs kuulija kommentoi, että "kylläpä Juudas onnistui kuulostamaan epärehelliseltä autokauppiaalta". Ehtoollisen asettaminen kirvoitti eräältä keskustelijalta kommentin "tässähän vois vaikka syödä jotain". Eräs kuulija kuunteli passiota aiheeseen sopivasti punaviinilasin kanssa.
Ainakin minun oli läppärillä päivitettävä kommenttiketjua nähdäkseni uusimmat kommentit. Ilmeisesti kännykässä kommentit näkyivät useammin sitä mukaa kun niitä tuli ketjuun. Keskustelun perusteella kommentit pysyivät kohtuullisen hyvin sykronissa musiikin kanssa. Lähettelin niitä hieman etupainotteisesti siltä varalta, ettei kaikki päivity reaaliajassa.
Kuvista päätellen jotkut seurasivat passiota partituurista ja jotkut kirjastani. Yksi istui nuotiolla, toinen kutoi sukkaa. Erään kuulijan perheessä lapsi laittoi kruunun päähän ja "tanssi Bachia". Hyviä istuimia kiiteltiin. "Tämä selostus on täyttä timanttia", sanoi joku.
Passion puolivälissä siirryttiin lennosta ketjuun "Matteus-passio, toinen osa", sillä väliaikaa ei ollut. Aaria Erbarme dich kirvoitti monia kommentteja, kuten "No nyt...", "Lempiaaria", "Nessut esiin!" "Ah, tämä aaria tuntuu varpaissa asti." Tähän väliin sopinee kontratenori Tim Meadin tulkinta aariasta. Viulussa taituroi Shunske Sato.
Sopraanoaariaa Aus Liebe kommentoitiin myös paljon. "Tää jos joku on kaunista!" "Tämä on yksi hienoimmista ja koskettavimmista Matteus-passion aarioista." "Ihana aaria, sen päättyessä aika seisahtuu." Hieman myöhemmin aariassa Können Tränen alttosolisti sai kehuja.
Päätösaarian Mache dich, mein Herze rein bassosolistia pidettiin liiaksi baritonina. "Kotikutoisen oloisella" bassolla oli erään kommentoijan mielestä "erikoinen leppoisnasaali".
Sitten ketjussa alkoikin kiitosten vyöry. Lähes kaksisataa kiitoskommenttia - täysin häkellyttävää! Kiitokset kohdistuivat tapahtuman järjestäjän ja matkaoppaan lisäksi Ylelle, joka vastasi lähetyksestä. Lisäksi kiitosta sai kuulijayhteisö, jota moni osuvasti kuvasi kanssakulkijoiksi. Eräs kuulija kiteytti näin: "Kiitos! Tämä foorumi teki tästä perinteestä vielä nautittavamman ja oli upea saada kuunnella tätä kanssanne."
Konsepti sai kiitosta: "Aivan ennenkokematonta! Tämä upea musiikki aivan uudessa valossa Matkaoppaan asiantuntemuksen myötä. Mikä upea kiirastorstain ilta." Myös seuraavan illan Johannes-passiolle toivottiin kommenttiraitaa, mutta siihen en ehtinyt mitenkään reagoida - itse asiassa perjantai meni torstai-illasta palautuessa.
En muista, milloin olisin elänyt yhtä intensiivisen kolmetuntisen. Passion päätyttyä mietin, olinkohan muistanut illan aikana hengittää. Pää oli muutaman tunnin ylikierroksilla, ja mietin, miltä mahtaa konsertin jälkeen tuntua (introvertista) muusikosta, joka esiintyy vaikkapa tuhannelle ihmiselle.
***
Matteus-passion kuuntelutapahtuma löytyy (ainakin toistaiseksi) täältä ja sen keskustelun alta löytyviä aloituksia "Matteus-passio, ensimmäinen osa" ja "Matteus-passio, toinen osa" voi hyödyntää Matteus-passion kuuntelussa milloin haluaa.
Hyvässä lykyssä tapahtumalle tulee joskus jatkoa. Selvittelen rahoitusvaihtoehtoja, sillä - niin proosallista kuin se onkin - myös freelance-musiikkitieteilijä joutuu joskus ajattelemaan rahaa.
Konseptin saa kopioida ja sitä saa kehittää. Erityisesti näinä eristysaikoina jaetut kokemukset ovat arvokkaita. "Syntyi monikanavainen ja monitasoinen yhteisöllinen taidekokemus, joka sysii pohtimaan myös passion merkitystä ja sen karanteeniolojen myötä korostunutta ajankohtaisuutta", kuten Timo Pankakoski tapahtumasta kirjoitti Kritiikin Uutisissa. Mikään ei toki estä jatkamasta tämäntapaisia tapahtumia myös niin sanottuina normaaliaikoina.
***
Kun nyt, yli viikko tapahtuman jälkeen, luen uudelleen kommenttiketjuja, ajattelen ihmisyyttä. Kun Bach houkuttelee meistä esiin väkeviä tunnetiloja, hän vie meidät samalla ihmisyyden syvimpiin kerroksiin. Noissa kerroksissa voimme nähdä, kuinka paljon meissä on yhteistä.
Tämä blogi on saavuttanut ensimmäisen ja tärkeimmän sille asettamani tavoitteen (mikä ei toki tarkoita sitä, että pistäisin pillit pussiin): sain valmiiksi kirjan Matkaopas Matteus-passioon (Basam Books).
Olo on kuin olisi laskenut maailmalle rakkaan lapsen, ja nyt sitä vähän huolestuneenakin miettii, että mitenkähän maailma häntä kohtelee.
Kannessa on Hans Holbein nuoremman realistinen, melkein makaaberi taulu Der Leichnam Christi im Grabe (1521/22), Kristuksen ruumis haudassa. Baselin taidemuseossa esillä olevan teoksen mittasuhteet hämmästyttävät: taulun leveys on 200 cm, mutta korkeus vain 30,5 cm. Ristin ja ylösnousemuksen välillä Kristus on ahtaassa tilassa. Dostojevski joutui pois tolaltaan taulun nähdessään ja antoi ruhtinas Myshkinin huudahtaa Idiootissa, että tuon maalauksen takia moni saattaa menettää uskonsa.
Näen taulussa analogian omaan kokemukseeni kristinuskosta. Uskon tila on matala. Myös (vai etenkin) kuollut Kristus ja Jumalan poissaolo ovat totta. Kirjoitan passiokirjan lopussa näin (s. 89):
"Kuolevan Jumalan viesti voi olla se, että mitään jumalallista interventiota ei ole odotettavissa. Olkaa ihmisiksi, löytäkää pelastus ja Jumalan valtakunta itsestänne. Kristinuskon suuri kertomus voi olla vastauksen sijaan kysymys..."
Kirjan esipuheessa kerron, mikä on kirjan henkilökohtainen kimmoke. Kirjan kirjoittamiseen liittyi surutyö, kuoleman välttämättömyyden ja moraalisen hämmennyksen hyväksyminen. Kuuntelin passiota, kun olin menettänyt äitini 11-vuotiaana, palasin sen pariin, kun menetimme ensimmäisen lapsemme. Ja taas 2016, kun ystäväni menehtyi syöpään, kuuntelin passiota, mutta myös Schubertia, Beethovenia, Shostakovitsia, Georg Harrisonia, Eric Claptonia, BB Kingiä.
Yhä vahvemmin olen tullut siihen päätelmään, että olen katsomukseltani muusikko. Musiikki lohduttaa, se kertoo ihmisyyden syvimmistä puolista, pyhästä, todellisuudesta, jonka voi aavistaa. Sanat synnyttävät helposti hierarkioita ja valtarakenteita. Missä on valtaa, siellä on myös väkivaltaa. Sanat ovat lakia, mutta musiikki on evankeliumia.
Kirjassa kuskin paikalla - jos vertaus sallitaan - on toki musiikkitieteilijä. Apukuskina istuvat teologi ja historioitsija, ja vasta takapenkillä istuu kirjoittajan ego valmiina tuomaan esille omaa keskeneräisyyttään.
Matka Matteus-passioon on ensi sijassa käsikirja passion kuulijalle ja esittäjälle. Lopun rakennetaulukko, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan, toimii myös hakemistona.
Kirja ilmestyy laskiaistiistaina 25.2. ja julkkarit pidetään Joensuun kaupunginkirjaston Muikku-salissa. Tarjolla pientä syötävää ja hieman musiikkia. Tervetuloa!
Keväällä on tulossa muutamia muitakin passioaiheisia tilaisuuksia, joissa olen mukana.
Luentokonsertti Matka Matteus-passioonHuopalahden kirkossa Helsingissä ke 11.3. klo 18:30. Otteita passiosta esittävät Oulunkylän kamarikuoro Chorus sine nomine ja mukana on sopraano Meri Metsomäki, altto Nea Meriranta ja viulisti Liisa Koivuranta. Uruissa on Hanna Autio.
Seuraavat tilaisuudet onkin sitten peruttu:
Alajärvellä musiikkiluento Alajärvi-salissa to 2.4. klo 18.
Ylivieskan seurakuntakoti Mariassa musiikkiluento Matka Matteus-passioon pe 3.4. klo 17.
Raahen seurakuntakodilla on luento Matteus-passiosta la 4.4. klo 18. Topi kertoo passiosta.
Joensuun kaupunginkirjaston Muikku-salissa tutustutaan ma 6.4. klo 18 Johannes-passioon, joka kuullaan Joensuun kirkossa ke 8.4. klo 19. Tuolloin kapellimestarina on Matias Häkkinen, orkesterina Joensuun kaupunginorkesteri ja kuorona Canzonetta. Solisteina ovat Henna-Mari Luolamo, Sari Nordqvist, Jussi Salonen, Juha Eskelinen ja Kristjan Mõisnik. Lisätietoja konsertista löytyy esimerkiksi täältä.
Joensuun seurakuntakeskuksella on ti 7.4. klo 18 passiotilaisuus, jossa painopiste on koraaleissa.
Kaikkiin tilaisuuksiin (paitsi ei toki Johannes-passio-konserttiin) vapaa pääsy. Täydennän ohjelmaa, jos siihen tulee muutoksia ja lisäyksiä.
