Joulun jälkeiselle sunnuntaille Bachilla on kolme kantaattia, joista varhaisin BWV 152 Tritt auf die Glaubensbahn on sävelletty intiimille kamarimusiikkikokoonpanolle: vain sopraano- ja bassosolisti, nokkahuilu, oboe, viola d'amore, viola da gamba sekä basso continuo. Voi olla, että Bachilla oli soittajien kanssa rekrytointiongelmia, kun porukka oli pakannut kamppeensa ja astunut Hauptbahnhofilla junaan ja puksutellut maaseudulle. Kantaatin ensiesitys oli 30.12.1714 ja se tarjoaa mukavan vastakohdan muutamaa viikkoa aiemmin kuullulle adventtikantaatille BWV 61.
Kokoonpano ei estä Bachia tekemästä upeaa musiikkia. Etenkin alun soitinfuuga on nautittavaa kuultavaa. Kantaatin keskiössä on kivi, kulmakivi Kristus ja inhimillisen heikkouden kompastuskivi, kuten kapellimestari John Eliot Gardiner huomauttaa.
Viimeisen osan duetossa sielu (sopraano) ja Jeesus (basso) keskustelevat, tai paremmin sanoen basso rauhoittelee hätääntynyttä sopraanoa ja kehottaa tätä kieltämään itsensä ja kulkemaan iloon läpi vaivojen. Voi kuitenkin Gardinerin tavoin ajatella, että sielu ja Jeesus kytkeytyvät ja sulautuvat toisiinsa.
BWV 122 kuuluu vuoden 1724 koraalikantaattisykliin. Koraali Das neugeborne Kindelein kuullaan ensin kuoron laulamana, kolmannessa osassa medodia kuullaan nokkahuilulla - se markkeeraa pienten enkelien riemua vastasyntyneestä lapsesta - ja neljännen osan duetossa melodiaa laulaa tenori. Lopussa tietenkin koraali.
Kantaatissa Gottlob! Nun geht das Jahr zu Ende BWV 28 iloitaan siitä hyvästä, mitä Herra on kuluneena vuonna 1725 meille suonut. Otetaanpa muutama uutisotsikko tuolta vuodelta:
"Venäjän tsaari Pietari Suuri on kuollut. Tsaari oli kuollessaan 52-vuotias." (8.2.1725)
"Kunnianarvoisan herra Händelin ooppera 'Julius Caesar' jatkaa voittokulkuaan Lontoossa." (kevät 1725)
"Tuomaskanttori Bachin pääsiäisoratorio sai ensiesityksensä Tuomaskirkossa eilen. Tänään esitettiin kantaatti Bleib bei uns, denn es wird Abend werden. Lue paikalla olleen musiikkitoimittajamme teosesittely keskiviikon lehdestä." (2.4.1725)
Kantaatti on osa kolmatta Leipzigin vuosikertaa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kolmas (ja neljäs joulupäivä) poistui(vat) kalenterista 1772, mutta ne säilyttivät pitkään puolivirallisen pyhäpäiväluonteensa. Kolmannen joulupäivän teemana on evankelista Johannes, ja Bachilta on säilynyt neljä tälle päivälle osoitettua kantaattia.
Joululle 1723 sävelletty kantaatti BWV 64 alkaa sitaatilla Johanneksen kirjeestä (1. Joh. 3:1): "Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen." Motettityyliin kirjoitetun kuoron ääniä vahvistavat vaskipuhaltimet ja saundi on arkaainen.
Koraalissa kaksinnusmeininki jatkuu ja tulee aivan sellainenkin mieleen, että haluaako Bach kumartaa kunnioittavasti Heinrich Schützin (1585-1672) ja venetsialaisten varhaisbarokin mestareiden suuntaan.
Viidentenä osana kuullaan sopraanoaaria, jonka sanoma on yksinkertainen: minkä maailma tarjoaa, häipyy savuna ilmaan, mutta Jeesus antaa sen, mitä sielu rakastaa, ja se kestää. Virtuoosinen viulu säestää sanoja savuna katoavasta maailmasta - ehkäpä tämä on kannanotto säveltäjältä: kuinka taitavasti musiikkia ikinä kirjoitankaan, kaikki häipyy savuna ilmaan. Alttoaariassa Von der Welt verlang ich nichts laulaja vakuuttaa, ettei kaipaa maailmasta mitään, mutta oboe d'amoren haikean pehmeät melodiat voi tulkita niinkin, että silti jotakin jäädään vähän kaipailemaan - tietenkin sitä oboe d'amorea ja muuta musiikkia, väitän.
Loppuun kuullaan viides säkeistö koraalista Jesu, meine Freude. Hyvää yötä maailma, synnit, kunnia, ylpeys! Koraalista Bach rakensi Leipzigin alkuvuosinaan toisiksi hienoimman motettinsa, jonka viidennen säkeistön voi kuunnella tuutulauluksi vaikkapa täältä.
Bachin pyrkimyksenä oli säveltää kokonainen vuosikerta kantaatteja koraalien pohjalta. Projekti alkoi kesäkuussa 1724 ja päättyi maaliskuulla 1725. Tämä jättimäinen hanke on osoitus siitä, kuinka syvällä koraalien maailmassa Bach oli ja kuinka systemaattisesti hän pyrki selvittämään koraalien käyttömahdollisuuksia.
Silti koraalit olivat vain yksi osa Bachin käyttämää aineistoa: hän suorastaan kauhoi materiaalia muun muassa italialaisesta ja ranskalaisesta musiikista, hyödynsi käytöstä poistuneita muotoja ja sävellystekniikoita, tanssitti melodioita kuinka vain, löysi ilmaisuvoimaisia harmonioita pohjoissaksalaisilta edeltäjiltään ja niin edelleen. Kun puhutaan Bachista, puhutaan luovan voiman ja inhimillisen kapasiteetin venymisestä alueille, jotka me tavalliset pulliaiset aavistamme tavalla, josta apostoli Paavali saattaisi sanoa näin: "Nyt me katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta".
Kantaatin BWV 133 sanoja voi seurata vaikkapa täältä ja huomata, kuinka Bach käyttää tekstissään koraalia Ich freue mich in dir.
Vuoden 1725 kantaatti BWV 151 on miniatyyri: se ei ala kuorolla, vaan sopraanoaarialla (jonka kesto on noin puolet koko kantaatista) ja siinä on vain viisi osaa. Avausaarian alkupuolen kehtolaulumaissa jaksossa puhutaan makeasta lohdutuksesta: Jeesus on syntynyt. Nopeassa B-taitteessa sydän ja sielu iloitsevat, kun minut on tarkoitettu taivaaseen.
Jouluoratorion kolmas kantaatti kertoo paimenista, jotka tulevat seimen äärelle. Kantaatti on hauskasti kehysrakenteinen: se sekä alkaa että päättyy juhlavaan D-duurissa soivaan kuoroon Herrscher des Himmels, erhöre das Lallen eli "taivaan hallitsija, kuule mutinamme".
Jouluoratorio kuuluu Bachin suuriin mestariteoksiin sellaisten järkäleiden kuin h-molli-messu, Matteus-passio ja Die Kunst der Fuge ohella. Minua aavistuksen kuitenkin kiusaa oratorion copy-paste -luonne. Se tuntuu passioita ulkokohtaisemmalta; syntyy vaikutelma, että Bach on 1730-luvun puolivälissä jo kyllästynyt liturgisen käyttömusiikin tekemiseen ja etsii haasteita muualta. Myös tämä hämmästyttää tavallista kuolevaista: miten Bach voi tyhjentää kantaattipajatson niin täysin muutamassa vuodessa?
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Toinen joulupäivä eroaa tunnelmaltaan joulupäivästä. Tapaninpäivänä luetaan teksti marttyyri Stefanoksesta (Apt. 6:8-). Bachin tälle päivälle sävelletyissä kantaateissa Stefanos ei kuitenkaan ota kovin suurta roolia.
Tapaninpäivän 1723 kantaatti Darzu ist erschienen der Sohn Gottes BWV 40 on ensimmäinen Bachin Leipzigissa säveltämä joulukantaatti. Se esitettiin samana päivänä sekä Tuomas-kirkossa että muutaman korttelin päässä torin toisella puolella sijaitsevassa Nikoilaikirchessä. Kantaatin erikoisuutena ovat metsästystorvet.
Tapaninpäivänä 1724 kuultiin koraalikantaatti (BWV 121), jonka pohjana on Lutherin tasan 200 vuotta aiemmin kirjoittama virsi Christum wir sollen loben schon. Vielä vuoden 1938 suomalaisessa virsikirjassa oli tämä koraali, mutta sittemmin se on jäänyt pois.
Kolmannen osan resitatiivi loppuu verbille sich kehren, kääntyä, joka antaa säveltäjälle aiheen kääntää sävellajia.
Seuraavana vuonna kuultiin kantaatti BWV 57, joka liittyy marttyyriteemaan ja alkaa Jaakobin kirjeen jakeella (Jaak. 1:12): "Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat."
En tarkoin tiedä miksi, mutta mieleen tulee käynti hammaslääkärillä kauan sitten. "Laitetaanko puudutus?" "Ei", vastasin. "Uskot siis kärsimyksen jalostavaan voimaan", sanoi hammaslääkäri äänellä, josta paistoi läpi, että hän kuului toiseen koulukuntaan.
Tämän kantaatin kiinnostavimmat osat ovat kolme viimeistä. Kuudennessa osassa basso ja sopraano (Jeesus ja sielu) käyvät dialogia. Sielu toivoo kovasti pääsevänsä maan vaivoista Jeesuksen luo. Sitä seuraavan sopraanoaarian B-taite päättyy kysymykseen: kun minä annan sinulle sieluni, mitä sinä lahjoitat minulle? "Mein Heiland, ich sterbe mit höchster Begier, / hier hast du die Seele, was schenkest du mir?" Tästä on paha lähteä kertaamaan A-taitetta, kuten soveliasta olisi ja kuten kuulija tietenkin odottaa. Bach kuitenkin kaartaa suoraan loppukoraaliin, jossa puhutaan taivaasta. Sävelmä on tuttu evlut kirkon virsikirjan osastosta Kiitos ja ylistys (VK 329).
Jouluoratorio BWV 248 on kuuden kantaatin kokoelma, joista ensimmäinen kantaatti esitettiin joulupäivänä 1734, toinen toisena joulupäivänä, kolmas kolmantena joulupäivänä, joka on nykyisin feidautunut. Neljäs kantaatti oli vuorossa uudenvuodenpäivänä 1735, viides ensimmäisenä uudenvuoden jälkeisenä sunnuntaina ja viimeinen loppiaisena.
Toisessa kantaatissa (jonka sanoja voi seurata suomennoksena Laura-tietokannasta) puhutaan paimenista. Kantaatin aloittaa rauhallisesti keinuva pastoraali, jossa Albert Schweitzer kuulee enkelten ja paimenten yhteissoittoa. Oboe da cacciat luovat osaan ulkoilmatunnelmaa. Pastoraali-innostus sai alkunsa tietääkseni italialaisesta oopperasta ja barokin aikaan niitä tavattiin käyttää etenkin joulumusiikissa. Myöhemmin monet säveltäjät ovat säveltäneet pastoraaleja. Muun muassa Beethoven keinuu paimentunnelmissa sekä sinfoniassa että sonaatissa.
Jouluoratorio on upea kokonaisuus, jonka toisesta kantaatista voisi nostaa avausosan lisäksi esiin kuudennen (15. osa kokonaisuutta) osan Frohe Hirten, eilt, ach eilet, jossa iloiset paimenet kiiruhtavat - ja ainakin alla olevassa esityksessä on todella kiireen tuntu. Nyt pojat äkkiä Betlehemiin!
Muita nostoja voisivat olla enkelien kuorossa laulama riemukas Gloria osassa 12 (21.) sekä loppukoraali, joka on kerrassaan nerokas: kolmijakoiseksi taivutetun Enkeli taivaan -virren säkeiden väleissä kuullaan pätkiä avauspastoraalista.
Joulun musiikkitarjoilu jatkuu runsaana - muistakaa ulkoilla välillä!
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
"Christen, ätzet diesen Tag in Metall und Marmorsteine!" Kristityt, etsatkaa tämä päivä metalliin ja marmorikiviin!
Hyvä teologi tekee vaikuttavan saarnan niin pitkälleperjantaille, tuomiosunnuntaille kuin joulupäivälle. Bachin joulupäivän saarnaan kuuluvat kuoro, trumpetit ja patarummut. Sävellaji on joku C-duuri tai D-duuri.
Tuomaskanttorin ensimmäisenä joulupäivänä 1723 soi kymmenisen vuotta aiemmin valmistunut kantaatti, jossa puhutaan tämän päivän etsaamisesta (BWV 63). Alkukuoron korvamatokerroin on jälleen korkea. Jotkut Bachin biisit jäävät pyörimään sisäkorvan simpukkaan tavallista pidemmäksi aikaa. Monasti nämä omalla kohdalla ovat kuoro-osia tai molliaarioita.
Bach hallitsi juhlamusiikin loisteliaasti - ach alkukuoron a:han kipuavat sopraanot! - jo alle kolmikymppisenä, mutta eikö teistäkin toisen osan resitatiivi kuulosta aivan hivenen kömpelömmältä kuin myöhemmissä teoksissa kuten alla esitellyssä kantaatissa BWV 197a?
Kolmas osa on duetto sopraanolle ja bassolle, joiden välissä vaeltelevan oboen taivaallisen kaunis melodia päätyy tämän tästä harhalopukkeelle.
Alfred Dürr huomauttaa, että kantaatista puuttuu kaikki joulumusiikkiin assosioituvat piirteet - paimenmusiikki, kehtolaulu, enkelten "kunnia Jumalalle korkeuksissa" ja jouluhymni - mistä hän päättelee, että teos saattaa olla alunperin parodia jostain maallisesta kantaatista. Tarkkanäköinen John Eliot Gardiner puolestaan kiinnittää huomiota siihen, että teoksen keskiosan keskellä on sana Gnade, armo, jonka hän liittää reunahuomautukseen, jonka Bach teki raamattukommentaariinsa: "Siellä missä on musikkia Jumalan kunniaksi, siellä Jumala on aina armossaan läsnä." Hän myös arvelee, että loppukuorossa Bach kenties piikittelee esimiestään, Saksin-Weimarin herttua Wilhelm Ernstiä, jonka kanssa säveltäjä oli ajautunut ristiriitoihin. Viimeisen fraasin, jossa puhutaan Saatanan kidutuksista, Bach maalaa kromaattisesti laskevin kuluin. Sanalle quälen, kiduttaa, hän kirjoittaa "mielivaltaiselta tuntuvan kollektiivisen trillin vähennetylle septimisoinnulle", kuten Gardiner huomaa. (Gardiner: Musiikkia taivaan holveissa, s. 203, 306.)
Seuraavan vuoden joulupäiväksi Bach sävelsi uuden kantaatin (BWV 91). Leipzigin toisen vuosikerran kantaateista valtaosa on niin sanottuja koraalikantaatteja. Niiden rungon muodostaa koraali, tässä tapauksessa Lutherin virsi Gelobet seist du Jesu Christ. Suomalaisille vähemmän tutun koraalin voi bongata myös kahden leipzigilaisen, Felix Mendelssohnintoisen pianotrion finaalista (2'45 ->) ja Robert Schumannin viulusonaatin op. 121 kolmannesta osasta.
BWV 110 esitettiin ensi kerran Leipzigissa joulupäivänä 1725. Alkukuoron - joka on kirjoitettu ranskalaiseen alkusoiton muotoon - teksti on Psalmien kirjasta: "Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme. Silloin sanoivat vieraat kansat: 'Suuret ovat Israelin Herran teot!' Totta! Suuret ovat meidän Herramme teot, niistä me saamme iloita." (Ps. 126: 2-3)
Kantaatin loppukuoroa Bach käyttää sittemmin Jouluoratorion kolmannessa osassa.
"Kunnia Jumalalle korkeudessa", alkaa kantaatti 197a, jonka ensiesitys on ollut 1728 tai 1729. Seitsenosaisesta kantaatista on säilynyt vain neljä viimeistä osaa. Alttoaariassa pyydetään "miellyttävää aarretta" nousemaan seimestä ja tulemaan minun huulilleni ja ottamaan paikka sydämestäni. Loppukoraali kajahtaa kuin kansallislaulu.
Tuskin missään barokkiteoksessa ilon affekti on yhtä puhdas kuin jouluoratorion BWV 248 ensimmäisen kantaatin alkukuorossa.
Teos esitetettiin ensi kerran joulupäivänä 1734 ja sen musiikki on noin puoliksi lainaa aiemmista kantaateista, kuten tästä kuvasta käy ilmi. Parodiatekniikasta ja jouluoratoriosta oli puhetta eräässä aiemmassa merkinnässä, jota siteeraan virkkeen verran: "Jos karaktääri on esimerkiksi puhdas riemu, musiikki toimii yhtä hyvin, juhlittiinpa maallista kuningatarta tai taivaallista Kuningasta."
Jouluoratorion ensimmäisen kantaatin sanojen suomennos muuten löytyy Sibelius-Akatemian erinomaisesta Laura-tietokannasta.
Tässä esityksessä kantaatti vedetään norjalaisin voimin. Nätit asut kuorolaisilla.
BWV 191 on Bachin myöhäistuotantoa ja hänen ainoa (säilynyt) latinankielinen kantaattinsa. Teoksen ensiesityksestä on montaa tietoa: on ehdotettu joulua 1733, 1742 sekä 1745. Bachin viehtymys katoliseen perintöön on linjassa hänen musiikillisen kiinnostuksensa kanssa, jota voi täydellä syyllä kutsua ekumeeniseksi.
Kantaatin kuulija huomaa siinä yhtäläisyyksiä h-molli-messuun: ensimmäinen osa on messun Gloria, toinen osa on hyvin lähellä messun osaa Domine Deus ja kolmas osaa Cum Sancto Spiritu.
Bachin säveltämänä pidettiin aiemmin joulupäivän kantaattia Uns ist ein Kind geboren, joka sai BWV-numeron 142. Vaikkapa tältä tallenteelta voi etsiä tyylipiirteitä, jotka erottavat sen Bachista ja miettiä, kuinka vaikeaa tyylin perusteella on päätellä säveltäjä. Minusta teos on rytmisesti (esim. alku-concerton synkoopit) ja rakenteellisesti (esim. bassoaaria) yksinkertaisempi kuin Bachin teokset yleensä.
Bonuksena vielä lyhyesti Magnificat BWV 243a, jonka Es-duuri-versio esitettiin ensi kerran Leipzigissa joulupäivänä 1723. Tuohon aikaan luterilaisessa kirkossa oli käytössä muutamia latinankielisiä tekstejä, joista tämä Marian kiitosvirsi oli yksi. Ton Koopman johti esityksen Tuomas-kirkossa 2003:
Näillä musiikkieväillä - jotka näköjään ovat runsaat kuin jouluateria! - toivotan sinulle iloista ja rauhallista joulua. Ehre sei Gott: uns ist ein Kind geboren!
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Nöyrtymisen (1.), kunnian (2.) ja hengen (3.) adventin kautta käydään neljänteen, pyhään adventtiin, joka on monissa kirkkokunnissa omistettu neitsyt Marialle.
Bachin kantaatissa BWV 132 Bereitet die Wege, bereitet die Bahn vuodelta 1715 Mariaa ei näy eikä kuulu. Kantaatin teemana on tien valmistaminen Messiaalle, mikä viittaa lähinnä Johannes Kastajaan, joka yleensä yhdistetään pikemminkin kolmanteen adventtiin. Tekstin on valmistanut weimarilainen lakimies ja runoilija Salomo Franck (1659-1725), joka on vastuussa kaikkiaan parinkymmenen Bachin kantaatin tekstistä.
Valmistakaa tie, valmistakaa polku: Messias on tulossa!
Toisen tämän pyhän kantaatin musiikki on kadonnut. BWV 147a (1716) on taas Weimarin kaudelta ja siitä on kyllä rekonstruktioita, mutta säästellään tuota kantaattia tuonnemmaksi. Tai no, laitetaan alkukuoro kuitenkin, on trumpettikin siellä alustamassa aivan pian koittavaa riemujuhlaa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kolmannen adventin kantaatin kohdalla voi toistaa toisen adventin tarinan: Weimarissa Bach sävelsi kantaatin (BWV 186a), jonka musiikki on kadonnut - paitsi että Bach muokkasi materiaalista Leipzigissa uuden kantaatin (BWV 186).
Tästä piäsöö jotennii kärrylöille, että minkämoinen oli tämä kantaatti. Erittäinkin alkukuoro on kyllä upea.
Bach-Werke-Verzeichnis (BWV)-numeron (141) on saanut myös kantaatti, joka luetaan nykyisin Georg Philipp Telemannin (1681-1767) tuotantoon. Otetaan sekin tähän, ihan vain näytteeksi Bachin ystävän ja hänen poikansa kummisedän tyylistä. Pohjoissaksalainen myöhäisbarokki kuulostaa paljossa samalta, olivatpa säveltäjän nimikirjaimet sitten JSB tai GPT. Kysymys on pitkälti siitä, että molemmat säveltäjät käyttävät yleisesti tunnettuja ja varsin vakiintuneita harmonisia, rytmisiä, melodisia ja yleensä musiikin retorisia kuvioita.
Mutta tietenkin silti on vain yksi Bach.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Olen syksyn aikana pitänyt Itä-Suomen yliopistolla musiikkitieteen luentoja. Se on ollut oiva syy harrastaa pitkästä aikaa esimerkiksi musiikkianalyysia. Bachista tuskin voi pitää ellei ole fuugan ystävä, joten puhutaan Das Wohltemperierte Klavierin ykkösvihon c-molli-fuugasta sen verran, mitä tunnin aikaikkunassa ennättää.
Otetaan avuksi ja pohjaksi valmis analyysi youtubesta:
Fuugan teema esitellään aluksi (tahdit 1-2) alttoäänessä muodossa, jota kutsun nimellä dux (lat. johtaja). Tahdeissa 3-4 teema esitellään sopraanossa comes-muodossa (lat. seuraaja, hieman erilaiset intervallisuhteet duxiin nähden) ja altossa kuullaan aihe, jonka nimeän ensimmäiseksi vasta-aiheeksi eli kontrasubjektiksi (CS1).
Tahdista 5 alkaa siirtymä, jossa sopraanossa kuullaan fuugan alussa esitelty motiivi (ti-ti ta ta ta), jonka nimeän motiiviksi yksi (M1). Alton sävelkulku on johdettu CS1:n alusta (-ka-ti-ka-ti-ka-ti-ka) kääntämällä se eli tekemällä siitä inversio. Kutsun tätä motiiviksi kaksi (M2).
Tahdeissa 7-8 dux esitellään bassossa, CS1 on sopraanossa ja altossa esitellään kontrasubjekti kaksi (CS2), jonka alkupuoli on johdettu CS1:n toisesta neljänneksestä (-ta ta ta) - kutsun sitä motiiviksi kolme (M3) - ja loppuna kuullaan muunnelma M1:stä.
Sitten siirrytään kohti duurisävellajia. Tahtien 9-10 basson kuudestoistaosakuvioiden pohjana on M2, sopraano ja altto keskustelevat M1-aiheilla.
Tahdeissa 11-12 kuullaan rinnakkaisessa duurisävellajissa (Es-duuri) dux sopraanossa, CS1 bassossa ja CS 2 altossa. Parin tahdin siirtymän - jossa sopraano on tahtien 9-10 bassokuvion inversio - jälkeen ollaan g-mollissa, ja nyt comes on altossa, CS1 sopraanossa ja CS2 bassossa.
Tahdista 17 lähdetään siirtymään kohti pääsävellajia. Siirtymä muistuttaa tahtien 5-6 siirtymää, mutta nyt ääniä on kolme.
Tahdissa 20 palataan c-molliin. Sopraanossa kuullaan dux, altossa CS1 ja bassossa CS2. Vielä ei fuugaa kuitenkaan lopeteta, vaan tahdeissa 22-25 kuullaan tahteja 9-10 muistuttava siirymäjakso, mutta sopraanossa ja altossa kuullaan loppua enteilevä 16-osakuvio, jonka voi tulkita olevan M1-johdannainen.
Tahdeissa 26-28 dux on bassossa ja teeman alku on siirretty tahdin kolmannelle neljännekselle. CS1 vaeltaa sopraanosta alttoon ja tahdista 27 sopraanossa tulee CS2. Sitten lyhyt kenraalipaussi, puolen tahdin lopuke ja jykevä c-urkupiste, jonka päällä dux vielä soi sopraanoäänessä. Teeman viimeisellä esiintymiskerralla tekstuuri on homofonista ja leviää paikoin kuusiääniseksi. Kuulijalle vakuutetaan, että fuugan pääväittämä - dux - on pysyväinen ja tosi.
Tehdään vielä yhteenveto tästä kolmiäänisestä fuugasta.
Tällainen tykitys. Mitä opin? Opin, että vaikka olen soittanut tätä fuugaa teini-iästä, en ole hahmottanut, kuinka täysin Bach johtaa fuugan musiikillisen materiaalin kahdesta aiheesta, teemasta ja sen vasta-aiheesta.
Adventtipaasto, joka tunnetaan myös luterilaisessa kirkossa, on valmistautumista jouluun. Lihasta kieltäytymisen lisäksi paastoon kuului Bachin ajan Leipzigissa myös musiikillinen askeesi, mitä me joululaulujen kyllästämät toisaalta oudoksumme. Toisaalta siinä ei ole mitään kummallista: voisin heti luetella kolmisenkymmentä joululaulua, jotka aivan mielelläni kuulisin aikaisintaan joulupäivänä.
Tämän musiikillisen kieltäymyksen tähden Bachilta on säilynyt vain yksi toiselle adventtisunnuntaille osoitettu teos. Se on sävelletty Weimarissa 1716.
Ikävä kyllä kantaatin BWV 70a musiikki on kadonnut - tai olisi, ellei Bach olisi ottanut ja muokannut siitä kantaatin 26. kolminaisuuden päivän jälkeiselle sunnuntaille 1723. Itävää musiikillista siemenviljaa ei pidä heittää hukkaan.
Seuraavan levytyksen johtaa Helmuth Rilling, joka muuten ensimmäisenä kapellimestarina levytti kaikki Bachin hengelliset kantaatit 1970-85. Hattu päästä: tämä 85-vuotias mies taitaa johtaa Bachia yhä tänäkin päivänä.
Kantaatin teema kytkeytyy päivän evankeliumitekstiin (Luuk. 21:25-36), joka koskee Jeesuksen toista tulemista. "Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä...", muistuttaa evankelista meitä pikkujoulujen ja jouluvalmistelustressin painamia nykysieluja.
En tiedä, miten teistä, mutta minusta tämä kantaatti on miltei sellainen, jonka olisi voinut säveltää joku muu, sanotaan vaikka Telemann, Zelenka tai joku Bachin pojista.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Nyt blogi ottaa uuden suunnan: pyrin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja ottamaan haltuun Bachin kirkkokantaatit. Esittelen kantaattisykli-sarjassa Bachin kutakuinkin kaikki kirkkokantaatit kirkkovuoden mukaan.
Katsotaan, kestävätkö selkä ja niska.
Kantaattien sanoja en aio kopioida näihin postauksiin, vaan nostan niistä asioita, joita satun sillä hetkellä pitämään tärkeänä. Sarjan lopulla kokoan yhteen teemaan liittyviä linkkejä, havaintoja ja muuta sellaista, jos muistan.
Kirkkovuosi pyörähtää käyntiin ensimmäisestä adventista, jolle sävelletty kantaatti BWV 61 on varhaista Bachia, Weimarin kaudelta vuodelta 1714. Alkukuorosta Bach tekee nerokkaasti ranskalaisen alkusoiton, jota soitettiin Ludwig XIV:n hovissa silloin, kun kuningas saapui aitioonsa. Majesteettiset pisteelliset nuotit marssittavat esiin kuninkaan, pakanoiden pelastajan: Nun komm, der Heiden Heiland. Kolmannessa säkeessä "koko maailma hämmästyy" ja silloin tullaankin yllättäen ranskalaisen alkusoiton fuugamaiseen taitteeseen. Viimeinen fraasi mennään taas pisteellisin nuotein.
Koraalin sävelmä pohjaa gregoriaaniseen hymniin Veni redemptor gentium. Alun pitäen johtosävel on ollut alennettu, kuten tästä saksofonille ja munkkiveljille sovitetusta versiosta voi huomata, mutta Bach ylentää johtosävelen, jotta se istuu paremmin mollisävellajiin. Koraalilla on myös yhteytensä Matteus-passion Laß ihn kreuzigen -aiheeseen sekä Das Wohltemperierte Klavier -kokoelman ensimmäisen vihkon cis-molli-fuugaan, kuten joskus aiemmin taisin kirjoittaa.
Kovin toisenlainen tunnelma - hiljainen ja resignoitunut - on koraalialkusoitossa Nun komm, der Heiden HeilandBWV 659, josta Wilhelm Kempff on tehnyt laatuunkäyvän pianotranskription. Myös tässä koraalissa on mielestäni pääsiäiskantaatin tyyppistä pietististä iloa.
No niin. Kantaatin neljännen osan resitatiivin sanat ovat Ilmestyskirjasta: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän." (Ilm. 3:20) Basso on Jeesus, vox Christi, jonka kanssa orkesteri on siellä ovella koputtelemassa.
Valitsen tämän Nikolaus Harnoncourtin johtaman taltioinnin, koska tenori Ian Bostridge tuo mieleen laulavaisen Hannu-serkkuni. Niin tämän kuin muidenkin kantaattien sanat löytyvät sekä saksaksi että englanniksi vaikkapa Emmanuel Music -sivulta.
***
[Seuraavat kantaatin BWV 61 sanat ja linkki J. S. Bach Foundationin tulkintaan lisätty postaukseen adventtina 2019]
1. Chorus (SATB, violino I/II, viola I/II, fagotto, continuo) Nun komm, der Heiden Heiland, Der Jungfrauen Kind erkannt, Des sich wundert alle Welt, Gott solch Geburt ihm bestellt.
1. Saavu nyt, pakanoiden vapahtaja, joka tunnetaan neitseen lapsena, jota koko maailma hämmästelee, kun Jumala säätää sellaisen syntymän.
2. Recitativo (T, continuo) Der Heiland ist gekommen, Hat unser armes Fleisch und Blut An sich genommen Und nimmet uns zu Blutverwandten an. O allerhöchstes Gut, Was hast du nicht an uns getan? Was tust du nicht Noch täglich an den Deinen? Du kömmst und läßt dein Licht Mit vollem Segen scheinen.
2. Vapahtaja on tullut,
on meidän onnettoman lihan ja veren
ottanut päälleen
ja hyväksyy meidät verisukulaisikseen.
Oi korkein hyvä,
mitä et ole tehnyt hyväksemme?
Mitä et tee
päivittäin omiesi puolesta?
Tulkoon valosi ja loistakoon
täysi siunauksesi.
3. Aria (T, violino I/II, viola I/II, continuo) Komm, Jesu, komm zu deiner Kirche Und gib ein selig neues Jahr! Befördre deines Namens Ehre, Erhalte die gesunde Lehre Und segne Kanzel und Altar!
3. Tule, Jeesus, tule kirkkoosi
ja anna siunattu uusi vuosi!
Välitä nimesi kunniaa
säilytä terve opetus
ja siunaa saarnatuoli ja alttari!
4. Recitativo (B, violino I/II, viola I/II, continuo) Siehe, ich stehe vor der Tür und klopfe an. So jemand meine Stimme hören wird und die Tür auftun, zu dem werde ich eingehen und das Abendmahl mit ihm halten und er mit mir. (Ilm. 3:20)
4. Katso, minä seison ovessa ja kolkutan:
jos joku minun ääneni kuulee
ja avaa oven,
sen tykö minä tahdon mennä sisälle,
ja pitää ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani. (Biblia 1776)
5. Aria (S, violoncelli, continuo) Öffne dich, mein ganzes Herze, Jesus kömmt und ziehet ein. Bin ich gleich nur Staub und Erde, Will er mich doch nicht verschmähn, Seine Lust an mir zu sehn, Daß ich seine Wohnung werde. O wie selig werd ich sein!
5. Avaudu, koko sydämeni,
Jeesus saapuu ja tulee sisään.
Vaikka olen pelkkää tomua ja maata,
hän ei halua väheksyä minua,
hän tekee ilonsa nähtäväkseni,
että olisin hänen asuntonsa.
Oi kuinka onnelliseksi tulen!
6. Choral (SATB, viola I coll' Alto, viola II col Tenore, fagotto col Basso, violino I/II all' unisono, continuo) Amen, amen! Komm, du schöne Freudenkrone, bleib nicht lange! Deiner wart ich mit Verlangen.
Bachin varhaisista kantaateista tulee usein sellainen vaikutelma, että niitä on tehty ajan ja ajatuksen kanssa. Leipzigin vuosina Bach sävelsi ja harjoitutti muiden hommiensa ohessa kantaatin viikossa ja jälki on joskus rutiininomaisempaa. Ensimmäisen adventin 1724 kantaatti BWV 62, joka on myös nimeltään Nun komm, der Heiden Heiland, on oikein hieno, mutta omassa rankkauksessani se ei tällä hetkellä nouse edellisen tasolle. Ja loppukoraalissahan johtosävel jätetään korottamatta.
Myös vuonna 1731 sävelletty Schwingt freudig euch empor BWV 36 kuuluu ensimmäiselle adventille sävellettyihin kantaatteihin. Tässä vaiheessa Bach oli jo saanut kylläkseen kantaattien säveltämisestä ja niinpä kantaatti on pitkälti parodia. Mestariteos, jonka onnistuneista osista onnistunein on mielestäni noin kohdasta 9' alkava tenoriaaria. Sen lempeän unettava oboe d'amore vie ajatukset Betlehemin seimelle.
Kantaatin ensimmäisen osan lopussa kuullaan säkeistö Philipp Nicolain virrestä Wie schön leuchtet der Morgenstern. Aamutähti loistaa, valoa kohti mennään, hoosianna!
#/media/File:Bach_Weihnachtsoratorium_Struktur.svg){kind=link}