Tässä harrastuksenomaisessa kantaattiprojektissa kuluneen vuoden aikana olen nojannut paljolti Alfred Dürrin teokseen The Cantatas of J.S. Bach (1992/2005), joka on 970-sivuinen kantaattikirjallisuuden klassikko. Myös paria muuta kantaattiaiheista englanninkielistä kirjaa olen lukenut, mutta kyllä Dürr on omassa luokassaan. Dürr esittelee kaikki Bachin kantaatit, kirjassa on niiden englanninkieliset käännökset ja musiikkitieteilijän katsaus musiikkiin, tekstiin ja kantaatin syntyvaiheisiin.
Sibelius-Akatemian Kirkkovuosi soi -sivuilla on paljon tietoutta kirkkovuodesta ja Bachin kantaateista. Bachin kantaatit kirkkovuoden mukaan järjestettynä löytyvät mm. täältä, tietoa suomalaisesta kirkkovuodesta puolestaan täältä. Virsikirjan sävelmät, sanat ja taustatekstit löytyvät myös netistä.
Saksankielisen Wikipedian sivulta Kantaten (Bach) pääsee alalaidasta navigoimaan kantaatteihin BWV-numeron mukaan. Saksankielisessä ja englanninkielisessä Wikipediassa on yleensä ainakin jonkinlainen artikkeli kustakin kantaatista. Lähteinä on käytetty paljolti Dürriä ja Gardineria.
Bach Cantatas -nettisivuilta löytyy paljon tietoa, keskustelua ja jonkin verran artikkeleita. Myös englanninkieliset käännökset ovat varsin kattavat. Vasemman ylälaidan hakukenttään voi syöttää kantaatin tai koraalin nimen ja tuloksia tulee. Käännökset ja kommentteja kantaateista löytyy myös Emanuel Music -sivuilta. Sen navigointisysteemi ei ole ihan yhtä sujuva kuin Bach Cantatas -sivulla, mutta kyllä siellä pystyy liikkumaan.
Olen kirjoittanut tähän sarjaan laskujeni mukaan 62 tekstiä, joissa olen sivunnut noin 190 kantaattia. Jos jokainen teksti on keskimäärin reilun 3000 merkin mittainen, niin tässähän on 200 000 merkin setti. Katsaus on kirkkovuoden mukaan kronologinen, mutta ei millään tavoin systemaattinen: jotkin kantaatit olen sivuuttanut yhdellä tai kahdella kappaleella, kun taas muutamat olen kääntänyt kokonaan ja kommentoinut niitä osa osalta.
Kuinka blogista löytää kantaatit? Kätevintä on minusta liikkua tunnisteiden avulla. Jos haluaa kuunnella kantaatteja kirkkovuoden mukaisessa järjestyksessä, yksi mahdollisuus on, että avaa Kirkkovuosi soi -sivun, etsii sieltä tietyn pyhän kantaatin ja etsii kantaatin blogin oikean reunan tunnisteista BWV-numeron mukaisesti. BWV-numero ohjaa todennäköisesti siihen ainoaan tekstiin, jossa kantaatista puhutaan. Toinen mahdollisuus on klikata kirkkovuoteen liittyvää asiasanaa (adventti, joulu, joulujakso jne), mutta se on kömpelöä, koska tulokset tulevat järjestyksessä uusin postaus ensin ja esimerkiksi tunnisteella "helluntaijakso" on järkyttävän monta tekstiä.
Voi myös hyödyntää youtube-soittolistoja, jollaisia itsekin tein pari vuotta sitten. Ensimmäiseltä listalta löytyvät ennen Leipzigin vuosia sävelletyt kantaatit kirkkovuoden mukaan järjestettynä, toiselta Leipzigin I vuosikerta ja kolmannelta Leipzigin II vuosikerta. Siiten on näköjään viitseliäisyys loppunut tekijältä.
Jos etsii vaikka koraalia Auf meinen lieben Gott, kannattaa kirjoittaa sen nimi hakukenttään, joka löytyy internetversiossa oikealta kun rullaa vähän alas. Sitten vaan pitää etsiä koraalin nimi jokaisesta kirjoituksesta, koska blogi ei millään tavoin nosta sitä sieltä esille.
Muutamat blogin youtube-linkit näyttävät matkan varrella hävinneen. En jaksa niitä ainakaan tässä vaiheessa korvata toimivilla.
Mitä seuraavaksi? Ainakin aion pitää vähän taukoa kirjoittamisesta. Sarjan kirjoittamisen aikana - erityisesti toisena ja kolmantena helluntaipäivänä, kun kesä oli hehkeimmillään - ajattelin, että minulla olisi kyllä muutakin tekemistä kuin kirjoittaa kantaattimerkintöjä googlen omistamaan blogiin ei-kenellekään. Mutta sitten muistelin Bachin koraalikantaattiprojektin mittakaavaa ja ajattelin, että mikäpä tällainen kirjoitussarja on siihen verrattuna.
Silti haluan palata kantaattien pariin, kunhan rahoittaja löytyy. Poimisin yksiin kansiin joukon parhaita kantaatteja, kääntäisin sanat ja analysoisin hieman musiikkipuolta. Kantaatteja ei ole liiemmin käännetty suomeksi, mikä ilman muuta hidastaa niiden liittymistä suomalaiseen liturgiseen musiikkielämään.
Tämän merkinnän musiikiksi valikoin alttoaarian Schlafe, mein liebster, genieße der Ruh, joka on jouluoratorion toisesta kantaatista. Ruotsalainen mezzosopraano Anne Sophie von Otter laulaa.
Topi Linjama Kantaattisykli-sarjassa on kierretty kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kirkkovuoden viimeisen pyhän kantaattipläjäyksessä on tämän pyhän kolme kantaattia, 24. ja 25. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kaksi kantaattia molemmilta pyhiltä sekä 26. ja 27. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kantaatit. Nauttikaa!
Koraalikantaatin Wohl dem, der sich auf seinen Gott BWV 139 (1724) libretisti on tuttuun tapaan anonyymi. Kantaatin pohjana on Johann Christoph Ruben koraali (1692). Hieman Bachia vanhempi Rube (1665-1746) oli lakimies, joka kirjoitti virsitekstejä, jotka olivat hengeltään lähellä Hallen pietismiä.
Kantaatti Nur jedem das Seine BWV 163 esitettiin ensi kerran Weimarissa loppuvuodesta 1715. Libretto on Salomo Franckin. Teksti kytkeytyy läheisesti päivän evankeliumitekstiin, jossa fariseukset kysyvät Jeesukselta, onko oikein maksaa veroa keisarille vai ei (Matt. 22:15-22).
Kantaatti alkaa runomuotoon puetuilla Jeesuksen sanoilla, että jokainen saakoon omansa. Laulaja on tenori eikä basso, kuten sopisi olettaa. Viidennen osan sopraanon ja alton duettoa Nimm mich mir säestää virsi Meinen Jesum laß ich nicht.
Kantaatin Falsche Welt, dir trau ich nicht BWV 52 (1726) Bach aloittaa lainaamalla sellaisenaan ensimmäisen osan ensimmäisestä Brandenburgilaisesta konsertosta, joka on sävelletty Köthenin hovissa 1721. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka pieni ero Bach ajattelussa on maallisen ja hengellisen (tai liturgisen) musiikin välillä. Bachin musiikkifilosofia on musiikkiteologiaa, jonka hän kiteytti Raamatun marginaaliin kirjoittamaansa lauseeseen: "Hartaassa musiikissa Jumala on armossaan aina läsnä." Hartaudessa Bach ei tee eroa maallisen ja hengellisen välillä, kuten ei tehnyt Lutherkaan, kun hän adoptio hyviä melodioita maallisista biiseistä virsiin.
Wachet auf, ruft die Stimme BWV 140 (1731) lukeutuu Bachin tunnetuimpiin kantaatteihin. Vaikka se on osoitettu 27. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille, käsittelen sen tässä, koska se on allaolevalla tallenteella viimeisenä.
Tämän pyhän tekstissä puhutaan kymmenestä neitseestä. Kantaatti on morsiusmystiikkaa parhaimmillaan: esimerkiksi osa kolme on herkkä duetto sopraanon (uskova) ja basson (Kristus) välillä. Kuudes osa on iloinen oboen säestämä duetto, jossa sopraano sanoo, että "rakkaani on minun", ja basso, että "ja minä hänen". Asetelma on pitkälti samanlainen kuin kantaatissa BWV 49. Sanon taas, että nykyihmisen voi olla vaikea tajuta tätä eroottisuuden jumalallista (tai jumalisuuden eroottista) ulottuvuutta.
Tuntemattomaksi jäänyt libretisti on lukenut tarkoin Laulujen laulun: Alfred Dürr löytää kantaatista ainakin kahdeksan viittausta tuohon runolliseen Vanhan testamentin kirjaan (Dürr: The Cantatas of J. S. Bach, s. 651). Minun mieleen kantaatti tuo Bachin ja Picanderin yhteistyön. Picander aloitti eroottisen runouden parissa, mutta siirtyi sitten - ilmeisen vaivattomasti - hengellisen runouden alueelle. Bach kirjoitti Picanderin teksteihin lukuisan määrän kantaatteja ja mm. Matteus-passion.
BWV 140:ä voi pitää koraalikantaattina, vaikka se ei kuulukaan 1724-25 koraalikantaattivuosikertaan. Kantaatin seitsemästä osasta kolme on suoraan samasta Philipp Nikolain koraalista (1599).
Bach sävelsi kaksi kantaattia, joilla oli sama nimi O Ewigkeit, du Donnerwort. BWV 20 aloitti koraalikantaattien vuosikerran kesällä 1724 ja sitä käytiin läpi aiemmin. BWV 60 on harvemmin kuultu kantaatti, joka on kirjoitettu 24. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille 1723.
Kantaatissa BWV 60 on dialogisuutta, jollaista Bachin kirkkokantaateissa on melko harvakseen. Toisen osan resitatiivissa ja aariassa pelko (Furcht, altto) ja toivo (Hoffnung, tenori) juttelevat henkeviä. Neljännessä osassa pelko juttelee itsensä Jeesuksen (basso) kanssa. Jeesus lohduttaa pelkoa Ilmestyskirjan sanoin: "Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina" (Ilm. 14:13). Samaa Selig sind die Toten -tekstiä käytti mm. Heinrich Schütz kokoelmassaan Geistliche Chormusik ja Johannes BrahmsEin deutsches Requiemin finaalissa.
Kantaatin päätöskoraalin sävelmä on Johann Georg Ahlen (1651-1706) kynästä. Ahle (ja hänen isänsä) olivat molemmat Mühlhausenin Pyhän Blasiuksen kirkon urkureita, kuten Bachkin myöhemmin. Melodiassa on erikoista se, että se alkaa kolmella kokosävelaskelen nousulla. Kolme kokoaskelta, tri tónos, muodostaa kielletyn intervallin, tritonuksen, joka assosioitui siinä määrin paholaiseen, että intervallin käyttö oli keskiajalla kiellettyä. Koraalin sanat "es ist genung" liittyvät siihen, että ihminen on saanut kylläkseen elämästä ja toivoo, että Jeesus tulisi nyt paikalla noutamaan hänet.
Intervallilla oli tehoa vielä Bachin aikaan. Viittaussuhde on säilynyt 1800-luvun läpi (kuuntele vaikkapa Saint-Saënsin Dance macabre, jonka alkupuoli suorastaan perustuu tritonukseen) aina meidän päiviimme, jolloin se toimii hevimusiikin kliseenä.
Mutta palataan kliseistä vakavaan musiikkiin: Alban Berg innoittui koraalin kokosävelkulusta ja otti sen atonaaliseen viulukonserttonsa musiikilliseksi motiiviksi. Viulukonsertto (1935) on Bergin viimeisiä teoksia ja se on hänen rakastetuin kappaleensa. Berg lainaa Bachin kantaatin loppukuoroa viimeisessä osassa, joka kuullaan edellä linkitetyllä tallenteella kohdassa 19'48.
Kappas vaan: kirjoitan muutaman rivin yksittäisestä kantaatista, mutta kolme kappaletta tritonuksesta.
Kantaatti Ach wie flüchtig, ach wie nichtig BWV 26 (1724) on koraalikantaattivuosikerran jämäkkää perusmateriaalia. "Voi kuinka ohikiitävä ja tyhjänpäiväinen on ihmisen elämä", lauletaan Michael Franckin virren (1652) ensimmäisessä säkeistössä. Toinen osa, tenoriaaria, keskittyy ajan kiitoon: nopeasti kuin syöksyvä virta juoksevat elinpäivämme. Kolmannessa osassa ilo kääntyy suruksi ja kauneus katoaa kuin kukka. Kantaatista kuultaa psalminkirjoittajan (ks. esim. Ps. 103:15-16) fiilikset.
25. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille Bach sävelsi 1723 kantaatin Es reißet euch ein schrecklich Ende BWV 90. Kantaatin teema liittyy evankeliumitekstiin, jossa Jeesus puhuu suuresta ahdingosta (Matt. 24:15-28), joiden jälkeen on pian koittava Ihmisen Pojan tuleminen. Nyt parituhatta vuotta myöhemmin voidaan todeta, että ei se nyt kuitenkaan ihan pian tapahtunut.
Avausaariassa tenori julistaa, että synnin mitta on tullut täyteen ja Jumalaa halveksivat kohtaavat hirveän lopun. Bassoaaria, kolmas osa, on kovin oopperamainen soolotrumpetteineen. Sävy on yhä uhkaava, mutta neljännessä osassa tuuli kääntyy: Jumala katsoo valittujaan, ja loppukoraalissa hän johtaa meidät kädellään ja siunaa kaupunkiamme ja maatamme. Loppukoraalin sävelmä on tuttu virrestä Vater unser im Himmelreich.
Kiinnittäkääpä huomiota loppukoraalin toiseksi viimeisen fraasin loppuun: Stündelein, siunattu hetki, saa viimeiselle tavulle poikkeuksellisen harhalopukkeen. Tylsällä musiikkitieteellisellä kielellä sanottuna koraali on d-mollissa ja kuulija odottaa fraasin päättyvän F-duuri-soinnulle, mutta sepä kääntyykin täysin odottamatta alennetulle kuudennelle asteelle Des-duuriin! Tämä käänne tuo minun mieleen kokeellisen Carlo Gesualdon (1566-1613) ja miksei myös Schützin rohkeimmat kokeilut.
Koraalikantaatilla Du Friedenfürst, Herr Jesu Christ BWV 116 (1724) on komea nimi. Jeesusta kutsutaan Jakob Ebertin koraalissa (1601) rauhanruhtinaaksi. Alkukuoro on varmatoimista Bachia, koraalimelodia kulkee pitkissä aika-arvoissa sopraanoilla, joita käyrätorvi tukee. Fraasien väleissä on konserttotyyppiset ritornellot.
Kolmannen osan resitatiivin soitinosuudet palauttavat mieliin päivän koraalin alun. Kantaatin neljäs osa on sopraanon, tenorin ja basson tertsetto (tertsetto kuultiin neljä viikkoa aiemmin esitetyssä kantaatissa BWV 38). Laulajat katuvat syntejään ja pyytävät pitkämielisyyttä ja rakkautta.
Vielä kuultavaksenne tämän sarjan viimeinen kantaatti, Wachet! betet! betet! wachet! BWV 70. Kantaatti perustuu Weimarissa toiselle adventtisunnuntaille sävellettyyn kantaattiin BWV 70a, jonka Bach sovitti tälle pyhälle 1723.
Tämän pyhän, 26. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain, teksteissä puhutaan maailman tuomiosta. Meillä pyhä tunnetaan tuomiosunnuntaina. Bachin kantaatissa tuomio on toisaalta juhla, jolloin trumpetit soivat, toisaalta pelon, ahdistuksen ja kärsimyksen täyttämä, melkoisen kaoottinenkin tapahtuma.
Tämä oli kuulkaa tässä. 62 tekstiä ja liki 190 kantaattia. Ei ole kaukana, etten kirjoita tähän SDG.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Vuoden 1723 kantaatti tälle pyhälle on Was soll ich aus dir machen, Ephraim BWV 89.
Avausaarian teksti on vanhasta testamentista: "Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli." (Hoos. 11:8) Efraim on Manassen pikkuveli, joka syntyi Joosefille Egyptissä seitsemän lihavan vuoden aikana. Adma ja Seboim ovat kaupunkeja, jotka sijaitsivat lähellä Sodomaa ja Gomorraa.
Kantaatti on kevyesti orkestroitu ja kaikkiaan varsin lyhyt. Päätösvirtenä on 7. säkeistö Johann Heermannin koraalista Wo soll ich fliehen hin, joka löytyy vuoden 1938 virsikirjasta (virsi 379:7). Tästä virrestä Bach teki vajaata vuotta myöhemmin koraalikantaatin BWV 5.
Kantaatti Mache dich, mein Geist, bereit BWV 115 (1724) perustuu Johann Burchard Freysteinin (1695) samannimiseen koraaliin. 10-säkeistöisessä virressä kehotetaan valvomaan ja rukoilemaan. Freystein (1671-1718), joka opiskeli Leipzigissa lakia ja sai teologiaansa vaikutteita pietisti Speneriltä, ei ollut paljon Bachia vanhempi, joten virsi olisi nykykielellä lisävihkokamaa.
Kokoonpano on melko tyypillinen: neliääninen kuoro, flauto traverso, oboe d'amore, kaksi viulua, alttoviulu, violoncello piccolo ja basso continuo. Lisäksi käyrätorvi vahvistaa sopraanolinjaa koraalissa.
Avausosa on passacaglia, toinen osa hieno alttoaaria, jossa laulaja kysyy, nukkuuko uninen sielu yhä. Aaria on yksi Bachin pisimpiä: alla olevassa Christophe Coinin esityksessä sen kesto on lähes 9½ minuuttia. Musikologi Klaus Hofmann huomauttaa, että tämä aaria aloittaa "musiikillisen unikohtauksen, joka olisi voinut koristaa mitä tahansa ajan oopperaa". Oboe d'amoren ja alton hidas kolmijakoinen keinunta ja keskustelu luovat kieltämättä unisen tunnelman. Samantapainen tunnelma on myös seuraavassa sopraanoaariassa, jossa roolia saavat traverso ja violoncello piccolo.
Bachin ainoa tenorisoololle sävelletty kantaatti (1726) on Ich armer Mensch, ich Sündenknecht BWV 55, minä onneton ihminen, minä synnin palvelija. Teksti liittyy evankeliumitekstiin kiittämättömästä palvelijasta (Matt. 18:23-35).
Avausaariassa tiivistetään minun ja Jumalan ero: "Er ist gerecht, ich unrecht", hän on oikeus, minä vääryys. Toinen aaria muistuttaa tekstiltään Matteus-passion aariaa Erbarme dich. Lopuksi kuullaan sama koraali Bin ich gleich von dir gewichen, joka passiossa seuraa tuota aariaa. On muuten komeaa tuossa alla olevassa tallenteessa, että viulisti yhtyy päätöskoraaliin.
En ole ollenkaan varma, että aikuiselle on hyödyksi potea ylenpalttista syyllisyyttä. Sen perusteella, mitä tunnen pietistisiä liikkeitä, suurinta syntisyyttä potevat monesti ne, jotka eivät ole tehneet kenellekään mitään. Terveeseen minäkuvaan kuuluu mielestäni sen seikan hyväksyminen, että ihminen on se mikä se on. Joku sanoo häntä synnin palvelijaksi, mutta oikeudenmukaisempaa olisi kutsua häntä ihmiseksi, ja fiksumpaa olisi kiinnittää huomio siihen hyvään, joka ihmisessä on, vahvistaa ja tukea sitä huonouden korostamisen sijaan. Ihminen on perisynnin turmelema, sanoo pietisti, mutta veljemme ja sisaremme itäisessä kirkossa muistuttavat, että ei, hän on Jumalan kuva.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Ich glaube, lieber Herr, hilf meinem Unglauben BWV 109 (1723) rakentuu kahden vastakkaisen elementin, epäilyn ja uskon, varaan. Kahtiajako näkyy jo avauskuorossa, jonka sanat on poimittu evankelistalta: "Minä uskon, Herra, auta minua epäuskossani" (Mark. 7:24). Lause liittyy tilanteeseen, jossa eräs mies toi Jeesuksen luo poikansa, jota vaivasivat epileptiset kohtaukset. Auta, jos voit, isä pyytää, johon Jeesus melkeinpä närkästyneenä, että "jos voit?" "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo", jatkaa Jeesus ja isä sanoo kantaatin alkusanat.
Seuraava osa on resitatiivi, jonka joka toinen säe on luottamuksen, joka toinen epäilyksen alueella. Sitten kuullaan dramaattinen tenoriaaria, jossa laulaja valittelee, kuinka epäilyksiä täynnänsä on hänen toivonsa. Pisteelliset kuviot ja hypyt johtosävelille kuvittavat tätä kamppailua. Komea aaria tuo mieleen Johannes-passion aarian Ach, mein Sinn.
Viidennessä osassa, alttoaariassa, ollaan uskon alueella. Loppukoraali vakuuttaa, ettei kukaan, joka laittaa toivonsa Jumalaan, joudu häpeään.
Kantaatti Aus tiefer Not ruf ich zu dir BWV 38 (1724) alkaa poikkeuksellisesti: ensimmäisenä ääneen pääsee tenori ja vasta sen jälkeen mukaan tulee continuo. Alkukuoro on arkaainen, motettityylinen fantasia, jolle fryyginen virsisävelmä antaa oman erityisvärinsä. Jos fryygistä moodia verrataan luonnolliseen molliin, erona on alennettu asteikon toinen sävel. Sanoilla Sünd und Unrecht, synti ja epäoikeudenmukaisuus, on huomiota herättävä kromaattisesti laskeva, synkopoitu sävelkulku. Hieman myöhemmin kuvio kuullaan nousevana.
Alkukuoro on läheistä sukua kantaatin BWV 2 alkukuorolle. Sekin on sävelletty 1724 ja senkin pohjana on Lutherin Psalmiin perustuva virsi.
Koraalikantaatin pohjana on Lutherin virsi, joka ilmestyi tasan 200 vuotta ennen Bachin kantaattia. Lutherin virren pohjana on Psalmi 130, mutta hän lisää siihen anteeksiannon. "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra" on paljon käytetty teksti. Omat suosikkini ovat Arvo PärtinDe profundis ja Einojuhani Rautavaaransuomenkielinen sävellys samasta tekstistä.
Lutherin virsi löytyy meidän kirjasta numerolla 267. Virsi oli mukana jo Jaakko Finnon suomenkielisessä virsikirjassa 1583. Bachin dis-molli-fuugan teema ensimmäisestä Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmasta on selvästikin johdettu tästä sävelmästä.
Mutta takaisin kantaattiin. Anonyymi runoniekka on muovaillut virren pohjalta kaksi resitatiivia, yhden aarian ja yhden tertseton, jollaisia ei muuten Bachilla paljon ole.
Kolmas tämän pyhän kantaateista Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 98 (1726) alkaa ensimmäisellä säkeistöllä Samuel Rodigastin samannimisestä virrestä (1674) ja on samalla yksi kolmesta tämännimisestä kantaatista (BWV 99 ja BWV 100 kulkevat samalla nimellä). Tämä koraali muuten kuullaan lisäksi ainakin viidessä Bachin kantaatissa.
Mikä on kantaattien rooli Bachin tuotannossa, tätä olen viime aikoina vähän pohtinut. Bach sävelsi suurimman osan kantaateistaan Leipzigin kauden seitsemänä ensimmäisenä vuonna. Ensimmäiset pari vuotta oli suorastaan häkellyttävän tuotteliaita: uusi kantaatti miltei jokaiselle pyhälle. Tahti ei silti ollut barokkisäveltäjälle erityisen tiukka - Bachin perhetuttava Telemann sävelsi 1750 kantaattia ja 40 passiota - mutta Bachin projektista tekee erityisen taso, jolle hän tähtää ja pääsee. Kukaan ennen häntä tai hänen jälkeensä ei ole tutkinut kantaattia muotona yhtä perusteellisesti.
Kantaatit ovat kirkon käyttömusiikkia, joten jotkut ovat pitäneet niitä jotenkin vähempiarvoisina kuin vaikkapa konserttoja (jotka ovat hovin käyttömusiikkia) tai klaveeri- (joita Bach yllättävän usein nimitti sanalla Übungen, harjoitukset) tai urkuteoksia (mitä sanoisimme nimestä Orgelbüchlein, urkuvihkonen?). Bach eroaa romanttisesta säveltäjästä siinä, että hän katsoo olevansa palvelija ja välittäjä, joka hoitaa työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Bach ei olisi ikimaailmassa sanonut sellaista, että "ihana ego, älä unohda, että olet nero", kuten muistelen Sibeliuksen kirjoittaneen päiväkirjaansa. Bach ei ollut nero romanttisessa mielessä; hän ei kerro musiikillaan omista kärsimyksistään, hän ei tuo persoonaansa etualalle.
Miten tämä liittyy kantaattiin BWV 98, niin eipä juuri mitenkään. Resitatiivissa lainataan Psalmia ja kysytään, kuinka kauan minun on vielä yötä päivää huudettava apua. Päätösaariassa sanotaan Jaakobin tavoin: "En päästä sinua, ennen kuin siunaat minua." Perussettiä, mutta ei mitään ikimuistoista.
Ich habe meine Zuversicht BWV 188 on luultavasti vuodelta 1728. Ensimmäinen osa on kahdeksanminuuttinen soitinsinfonia, jonka Bach on lainannut d-molli-konsertosta BWV 1052.
Toisessa osassa tenori sanoo, että luottaa uskolliseen Jumalaan ja hänessä lepää toivo (A-taite), kun kaikki luhistuu eikä kukaan usko (B-taite). Kiitollisen kahtiajaon huomaa selkeästi musiikissa.
Kantaatin teksti on Picanderin. Päätösvirtenä soi ensimmäinen säkeistö tutusta koraalista Auf meinen lieben Gott, jonka käännös (VK 297:1) on kaunis:
Mun hyvään Herraani mä panen toivoni. Hän murheen, tuskan säällä on auttajani täällä. Jos kova onni kohtaa, hän parhaaksi sen johtaa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Eilinen pyhäinpäivä ei kuulunut Bachin ajan kirkkokalenteriin, mutta tälle sunnuntaille, joka siis on 21. sunnuntai helluntaista, on kolme kantaattia, jotka kertovat Jeesuksen vertauksesta taivasten valtakunnasta ja kuninkaan pojan häistä (Matt. 22:1-14). Näihin häihin ovat monet kutsutut, mutta harvat valitut, sanoo evankelista.
Varhaisin kantaateista on Ach! ich sehe, itzt, da ich zur Hochzeit gehe BWV 162 (1716). Teksti pohjaa Weimarin hovirunoilija Salomon Franckin runoon.
Alun perin kantaatti voitiin esittää neljän solistin, jousien ja basso continuon voimin. Leipzigissa Bach tuunasi kantaatista version, johon tarvittiin fagotti sekä paikallinen erikoissoitin, corno di tirarsi, liukutrumpetti. Bach muuten käytti aika monia varsin eksoottisia soittimia. Toinen erikoisuus on oboe da caccia, joka soi monissa kantaateissa ja muun muassa Matteus-passiossa. Se keksittiin 1722 Leipzigissa, vuotta ennen kuin Bach aloitti työt kaupungissa.
Kantaatti alkaa aarialla, sitten vuorottelevat tutusti resitatiivit ja aariat ja viimeinen osa on seitsemäs säkeistö koraalista Alle Menschen müssen sterben, jokaisen täytyy kuolla.
Koraalikantaattivuosikertaan Bach kirjoitti tälle pyhälle kantaatin Schmücke dich, o liebe Seele BWV 180 (1724). Käyn kantaatin läpi osa osalta, koska puhumme siitä tänään 3.11.2019 Kahvia ja kantaatteja -illassa Joensuun Rantakylän kirkolla klo 18.
Kantaatti pohjautuu Johann Franckin kirjoittamaan ehtoollisvirteen (1649), jonka sävelmän on tehnyt Johann Crüger. Virttä ei löydy meidän virsikirjasta, mutta Ruotsin kirkon virsikirjassa se on numero 394. Bach kirjoitti virren pohjalta myös koraalityöstelmiä, kuten tämän BWV 654. Toinen Franckin virteen kirjoitettu Bachin teos, motetti Jesu, meine Freude BWV 227, on huomattavasti kantaattia tunnetumpi.
Kantaatin soinnille antaa värinsä kaksi nokkahuilua. Niiden lisäksi orkesterissa on oboe, taille (tenorioboe), jouset ja continuo. Kolmannen osan sopraanoresitatiivia säestää violoncello piccolo, tavanomaista selloa pienempi jousisoitin, jota tuetaan olkapäätä vasten.
1. Pastoraalisilla tunnelmilla aloitetaan. Avausosa keinuu viehättävästi 12/8-tahtilajissa, mutta nyt ei mennä Bachin lempitanssin sicilianon, vaan paremminkin giguen tahtiin (taak-ka, taak-ka, ta-te-ti, ta-te-ti). Nokkahuilut säteilevät lempeästi valoa. Barokkiteoreetikko Johann Mattheson kuvaa (1713) F-duuria jalomieliseksi ja kestävää rakkautta symboloivaksi.
Schmücke dich, o liebe Seele, Laß die dunkle Sündenhöhle, Komm ans helle Licht gegangen, Fange herrlich an zu prangen; Denn der Herr voll Heil und Gnaden Läßt dich itzt zu Gaste laden. Der den Himmel kann verwalten, Will selbst Herberg in dir halten.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 1)
Koristaudu, rakas sielu,
hylkää synkät synninluolat,
tule kirkkaaseen valoon,
ja ala loistaa häikäisevästi;
sillä Herra täynnä vapahdusta ja armoa
on kutsunut sinut vieraakseen.
Hän joka voi hallita taivasta,
haluaa pitää majataloa sinussa.
2. Toinen osa on tenoriaaria, jonka tanssikaraktääri on lähinnä bourrée. Tunnelma on kiireinen, sillä Vapahtajalle on avattava ohi nyt eikä viidestoista päivä. Oveen koputtamista ei maalata yhtä selkeästi kuin vaikkapa adventtikantaatissa BWV 61. Kuljetaan C-duurissa, jota Mattheson pitää "iloisena ja kyltymättömänä".
Ermuntre dich: dein Heiland klopft, Ach, öffne bald die Herzenspforte! Ob du gleich in entzückter Lust Nur halb gebrochne Freudenworte Zu deinem Jesu sagen mußt.
Piristy: Vapahtaja koputtaa,
ah, avaa pian sydämesi portit!
Vaikka olet syttynyt iloon
vain puoliksi murtuneet ilon sanat
saatat sanoa Jeesuksellesi.
3. Sopraano laulaa resitatiivin continuon säestyksellä. Sen jälkeen mukaan tulee violoncello piccolo ja sopraano laulaa melodiaa koristellen koraalin neljännen säkeistön.
Wie teuer sind des heilgen Mahles Gaben! Sie finden ihresgleichen nicht. Was sonst die Welt Vor kostbar hält, Sind Tand und Eitelkeiten; Ein Gotteskind wünscht diesen Schatz zu haben Und spricht:
Kuinka kalliit ovat pyhän aterian lahjat!
Niiden kaltaisia ei muualta löydy.
Kaikki mitä maailmassa
pidetään kalliina,
on rihkamaa ja turhuutta;
Jumalan lapsi toivoo saavansa tämän aarteen
ja sanoo:
Ach, wie hungert mein Gemüte, Menschenfreund, nach deiner Güte! Ach, wie pfleg ich oft mit Tränen Mich nach dieser Kost zu sehnen! Ach, wie pfleget mich zu dürsten Nach dem Trank des Lebensfürsten! Wünsche stets, daß mein Gebeine Sich durch Gott mit Gott vereine.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 4)
Voi, kuinka mieleni janoaa,
ihmisen ystävä, sinun hyvyyttäsi!
Voi, kuinka tapaan usein kyynelin
kaipaan sinun ravintoasi!
Voi, kuinka janoan
elämän ruhtinaan juomaa!
Toivon alati, että minun luuni
yhtyisivät Jumalaan Jumalan kanssa.
4. Alttoresitatiivissa mukana ovat nokkahuilut. Sanan Freude, ilo, Bach onnistuu harvoin ohittamaan yhtä sivumennen kuin ensimmäisessä fraasissa. Kolmanneksi viimeisellä rivillä sana toistuu ja siellä onkin pieni iloinen melisma.
Mein Herz fühlt in sich Furcht und Freude; Es wird die Furcht erregt Wenn es die Hoheit überlegt Wenn es sich nicht in das Geheimnis findet, Noch durch Vernunft dies hohe Werk ergründet. Nur Gottes Geist kann durch sein Wort uns lehren, Wie sich allhier die Seelen nähren, Die sich im Glauben zugeschickt. Die Freude aber wird gestärket, Wenn sie des Heilands Herz erblickt Und seiner Liebe Größe merket.
Sydämeni tuntee pelkoa ja iloa;
pelko on lisääntynyt
kun se on pohtinut hänen korkeuttaan,
kun se ei löydä tietä tähän salaisuuteen,
eikä ole järjen kautta ymmärtänyt tätä korkeaa tekoa.
Vain Jumalan henki voi sanansa kautta meitä opettaa,
kuinka ravitaan sielut,
jotka ovat jättäneet itsensä uskon varaan.
Mutta ilo vahvistetaan,
kun katsomme Vapahtajan sydäntä
ja huomaamme hänen rakkautensa suuruuden.
5. Kolmijakoisen sopraanoaarian Alfred Dürr yhdistää puolalaiseen tanssiin, poloneesiin. Aarian sävellajia, B-duuria, Mattheson kuvailee "vahvaksi ja komeaksi".
Lebens Sonne, Licht der Sinnen, Herr, der du mein alles bist! Du wirst meine Treue sehen Und den Glauben nicht verschmähen, Der noch schwach und furchtsam ist.
Elämän aurinko, aistien valo,
Herra, joka olet minulle kaikki!
Sinä näet uskollisuuteni
ja et halveksi uskoa,
joka on toki heikko ja pelokas.
6. Basso pääsee ääneen resitatiivissa ennen loppukoraalia.
Herr, laß an mir dein treues Lieben, So dich vom Himmel abgetrieben, Ja nicht vergeblich sein! Entzünde du in Liebe meinen Geist, Daß er sich nur nach dem, was himmlisch heißt, Im Glauben lenke Und deiner Liebe stets gedenke.
Herra, älä salli uskollisen rakkautesi,
joka veti sinut alas taivaasta,
olla turha!
Sytytä henkeni rakkauteesi,
että se, mitä sanotaan taivaalliseksi,
ohjaa henkeä uskossa
ja pitää sen aina sinun rakkaudessasi.
7. Loppukoraali on Bachille tyypilliseen tapaan neliäänistä homofonista satsia. Soittimet kaksintavat laulumelodioita. Pienen kierroksen jälkeen ollaan jälleen F-duurissa.
Jesu, wahres Brot des Lebens, Hilf, daß ich doch nicht vergebens Oder mir vielleicht zum Schaden Sei zu deinem Tisch geladen. Laß mich durch dies Seelenessen Deine Liebe recht ermessen, Daß ich auch, wie itzt auf Erden, Mög ein Gast im Himmel werden.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 9)
Jeesus, tosi elämän leipä,
auta, etten tulisi turhaan
tai vahingokseni
kutsutuksi pöytääsi.
Anna minun sielunruuan kautta
arvioida rakkautesi oikein,
että minäkin, jo nyt täällä maan päällä,
voisin tulla taivaalliseksi vieraaksi.
Sopraanon ja basson dialogiksi kirjoitettu kantaatti Ich geh und suche mit Verlangen BWV 49 (1726) alkaa cembalokonserton BWV 1053 finaalilla. Kuten muistamme, konserton ensimmäinen ja toinen osa olivat jo kantaatissa BWV 169, joka oli esitetty kaksi viikkoa aiemmin. Konsertto on Köthenin vuosilta.
E-duuriavauksesta siirrytään luontevasti cis-molli-aariaan, jossa basso, Jeesus, etsii kyyhkyään ja kauneinta morsiantaan. Kuvasto on Laulujen laulusta, jossa mies sanoo muun muassa näin: "Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksiltani." (Laul. 5:2)
Seuraava resitatiivi on duetto basson ja sopraanon välillä. Basso sanoo, että hääateria on valmis, mutta morsianta ei vielä näy. Löytyyhän se morsian ja sitten basso pyytää, että saisi suudella kauneintaan. Entisaikojen ihmisillä ei ollut ongelmaa verrata Jumalan rakkautta uskovaa kohtaan miehen ja naisen väliseen eroottiseen rakkauteen. Meidät on kaikenlainen viihde siinä määrin kontaminoinut, että se voi olla vaikeaa.
Sivumennen sanoen Nuria Rial on kyllä jumalainen sopraano. Hänen tapansa ja kykynsä heittää joku korkea ääni aika hiljaa ja tismalleen oikealle korkeudelle on vaikuttava. Ja aariassa - jota säestää oboe d'amore ja violoncello piccolo - hän laulaakin, että ich bin herrlich, ich bin schön, olen upea, olen kaunis, mutta tarkoittaa toki sitä, että näin uskova laulaa Jeesuksen edessä. Usko on tehnyt hänestä kauniin ja täydellisen morsiamen, kuten seuraavassa resitatiivissa sanotaan.
Finaali on aaria, jossa basso ja sopraano edelleen jatkavat vuoropuheluaan. Basso vakuuttaa ikuista rakkauttaan ja lupaa saapua pian ja sopraano laulaa Philipp Nikolain koraalista Wie schön leuchtet der Morgenstern seitsemännen säkeistön. Upea kombinaatio!
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Bachin kirkkovuodessa vietettiin juhlaa nimeltä Reformationstag 31.10. sen muistoksi, että Luther naulasi samaisena päivänä 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Meillä vietetään 22. helluntain jälkeisenä sunnuntaina uskonpuhdistuksen muistojuhlaa.
Lutherin pönäkkään virteen pohjautuva kantaatti Ein feste Burg ist unser Gott BWV 80 on alun perin sävelletty kolmannelle paastonajan sunnuntaille 1715. Mutta koska Leipzigissa ei paaston aikana soitettu kantaatteja, se jäi tarpeettomaksi, ja Bach muokkasi sitä lisäämällä pari osaa ja muuttelemalla vähän tekstejä. Kantaatin ensimmäistä esitysvuotta Leipzigissa ei ole tiedossa: jotkut sanovat, että jo 1723, toiset, että ehkä vasta 1728-31, tai jopa 1735.
Alkukuorosta sanoo musikologi Alfred Dürr, että se on "todennäköisesti Bachin koraalipohjaisen vokaalimusiikin kohokohta". Lauluäänet jäljittelevät koraalin melodiaa, joka kulkee mukavan pehmeästi kolmella oboella. Huomio kiinnittyy sanoihin grausam Rüstung, julma sotavarustus, jossa äänet kulkevat kromaattisesti alas. Kuoron motettityyli viittaa menneisiin aikoihin.
Virsi löytyy meidän kirjasta numerona 170. Kun tällä taisteluvirrellä saatettiin matkaan Moskovan lähetystö syksyllä 1939, ensimmäisen säkeistön der alte böse Feind, vanhan vainoojan, tulkittiin epäilemättä tarkoittavan Neuvostoliittoa. Samalla virrellä alkaa myös Turun joulurauhan julistus. Virsi on linjassa Porilaisten marssin kanssa, joka myös sisältyy joulurauhan julistuksen ohjelmaan. Ehkäpä nämä muistuttavat meitä tavallisia pulliaisia kahdesta suuresta, Jumalasta ja valtiosta.
Kantaatin ensimmäiseen ja viidenteen osaan lisätään toisinaan trumpetit ja patarummut. Tämä lisäys on Wilhelm Friedemannin tekemä, isä-Bachin kuoleman jälkeen tekemä lisäys, jonka me oikeaoppiset Bach-tuntijat oitis lemppaamme ulos norsunluutornimme ikkunasta. Jos minulta kysytään, niin luulen, että Bach nimenomaan valitsi oboet, koska virsi on jo valmiiksi sen verran pompöösi, ettei se enää kaipaa trumpetteja ja patarumpuja.
Kantaatti Gott der Herr ist Sonn und Schild BWV 79 on luultavasti syksyltä 1725. Sen vaikuttavin osa on viisiminuuttinen alkukuoro, jonka teksti on Psalmista: "Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti." (Ps. 84:11)
Sopraano Joanne Lunn laulaa kyllä upean puhtaasti, kuunnelkaapa duettoa kohdasta 11'30 eteenpäin.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Ich elender Mensch, wer wird mich erlösen BWV 48 (1723) alkaa otteella Roomalaiskirjeestä: "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:24) Sävellajina on kipeän kaunis g-molli, tahtilajina sarabanden oloinen 3/4. Kuoro laskevine kulkuineen ja huokausaiheineen elää omaa elämäänsä, trumpetti (tai käyrätorvi) soittaa jostain kauempaa koraalimelodiaa, joka on suomalaisille tuttu esimerkiksi virrestä 278. Samaan koraalisävelmään kantaatti myös päättyy.
Koko kantaatti liittyy päivän evankeliumitekstiin, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen (Matt. 9:1-9). Tämä hieno kohta on oikeastaan väittely Jeesuksen ja lainopettajien välillä. Lainopettajat paheksuvat Jeesusta, joka vakuuttaa halvaantuneelle, että hänen syntinsä on annettu anteeksi. Jeesus, tarinan sankari, servaa lainoppineet kehottamalla halvaantunutta ottamaan vuoteensa ja lähteä kävelemään.
Tässä kipaleessa sekä alkukuoro että molemmat aariat ovat kolmijakoisia. Tenoriaariassa Vergibt mir Jesus meine Sünde on metkat synkoopit. Joku barokin teoreetikko yhdisti synkoopit surun affektiin.
Syksyn 1724 koraalikantaatti Wo soll ich fliehen hin BWV 5 perustuu Johann Heermannin (1630) 11-säkeistöiseen virteen, jota ei löydy meiädn virsikirjasta, mutta melodia on tuttu virrestä Auf meinen Lieben Gott (numero 297).
Kolmas tälle päivälle sävelletyistä kantaateista on Ich will den Kreuztab gerne tragen BWV 56 (1726). Tämä on yksi harvoista Bachin soolobassolle säveltämistä kantaateista ja sitä esitetään varsin usein. Se ei ihmetytä: kantaatti on hyvin huolellisesti kirjoitettu ja se vaikuttaa erityisen inspiroituneelta. Toinen tunnettu kantaatti soolobassolle on kynttilänpäivälle osoitettu Ich habe genug BWV 82. Soolokantaatin idean Bach lainasi Alessandro Scarlattin maallisista kantaateista.
Kahden edellisen tavoin tämäkin kantaatti lähtee käyntiin g-mollissa. AAB-muotoisella aarialla aloitetaan, sitten tulee resitatiivi, aaria, resitatiivi ja loppukoraali. Soitinkokoonpanossa on kolmiääninen jousisto, kaksi oboeta, tenorioboe taille ja continuo. Tähänkin soolokantaattiin tarvitaan kyvykästä laulajaa ja on ilmeistä, että Bach sävelsi teoksen jotakin tiettyä laulajaa ajatellen.
Avausosassa laulaja sanoo kantavansa mielellään ristiä, jonka Jumala hänelle antaa. Kunkin matkalla on omat vaivansa, mutta lopulta haudassa taakka raukeaa ja Jumala on pyyhkivä kyyneleeni.
Toinen osa on resitatiivi Mein Wandel auf der Welt, jossa elämää verrataan purjehdusmatkaan. Tästä kirjoitin blogissa pari vuotta sitten.
Kolmannessa osassa laulaja iloitsee siitä, että kerran piinani on loppuva. B-taite loppuu sanoihin O gscheh es heute noch, oi tapahtuisipa se jo tänään. Oboe ja kenties myös sävellaji B-duuri (joka ei barokkivirityksissä ollut niitä puhtaimpia) tuovat aariaan kuitenkin sellaisen vivahteen, että ehkä laulaja ei sittenkään vielä olisi aivan valmis jättämään maallista majaansa.
Neljännen osan resitatiivissa seisotaan valmiina perimään autuus. Staattiset jouset luovat mielikuvan paikallaanolosta. Resitatiivin lopussa Bach vielä toistaa avausaarian sanat taakan raukeamisesta ja kyynelten kuivaamisesta.
Kirjoitin aiemmin vielä kantaatin päättävästä koraalista, jonka lempeää siirtymää kuoleman rajan yli muuan saksalainen psykologi vertaa Johannes-passion loppukoraaliin. Ei toinne [lainasin ilmauksen eräältä pohjoiskarjalaiselta] käydä näitä kirjoituksia toistamaan, vaan käydään sen sijaan kuuntelemaan kantaattia Netherlands Bach Societyn tulkitsemana.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Koraalikantaatti Herr Christ, der einge Gottessohn BWV 96 (1724) pohjautuu Elisabeth Creuzigerin [jonka sukunimestä on jos jonkinmoista kirjoitusmuotoa] samannimiseen virteen (1524). Virsi on julkaistu yhdessä vanhimmista luterilaisista virsikokoelmista.
Sekä Creuziger että Lutherin puolison Katharina von Bora olivat aatelista syntyperää ja molemmat olivat olleet nunnina. Näistä kahdesta tuli ystävät, kun Elisabeth solmi avioliiton Lutherin oppilaan ja työtoverin Caspar Creuzigerin kanssa, josta myöhemmin tuli Wittenbergin yliopiston professori. Näin kertoileeTauno Väinölä kirjassaan Virsikirjamme virret.
Virsi 256 alkaa jouluisesti: "Hän, kirkas aamutähti, valoksi meille lähti", sanotaan ensimmäisessä säkeistössä. "Hän syntyi ihmiseksi neitseestä puhtaasta", jatkaa toinen. Toisessa säkeistössä vihjataan jo pääsiäiseen, kun sanotaan, että "hän kuolon vallan voitti". Kolmas säkeistö pyytää rakkautta ja tyytymistä Isän tahtoon. Neljäs kertoo, että pelastus on vain Kristuksen kuolemassa, ja viides kurottaa taivaaseen. Eli aika monipuolisesti kristityn oppia ja elämää puristettu yhteen virteen. Ei ihme, että virsi aloittaa virsikirjan III osaston "elämä Kristuksessa".
Avauskuorossa huomiota kiinnittää flauto piccolo, joka Bachin tapauksessa tarkoittaa sopranino-nokkahuilua. Kun kantaattia esitettiin 1734, Bach korvasi nokkiksen violino piccololla, luultavasti siksi koska nokkahuilistia ei ollut saatavilla.
Toinen tälle pyhälle säilyneistä kantaateista on Gott soll allein mein Herze haben BWV 169 (1726). Bach avaa kantaatin lainaamalla aiemmin säveltämäänsä cembalokonserttoa BWV 1053. Samasta konsertosta on lainattu siciliano-rytmissä keinuva alttoresitatiivi Stirb in mir. Tämä aaria on - Alfred Dürrin sanoin - "epäilemättä yksi innoittuneimpia vokaalikappaleita, joita Bach on koskaan kirjoittanut". Anonyymin libretistin teksti kuuluu seuraavasti, käännön minun:
Stirb in mir,
Welt und alle deine Liebe,
Daß die Brust
Sich auf Erden für und für
In der Liebe Gottes übe;
Stirb in mir,
Hoffart, Reichtum, Augenlust,
Ihr verworfnen Fleischestriebe!
Kuole minussa, maailma ja kaikki rakkautesi, että rintani voi maan päällä yhä uudestaan harjaantua Jumalan rakkaudessa; kuole minussa, ylpeys, rikkaus, silmän ilo, te hylättävät lihan taipumukset!
Helmuth Rilling on tehnyt jäätävän työmäärän Bachin musiikin ja erityisesti kantaattien äärellä. Alla oleva levytys on vuodelta 1983.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Bringet dem Herrn Ehre seines Namens BWV 148 on todennäköisesti vuodelta 1723. Teksti ilmestyi hyvin vapaasti muokattuna 1725 Picanderin kokoelmassa Weg, ihr irdischen Geschäfte, mikä herättää pohtimaan, alkoiko säveltäjän ja runoilijan yhteistyö jo ennen vuotta 1725.
Tämän pyhän evankeliumi liittyy sapattina parantamiseen ja otsikkona suomalaisessa kirkkokalenterissa on kristityn vapaus. Bach juhlii tätä vapautta aloittamalla kantaatin kuoro-osalla, jossa on mukana trumpetti, kolme oboeta, jouset ja continuo. Teksti on Psalmista: "Bringet dem Herrn Ehre seines Namens, betet an den Herrn im heiligen Schmuck." Eli vanhaxi suomexi: "Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa." (Ps. 29:2, Biblia 1776)
Solisteista ääneen pääsevät vain altto ja tenori, joilla on molemmilla yksi aaria ja yksi resitatiivi. Kiinnostavin osa lienee alttoaaria Mund und Herze steht dir offen, jonka kuvasto tuo mieleen Matteus-passion aarian Ich will dir mein Herze schenken. Alttoaariassa sanotaan, kuinka suu ja sydän ovat avoimena, uppoa sinä, Korkein minuun. "Ich in dich, und du in mich", minä sinussa ja sinä minussa - kristityn ja Kristuksen suhde on eroottisesti latautunut.
Kantaatin Ach, lieben Christen, seid getrost BWV 114 (1724) alkukuoron tunnelmassa yhdistyvät luottamus ja pelko. Klaus Hofman vertaa koraalikantaatin toccatamaista alkukuoroa kolme viikkoa aiemmin kuullun kantaatin Jesu, der du meine SeeleBWV 78 alkukuoroon, jossa siinäkin on valitusta ja tuskaa. Kantaatin pohjana on Johannes Gigasin virsiteksti (1561).
Tenoriaariaa Wo wird diesem Jammertale kuvittaa soolohuilu. A-taitteessa tenori kysyy mollissa ja hitaassa tempossa [sarabande], mistä henkeni saa turvapaikan tässä kyynelten laaksossa, ja B-taite vastaa liikkuvammin ja duuripainotteisesti [siciliano], että Jeesus. Hauskasti Bach kirjoittaa alennusmerkin sanalle tale, laakso.
Seitsenosaisen kantaatin neljäs osa on koraali, samoin ensimmäinen ja viimeinen. Toinen ja viides ovat aarioita, kolmas ja kuudes resitatiiveja.
Wer sich selbst erhöhet, der soll erniedriget werden BWV 47 (1726) alkaa sitaatilla uudesta testamentista (Luuk. 14:11). Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Kaksi herkullista, liikettä kuvaavaa verbiä ohjaavat Bachia samansuuntaisiin liikkeisiin musiikissa. Vaikka sanat ovat Jeesuksen, Bach päästää basson sijaan ääneen neliäänisen kuoron.
Toisen osan sopraanoaariassa on hurja B-taite. Tekstissä sanotaan, että ylpeys on paholaisesta. Aiemmin oli puhetta siitä, kuinka Bach inhosi kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Nyt Bach osoittaa, kuinka syvästi hän inhoaa ja vihaa ylpeyden kuolemansyntiä.
Kantaatin tekstin on kirjoittanut eisenachilainen Johann Friedrich Helbig (1720), joka laati kantaattitekstejä enemmänkin Telemannille. Helbigin sanastossa on kursailemattomia ilmauksia, kuten tämä bassoresitatiivin alku: "Der Mensch ist Kot, Stank, Asch und Erde", ihminen on ulostetta, löyhkää, tuhkaa ja maata. Mitäpä me käsidesiajan ihmiset tällaisesta tajuamme.
Tämän pyhän kantaatit on taas ehkä vähän hankalasti yhdessä paketissa. Bonuksena vielä motetti BWV 226, joka on - vaikka ette ehkä sitä usko, kun kuulette motetin - sävelletty Tuomas-koulun rehtori Johann Heinrich Ernestin hautajaisiin 1729. Teksti on Roomalaiskirjeestä (Room. 8:26-27) ja koko teos on polyfoniassaan yhtä aineetonta kuin Paavalin teologia: "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta."
"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla", joten voimme vallan hyvin säveltää riemukkaan fuugan tai vaikka pistää tanssiksi.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatin Komm, du süße Todesstunde BWV 161 Bach sävelsi Salomo Franckin tekstiin todennäköisesti syksyllä 1716. Tämä kantaatti on esillä Kahvia ja kantaatteja -sarjan toisessa osassa Joensuun Rantakylän kirkolla tänään 6.10.2019 klo 18, joten saatte siitä vähän perusteellisemman kattauksen.
Bach oli siirtynyt urkuriksi Weimariin 1708, ja maaliskuussa 1714 hänet ylennettiin konserttimestariksi eli hän johti Saksin-Weimarin hovin musiikkielämää. Pestiin kuului kantaatin säveltäminen kerran kuussa. Weimarin ajan kantaatteja on säilynyt nykypäiviin noin kaksikymmentä, mukana on muun muassa sellaiset kuin BWV 182, BWV 12, BWV 172, BWV 61, BWV 63 ja BWV 152.
1. Kantaatin BWV 161 ensimmäisessä osassa Bach yhdistää aarian ja koraalimelodian, mihin ei Weimarin hengellisessä ilmapiirissä ilmeisesti oltu totuttu. Aaria kun on maallinen, oopperaan viittaava juttu, jolle virttä ei noin vain naiteta. Niinpä Bach antaa virren soida pelkkänä melodiana. Hän silti yksilöi, että virsi on nimenomaan Herzlich tut mich verlangen, sillä niin sanotussa Leipzigin versiossa sopraanot laulavat virren sanoilla. Vuoden 1938 virsikirjasta löytyy tämä virsi numerona 594, ja käännös on sieltä poimittu. Muut käännökset olen nopsaan itse tehnyt.
Bach piti tästä sävelmästä, joka fryygisenä taipuu sekä molliin että duuriin. Matteus-passiossa tämä koraalisävelmä kuullaan viisi kertaa, joista viimeinen Wenn ich einmal soll scheiden hetkenä, jolloin Jeesus on juuri antanut henkensä. Tunnelmaltaan toisessa ääripäässä on jouluoratorion loppiaiskantaatin päätöskoraali Nun seid ihr wohl gerochen, jossa sävelmä soi juhlavasti trumpettein ja patarumpuin kanssa. Aluksi ei meinaa edes hahmottaa, että kyse on samasta koraalisävelmästä. BWV 161:n avausosa menee jonnekin näiden välimaastoon.
Nokkahuilut ja altto on yhdistelmä, johon liitän sellaisia sanoja kuin "maa" ja "hauraus".
Komm, du süße Todesstunde, Da mein Geist Honig speist, Aus des Löwen Munde; Herzlich tut mich verlangen Nach einem selgen End, Weil ich hie bin umfangen Mit Trübsal und Elend. Mache meinen Abschied süße, Säume nicht, Letztes Licht, Daß ich meinen Heiland küsse. Ich hab Lust abzuscheiden Von dieser bösen Welt, Sehn mich nach himml'schen Freuden, O Jesu, komm nur bald! ("Herzlich tut mich verlangen" verse 1)
Tule, suloinen kuolonhetki,
jolloin henkeni
maistaa hujanaa
leijonan suusta; Pois täältä maailmasta hartaasti halajan, surusta surkeasta jo iloon taivahan.
Tee jäähyväisistä suloinen,
älä viivy,
viime valo,
jotta voisin suudella Vapahtajaani. Suo, Jeesus, minun tulla jo riemuun luoksesi, on halu nähdä mulla sun kirkkautesi.
2. Toinen osa on tenorin resitatiivi. Viimeisillä riveillä continuon sello aktivoituu, resitatiivi lavenee ariosoksi ja tunnelma on toiveikas. Sanat viittaavat ehkä Filippiläiskirjeeseen: "minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa", kuten Biblia 1776 asian sanoo (Fil. 1:23). Taivaskaipuu tuo mieleen lapsuuden seuroissa lauletut Siionin laulut.
Welt, deine Lust ist Last, Dein Zucker ist mir als ein Gift verhaßt, Dein Freudenlicht Ist mein Komete, Und wo man deine Rosen bricht, Sind Dornen ohne Zahl Zu meiner Seelen Qual. Der blasse Tod ist meine Morgenröte, Mit solcher geht mir auf die Sonne Der Herrlichkeit und Himmelswonne. Drum seufz ich recht von Herzengrunde Nur nach der letzten Todesstunde. Ich habe Lust, bei Christo bald zu weiden. Ich habe Lust, von dieser Welt zu scheiden.
Maailma, sinun ilosi on kuorma,
sinun sokerisi on minulle kuin vihattu myrkky,
sinun ystävyytesi valo
on pyrstötähteni,
ja missä ruusujasi taitetaan,
ovat lukemattomat piikit
sieluni kärsimyksenä.
Kalpea kuolema on aamuruskoni,
jonka kanssa minulle nousee
loiston ja taivaan ilon aurinko.
Siksi huokaan todella sydämen pohjasta
vasta kuolonhetken jälkeen.
Haluan laiduntaa Kristuksen kanssa,
Haluan ummistaa silmäni tälle maailmalle.
3. Tenoriaariassa kaipaus jatkuu. Verlangen-sanan sävelittämisessä Bach käyttää huokauskuviota ja melodia suuntautuu alas, vaikka se voisi suuntautua myös ylös.
Mein Verlangen Ist, den Heiland zu umfangen Und bei Christo bald zu sein. Ob ich sterblich' Asch und Erde Durch den Tod zermalmet werde, Wird der Seele reiner Schein Dennoch gleich den Engeln prangen.
Minun kaipaukseni
on syleillä Pelastajaa
ja olla pian Kristuksen luona.
Vaikka kuolevainen tuhka ja pöly
murskataan kuoleman kautta,
sielun puhdas valo
loistaa kuin enkeli.
4. Tässä alttoresitatiivissa pistää korvaan se, että mukana on nokkahuilut ja jouset. Bach maalailee pitkään viidennen rivin tekstiä ja laulaja viipyy sanalla Schlaf, uni. Sanalla auferwecken on nouseva kuvio, ja viimeisen rivin sana schlage lienee antanut aiheen nokkahuilujen staccato-kuvioille. Tätä kuolinkello-efektiä Bach käyttää aika usein.
Der Schluß ist schon gemacht: Welt, gute Nacht! Und kann ich nur den Trost erwerben, In Jesu Armen bald zu sterben: Er ist mein sanfter Schlaf. Das kühle Grab wird mich mit Rosen decken, Bis Jesus mich wird auferwecken, Bis er sein Schaf Führt auf die süße Lebensweide, Daß mich der Tod von ihm nicht scheide. So brich herein, du froher Todestag, So schlage doch, du letzter Stundenschlag!
Päätös on jo tehty:
maailma, hyvää yötä!
Vain siitä voin saada lohdun,
että saan pian kuolla Jeesuksen käsivarsille:
hän on lempeä uneni.
Kylmä hauta peittää minut ruusuilla,
kunnes Jeesus on minut herättävä,
kunnes hän johtaa laumansa
makeille elämänniityille,
niin että kuolema ei voi erotta minua hänestä.
Valkene siis, sinä iloinen kuoleman päivä,
ja lyö pian, sinä viime tunti!
5. Viidennen osan Franck on merkinnyt aariaksi, mutta Bach säveltää tekstin homofoniseksi kuoro-osaksi. Bach-tutkija Cristopf Wolff näkee tässä arkaaisessa osassa yhteyksiä thüringeniläiseen motettityyliin.
Wenn es meines Gottes Wille, Wünsch ich, daß Leibes Last Heute noch die Erde fülle, Und der Geist, des Leibes Gast, Mit Unsterblichkeit sich kleide In der süßen Himmelsfreude. Jesu, komm und nimm mich fort! Dieses sei mein letztes Wort.
Jos on Jumalan tahto,
toivon että ruumiin kuorma
jo tänään täyttäisi maata,
ja henki, ruumiin vieras,
pukeutuisi kuolemattomuuteen
makeassa taivaan ilossa.
Jeesus, tule ja ota minut pois!
Tämä olkoon viimeinen sanani.
6. Nokkahuilut koristelevat päätöskoraalia.
Der Leib zwar in der Erden Von Würmen wird verzehrt, Doch auferweckt soll werden, Durch Christum schön verklärt, Wird leuchten als die Sonne Und leben ohne Not In himml'scher Freud und Wonne. Was schadt mir denn der Tod? ("Herzlich tut mich verlangen" verse 4)
Ja vaikka ruumis kerran maan multaan lasketaan, niin vielä ääni Herran sen kutsuu kunniaan. Sä minut luokses ota ja ruumis kirkasta. Kun loppuu synnin sota, suo kruunu armosta.
Kantaatti Christus, der ist mein Leben BWV 95 (1723) on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon Bach piti koraaleista. Kantaatin avausosa alkaa kuoron laulamalla koraalilla, jonka jälkeen kuullaan tenorin resitatiivi ja sitä seuraa kuoron laulama säkeistö koraalista Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Sen jälkeen kuullaan sopraanon resitatiivi, joka jatkuu sopraanon laulamaksi koraaliksi Valet will ich dir geben. Lopussa on vielä koraali.
Kolmas osa on tenorin resitatiivi, jonka jälkeen tenori laulaa teoksen ainoan aarian Schlage doch bald, selge Stunde. Edellisen kantaatin yhteydessä puhuttiin kuolinkello-efektistä. Tässä aariassa, jossa toivotaan, että "koita pian, siunattu hetki, viimeinen kellonlyönti", jouset soittavat pizzicatoja ja oboe d'amore tuudittaa laulajaa uneen. Bach käyttää tuutulauluissa kolmijakoista tahtilajia.
Aarian tunnelma on kahtalainen. Toisaalta toivotaan kuolemaa, toisaalta aariassa on jokin jännite. Ehkä aavistuksen kireä tunnelma syntyy siitä, että tenori pysyttelee paljolti korkeassa rekisterissä. Kuoleman toivomus ei lähde elämään sidotulta tuosta vain.
Tämän pyhän otsikkona on "Jeesus antaa elämän" (edellisen kantaatin otsikon voisi muuten kääntää "Kristus, joka on elämäni"). Evankeliumitekstissä kerrotaan leskestä, jonka ainoa poika oli kuollut. Jeesus säälii naista ja herättää pojan kuolleista. Tämä on yksi kolmesta kuolleistaherättämiskeissistä, joista evankeliumit kertovat. Jairoksen tytär oli toinen, Lasarus kolmas.
Koraalikantaatin Liebster Gott, wenn werd ich sterben BWV 8 (1724) alkukuorossa soivat taas kuolinkellot, tällä kertaa korkean nokkahuilun staccatoina. Tahtiosoituksena on jälleen kerran 12/8; siciliano näyttää olleen Bachin lempitanssi.
Kantaatin alkupuolella kärvistellään synnin maailmassa kuolemaa odottamassa, mutta neljännessä osassa, bassoaariassa Doch weichet, ihr tollen, vergeblichen Sorgen! ollaan jo voiton puolella.
Tämän pyhän neljäs kantaatti on Wer weiß, wie nahe mir mein Ende BWV 27 (1726). Ensimmäisessä osassa on palasteltu Ämelie Juliane von Schwarzenburg-Rudolstadtin koraalin (1686) ensimmäinen säkeistö siten, että sopraano, altto ja tenori kommentoivat koraalia säkeiden väleissä. "Kuka tietää, milloin aikani loppuu", kysyy koraali. "Sen tietää yksin hyvä Jumala", vastaa sopraano, ja niin edespäin.
Kolmannessa osassa altto sanoo kuolemalle "tervetuloa", kun se tulee vuoteeseen. "Iloisesti haluan seurata, kun hän kutsuu hautaan", sanoo laulaja Es-duurissa.
Bassoaarian Gute Nacht, du Weltgetümmel, hyvää yötä, maailman tuoksina, otsikon kahtalaisuuden Bach kuvaa hyvin selkeästi. Alkupuoli on rauhallinen, laskeva, mutta jälkipuoliskoa leimaavat nopeat kuudestoistaosakuviot. Aarian alkusävelet tuovat mieleen Ach, mein Sinn -aarian Johannes-passiosta.
Loppukoraalin sävelmä on arkaainen.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Tälle kaksoispyhälle on kasautunut paljon kantaatteja, joiden joukossa on myös helmiä.
Ylienkeli Mikaelille omistettua Mikkelinpäivää on vietetty 400-luvulta. Ilmestyskirja (Ilm. 12) tietää kertoa Mikaelin kähinöineen lohikäärmettä ja tämän enkeleitä vastaan ja syösseen sen alas taivaasta, huh huh! Lohikäärmeestä tuli myöhemmin Saatana, tietää Ilmestyskirja edelleen.
Mikkelinpäivä on sittemmin laajentunut yleisesti enkelten päiväksi. Kun yhä useammat uskovat enkeleihin, veikkaan tämän pyhän olevan nousussa pyhäpörssissä. Alla ovat mikkelinpäivän kantaatit yhtenä pakettina John Eliot Gardinerin johtamana.
Kantaatista Nun ist das Heil und die Kraft BWV 50 on säilynyt vain yksi osa. Kantaatti on vuodelta 1723, mutta sen esitysajankohtaa ei tiedetä. Sen on arveltu olleen mikkelinpäivälle tarkoitettu.
Leipzigin kirkollisessa vuodenkierrossa mikkelinpäivä oli miltei jouluun verrattava juhla. Niinpä ei ole ihme, että koraalikantaatissa Herr Gott, dich loben alle wir BWV 130 (1724) on trumpetit ja patarummut. Tämä on yksi juhlallisimmista ellei juhlallisin koraalikantaattivuosikerran alkukuoroista. Koraalin sanat ovat Paul Eberin (1554) eikä sitä löydy meidän virsikirjasta, mutta Louis Bourgeois'n (1551) koraalisävelmä on peräti neljässä virressä (229, 266, 472b ja 597). Ja voihan sillä sävelmällä laulaa lisäksi vaikkapa virren Enkeli taivaan, jos haluaa.
Kantaatin kuvasto liittyy läheisesti Ilmestyskirjan kahakkaan. Puhutaan sankareista, kerubien ruhtinaasta, enkelparvesta, Saatanasta ja kolmannen osan bassoaariassa mainitaan der alte Drache, vanha lohikäärme. Eikö muuten vain olekin motetin Jesu, meine Freude BWV 227 viidennessä osassa sama vanha lohikäärme? Neljännen osan duettoresitatiivissa viitataan vanhan testamentin kohtaan, jossa Daniel on heitetty leijonien luolaan, mutta enkeli sulki leijonien suut (Dan. 6).
Samaa teemaa pyöritellään kantaatissa Es erhub sich ein Streit BWV 19 (1726), jonka ilmaisuvoimaisin osa lienee viides osa, tenoriaaria Bleibt, ihr Engel, bleibt bei mir, viipykää, enkelit, vierelläni. Albert Schweitzer kuvaa tämäntyyppistä sicilianoa enkelirytmiksi.
Vuoden 1728 kantaattivuosikerrassa tälle pyhälle on Man singet mit Freuden vom Sieg BWV 149, jonka libreton on kirjoittanut Picander. Alkukuoron, jonka musiikki on johdettu Metsästyskantaatista (1713), sanat on otettu Psalmista: "Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!" (Ps. 118:15-16)
Varsinkin kantaatin alkupuolessa on Bachilla jotenkin sellaista rutinoitumista, väsymistä kantaattiin. Ehkäpä muoto oli kaluttu tyhjäksi? Voi myös olla, ettei säveltäjä jaksanut myöskään innostua tämäntyyppisistä teksteistä. Tai sitten välit seurakunnan isokenkäisiin olivat heikentyneet. Tällaisesta muistan lukeneeni.
Kuudennen osan duetto on hieno pomppivine fagotteineen. Ja tietysti loppukoraali: Ach Herr, laß dein lieb Engelein, jonka muistamme Johannes-passion lopusta. Tämä säkeistöhän löytyy suomalaisesta virsikirjasta (VK 376:3) ja se kuuluu seuraavasti:
Kun päättyy kerran matkani, lähetä, Herra, enkeli luoksesi minut tuomaan. Ruumiini kerran kätköön maan nimeesi, Jeesus, siunataan, se ota armon huomaan. Kun herätät sen kuolleista, suo minun taivaan riemussa katsella kirkkauttasi ja nähdä rakkaat kasvosi. Oi Herrani, suot autuuden, suot autuuden, ylistys Herran ikuinen!
Viidennentoista kolminaisuuden (eli kuudennentoista helluntain) jälkeisen sunnuntain evankeliumiteksti on vuorisaarnasta, jossa Jeesus kehottaa olemaan murehtimatta huomisesta. Vuoden 1723 kantaatti tälle pyhälle on Warum betrübst du dich, mein Herz BWV 138, miksi murehdit, sydämeni.
Kantaatin rakenne on erikoinen: siinä on vain yksi aaria, ja se on koraalikantaatti, vaikka ei kuulukaan koraalikantaattivuosikertaan. Ehkäpä Bach sai idean vuosikertaan juuri tätä kantaattia säveltäessään?
Koraalista Warum betrübst du dich, mein Herz löytyy kovin vähän tietoa. Siitä kuitenkin oli puhetta aiemmin motetin Ich lasse dich nicht BWV Anh. 159 yhteydessä.
Varsinaisen koraalikantaatin pohjaksi Bach valitsi tälle pyhälle koraalin Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 99. Koraalin, joka on suomalaisessa virsikirjassa numero 387, taustasta oli puhetta muutama viikko sitten.
Virsi, jonka jokainen säkeistö alkaa samoin sanoin "mitä Jumala tekee, on hyvää", näyttää todella olleen Bachille läheinen. Se kuullaan BWV 99:n lisäksi kantaateissa BWV 12, BWV 69a, BWV 75, BWV 98 ja BWV 144.
Näiden lisäksi Bach sävelsi koraalista 1730-luvun alkupuolella toisen koraalikantaatin BWV 100 ja muokkasi sitä myöhemmin pariinkin otteeseen. Kantaatti Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 100 on sävelletty Rodigastin koraalitekstiin ja Alfred Dürr pitää todennäköisenä, että kantaatti on alunperin sävelletty häihin. Bach on lainannut alkukuoron kantaatista BWV 99, mutta muuttanut soitinnusta: pumppuun on lisätty patarummut, jolloin sävy on heti astetta juhlavampi.
Kantaatti BWV 99 on allaolevalla tallenteella ensimmäisenä. On kiinnostavaa, että Koopmanin valitsema alkukuoron tempo - joka ei kuitenkaan mielestäni kuulostaa liian hätäiseltä, kun ajattelee, millaista vauhtia koraalin cantus firmus etenee - on erittäin paljon nopeampi kuin tässä 60-luvulla tehdyssä äänitteessä. Koopmanilla alkukuoroon menee 4'20, vanhassa tallenteessa kaksi minuuttia kauemmin.
Kantaatti BWV 100, josta oli yllä puhetta, löytyy alta Masaaki Suzukin johtamana.
Juhlava sopraanokantaatti Jauchzet Gott in allen Landen BWV 51 esitettiin ensi kerran 15. kolminaisuuden jälkeisenä sunnuntaina 1730. Kantaatilla on tuskin minkäänlaisia yhteyksiä päivän raamatunteksteihin, ja näyttääkin todennäköiseltä, että kantaatti on suunniteltu alun perin johonkin toiseen tilaisuuteen.
Kantaatin kokoonpano on yksinkertainen: vain sopraano, jouset, trumpetti ja basso continuo. Bachilla näyttää olleen käytettävissään erittäin kyvykäs (poika)sopraano, sillä tekstuuri on virtuoosista ja kipuaa 3-viivaiseen c:hen. Myöskään trumpettisoolot eivät ole aivan helppoja. Ehkä Bach saattoi tälläkin kertaa turvautua kaupunginmuusikko Gottfried Reicheen (1667-1734), joka oli poikkeuksellisen lahjakas trumpetisti.
Kantaatissa Bach käyttää Dürrin mukaan viittä tyypillistä barokkimusiikin periaatetta: ensimmäinen osa on konsertto, toinen monodia, kolmas ostinato-muunnelma, neljäs koraalityöstelmä ja viides fuuga.
No ehkä tässä nyt on kantaatteja yhdelle pyhäpäivälle riittämiin.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
"Ei ole terveys minun ruumiissani, sinun uhkauksestas: ja ei ole rauhaa minun luissani, minun synteini tähden", sanotaan vuoden 1776 Biblian Psalttarissa (Ps. 38:3). Tämä on suhteellisen tarkka käännös Bachin kantaatin Es ist nichts Gesundes an meinem Leibe BWV 25 alkukuorosta.
"Es ist nichts Gesundes an meinem Leibe vor deinem Dräuen, und ist kein Friede in meinen Gebeinen vor meiner Sünde." Huokausaiheet kulkevat e-mollissa, jossa sävellajissa muuten alkaa myös Matteus-passio. Allaolevassa tallenteessa John Eliot Gardiner antaa kuoron hiljentyä välillä miltei kuiskaukseksi.
Päivän evankeliumiteksti kertoo kymmenestä spitaalisesta (Luuk. 17:11-19), joten alkukuoro ja sitä seuraava resitatiivi, jossa tenori sanoo, että "die ganze Welt ist nur ein Hospital", koko maailma on yksi sairashuone, sopivat teemaan. Kolmannen osan aariassa Jeesus, mein Arzt, tietää parhaan sielunkuurin.
Viidennessä osassa, sopraanoaariassa Öffne meinen schlechten Liedern, kuullaan korkeuden kuorojen laulua ja maalliset vaivat unohtuvat niin että voidaan laittaa jalalla koreasti. Loppukoraalin Ich will alle meine Tage sointia tukevoittavat kornetti ja kolme pasuunaa, jotka soittivat alkukuorossa sävelmää Herzlich tut mich verlangen. Dürr arvelee kuitenkin, että Bachilla olisi ollut mielessä pikemminkin samaan sävelmään kirjoitettu hymni Ach Herr, mich armen Sünder, josta hän kirjoitti myöhemmin koraalikantaatin BWV 135.
Seuraavan vuoden (1724) kantaatin Jesu, der du meine Seele BWV 78 pohjana on Johann Ristin samanniminen koraali (1641). Alkukuoro on muodoltaan passacaglia ja sen laskeva lamento-kulku muistuttaa h-molli-messun Crucifixus-osaa, joka on, kuten muistamme, peräisin kantaatista Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen BWV 12. Kokoonpano on tyypillinen barokkipumppu: neliääninen kuoro, traverso, kaksi oboeta, kolmiääninen jousisto ja basso continuo. Käyrätorvi vahvistaa melodiaa.
Toisen osan charmantissa duetossa sopraano ja altto kipittävät mit schwachen, doch emsigen Schritten, heikoin mutta uutterin askelin Jeesuksen luo. Kromaattisesti laskevat kuviot on korvattu diatonisesti nousevilla.
Neljäs osa on tenoriaaria, jossa pistää korvaan virke "Ruft mich der Höllen Heer zum Streite, so stehet Jesus mir zur Seite" (jos helvetin joukot kutsuvat minut riitelemään, niin Jeesus seisoo vierelläni), ja siinä erityisesti kaksi sanaa: sanan Streite, riita, Bach sävelittää staccatokuvioin ja heti kohta sanan stehet, seisoo, pitkällä nuotilla. Laulaja kuulostaa pelkäävän kiistelyä paholaisen joukkojen kanssa, mutta rauhoittuvan siitä tiedosta, että Jeesus on puolellani.
Seuraavaa bassoresitatiivia säestää jouset samaan tapaan kuin ne säestävät Matteus-passiossa Jeesusta. Nopeat kohdat tuovat mieleen passion sanat hajalle lyötävästä laumasta. Seuraavan bassoaarian Nun du wirst mein Gewissen stillen kohtuullisen yksinkertainen ritornello puolestaan vie ajatukset Händeliin.
Vuoden 1726 kantaattivuosikertaan Bach sävelsi tälle pyhälle 7-osaisen kantaatin Wer Dank opfert, der preiset mich BWV 17. Tämäkin kantaatti alkaa psalmitekstillä: "Joka uhraa kiitosta, se kunnioittaa minua. Joka pysyy oikealla tiellä, saa nähdä, kuinka Jumala pelastaa." (Ps. 50:23)
Neljännen osan teksti on päivän evankeliumitekstistä (Luuk. 17:15-16) ja päätöskoraalin sanat - jotka löytyvät meidän virsikirjasta virren 323 säkeistönä kolme - on kirjoittanut Johann Gramann (1530). Muut tekstit lienee kirjoittanut aatelismies Ernst Ludwig I.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Du sollt Gott, deinen Herren, lieben BWV 77 (1723) alkaa rakkauden kaksoiskäskyllä: Sinun tulee rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi, kaikella voimallasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Bach käsitteli pari kuukautta aiemmin Jumalan rakkauden ja veljellisen rakkauden dualismia 14-osaisessa kantaatissaan Die Himmel erzählen die Ehre GottesBWV 76. Nyt hän asettaa alkukuorossa Jeesuksen muotoileman rakkauden kaksoiskäskyyn vastakkain vanhan testamentin kymmenen käskyn kanssa antamalla trumpetin soittaa Lutherin koraalia Dies sind die heilgen zehn Gebot, nämä ovat kymmenen pyhää käskyä. Teema sopii kirkkovuoden ajankohtaan, sillä päivän epistolatekstissä Paavali puhuu lain merkityksestä (Gal. 3:15-22). Alkukuorossa on muutakin lukumäärään 10 liittyvää symboliikkaa, josta voi lukea vaikkapa John Eliot Gardinerin kirjasta Musiikkia taivaan holveissa (s. 474 eteenpäin).
Loppukoraalin melodia on tuttu virrestä Ach Gott, vom Himmel sihe darein. Suomalaisessa virsikirjassa se on numerona 187. Loppukoraalin sanoja ei ole alkuperäisversiossa, mutta siihen valitaan yleensä kahdeksas säkeistö David Denicken virrestä O Gottes Sohn, Herr Jesu Christ. Allaolevalla äänitteellä on kuitenkin virren kymmenes säkeistö.
Koraalikantaattivuosikerran 1724 tämän pyhän kantaatti on Allein zu dir, Herr Jesu Christ BWV 33. Kantaatin pohjana on Konrad Hubertin (1540) virsi, joka on meikäläisessä kirjassa numerona 296. Virren kolmeen ensimmäiseen säkeistöön on "tiivistetty koko kristityn elämä", sanoo Tauno Väinölä.
Ensimmäinen säkeistössä turvaudutaan yksin Jeesukseen, toisessa säkeistössä pyydetään, että Kristus puolustaisi minua Isän luona ja kolmannessa säkeistössä pyydetään uskolle ja rakkaudelle vahvistusta. Kolmannen säkeistö sanat "vor allen Dingen lieben dich
und meinen Nächsten gleich wie mich", ennen muuta rakasta Sinua ja lähimmäistäni niin kuin itseäni, lienevät syy siihen, miksi kantaatti on kirjoitettu tälle pyhälle. Päivän evankeliumi kertoo laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37). Neljäs Gloria-henkinen säkeistö on myöhempää lisää. Se on katumusvirsi, uskonvirsi ja rakkauden virsi, kiteyttää Aarni Voipio.
Kantaatin mieleenpainuvin osa on kolmannen osan alttoaaria Wie furchtsam wankten meine Schritte, jota leimaa luottamus, vaikka laulajan hoippuukin peloissaan synnin taakan alla. Upeaa musiikkia!
Vuoden 1725 kantaatti tälle pyhälle on Ihr, die ihr euch von Christo nennet BWV 164 on kirjoitettu Salomo Franckin (1715) tekstiin. Kuukautta aiemmin Bach teki kantaatin BWV 168 toiseen Franckin tekstiin.
Kuusiosainen kantaatti käynnistyy tenoriaarialla. Soittimia on kantaatissa niukalti ja ilmapiiri on kamarimusiikillinen, kuten toki sopiikin, kun puhutaan niin herkästä aiheesta kuin rakkaus.
Päätösnumerona kuullaan Elizabeth Crucigerin (1524) viimeinen säkeistö virrestä Herr Christ, der einig Gotts Sohn. Tästä ensimmäisestä luterilaisesta naisen kirjoittamasta virrestä (joka on meidän kirjassa numerona 256 ja josta Bach on tehnyt tunnetun koraalityöstelmän) puhumme varmastikin lisää joidenkin viikkojen kuluttua kantaatin BWV 96 yhteydessä.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kauan sitten pidin yleisen musiikkitiedon kursseja lapsille Jämsän kristillisellä kansanopistolla. Soitin heille silloin tällöin Heinrich Schützin (1585-1672) motettia Lobe den Herren meine Seele. Tämän taivaallisen kaksoiskuoroteoksen teksti on Psalmista 103, jonka toinen jae kuuluu seuraavasti vuoden 1776 raamatunkäännöksen jälkeen: "Kiitä Herraa, sieluni, ja älä unohda, mitä hyvää hän minulle tehnyt on".
Tällä tekstipätkällä alkaa Bachin kantaatti Lobe den Herrn, meine Seele BWV 69a, joka valmistui 1723, mutta jota Bach sen jälkeen pariin kertaan muokkasi. Vuoden 1727 paikkeilla Bach muokkasi tenoriaariasta Meine Seele, auf, erzähle (kolmas osa) alttoaarian, ja myöhäisimpinä vuosinaan hän tuunasi kantaatista samannimisen juhlakantaatin BWV 69, joka esitettiin juhlajumalanpalveluksessa uuden kaupunginvaltuuston avatessa kautensa 1748.
Ehkä tämän kantaatin kiinnostavin osa on bassoaaria Mein Erlöser und Erhalter. Kaksijakoinen teksti liikkuu kärsimys/ilo-akselilla. Elättäjäni ja vapahtajani, "seiso vierelläni ristissä ja kärsimyksessä, jotta suuni laulaa ilolla: Jumala on tehnyt kaiken hyvin!"
Loppukoraali Was Gott tut, das ist wohlgetan on tuttu meikäläisestä virsikirjasta. Virren 387 tarina on kiinnostava: kanttori Severus Gastorius (1646-1682) sairastui ja pyysi ystävältään Samuel Rodigastilta (1649-1708) laulua, joka voisi rohkaista häntä hänen hädässään. Rodigast kirjoitti ainoan virtensä ja Gastorius teki siihen sävelmän ja määräsi, että laulu tulee laulaa hänen hautajaisissaan. Mutta Gastorius paranikin taudista ja antoi kuoronsa siitä lähtien laulaa laulua viikoittain. Suomalaisen virsikirjan sanat on pantu Benjamin Schmockin (1720) nimiin, mutta Tauno Väinölä sanoo kirjassaan Virsikirjamme virret Schmockin virttä Rodigastin virren jatkoksi.
Kantaatti Lobe den Herren, den mächtigen König der Erden BWV 137 perustuu pelkästään samannimisen Joachim Neanderin (1680) koraalin tekstiin. Koraali löytyy virsikirjasta numerona 329 osastosta Kiitos ja ylistys. Voisi luulla, että se olisi vuoden 1724 koraalikantaattivuosikertaa, mutta Alfred Dürr arvelee sen olevan vasta seuraavalta syksyltä.
Ensimmäinen osa kuoroineen, kolmine trumpetteineen ja patarumpuineen on parasta juhlabarokkia. Kiitä Herraa, mahtavaa kunnian kuningasta. Toinen osa on keinuva aaria altolle ja sooloviululle, jossa virren säkeiden väleissä kuullaan ritornello. Tästä elämäniloisesta aariasta Bach muokkasi myöhemmin Schübler-koraalin BWV 650.
Kolmannessa osassa puhutaan terveydestä ja siitä, kuinka monissa vastoinkäymisissä Herra on levittänyt siipensä yllesi. Mollisävellajilla ja kahdella oboella Bach luo sopraanon ja basson duettoon empaattisen perusvireen. Seuraava osa on tenoriaaria, jossa trumpetti soittaa virren melodiaa taustalla. Viimeinen osa on neliääninen koraali, jota juhlistavat trumpetit ja patarummut.
Tykkään muuten noin ylimalkaan aika tavalla Netherlands Bach Societyn tuotannosta.
Kolmas tämän päivän kantaateista on Geist und Seele wird verwirret BWV 35, joka on syyskuulta 1726. Se alkaa concerto-osalla, joka on cembalokonserton BWV 1059 ensimmäinen osa, ja joka todennäköisesti on sävelletty Köthenissä, missä Bach oli töissä ennen siirtymistään Leipzigiin. Siciliano-rytmissä keinuvaa toista osaa jotkut pitävät konserton hitaana osana, ja toisen puoliskon avaava sinfonia olisi vastaavasti konserton finaali.
