Bach ja parodia

"Parodia eli ivamukaelma on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleisön tunteman) teoksen jäljitelmä (myös pienet viittaukset kohteeseen riittävät)", sanoo Wikipedia, eikä taaskaan tiedä ihan kaikkea.

Jos Bachin tuotannosta pitäisi etsiä teos, jossa riemu on puhtainta, etsiytyisin Jouluoratorion äärelle. Laittaisin levylautaselle mielellään alkuperäisinstrumentein esitetyn version alkukuorosta ja kääntäisin volyymin niin suurelle, että kahden oven takaakin voisi selvästi erottaa patarumpujen lyönnit ja trumpettien nousevat murtosoinnut.

Elikkä tällä keinoin tosiaan:

Mitä mitä! Musiikki on takuulla Jouluoratorion avauksesta, mutta kuoro laulaakin jotain ihan muuta!

Tönet, ihr Pauken! Erschallet, Trompeten!
Klingende Saiten, erfüllet die Luft!
Singet itzt Lieder, ihr muntren Poeten,
Königin lebe! wird fröhlich geruft. 
Königin lebe! dies wünschet der Sachse,
Königin lebe und blühe und wachse!

Soikaa, rummut! Raikukaa, trumpetit!
Helisevät jouset, täyttäkää ilma!
Laulakaa nyt, te hilpeät runoilijat,
Eläköön kuningatar! kaikukoon iloisesti.
Eläköön kuningatar! toivottaa koko Saksi,
Eläköön kuningatar, kukoistakoon ja menestyköön!
[suom. TL]

Bach sävelsi kantaatin Tönet, ihr Pauken BWV 214 Saksin vaaliruhtinattaren ja Puolan kuningattaren Maria Josephan 34-vuotissynttäreille 8.12.1733. Ei ollut näiden juhlien onnistuminen ainakaan musiikista kiinni.

Tässä Kuningatar-kantaatissa eri jumalattaret kilvan ylistävät Maria Josephaa. Vuotta myöhemmin Leipzigin kirkkoihin tarvittiin joulumusiikkia ja Bach teetätti maalliseen kantaattiin kirkolliset sanat (aika kesyt mielestäni, mutta Bachin musiikin taso ei koskaan riipu siitä, onko teksti hyvä vai ei).

Jauchzet, frohlocket, auf, preiset die Tage,
Rühmet, was heute der Höchste getan!
Lasset das Zagen, verbannet die Klage,
Stimmet voll Jauchzen und Fröhlichkeit an!
Dienet dem Höchsten mit herrlichen Chören,
Laßt uns den Namen des Herrschers verehren! 

Riemuitkaa ja iloitkaa, nouskaa kiittämään näitä päiviä, 
ylistäkää Korkeimman tekoja!
Jättäkää pelko, kieltäkää valitus,
virittäkää täysi riemu ja ilo!
Palvelkaa Korkeinta ihanin kuoroin,
palvokaamme Herran nimeä!
[suom. TL]

Otetaan olemassa oleva musiikki ja tehdään siihen uudet sanat - sitä on parodia. Ja kyllähän se Wikipediasta löytyy, suotta morkkasin!

Aiemmassa postauksessani väitin, että Bach lähtee liikkeelle tekstistä, ja musiikki tulee vasta sen jälkeen. Miten parodiatekniikka suhteutuu tähän väittämään?

Tarjoan tällaista selitystä. Säveltäjä perehtyy tekstiin ja löytää sieltä tietyn tunnelman, luonteen, karaktäärin. Hän valitsee muotorakenteen, sävellajin, rytmin, tempon, soitinnuksen ja ylipäänsä musiikin karaktäärin, joka tukee, syventää ja kommentoi tekstiä. Jos karaktääri on esimerkiksi puhdas riemu, musiikki toimii yhtä hyvin, juhlittiinpa maallista kuningatarta tai taivaallista Kuningasta. Sitä paitsi maallinen ja taivaallinen valta eivät olleet etäällä toisistaan, sillä maallinen valta tuli ylhäältä; kuningatar oli kuningatar Jumalan armosta.

Jouluoratorio BWV 248 on kuuden kantaatin kokoelma, josta seuraavassa kolme ensimmäistä. Montako Kuningatar-kantaatista lainattua osaa löydät?

Topi Linjama

Jesus bleibet meine Freude

Jos seuraisimme leipzigilaista 1720-luvun kirkkojärjestystä, niin adventin aikana ei sen paastoluonteesta johtuen soitettaisi kantaatteja. Paastoaminen ja nautinnon siirtäminen juhlaa edeltävästä ajasta itse juhlaan on kaikin puolin kannatettava asia, mutta musiikin kuuntelua en jumalana tai kirkkona rajoittaisi, sillä hyvä musiikki kiistatta vie ihmisen lähemmäksi ainakin ensin mainittua.

Bach sävelsi Weimarin vuosinaan adventtikantaatin, jonka osia hän käytti myöhemmin Leipzigissa Marian ja Elisabethin kohtaamisen muistolle pyhitetyn päivän musiikkina. Tietääkö joku, mikä on tuon pyhän suomenkielinen nimi?

Kantaatti Herz und Mund und Tat und Leben BWV 147 alkaa juhlallisesti kuorolla ja trumpeteilla.

Kantaatin molemmat osat päättyvät Martin Jahnin (n. 1620- n. 1682) kirjoittamaan koraaliin Jesu, meiner Seelen Wonne. Jos minulta kysytään, niin kantaatin päättävässä koraalin 16. säkeistössä on sellaista rauhaa ja poutapäivän iloa, jota harvoin tapaa Bachin teoksissa. 

Jesus bleibet meine Freude,
Meines Herzens Trost und Saft,
Jesus wehret allem Leide,
Er ist meines Lebens Kraft,
Meiner Augen Lust und Sonne,
Meiner Seele Schatz und Wonne;
Darum laß ich Jesum nicht
Aus dem Herzen und Gesicht.

Jeesus pysyy ilonani,
sydämeni palsami ja mahla.
Jeesus torjuu kaikki vaivat,
hän on minun elämäni voima,
silmieni ilo ja aurinko,
sieluni aarre ja onni.
Siksi en päästä Jeesusta
sydämestäni enkä silmistäni.
[suom. TL]

Koraali alkaa kohdasta 25'35''.

Sävelmä löytyy evankelisluterilaisen kirkon virsikirjasta parilla eri sanoilla. Tauno Väinölä kertoo virrestä täällä.

Tästä koraalista lienee tehty enemmän sovituksia kuin mistään muusta Bachin kipaleesta. Pianistina tykkään, että Myra Hessin pianosovitus on se ainoa oikea sovitus, ja että esityksistä ikonisin on romanialaisen Dinu Lipattin esitys kesäkuulta 1950. Hodgkinin tautiin vain 33-vuotiaana kuollut Lipatti levytti koraalin puoli vuotta ennen kuolemaansa.

Tämä on teologiaa:

Topi Linjama

Unen veli

Mua pelottaa että mä kuolen,
vaikertaa tyttö sängyssä.

Isä silittää poskea:
kuolema on kuin uni

ja kuoro laulaa
hiljaa, hitaasti
"Komm, o Tod, du Schlafes Bruder"

vasta herätessä tietää
että on nukkunut:
jos herää,
kaikki on hyvin;
jos ei herää,
ei tiedä että on nukahtanut.

Tyttö kääriytyy peittoon,
hymyilee varovaisesti

airo herpoaa soutajan kädestä - 
pursi on saapunut
poukamaan

Nukkumaanmenohetki (ja vanhempana onnistumisen hetki, joita ei koskaan ole liikaa) tiivistyi ja etääntyi takavuosina runoksi. Oma roolinsa tässä tunnelmapalassa oli Bachin sovittamalla koraalilla, jonka sanat on kirjoittanut Johann Franck (1618-77) Brandenburgin itäkolkassa kohta 30-vuotisen sodan jälkeen. Franck kuvailee kuolemaa "unen veljeksi". Koraali päättää kantaatin Ich will den Kreuzstab gerne tragen BWV 56, josta oli puhetta edellisessä merkinnässä.

Komm, o Tod, du Schlafes Bruder,
Komm und führe mich nur fort;
Löse meines Schiffleins Ruder,
Bringe mich an sichern Port!
Es mag, wer da will, dich scheuen,
Du kannst mich vielmehr erfreuen;
Denn durch dich komm ich herein
Zu dem schönsten Jesulein.
("Du, o schönes Weltgebäude," 6. säkeistö)

Tule, oi kuolema, unen veli,
tule ja johdata minut pois.
Vapauta purteni peräsin,
vie minut varmaan satamaan!
Karttakoon sinua, kuka tahtoo -
minua ilahdutat suuresti,
sillä sinun kauttasi pääsen
suloisen Jeesuksen luo.
[suom. TL]

Tässä Philippe Herreweghen johtama selkeäpiirteinen ja konstailematon tulkinta:

Bachin (ajan) ajattelussa kuolema ja uni ovat niin lähellä toisiaan, ettei aina ole selvää, kummasta puhutaan. Näiden sukulaisuus näkyy meilläkin: sanomme, että joku "nukkuu pois" etenkin silloin, kun kuolema vie nukkuvan ihmisen "varmaan satamaan".

Kun ristiltä nostettu Jeesus kannetaan hautaan, onko hän kuollut vai nukkuuko hän? Ehkä Bachin tulkintaa kuvastaa se, että hän valitsee sekä Johannes- että Matteus-passion loppukuoron sävellajiksi c-mollin (joka on myös tuon ^ koraalin sävellaji), jolla hän usein viittaa nukkumiseen. Bach antaa haudan äärellä itkevien huutaa "ruht wohl" ja "ruhe sanfte". Sen lisäksi hän tuntuu sävellajivalinnallaan sanovan: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu."

Kuoroille vinkki: Jämsän kristillisen kansanopiston kuoro levytti 90-luvulla tämän koraalin meillä tutun virren "Matkamiehen mieli palaa" (VK 621) sanoin. Toimii erinomaisesti. Oletan, että tämä versio on Tiina Vuorenmaan johtaman kuoron levyttämä, vaikkei Tubessa mitään esittäjätietoja olekaan:

Topi Linjama

Ensin teksti, sitten musiikki

Nykykuulija lähestyy myös Bachin hengellisiä vokaaliteoksia musiikin itsensä kautta. Otetaan vaikka usein esitetty kantaatti Ich will den Kreuzstab gerne tragen BWV 56: aivan fantastista musiikkia an sich.

Bachin lähtökohtina olivat kuitenkin kantaatin teksti ja jumalanpalvelus, johon kantaatti sävellettiin. Säveltäjän tehtävä ei ollut tehdä kuolematonta musiikkia, vaan kirkastaa kirkon sanomaa musiikin keinoin.

Bachin libretistit eivät olleet mitään maailmankuuluja runoniekkoja, vaan pikemminkin maakunnallisen kirjoittajayhdistyksen aktiiveja tai teologeja, kuten Christoph Birkmann, jonka kynästä tämän kantaatin tekstit ovat loppukoraalia lukuunottamatta.

Otetaan lähilukuun kantaatin toinen osa, resitatiivi, ja spekuloidaan, miten Bach on syventänyt tekstin sisältöä. Dietrich Fischer-Dieskau & Karl Richter 1965, bitte schön:

Mein Wandel auf der Welt
Ist einer Schiffahrt gleich:
Betrübnis, Kreuz und Not
Sind Wellen, welche mich bedecken
Und auf den Tod
Mich täglich schrecken;
Mein Anker aber, der mich hält,
Ist die Barmherzigkeit,
Womit mein Gott mich oft erfreut.
Der rufet so zu mir:
Ich bin bei dir,
Ich will dich nicht verlassen noch versäumen!
Und wenn das wütenvolle Schäumen
Sein Ende hat,
So tret ich aus dem Schiff in meine Stadt,
Die ist das Himmelreich,
Wohin ich mit den Frommen
Aus vielem Trübsal werde kommen.

Vaellukseni maailmassa
on laivamatkan kaltainen:
suru, kärsimys ja hätä
ovat aaltoja, jotka lyövät ylitseni
ja kuolema
kauhistaa minua päivittäin.
Mutta ankkurini, joka pitää,
on armo,
jolla Jumala minua usein ilahduttaa.
Hän huutaa minulle:
minä olen sinun kanssasi,
en hylkää enkä laiminlyö sinua!
Ja kun nämä raivoisat vaahtopäät
saavat loppunsa,
astun laivasta kaupunkiini,
joka on taivaan valtakunta,
johon pyhien kanssa
pääsen vaivoista.
[suom. TL]

Resitatiivissa ei ole montaa liikkuvaa osaa: bassosolisti, sello ja basso continuo (urut & matala jousisoitin).

Resitatiivin matkallaololuonteen rakentaa toisaalta sello, joka soittaa aaltokuviota aina siihen saakka, kunnes astutaan laivasta kaupunkiin, toisaalta basso continuo, joka toistaa säestyssäveliä ikään kuin oltaisiin kävelemässä kiireisin askelin (wandeln, harhailla, vaeltaa).

Tämä kantaatti on kirjoitettu 1726, johon mennessä Bach oli kirjoittanut suurimman osan kantaateistaan, joista 209 on säilynyt ja joita arvellaan olleen yhteensä noin 350. Erehtymättömällä varmuudella maalaa Bach tekstiä: sana Wellen, aallot, näyttää nuottikuvassa murtuvalta aallolta, sanalle Tod, kuolema, on kirjoitettu yllättävä alennusmerkki ja napolilainen sointu, ja Anker, ankkuri, putoaa kvintin verran alas. Kun Jumala puhuu (ylhäältä) minulle (tänne alas), myös laululinja laskeutuu ylhäältä alas.

Viimeisessä fraasissa mainittuja vaivoja Bach kuvaa siirtymällä g-mollista B-duuriin (jossa resitatiivia seuraava aaria kulkee) täysin yllättäen Ces-duurin sekstisoinnun kautta. Kun kuvataan matkan vaivoja, kuulijaa ei kuljeteta sävellajista toiseen helpointa reittiä.

Seuraavassa aariassa iloitaan, kun kulkija on vihdoin päässyt taakastaan. Kantaatin päättävä koraali Komm, O Tod, du Schlafes Bruder vaatii oman merkintänsä.

Tässä koko kantaatti, Peter Kooy & Philippe Herreweghe 1991, graag gedaan:

Topi Linjama

Harmoninen jännite äärimmillään

Tuntuuko sinusta siltä, että Bachin teokset on ladattu merkityksillä ja että Bachilla on paljon sanottavaa? Oletko sitä mieltä, että esimerkiksi aikalaissäveltäjät Vivaldi ja Händel - niin mainiota säveltäjiä kuin molemmat ovatkin - jäävät silti alemmalle portaalle tikapuilla, jotka johtavat musiikilliseen taivaaseen?

Minusta on tuntunut tuolta poikasesta lähtien. Kuitenkaan edes intensiiviset musiikkianalyysin opinnot Jyväskylän musiikkitieteen laitoksella lehtori Riitta Raution johdolla eivät auttaneet sanoittamaan sitä, miksi Bachin musiikki tuntuu kantavan merkityksiä.

Mitkä tekijät tähän intuitioon ja tunteeseen vaikuttavat? Millaisia asioita on löydettävissä musiikista itsestään?

Laajoja kysymyksiä, joihin en ajanpuutteen vuoksi tänään tule tyhjentävästi vastaamaan. Mutta yhden asian nostan esille, ja havainnollistan sitä Matteus-passion dramaattisella kuorokohtauksella.

Passion ensimmäisen osan lopulla Jeesus on vangittu. Opetuslapset huutavat hätiin niin taivasta kuin helvettiä:

Sind Blitze, sind Donner in Wolken verschwunden?

Eröffne den feurigen Abgrund, o Hölle,
zertrümmre, verderbe, verschlinge, zerschelle
mit plötzlicher Wut den falschen Verräter, das mördrische Blut!

Ovatko salamat ja ukkonen kadonneet pilviin?

Avaa tulinen nielusi, Helvetti,
hajota, tuhoa, nielaise, murskaa
petturin ja kavaltajan murhanhimoinen ruumis ja veri.
[teksti: Picander, suomennos: Erkki Pullinen]

Ensimmäiset 35 sekuntia jouset kieppuvat kiivaasti bassossa, kun kuoron murtosoinnut salamoivat ylemmissä rekistereissä. Sitten kaikki hiljenevät pariksi sekunniksi ikään kuin todetakseen, että perhana, ylhäältä ei apuja tule!

Kun kuoro laulaa helvetin tulisesta nielusta, musiikkitieteilijä puhuu kylmän viileästi välidominanttiketjusta. Se tarkoittaa sitä, että purkautumista vaativat septimisoinnut seuraavat toisiaan: F#7 -> H7 -> E7 -> A7. Uskon, että tämän harmonisen jännitteen kuulee ilman minkäänlaisia musiikinteorian opintoja. Kauhistunut kuulija tajuaa, että vain epätoivo voittaa opetuslasten pelon.

Tämä pätkä tuo mieleen Claudio Monteverdin (1567-1643) käyttämän käsitteen stile concitato ("kiihtynyt tyyli"). Tälle tyylille tunnusomaista ovat nopeat saman sävelen tai sävelkuvion toistot sekä jousien tremolot. Tyyliä käytetään kuvaamaan sotaisia tunnelmia ja tilanteita, sanovat Grout & Palisca kirjassaan A History of Western Music.

Harmonia on tärkein tapa luoda musiikkiin jännitettä - itse asiassa koko duuri-molli-musiikin (=tonaalisen musiikin) perustava idea on (asteikon viidennen asteen varaan rakennettu) jännite, joka puretaan teoksen lopussa. Bach vie tämän tehokeinon pitkälle: hän ei kaihda yllättäviä sävellajivaihdoksia, sävellajitunnun hämärtämistä eikä jännitteen purkamisen venyttämistä, mikäli se palvelee hänen päämääriään. Vasta Beethoven 70 vuotta myöhemmin pääsee tässä Bachin kanssa samalle tasolle.

Topi Linjama

Makkaraa, viiniä ja vaaleaa leipää

Kanttori Martin Heinrich Fuhrmann moitti 1729 niitä saksalaissäveltäjiä, jotka "voitelevat kirkkomusiikin italialaisen oopperan sulatejuustolla". Tällaiset teokset hän rinnasti "sianlihapaistiin" tai "italialaisiin cervelas-makkaroihin", jotka on valmistettu pilaantuneesta aasin- tai muulinlihasta. (John Eliot Gardinerin kirjasta Musiikkia taivaan holveissa, s. 287-288)

Ihanhan tässä nälkä tulee, kun tällaista lukee!

Tukeva sulatejuustokuorrutus on mielestäni tässä neljälle kosketinsoittimelle sävelletyssä rautalankakonsertossa.

Kun on kyse kirkkomusiikista, ei tietenkään puhuta makkarasta, vaan leivästä ja viinistä.

En voi mitään sille, että Bachin Wohltemperierte Klavierin I vihkon avauspreludi C-duuri tuo yksinkertaisuudessaan mieleeni vaalean, vastapaistetun vuokaleivän, joka on nostettu paperipussiin Bäckerein tiskiltä. Pinnalla on seesaminsiemeniä.

Juttelin hiljattain erään äänittäjän kanssa. Hän yhdisti äänenvärit silmillä nähtäviin väreihin: ääni saattoi olla liian punainen, sininen tai keltainen. Ehkä C-duuri yhdistyy mielessäni beesinruskeaan vuokaleipään siksi, että soitin lapsena beesinvärisestä vihkosta Muzio Klementiinin appelsiineja, mandariineja ja sonatiineja, joista suunnilleen kaikki oli kirjoitettu C-duuriin.

Matteus-passion alkukuorossa vihjataan lammasruokaan (O Lamm Gottes), mutta totta puhuen alkukuoro ei saa ruokahalua heräämään. Pöydän ääreen päästään, kun sopraano laulaa ehtoollisen asettamisen jälkeen aarian Ich will dir mein Herze schenken. Selittämättömästä syystä aaria yhdistyy mielessäni valko- eikä punaviiniin.

Mezzosopraano Anne Sophie von Otter laulaa muuten jumalaisesti Bachia. Kuunnelkaa vaikkapa Erbarme dich.

Mutta joshkush Anne Shophiekin maishtelee liikaa viinapuun antia.

Leivästä puheen ollen (mun täytyy ihan just mennä tekemään välipalaa, ei auta!) pianonsoitonopettajani esitteli joskus minulle Mozartin teoksen nimeltä "musiikillinen voileipä", jossa pianisti teki voileivän-voitelemis-liikkeitä (eli glissandoja) pitkin klaviatuuria. En löydä tätä herkkupalaa netistä - sen sijaan löydän Glissando-valssin, joka saattaisi olla sama kappale. Guten Appetit!

Topi Linjama

(Työ)uupumuksen motetti

Bach kirjoitti motetin Komm, Jesu, komm Paul Thymichin tekstiin ilmeisesti vähän yli nelikymppisenä. Hautajaisiin, luin jostain levylehdestä.

Komm, Jesu, komm,
mein Leib ist müde,
die Kraft verschwindt
je mehr und mehr,
ich sehne mich nach
deinem Frieden;
der saure Weg wird
mir zu schwer! 

Saavu, Jeesus, saavu,
minun ruumiini on väsynyt,
voima katoaa katoamistaan,
kaipaan sinun rauhaasi.
Katkera tie käy
liian raskaaksi!
[käännös TL]

Tätä kirjoittaessani olen 40 v, ja väsynyt. Mietin, miksei motetti voisi puhua myös (työ)uupumuksesta.

Juuri, kun keski-ikäiselle on alkanut hahmottua, mikä on tärkeää, tavoittelemisen arvoista, kestävää ja hyvää, die Kraft verschwindt je mehr und mehr. Työn, perheen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja omien ambitioiden ristipaineessa keski-ikäisellä on vain yksi joululahjatoive: saisi olla rauhassa. Ich sehne nach deinem Frieden, der saure Weg wird mir zu schwer!

Bachin vokaalituotantoa on muuten kammattava tiheällä kammalla, jotta löytää samanlaisen sointipatsaan, jonka hän kirjoittaa sanalle Frieden. Rauhaan laskeudutaan kipeiden riitasointujen kautta. Sekunnin murto-osaksi sävellaji ja päämäärä häviävät näkymättömiin.

Jos minulta kysytään, niin Bachin tuotannossa on myös melko harvassa sellaista omakohtaisuutta, jota tässä motetissa on. Ikään kuin säveltäjä tarkastelisi motetissa lapsuuden perussurua - Johann Sebastian jäi orvoksi 9-vuotiaana - taiteilijan tutkimusvälineillä, lähietäisyydeltä, yksityisen yleistäen, mutta ilman sentimentaalisuutta ja säälittelyä.

Kiinnittäkäämme vielä huomiomme motetin alkuhetkeen: kun laulajat laulavat "komm", ensin kuuluu "k", eikö vain? Äänellisesti se vastaa varsin paljon urkupillin aluketta. Mitä on mahtanut Bach ajatella urkuja soittaessaan ja niille säveltäessään? Puhetta, jossa on vokaaleja ja konsonantteja, sanomme yhdessä Nikolaus Harnoncourtin kanssa.

Sitten on tässä motetissa vielä lyhyt tasajakoinen pätkä ja perusteellisempi jakso, joka kuulostaa pitkälti menuetilta - tanssia hautajaisissa! - ja jossa sanotaan, että "du bist der rechte Weg, die Wahrheit und das Leben" eli että sinä olet oikea Tie/tie, Totuus/totuus ja Elämä/elämä.

Iltalaulunkaltaisessa loppukoraalissa sulkeudutaan Herran käsiin ja sanotaan maailmalle hyvää yötä.

Drum schließ ich mich in deine Hände
und sage, Welt, zu guter Nacht!
Eilt gleich mein Lebenslauf zu Ende,
ist doch der Geist wohl angebracht.
Er soll bei seinem Schöpfer schweben,
weil Jesus ist und bleibt der wahre Weg zum Leben.

Topi Linjama