Bachin ensimmäinen Leipzigin virassaan esittämä (uskomattoman upea, iso) kantaatti Die Elenden sollen essen BWV 75 kuultiin ensi kerran Nikolain kirkossa 30.5.1723. Kantaatissa on kaksi symmetristä seitsenosaista puoliskoa, joista ensimmäinen esitettiin ennen saarnaa, toinen saarnan jälkeen. Tästä alkoi Bachin kunnianhimoinen hanke säveltää kantaatti jokaiselle kirkkovuoden pyhälle (niin sanottu ensimmäinen Leipzigin kantaattivuosikerta).
Ensimmäinen osa siteeraa Psalmia: "Köyhät syökööt ja tulkoot kylläisiksi, Herraa etsivät ylistäkööt häntä! Olkoon teillä voimaa ja rohkeutta iäti!" (Ps. 22:26) Evlut kirkon kirkkokalenterissa sunnuntain teema on katoavat ja katoamattomat aarteet.
Anonyymi runoilija kirjoittaa viidennen osan sopraanoaariassa, että jokaisen, joka kantaa Lasaruksen kivut kärsivällisesti, enkelit ottavat luokseen. Päivän evankeliumiteksti on Luukkaalta kohdasta, jossa puhutaan Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä (Luuk. 16:19-31). Tarina on sellainen, että rikas mies saa maan päällä mahan täyteen, mutta Lasarus makaa paiseissa portinpielessä. Kuoleman jälkeen osat vaihtuvat ja rikas mies kärsii helvetin tulessa ja Lasarus nojailee taivaassa Abrahamiin. Huh huh!
Lapsuuden seuroissa peloteltiin helvetillä sen verran, että minulta on mennyt usko kaikkiin kuolemanjälkeistä helvettiä koskeviin tarinoihin. Sori siitä, evankelista.
Päivän epistolateksti (1. Joh. 6:16-21) muuten servaa kivasti pelottelijat: "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."
Ensimmäinen puolisko päättyy Samuel Rodigastin (1675) koraalin Was Gott tut, das ist wohlgetan seitsemänteen säkeistöön, jossa laulaja kehottaa itseään kohtaamaan maalliset kärsimykset pelotta. Toisen puoliskon lopussa on saman koraalin neljästoista säkeistö. Entisaikaan on ollut malttia veisata.
Bassoresitatiivissa (osa 11) on kiinnostava teologinen yksityiskohta: laulajan mukaan se, joka kieltää itsensä ja antaa Jumalan rakkauden tehdä hänessä työtä, kadottaa maailman, mutta löytää itsensä ja Jumalan. Tästä niin samaa mieltä.
Tässä kantaatissa on tuoreutta ja uskoa parempaan maailmaan.
Mittava on myös vuoden 1724 kantaatti O Ewigkeit, du Donnerwort BWV 20, joka aloittaa Bachin koraalikantaattien vuosikerran. Alkukuoro, ranskalaisen alkusoiton muotoon rakennettu koraalifantasia, ei siis aloita pelkästään tätä kantaattia tai kirkkovuoden toista puoliskoa, vaan sitä säveltäessään Bachin mielessä on ollut kenties melko pitkällekin mietitty koraalikantaattien sarja. Tromba di tirarsi - suomeksi kai liukutrumpetti: siinä on pasuunankaltainen vetomekanismi - vahvistaa sopraanojen cantus firmusta.
Edellisen kantaatin alttoaariassa sanottiin, että Jeesus tekee minusta hengellisesti rikkaan (Jesus macht mich geistlich reich, osa 10). Tässä kantaatissa altto kehottaa pelastamaan sielun ja välttämään Saatanan orjuutta (aaria O Mensch, errette deine Seele, osa kuusi).
Kantaatin toinen puolisko alkaa tuomiopäivän signaalilla ja varoituksella, ettei koskaan tiedä, milloin kuolema tulee. Alton ja tenorin duetto O Menschenkind kuvailee aika värikkäästikin helvetin kauhuja (Wo Heulen und Zähnklappen sein, missä on ulvontaa ja hampaidenkiristelyä) ja vetoaa kuulijaan, jotta tämä välttäisi syntiä.
Vuoden 1726 kirkkovuoden toinen puolisko alkoi kantaatilla Brich dem Hungrigen dein Brot BWV 39. Kantaatti alkaa väkevällä vanhan testamentin tekstillä: "Murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi." (Jes. 58:7-8)
Alkukuorossa on harvinaisen syvää empatiaa ja toisen osaan asettumisen tuntua. Tauoilla erotetut kuviot voisivat viitata leivän murtamiseen. Sanalle Elend, kurjuus, Bach kirjoittaa kromaattisesti laskevan melisman. Sana führe, johtaa, on pitkä melisma. Nokkahuilut tuovat haurauden tuntua.
Seitsenosaisen kantaatin keskimmäinen osa on resitatiivi, jossa vox Christi laulaa palan heprealaiskirjeestä: "Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen." (Hepr. 13:16) Loppukuorossa puhutaan samoista katoamattomien aarteiden piiriin kuuluvista asioista.
Tätä erityisen puhuttelevaa ja yhä ajankohtaisempaa kantaattia kutsuttiin pakolaiskantaatiksi tiettävästi jo vuoden 1732 "pakolaiskriisin" aikana. Edellisenä vuonna 20 000 protestanttia joutui lähtemään katolisesta Salzburgista. Preussin keisari Friedrich Wilhelm I toivotti heidät avosylin vastaan asuttamaan ruton tyhjentämää Itä-Preussia. Kirjoitin tästä kantaatista viime lokakuussa, jolloin valkoposkihanhet muuttivat puutarhapalstani yli etelään.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
