"Heitetään arpaa, kuka sen saa"

Yksi Johannes-passion kiinnostavimpia kohtia on mielestäni episodi ristin juurella.

Evankelista Johannes (Joh. 19:23-25) kertoo, kuinka ristiinnaulittuja vartioivat sotilaat ottivat näiden vaatteet ja jakoivat ne neljään niin että kukin sotilas sai osansa. Jeesuksen ihokas oli saumaton, joten siitä sotilaat päättivät heittää arpaa. Johannes sanoo, että näin kävi toteen tämä kirjoitus: "He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa." (Ps. 22:19)

Johannes viittaa useassa kohdassa kirjoituksiin ja niiden täyttymiseen. Tunnetuin näistä on Jeesuksen "se on täytetty", jota Bach tarkastelee alttoaarian Es ist vollbracht verran. Kaikkiin profeetallisiin kohtiin Bach ei suinkaan tartu. Bach ohittaa hyvin lyhyesti vaikkapa kohdan, jossa Jeesus ristillä sanoo, että hänellä on jano.

Mutta sotilaiden arvanheitolle Bach antaa aikaa noin puolitoista minuuttia.

Roomalaiset sotilaat pelasivat mahdollisesti noppapeliä nimeltä tali, joka tunnetaan englanniksi nimellä knucklebones. Noppina voitiin käyttää esimerkiksi lampaan kanta- eli telaluita. Niitä oli helposti saatavilla ja ne olivat aika tavalla kuution muotoisia.

Peliä pelataan maassa istuen. Toinen käsi pidetään selän takana ja toisella heitetään nopat maahan. Kauimmaksi jäänyt otetaan käteen, heitetään se ilmaan, kaapataan nopeasti maasta mahdollisimman monta noppaa kouraan ja otetaan ilmasta putoava noppa samalla kädellä vielä kiinni.

Bachin mielessä on ehkä saattanut olla jokin toinen peli, mutta (noppa)peliltä kohtaus kovasti kuulostaa. Kuorokohtaus on neliääninen - sotilaitahan oli neljä - ja se on fuugamainen eli äänet tulevat sisään yksi toisensa perään ikään kuin sotilaat pelaisivat vuorotellen. Basso continuo soittaa nopeaa "arpakuutionpyörityskuviota". Sopraano laulaa lopussa korkean a:n - siinä kohdin voittaja kenties ratkeaa.

Banaali ja ylevä

Bach on kuin elokuvaohjaaja, joka kesken kiivaimpien juonenkäänteiden tarkentaa yllättäen kameran banaaliin ja yhdentekevään seikkaan. Jumala itse kantaa ristillä maailman syntiä, mutta sotilaita ei voisi vähempää kiinnostaa. Heillä on peli kesken.

Miksi Bach tekee näin? Mitä hän haluaa sanoa?

En tietenkään tiedä, mutta spekuloin.

Passiossa Bach eläytyy kaikkien henkilöiden, myös sotilaiden tilanteeseen. Sotilaiden näkökulmasta kolmen ristiinnaulitun vartioiminen oli kenties pitkäveteinen tehtävä. Odottaa kukkulalla, että kuolemaantuomitut kuolevat. Pelaaminen toi tehtävään vaihtelua ja auttoi ajan tappamisessa. Uhkapelit olivat Rooman armeijassa kiellettyjä, mikä saattoi tuoda peliin panoksen - siis ihokkaan - lisäksi oman jännityksensä.

Vaikka Jeesuksen lunastus ei heitä kiinnostanut, se silti kristinuskon mukaan koskee myös heitä. Jeesus kantoi maailman synnin, ei pelkästään osaa siitä. Vihjaako Bach, että myös me saatamme olla sotilaiden kaltaisia; että myös me kiinnitämme huomion viihteeseen ja ajanvietteeseen, vaikka Kristus kärsii vieressä?

Arvanheittokohtaus on arkipäiväinen (vaikka Bachin musiikki on mestarillista). Se tuo mieleen Lutherin, joka lainasi kansan renkutuksia koraalisävelmiksi. Ne olivat ihmisille tuttuja. Eikä Paholaisella ollut Lutherin mielestä omistusoikeutta hyviin sävelmiin.

Bachin Goldberg-muunnelmien viimeinen muunnelma on quodlibet, muoto, jossa yhdistetään kaksi tai useampia suosittuja sävelmiä kontrapunktiseksi kudokseksi. Toisessa renkutuksessa sanotaan, että "olen ollut niin kauan poissa luotasi, tule lähemmäs, tule lähemmäs" ja toisessa, että "kaali ja nauris ajavat minut tiehensä, mutta jos äitini laittaisi lihaa, saattaisin jäädä". Muunnelmat ovat ikääntyneen säveltäjän kynästä vuodelta 1741/42, mutta jo vuodelta 1707 tiedetään hää-quodlibet BWV 524.

Quodlibet on sävellysmuotona humoristinen ja siinä on usein arkipäiväinen ja triviaali - hienosti sanottuna banaali - vivahde. Banaali on mielestäni oikea sana kuvaamaan myös arvanheittokohtausta. Banaalius korostuu, kun tapahtumien taustana on ristillä kuoleva Jeesus. Vähän kuin pelattaisiin pokeria kirkon alttarilla.

Arvanheittokohtauksessa ollaan jalat maassa, kiinni arjen turhanpäiväisissä asioissa. Mutta Bach ei moralisoi tai sano, että se olisi huonoa tai väärin. Minulle jää kohtauksesta sellainen tunne, että Bach hyväksyy Lutherin tavoin banaalin osaksi ihmiselämää. Samat ihmiset puhuvat kaunopuheisesti Jumalasta ja nauravat pieruvitseille.

Bach lukee Fingerporin, jossa Jumala tempaisee pari olutta. Kuva: faceapp

Loppuun vielä tuo kuorokohtaus.

Topi Linjama

Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä ja tietokirjailija, jolta on ilmestynyt kaksi Bach-aiheista kirjaa, Matkaopas Matteus-passioon (2020) ja Johdatus Johannes-passioon (2023)