O Haupt voll Blut und Wunden

Assosiaatioketjun "kahvilassa oli tarjolla laskiaispullia", "pianhan sitä taas laskeudutaan paaston aikaan" ja "sitten kuunnellaan passioita" rohkaisemana ajattelin kirjoittaa muutaman sanan Matteus-passion koraaleista ja erityisesti niin sanotusta "passiokoraalista" O Haupt voll Blut und Wunden, josta kuullaan passiossa viisi säkeistöä.

Jos Martti Luther (1483-1546) keskittyi virsirunoilijana evankeliumin sanoman saattamiseen kaiken kansan tietoisuuteen, Paul Gerhardtin (1607-76) virret ilmaisevat laulajan omaa uskoa, tunteita ja kokemuksia. Luther laulaa me-muodossa kirkon nimissä, Gerhardt kertoo minä-muodossa uskovan omakohtaisista tunnoista. Bachille molemmat näkökannat ovat tärkeitä, mutta ainakin (Matteus-passion) tekstin tasolla jälkimmäinen korostuu.

Gerhardtin tyylistä saa käsitystä vaikkapa virren O Haupt voll Blut und Wunden viidennestä säkeistöstä, joka kuullaan passion numerona 21:

Erkenne mich, mein Hüter,
mein Hirte, nimm mich an!
Von dir, Quell' aller Güter,
ist mir viel Gut's getan.
Dein Mund hat mich gelabet
mit Milch und süßer Kost,
dein Geist hat mich begabet
mit mancher Himmelslust.

Tunnethan sinä minut, Paimeneni,
ota minut luoksesi,
sillä sinä, kaiken hyvän lähde,
olet tehnyt minulle paljon hyvää.
Sinun suusi on vuodattanut päälleni
maitoa ja hunajaa,
henkesi on antanut minulle
paljon taivaallista riemua.
[suom. Erkki Pullinen]

Kärsimysvirren sävelmä on alun alkaen Hans Leo Haßlerin (1564–1612) rakkauslaulu Mein G'müt ist mir verwirret, jonka viiden säkeistön ensimmäisistä kirjaimista muodostuu sana MARIA. Tätä tekniikkaa on käytetty jo Psalmeissa ja sitä kutsutaan nimellä akrostikon.

Gerhardtin toisen tähän sävelmään kirjoittaman virren Befiehl du deine Wege - jonka ensimmäinen säkeistö kuullaan Matteus-passion numerona 53 ja joka löytyy virsikirjasta numerona 379 - säkeistöjen ensimmäisistä sanoista muodostuu Psalmin 37 jae viisi: "Befiehl dem Herrn deine Wege und hoffe auf ihn; er wird's wohl machen". Uusin raamatunkäännös sanoo saman näin: "Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!"

Haßlerin sävelmä on innoittanut Bachin ohella monia säveltäjiä. Romantiikan ajan säveltäjistä muun muassa Mendelssohn ja Brahms istuivat tämän virren kanssa urkujen ääreen. Barokkisäveltäjistä esimerkiksi Pachelbel, jota hieman nonchaleerasin edellisessä postauksessa, on laatinut koraalista kelpo urkupartitan. Myös Bachin serkku Johann Gottfried Walther (1684-1748) on tehnyt siitä trioleissa liikkuvan urkualkusoiton:

Matteus-passiossa koraalimelodia kuullaan kaikkiaan viidesti. Siinä missä Jeesukselta otetaan passion edetessä ystävät, vaatteet, kunnia ja henki, riisuu Bach passiokoraalilta etumerkit: cis-molli (passion numero 21; neljä ylennystä), c-molli (23; kolme alennusta), h-molli (53; kaksi ylennystä), d-molli (63; yksi alennus) ja a-molli (72; ei ylennyksiä eikä alennuksia).

Topi Linjama

Chaconne pitää otteessaan

Oletko huomannut, että korva etsii kaikesta musiikista sellaisia lainalaisuuksia kuin toistuvia rytmikuvioita tai melodianpätkiä? Jos iskutus on epäsäännöllinen ja melodista materiaaliakin on niukanlaisesti, musiikkia voi olla vaikea seurata, kuten voi käydä vaikkapa kuunnellessa ensimmäistä kertaa Stravinskyn Kevätuhrin finaalia.

Toistuva elementti voi olla myös harmonia. Tällaisia ovat vaikkapa folia, Pachelbelin Kaanon, blueskaavat, ja mikseivät myös passacaglia ja chaconne, vaikka niissä toistuvana elementtinä voi pitää myös melodiaa.

Maailman tunnetuin, paras ja ehkä ainoakin chaconne on tietenkin Bachin d-molli-sooloviulupartitan BWV 1004 finaali. Siinä neljän tahdin sointukulku toistuu noin 64 kertaa. Sooloviululla Chaconne kuulostaa tältä:

Biisistä löytyy Youtubesta sovitukset ainakin kitaralle, harpulle, marimballe, saksofoniyhtyeelle, sellolle, uruille sekä orkesterille. Ja tietenkin pianolle useampiakin sovituksia, joista Mr. Bach-Busonin tekemä on ainoa oikea (linkki teokseen alempana).

Joinakin vaikeina elämänaikoina kuuntelin Bach-Busonin Chaconnea kuulokkeista kerta toisensa jälkeen, ja ammensin siitä lohtua. Nyt katselen teosta hieman etäämpää ja mietin, mikä teoksesta tekee niin poikkeuksellisen.

Säveltäjälle chaconne muotona asettaa tiukat reunaehdot: neljän tahdin sointukierrosta aletaan rakentamaan. Luulen kuitenkin, että juuri muodon vaativuus motivoi Bachia pistämään peliin kaiken osaamisensa ja luomaan täysin nerokkaan teoksen.

Kuulijan näkökulmasta Chaconnessa on useita elementtejä, jotka toistuvat koko teoksen läpi: neljän tahdin sointukierto, 3/4-tahtilaji, jonka toinen tahdinosa on painokkain. Teos on kyllin pitkä, jotta kuulija pääsee sisälle toistuvan muodon luomaan transsimaiseen tilaan. Samantapaista ideaa on jäätävän pitkissä virsissä. Chaconnea voi verrata vaikkapa kantaatin Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen toiseen osaan, jossa sointukierto toistuu vain 12 kertaa (ja josta Bach myöhemmin muokkasi h-molli-messun Crucifixus-osan) ja jossa vastaavaa vaikutusta ei synny.

Toisaalta Chaconnessa tapahtuu koko ajan riittävän paljon, jotta se pitää kuulijaa otteessaan. Foliat ja Kaanonit ovat yksinkertaisesti liian tylsiä, jotta ne jaksaisivat pitää kuulijan otteessaan. Vain Bachin Passacaglia ja fuuga uruille pääsee mielestäni edes lähelle Chaconnen ulottuvuuksia.

Mutta annetaan mestareiden puhua. Mihail Pletnjov soittaa Chaconnen niin hyvin, että "en itsekään pystyisi parempaan", kuten muuan musiikinkuluttaja-sukulainen saattaisi leukailla. Tulee sellainen olo, että Bach (ja Mr. Bach-Busoni) olisi ottanut yhtälön "tiukat reunaehdot + kuulijan mielenkiinnon ylläpitäminen" haasteena, kokeillut, mihin saakka sitä voidaan venyttää ja ylittänyt tällä alueella aiemmat (ja tulevat?) saavutukset. Eikö teistäkin tunnu siltä, että tätä voisi kuunnella jopa yli varttitunnin?

Topi Linjama

"Mateus-passio"

Sibelius-Akatemian suomennostietokannasta löytyy kolme eri käännöstä Matteus-passiosta. Reijo Norion (ja ilmeisesti myös Hilkka Norkamon) käännös on tehty suomenkielistä esitystä silmällä pitäen, Erkki Pullisen suomennos vaikuttaa käsiohjelmaa varten tehdyltä.

Vanhinta, Heikki Klemetin 1921 kääntämää tekstiä tietokannasta ei löydy, mutta sattumalta se löytyi Itä-Suomen yliopiston kokoemista. Klemetti teki käännöksen Suomen laululle, joka on esittänyt pääsiäisen alla Matteus-passiota pian sadan vuoden ajan. Eiköhän varata heti liput kiirastorstaille!

Klemetti oli paitsi rautainen kuoromies, myös tuottelias ja monipuolinen kirjoittaja. Tällä tallenteella mieskuoro Finlandia esittää Klemetin johtamana hänen sanoittamansa laulun Oi kallis Suomenmaa. Säveltäjäsetäni Jouko Linjama asui (luutavasti 50-luvulla) Klemetin lesken Armi Klemetin asunnossa ja toimitti tämän kanssa 1966 kirjan Sata arvostelua ja muita musiikkikirjoituksia. Kriitikkona Klemetti niin sanoaksemme jakoi seurakuntaa.

Matteus-passion "Esteettisessä johdannossa" Heikki Klemetti kuvailee alkukuoroa seuraavin sanankääntein:

"Kohtaus on draamallisesti värikäs, vaikuttavin korostein toiseltapuolen, ja taas toisaalta kaunein, lapsekkaasti luottavaisin säepäättein. Se on laatuaan harvinainen oratorion alkusinfonia, kuorouvertyyri, joka kuin haaveellisesti liehuva soihtu luo valoaan raamatun kertomuksen niin elävästi kuvaamain tapausten sarjaan."

Täytyy tunnustaa, että en löydä alkukuorosta lapsekkaita säepäätteitä enkä haaveellisesti liehuvaa soihtua, mutta siitä olemme yksimielisiä, että passion alkukuoro on draamallisesti värikäs ja ylipäänsä teoksena harvinaislaatuinen.

Alkukuoroa Klemetti kääntelee seuraavaan tapaan:

Ah, mua neidot auttakaatte
ja itkein valittakaatte:
kuin teuras Ylkä on,
tuo nöyrä, nuhteeton!
Vuoks' synteimme
käy ristille,
kärsein, saakka kuolohon,
syyttä aivan
pilkan, vaivan.

Kuorokohtauksen Sind Blitze, jota sivusimme eräässä aiemmassa merkinnässä, käännös on rikasta suomea:

Miks' iske, miks' pauhaa ei pauanne taivaan?
Siis uumentes aueta anna, sä horna!
Maan järkkein,
yön säihkein
sun leimus
suo lyödä
ja liekkihin sen
mies langeta katala,
petollinen!

Alku- ja loppukuorojen väliin sisältyy "ihmeellinen kuvasarja elämää: heikkoutta, horjuvaisuutta, pettuutta ja mielen mataluutta...", kirjoittaa Klemetti. "Mielen mataluus" on kieltämättä osuva ilmaus monille niistä hahmoista, jotka Matteuksen evankeliumin 26-27 luvuissa seikkailevat. Ainut, jota voi kutsua sankariksi, teloitetaan häpeällisellä tavalla.

Bachin kuoltua passio jäi unohduksiin, mutta sen jälkeen, kun Mendelssohn esitti sen 1829, "on oratoriota siitämisin kaikkialla esitetty, jaloksi nautinnoksi kaikille Bachin vakavan, pettämättömiä arvoja kätkevän musiikin ystäville".

Topi Linjama

Das Wohltemperierte Klavier

"Olkoon Das Wohltemperierte Klavier jokapäiväinen leipäsi. Silloin tulet varmasti taitavaksi muusikoksi", sanoi Robert Schumann.

Bachin kahdesta 24 preludin ja fuugan kokoelmista ensimmäinen valmistui 1722, jälkimmäinen parikymmentä vuotta myöhemmin. Kohdistetaan katse ensimmäiseen vihkoon, jonka avauspreludia kuuntelimme edellisessä merkinnässä, ja tarkastellaan lyhyesti kokoelman kahta viisiäänistä fuugaa. I vihkon 24:stä fuugasta kolmiäänisiä on 11 ja neliäänisiä 10, e-molli-fuuga on kaksiääninen, cis-molli ja b-molli viisiäänisiä.

Massiivisessa cis-molli-fuugassa on kolme teemaa (=kolmoisfuuga). Ensimmäinen kolmen tahdin mittainen, pitkissä aika-arvoissa liikkuva teema esitellään alussa. Toinen, kahdeksasosanuottiteema, ajetaan sisään tahdissa 36 ja kolmas (neljäsosanuoteissa) tahdissa 49. Viimeiset 65 tahtia kolme teemaa soi pääasiassa yhtä aikaa. Fuugan retorisesti painavin kohta on nähdäkseni tahdissa 73 (ja hyvin lähellä kultaista leikkausta), jossa ensimmäinen teema alkaa bassosta.

Fuugan ensimmäisen teeman intervallit ovat täsmälleen samat, joilla kuoro huutaa Matteus-passiossa Jeesusta ristille turba-kuorossa "Laß ihn kreuzigen". Jotkut yhdistävät tämän teeman adventtikoraaliin Nun komm der Heiden Heiland, mutta omassa päässäni tämä teema yhdistyy säveltäjän myöhemmällä iällä käyttämään BACH-motiiviin sekä Bachin luterilaiseen teologiaan. Palataan tähän joku toinen kerta.

B-molli-fuuga on kovin toisenlainen. Sen teema - jälleen kolme tahtia pitkä - liikkuu yli oktaavin alueella. Tästä fuugasta tulee sellainen olo, että säveltäjä ei ole tehnyt kompromisseja äänenkuljetuksen lainalaisuuksien kanssa. Joitakin harmonisia juttuja täytyy vähän kelata, jotta korva hyväksyy ne.

Fuugan lopussa tahdeissa 67-72 on Das Wohltemperierte Klavierien komein ahtokulku: teema prässätään puolinuottien etäisyydellä viisi kertaa peräjälkeen (ykkössopraanosta alas bassoon). Jos saa arvata, niin järjestys on mennyt näin: Bachilla on ollut ensin mielessä kontrapunktinen erikoisuus (ahtokulku), jonka jälkeen hän on muotoillut teeman, jonka kanssa tällainen. Ihan millä teemalla tahansa tällainen ei onnistu.

Das Wohltemperierte Klavier on juuri nyt erityisen ajankohtainen, sillä viime vuoden Maj Lind -pianokilpailussakin soittanut Väinö Jalkanen soittaa ensimmäistä vihkoa alkuvuodesta eri puolilla Suomea, muun muassa Joensuun konservatoriolla ti 16.1. klo 19. Kaikin puolin kunnioitettava projekti!

Näin hyvin artikuloitua oli Schumannin kuvaama jokapäiväinen leipä, kun sitä mursi András Schiff BBC:n Proms-festivaalilla loppukesällä 2017:

Topi Linjama

WTK I, preludi C

Tänään kommentoimme retoorisin reunamerkinnöin Bachin Das Wohltemperierte Clavier -kokoelman ensimmäistä preludia, joka on C-duuriin kirjoitettu. Lähdemme liikkeelle ajatuksesta, että tämä musiikkiteos on lyhyt puhe, jossa esitellään ajatus, joka kylläkin on liian täsmällinen sanoin ilmaistavaksi, ja jota sitten tarkastellaan eri puolilta.

Nuotti löytyy täältä, esitystä voi seurata täältä:

Tahdit 1-4: "Tästä on siis lyhykäisyydessään kyse." Simppeli I-IV-V-I kadenssi C-duurissa.

Tahdit 5-7: "Sen lisäksi, kuten tiedätte, tähän liittyy..." Siirtyminen lähisukuiseen sävellajiin.

Tahdit 8-11: "...läheisesti toinenkin seikka." Tehdään kadenssi G-duuriin.

Tahdit 12-15: "Mutta emme tässä yhteydessä voi kuitenkaan sivuuttaa kolmatta asianhaaraa..." Siirtyminen sävellajista toiseen.

Tahdit 16-19: "...joka kuitenkaan ei suuresti vaikuta pääväittämäämme." Paluu C-duuriin.

Tahdit 20-24: "Vielä nostan esiin yhden sivujuonteen, joka ei vastusta, vaan pikemminkin täydentää kaikkea edelläsanottua."

Tahdit 24-31: "Kuten huomaamme, voidaan perustellusti olla sitä mieltä, että alussa esittelemämme asia on totta ja vaikuttaa meissä kaikissa." Dominantti-urkupiste enteilee puheen loppua, mutta urkupiste siitä muodostuu vasta, kun sitä toistetaan.

Tahdit 32-34: Rohkaisun ja kannustuksen sanoja. Toonika-urkupiste niittaa homman loppuun ja kuulija jatkaa elämäänsä voimistuneena ja pyrkien aiempaakin ponnekkaammin toteuttamaan elämässään kaikkinaisia hyveitä.

Topi Linjama

Bach ja parodia

"Parodia eli ivamukaelma on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleisön tunteman) teoksen jäljitelmä (myös pienet viittaukset kohteeseen riittävät)", sanoo Wikipedia, eikä taaskaan tiedä ihan kaikkea.

Jos Bachin tuotannosta pitäisi etsiä teos, jossa riemu on puhtainta, etsiytyisin Jouluoratorion äärelle. Laittaisin levylautaselle mielellään alkuperäisinstrumentein esitetyn version alkukuorosta ja kääntäisin volyymin niin suurelle, että kahden oven takaakin voisi selvästi erottaa patarumpujen lyönnit ja trumpettien nousevat murtosoinnut.

Elikkä tällä keinoin tosiaan:

Mitä mitä! Musiikki on takuulla Jouluoratorion avauksesta, mutta kuoro laulaakin jotain ihan muuta!

Tönet, ihr Pauken! Erschallet, Trompeten!
Klingende Saiten, erfüllet die Luft!
Singet itzt Lieder, ihr muntren Poeten,
Königin lebe! wird fröhlich geruft. 
Königin lebe! dies wünschet der Sachse,
Königin lebe und blühe und wachse!

Soikaa, rummut! Raikukaa, trumpetit!
Helisevät jouset, täyttäkää ilma!
Laulakaa nyt, te hilpeät runoilijat,
Eläköön kuningatar! kaikukoon iloisesti.
Eläköön kuningatar! toivottaa koko Saksi,
Eläköön kuningatar, kukoistakoon ja menestyköön!
[suom. TL]

Bach sävelsi kantaatin Tönet, ihr Pauken BWV 214 Saksin vaaliruhtinattaren ja Puolan kuningattaren Maria Josephan 34-vuotissynttäreille 8.12.1733. Ei ollut näiden juhlien onnistuminen ainakaan musiikista kiinni.

Tässä Kuningatar-kantaatissa eri jumalattaret kilvan ylistävät Maria Josephaa. Vuotta myöhemmin Leipzigin kirkkoihin tarvittiin joulumusiikkia ja Bach teetätti maalliseen kantaattiin kirkolliset sanat (aika kesyt mielestäni, mutta Bachin musiikin taso ei koskaan riipu siitä, onko teksti hyvä vai ei).

Jauchzet, frohlocket, auf, preiset die Tage,
Rühmet, was heute der Höchste getan!
Lasset das Zagen, verbannet die Klage,
Stimmet voll Jauchzen und Fröhlichkeit an!
Dienet dem Höchsten mit herrlichen Chören,
Laßt uns den Namen des Herrschers verehren! 

Riemuitkaa ja iloitkaa, nouskaa kiittämään näitä päiviä, 
ylistäkää Korkeimman tekoja!
Jättäkää pelko, kieltäkää valitus,
virittäkää täysi riemu ja ilo!
Palvelkaa Korkeinta ihanin kuoroin,
palvokaamme Herran nimeä!
[suom. TL]

Otetaan olemassa oleva musiikki ja tehdään siihen uudet sanat - sitä on parodia. Ja kyllähän se Wikipediasta löytyy, suotta morkkasin!

Aiemmassa postauksessani väitin, että Bach lähtee liikkeelle tekstistä, ja musiikki tulee vasta sen jälkeen. Miten parodiatekniikka suhteutuu tähän väittämään?

Tarjoan tällaista selitystä. Säveltäjä perehtyy tekstiin ja löytää sieltä tietyn tunnelman, luonteen, karaktäärin. Hän valitsee muotorakenteen, sävellajin, rytmin, tempon, soitinnuksen ja ylipäänsä musiikin karaktäärin, joka tukee, syventää ja kommentoi tekstiä. Jos karaktääri on esimerkiksi puhdas riemu, musiikki toimii yhtä hyvin, juhlittiinpa maallista kuningatarta tai taivaallista Kuningasta. Sitä paitsi maallinen ja taivaallinen valta eivät olleet etäällä toisistaan, sillä maallinen valta tuli ylhäältä; kuningatar oli kuningatar Jumalan armosta.

Jouluoratorio BWV 248 on kuuden kantaatin kokoelma, josta seuraavassa kolme ensimmäistä. Montako Kuningatar-kantaatista lainattua osaa löydät?

Topi Linjama

Jesus bleibet meine Freude

Jos seuraisimme leipzigilaista 1720-luvun kirkkojärjestystä, niin adventin aikana ei sen paastoluonteesta johtuen soitettaisi kantaatteja. Paastoaminen ja nautinnon siirtäminen juhlaa edeltävästä ajasta itse juhlaan on kaikin puolin kannatettava asia, mutta musiikin kuuntelua en jumalana tai kirkkona rajoittaisi, sillä hyvä musiikki kiistatta vie ihmisen lähemmäksi ainakin ensin mainittua.

Bach sävelsi Weimarin vuosinaan adventtikantaatin, jonka osia hän käytti myöhemmin Leipzigissa Marian ja Elisabethin kohtaamisen muistolle pyhitetyn päivän musiikkina. Tietääkö joku, mikä on tuon pyhän suomenkielinen nimi?

Kantaatti Herz und Mund und Tat und Leben BWV 147 alkaa juhlallisesti kuorolla ja trumpeteilla.

Kantaatin molemmat osat päättyvät Martin Jahnin (n. 1620- n. 1682) kirjoittamaan koraaliin Jesu, meiner Seelen Wonne. Jos minulta kysytään, niin kantaatin päättävässä koraalin 16. säkeistössä on sellaista rauhaa ja poutapäivän iloa, jota harvoin tapaa Bachin teoksissa. 

Jesus bleibet meine Freude,
Meines Herzens Trost und Saft,
Jesus wehret allem Leide,
Er ist meines Lebens Kraft,
Meiner Augen Lust und Sonne,
Meiner Seele Schatz und Wonne;
Darum laß ich Jesum nicht
Aus dem Herzen und Gesicht.

Jeesus pysyy ilonani,
sydämeni palsami ja mahla.
Jeesus torjuu kaikki vaivat,
hän on minun elämäni voima,
silmieni ilo ja aurinko,
sieluni aarre ja onni.
Siksi en päästä Jeesusta
sydämestäni enkä silmistäni.
[suom. TL]

Koraali alkaa kohdasta 25'35''.

Sävelmä löytyy evankelisluterilaisen kirkon virsikirjasta parilla eri sanoilla. Tauno Väinölä kertoo virrestä täällä.

Tästä koraalista lienee tehty enemmän sovituksia kuin mistään muusta Bachin kipaleesta. Pianistina tykkään, että Myra Hessin pianosovitus on se ainoa oikea sovitus, ja että esityksistä ikonisin on romanialaisen Dinu Lipattin esitys kesäkuulta 1950. Hodgkinin tautiin vain 33-vuotiaana kuollut Lipatti levytti koraalin puoli vuotta ennen kuolemaansa.

Tämä on teologiaa:

Topi Linjama