Bachin ensimmäinen soolokantaatti Widerstehe doch der Sünde BWV 54 on sävelletty Weimarissa aikavälillä 1711-14. Alttokantaatti on Bachin suppeimpia: siinä on vain kaksi aariaa ja niitä yhdistävä resitatiivi. Soitinrepertoaariin kuuluvat vain jouset ja basso continuo.
Avausaariassa kehotetaan vastustamaan syntiä, joka sekoittaa ja myrkyttää. Nykivä poljento tuntuu viittaavan vastustamiseen. Bach valikoi synti-teemaan rohkeita harmonioita, sillä heti alussa tarjoillaan Es-urkupisteen päälle rakennettu dominanttiseptimisointu B7 ja kolmannessa tahdissa saman urkupisteen päällä on Bm7.
Bachin sointurakennelmia sopii verrata samoilta ajoilta olevaan adventtikantaatin BWV 61 resitatiiviin Siehe, siehe, jonka tahdissa 3 urkupisteen päälle on kasattu vähennetty septimisointu, johon urkupiste ei kuulu.
Minusta näyttää siltä, että Bachin harmoniset kokeilut sijoittuvat Weimarin-Köthenin vuosiin. Harmonisten seikkailujen ääripiste voisi olla urkufantasia g-molli BWV 542, joka lienee samoilta Köthenin vuosilta, jolloin syntyi Das Wohltemperierte Klavier I. Fantasian kromatiikasta ei ole kauhean pitkä askel Chopiniin, Lisztiin ja Wagneriin.
Urkupisteellä voidaan tuoda pysyvyyttä ja tonaalista vakautta - ajatellaan vaikkapa Chopinin preludia op 28 / 15 - mutta aina sen vaikutus ei suinkaan ole rauhoittava. Esimerkiksi Vivaldin konsertossa neljälle viululle, jonka Bach sovitti neljälle cembalolle, pysytellään diskantissa dominanttiurkupisteellä, ja vaikutus on yhtä rauhoittava kuin Schubertin laulussa Erlkönig.
Evankelista Luukas kertoo, että neitsyt Marialle ilmestyi enkeli, joka ilmoitti, että Maria on saava lapsen. 25.3. oli Suomessa pyhäpäivä vuoteen 1954.
Koraalikantaattivuosikerran viimeinen kantaatti on Wie schön leuchtet der Morgenstern BWV 1 on sävelletty Marian ilmestyspäivälle 1725. Philipp Nikolain virsi assosioituu lähinnä ensimmäiseen adventtiin.
Aamutähti viittaa Jeesukseen, jota Ilmestyskirja kutsuu "kirkkaaksi aamutähdeksi" (Ilm. 22:16). Koraalin sanat pohjautuvat Psalmin 45 mystiseen häälauluun. Luterilaisesta virsikirjasta Nikolain virsi löytyy numerona 43. Kuudennessa säkeistössä juhlitaan ja siellä kaikuu musiikki. Niinpä Bach kirjoittaa kokoonpanoon kaksi käyrätorvea ja kaksi oboe da cacciaa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Millainen Bach on ars moriendin, kuolemisen taidon, opettajana? Kuolemisen taito kehittyi myöhäiskeskiajalla omaksi kirjallisuudenlajikseen, jossa neuvottiin, kuinka kuoleva on saava autuaan kuoleman. Otetaan muutama poiminta ars morendista: Kuolevalle esitettiin kysymyksiä joihin hänen tuli vastata myöntävästi (eli eräänlainen sieluntilatutkimus). Kuolevaa lohdutettiin, hänen kanssaan rukoiltiin, hänelle tarjottiin viimeinen ateria. Kirjoissa kerrottiin, kuinka kuolevan vuoteen äärellä sopi käyttäytyä. Ylipäänsä ars morendi korosti kuolinhetken merkitystä: sen perusteella voitiin sanoa yhtä ja toista ihmisen iankaikkisuusosasta.
Luther käänsi fokuksen vanhurskauttamisoppiin ja hypoteesini on, että luterilainen-Bach noudatteli tässäkin suhteessa Lutherin teologiaa. Otetaan tarkastelun kohteeksi hautajaiskantaatti Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn BWV 157, jota sivusin jo kynttilänpäivän yhteydessä mutta jonka tarkempi perkaus jäi tekemättä.
Kirkkovuosi soi -sivustolla ehdotetaan, että kantaatti sopii teemaltaan myös toiselle paastonajan sunnuntaille, joten käyn sitä läpi nyt, vaikka Leipzigissa olikin meneillään tempus clausum, suljettu aika, jolloin ei esitetty kantaatteja.
Kantaatti on sävelletty 75-vuotiaana kuolleen hovineuvonantaja Johann Christopf von Ponickaun hautajaisiin syksyllä 1726, kertoo Alfred Dürr. Päärooli on tenori- ja bassosolisteilla. Kuoroa tarvitaan vain loppukoraaliin. Soitinnus on perus-Bachia: jouset, traverso, oboe d'amore ja basso continuo.
Ensimmäisen osan teksti on vanhasta testamentista enkelin kanssa painineelta Jaakobilta: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." (1 Moos 32:26) Sävellaji on dramaattinen b-molli, sama, jossa Jeesus huutaa viimeiset sanat Matteus-passiossa.
Toinen osa on fis-molli-tenoriaaria, jossa roolia saa oboe d'amore. Tenori lupaa, ettei hylkää Jeesusta, vaan viipyy hänessä, kunnes näkee hänen siunaavat ja lohduttavat kasvonsa. Bach luo kuolevan silmien eteen kuvan armahtavasta Kristuksesta, mikä on linjassa Lutherin ars morendin kanssa.
Kolmas osa on resitatiivi, jossa tenori sanoo, että vaivassa ja surussa Jeesus on iloni. "Sinun siunauksesi viipyy aina luonani", tenori rukoilee, pyytää tai vakuuttaa.
Neljännessä osassa ollaan D-duurissa, koska siinä iloitaan kuolinlaatikosta (Sterbekasten) ja ollaan lähdössä karitsan häihin taivaaseen. "Komm, sanfter Tod, und führ mich fort!" Tule, lempeä kuolema ja johda minut pois. Lempeys viittaa nähdäkseni kuolemaan, jonka saapumiseen voidaan valmistautua. Äkkikuolemaa pidettiin ikävänä vieraana Lutherinkin aikaan, vaikka kuolinvuoteen seremonioiden vanhurskauttava merkitys olikin olennaisesti vähentynyt.
Eikö äkkikuolemaan muuten viittaa varhaisen hautajaiskantaatin BWV 106 kohta, jossa basso yht'äkkiä laulaa, että "bestelle dein Haus", toimita talos, sillä sinun pitää kuoleman? Ehkä nuoren Bachin kokemuspiirissä oli äkkikuolemia.
Tämän osan hilpeys saa epäilemään, josko kantaatti olisi sittenkin sävelletty kynttilänpäivälle eikä hautajaisiin. Verratkaapa sävyä motettiin Komm, Jesu, komm BWV 229, joka on perussävyltään hyvin vakava, ja josta tulee väkevästi olo, että nyt on Bachilta viety läheinen ystävä.
Hautajaismotetissa Jesu, meine Freude BWV 227 huomio kiinnittyy Johann Franckin koraalin sanoihin: Laulaja tekee töitä luopuakseen kaikesta, mikä sitoo hänet maahan. Hän toivottaa tervetulleeksi hädän, kurjuuden, häpeän ja kuoleman, sillä hänellä on ilo, Jeesus. Hän toivottaa hyvää yötä maailman menolle, ylpeydelle ja loistolle.
Jesu, meine Freude keskittyy ars morendin kohtaan, jossa käsitellään kuolevan kohtaamia kiusauksia. Lutherin näkemyksen mukaan kuolevaa vaanivat epätoivo ja ylpeys. Psykiatri Elisabeth Kübler-Ross esittelee kirjassaan Raportti kuolemisesta viisi kuolevan kohtaamaa vaihetta, joista viimeinen on tyytyminen. Maallisesta irti päästäminen on osa kuolevan tyytymistä osaansa.
Viides osa on koraali Meinen Jesum laß' ich nicht, jota Bach on käyttänyt muun muassa kahdessa loppiasen jälkeisessä kantaatissa.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatti Aus der Tiefen rufe ich, Herr, zu dir BWV 131 on Bachin varhaisimpia kantaatteja. Sen alkuperäistä esityskontekstia tunneta, mutta katumuspsalmiin 130 kirjoitettu kantaatti sopii teemaltaan tuhkakeskiviikkoon. Samaan de profundis -tekstiin olivat Bachia ennen tarttuneet lukemattomat säveltäjät, muiden muassa Orlando di Lasso ja Heinrich Schütz ja hänen jälkeensä esimerkiksi Arvo Pärt.
Felix Mendelssohn ottaa teoksensa Aus der Tiefen ruf ich, Herr, zu dir pohjaksi Lutherin koraalin, jonka teema muuten kajastelee Bachin Das Wohltemperierte Klavier -kokoelman erään fuugan takana (tällä tallenteella kohdassa 3'41).
Kantaatti liittyy tyyliltään saksalaiseen 1600-luvun motettiperinteeseen, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei kantaatissa ole resitatiiveja. Ne Bach adoptoi kantaatteihinsa myöhemmin italialaisesta musiikista. Motettiperinteeseen kuuluivat fuugat, joista Bach ei eläissään luopunut, vaikka pinnallisemmat tyylisuuntaukset pyyhkivätkin yli Saksin ja Thüringenin.
Käydään seuraavaksi kantaatti läpi osa osalta.
1. Aus der Tiefen rufe ich, Herr, zu dir.
Herr, höre meine Stimme, laß deine Ohren merken auf die Stimme meines Flehens!
1. Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni, tarkatkoot sinun korvasi rukoustani. (Ps. 130:1-2)
Teos alkaa hitaasti Adagio, ensin on lyhyt soitinjohdanto, jonka jälkeen äänet tulevat sisään fuugamaisesti. Teema aus der Tiefen on laskeva ja alistuneenoloinen. Teksti pyytää, että Herr, höre meine Stimme ja kuoro lähtee etenemään vilkkaammin. Tällä kertaa edetään aluksi homofonisesti, mutta sitten palataan polyfoniaan.
2. So du willt, Herr, Sünde zurechnen, Herr, wer wird bestehen? Denn bei dir ist die Vergebung, daß man dich fürchte. (Ps. 130:3-4)
Erbarm dich mein in solcher Last, Nimm sie aus meinem Herzen, Die weil du sie gebüßet hast Am Holz mit Todesschmerzen, Auf daß ich nicht mit großem Weh
In meinen Sünden untergeh, Noch ewiglich verzage.
2. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi. (Ps. 130:3-4)
Nyt kaikki suuret syntini
anteeksi, Jeesus, anna.
Ristillä maksoit velkani,
suo turva siihen panna.
Lohdutus haavoissasi suo
ja uusi toivo, mieli luo,
armolla nosta, kanna. (VK 278:2)
Toiseen osaan - joka on lähinnä koraalifantasia - siirrytään attacca subito, kuten Bach tekee myös kantaatissa BWV 106. Basso laulaa psalmitekstiä, jonka sanalle fürchte, pelätä, Bach kirjoittaa pitkiä melismoja ja lopuksi trillin.
Sopraano laulaa hitaissa aika-arvoissa Bartholomäus Ringwaldtin katumusvirttä Herr Jesu Christ, du höchstes Gut, jonka pohjalta Bach on tehnyt koraalikantaatin (johon palaamme tuonnempana) ja joka virsi on otettu Suomen evlut kirkon virsikirjaan (numero 278) samana vuonna, jona Bach syntyi. Myös virsikirjan sävelmä on sama tuntemattoman saksalaisen, joka on päivän kantaatissamme.
3. Ich harre des Herrn, meine Seele harret, und ich hoffe auf sein Wort.
3. Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. (Ps. 130:5)
Tämä jakso kuulostaa paikoin hyvin paljon Schütziltä. Samalla osa on teoksen symmetriakeskus: molemmilla puolilla on koraalifantasia ja ääriosina kuoro-osat, joiden soitinnus on keskenään identtinen.
4. Meine Seele wartet auf den Herrn von einer Morgenwache bis zu der andern. (Ps. 130:6)
Und weil ich denn in meinem Sinn, Wie ich zuvor geklaget, Auch ein betrübter Sünder bin, Den sein Gewissen naget, Und wollte gern im Blute dein Von Sünden abgewaschen sein Wie David und Manasse.
4. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. (Ps. 130:6)
Minua kurjaa, Herrani,
nyt armahda ja auta,
kun synti kalvaa mieltäni
ja leikkaa niin kuin rauta.
Puhdistit kerran Daavidin,
puhdista, pese minutkin,
suo rauha vere kautta. (VK 278:5)
Tässä siciliano-rytmiin keinuvassa koraalifantasiassa tenori laulaa psalmitekstiä, altto virttä. Saksankielisessä virressä mainittu kuningas Manasse on jätetty suomennoksesta pois.
Daavidin puhdistaminen viittaa episodiin, jossa Daavid ihastui Urian vaimoon Batsebaan, saattoi tämän raskaaksi ja tapatti Urian sotatanterella. Batsebasta tuli Daavidin vaimo, mutta profeetta Natan tuli Daavidin luo ja kertoi vertauksen, joka sai kuninkaan katumaan.
Toisen Samuelin kirjan 11-12 luvuissa kerrottu tarina on yksi Raamatun hienoimpia.
5. Israel hoffe auf den Herrn; denn bei dem Herrn ist die Gnade und viel Erlösung bei ihm.
Und er wird Israel erlösen aus allen seinen Sünden.
5. Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa. Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. (Ps. 130:6-7)
Osan alussa huudetaan kolme kertaa "Israel", jota seuravat nopea, hidas ja nopea enemmän tai vähemmän polyfoniset jaksot. Osa ei - kuten ei kantaatti kokonaisuudessaankaan - jäsenny kovin selkeäksi kokonaisuudeksi, vaikka etenkin kantaatin fuugamaiset jaksot ovat paikoin mestarillisia.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Kantaatin Du wahrer Gott und Davids Sohn BWV 23 teemana on sokeus ja näkeminen. Tekstin inspiroijana on ollut Luukkaan evankeliumin kohta 18:35-40, jossa Jeesus parantaa sokean. Koko kantaatti on sävyltään levollinen, ja tekisi mieli kutsua kantaattia rukoukseksi, joka tiivistyy kolmannen osan fraasiin Laß sie nicht immerdar in Fünsternüssen, älä jätä meitä ikiajoiksi pimeyteen!
Köthenissä sävelletty kantaatti ei pääty koraaliin, vaan saksankieliseen Agnus Dei -rukoukseen.
Bach sävelsi kantaatin Jesus nahm zu sich die Zwölfe BWV 22 luultavasti näytteeksi Leipzigin seurakunnalle ja kaupunginviskaaleille alkukeväälle 1723. Näyte vakuutti, ja Bach valittiin Tuomas-kanttorin toimeen.
Kantaatin evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen julkisen toiminnan käänteestä: Jeesus kutsuu opetuslapset luokseen ja sanoo, että nyt lähdetään Jerusalemiin, jotta kirjoitukset täyttyvät. Opetuslapset eivät ymmärrä, mitä hän sanoo. (Luuk. 18:31, 34)
Ensimmäinen osa perustuu raamatuntekstiin. Passioista tutusti tenori laulaa evankelistan roolin, basso Jeesuksen ja kuoro opetuslasten osuuden, joka tosin ei ole repliikki.
Myös toinen osa, aaria, jossa altto vakuuttelee haluaan seurata Jeesusta kärsimystiellä, voisi olla suoraan passiosta. Lyyrisen minän alttius tuo mieleen Matteus-passion tenoriaarian Ich will bei meinem Jesu wachen - itse asiassa molemmissa on soolo-oboe, sama sävellaji c-molli ja ne vielä alkavat samantapaisella melodiakuviolla. Huomio kiinnittyy sanan Leiden, kärsimykset, maalailuun: kohtaan 6'21 Bach kirjoittaa yllättävän Ces-duuri-soinnun.
Bachille tyypillistä musiikillista sananselitystä on kolmannen osan resitatiivissa. Erityisen selvästi korvaan pistää sanat laufen, juosta (kohdassa 9'25) ja Freuden, ilot (kohdassa 11'10). Konstailematon tenoriaaria keinuu menuetin tahtiin. Huomio kiinnittyy sanaan Friede, rauha: ensin Bach antaa tenorin viipyä sanalla pitkään ja sen jälkeen hän vielä pysäyttää musiikin fermaatille, vaikka sana on keskellä fraasia (kohdassa 12'56).
Kantaatti päättyy valoisaan viidenteen säkeistöön koraalista Herr Christ, der einig Gotts Sohn. Elisabeth Crucigerin 1524 kirjoittama virsi on ensimmäinen naisen kirjoittama luterilainen virsi. Crucigerin tausta on samantapainen kuin Lutherin puolison Katharina von Boran: molemmat olivat aatelista syntyperää, ja molemmat olivat nunnia. Näistä naisista tuli ystävät. Elisabeth avioitui Lutherin oppilaan ja työtoverin Caspar Crucigerin kanssa.
Koraalisävelmä löytyy suomalaisesta virsikirjasta (VK 256) ja Bach on tehnyt siitä tunnetun koraalialkusoiton BWV 601. Tämä valoisa ja rivakka teos kuuluu Bachin Orgelbüchlein- eli Urkukirjanen-kokoelmaan.
Kevään 1725 koraalikantaatti katsoo enemmän ristille. Herr Jesu Christ, wahr' Mensch und Gott BWV 127 perustuu Paul Eberin (1511-69) hautajaiskoraaliin. Ensimmäisen osan koraalifantasian teksti on rukous, jossa pyydetään Kristusta olemaan minulle syntiselle armollinen.
Resitatiivissa tenori sanoo sanan Seufzer, huokaus, ja sen voi näköjään kirjoittaa niinkin, että katkaisee sanan 16-osatauolla (kohta 5'41). Sana Ruhe, rauha, muistuttaa hieman Matteus-passion kohtaa, jossa Jeesus rukoilee Getsemanessa ja sanoo "Meine Seele ist betrübt" (6'14).
Sopraanoaariassa (6'32) korvaan pistävät huilujen staccatot. Ei liene yllätys, että tekstissä on sana Sterbeglocken, kuolonkellot. Bachin tavasta kilkutella kirkonkelloja puhuttiin aiemmin. Tekstissä ollaan jälleen kerran kuoleman äärellä. Ollaan c-mollissa, unen sävellajissa, ja laulaja katsoo ainakin näennäisen luottavaisena ja pelkäämättömänä kuolemaa silmiin. "En pelkää kuolemaa, koska Jeesukseni herättää minut jälleen."
Neljäs osa on rakenteeltaan erikoinen. Tuomiopäivän pasuunat (=trumpetti) soivat väkevästi resitatiivissa (14'03), sitten liu'utaan suoraan aariaan, jossa kuullaan nopeita, apokalyptisia kuvioita (15'11), kun puhutaan maan ja taivaan tuhoutumisesta tulessa.
Bach liittyy tällä kantaatilla - ja itse asiassa koko kirkkomusiikillaan - keskiaikaiseen ars moriendin perinteeseen. "Kuolemisen taito" oli oma kirjallisuuden genrensä. Tyypillisessä alan teoksissa oli kuusi lukua:
1. luku: Kuolemassa on myös hyvää. Tällä yritetään lievittää kuolemanpelkoa.
2. luku: Kuolevan viisi kiusausta - uskonpuute, epätoivo, kärsimättömyys, hengellinen ylpeys ja ahneus - ja miten ne voidaan välttää.
3. luku: Seitsemän kuolevalle esitettävää kysymystä ja ymmärrettävä vakuutus Kristuksen armosta.
4. luku: Kristuksen esimerkki kuolevalle.
5. luku: Ohjeita kuolevan sukulaisille ja ystäville.
6. luku: Asianmukaiset rukoukset kuolevan puolesta.
Bach askartelee neljän ensimmäisen kohdan kanssa.
Kantaatti Sehet, wir gehn hinauf gen Jerusalem BWV 159 on ehkä vuodelta 1728 tai 1729. Jälkimmäisessä tapauksessa se olisi ollut viimeinen kantaatti ennen pitkänäperjantaina esitettävää passiota. Toisessa osassa kuullaan koraali Ich will hier bei dir stehen, joka soi Matteus-passion alkupuolella. Teksti on Picanderin.
Me palaamme kirkkovuoden kantaatteihin kolmantena paastonajan sunnuntaina 24.3., jolle Bach sävelsi kantaatin Weimarissa. Iloista paastoa!
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Mitä kuluneempi kappale, sitä tärkeämmäksi nousee teoksen tulkinta. Niinpä onkin erityisen hyvä, että Joensuun kirkossa kuullaan Neljä vuodenaikaa to 28.2. klo 19 barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan tulkitsemana. Kaustislaisen Kentalan soitossa kuuluu kansanmuusikkotausta, mikä sopii tanssirytmien läpäisemään barokkimusiikkiin paremmin kuin hyvin. Hän on levyttänyt konsertot ja kiitosta on ropissut.
Antonio Vivaldia (1678-1741) voi sanoa konserton isäksi. Hänen ansiostaan konsertto vakiintui nopea-hidas-nopea -muodoksi, jossa solisti tai solistit vuorottelevat - tai kilpailevat - orkesterin kanssa. Vivaldi sävelsi puolentuhatta konserttoja lähes kaikille kuviteltavissa oleville soittimille ja soitinyhdistelmille. Omalle soittimelleen viululle hän teki nipun konserttoja, joista tunnetuin on neljän konserton sarja Neljä vuodenaikaa.
Vuodenaikojen erikoisuus, ja kenties vahvuuskin, on ohjelma. Vivaldi kirjoitti jokaiseen konserttoon saatesanoiksi sonetin.
Neljä runoa
KEVÄT lienee konsertoista tunnetuin. Sen ensimmäisessä osassa laulavat linnut ja ukkonenkin jyrähtelee. Toisessa osassa paimen nukkuu ja koira - alttoviulu - haukahtelee. Kolmannessa osassa on maalaisjuhlat, joissa porukka tanssii säkkipilliin tahtiin. Säkkipillin pitkät borduna-äänet on helppo huomata Kentalan ja Barocco Borealentulkinnasta.
Kevät oli iloisesti duurissa, mutta KESÄ on synkkäsävyisempi. Aurinko kärventää, pohjoisesta on tulossa myrsky. Paimen tutisee peloissaan. Finaalissa solistilla on kiire, kun taivas repeää, salamoi ja sataa rakeita! Annetaan Fabio Biondin ja Europa Galanten soittaa.
SYKSYon jälleen ekstrovertti ja sävyltään kepeä. Avausosassa juhlitaan sadonkorjuuta. Mukana on hedelmällisyyden ja viinin jumala Bacchus, ja osan loppua kohti aletaan humaltua. Muutamat nukahtavat. Hitaassa osassa nautisekellaan yhä lempeästä ilmasta, mutta finaalissa soivat metsästystorvet ("Taa-vi ank-ka"), koirat haukkuvat ja laukaukset kajahtelevat. Lopulta jahdin kettuparka menettää henkensä ja musiikki käväisee mollissa.
TALVIon kirjoitettu f-molliin ja sen tarina liittyy talveen, jollaisia Vivaldin kotikaupungissa Venetsiassa harvemmin on. Ensimmäisessä osassa kylmä tuuli puhaltaa kaikkialle ja hampaat kalisevat. Toisessa osassa vetäydytään sadetta pakoon mukavan takkatulen lämpöön, ja finaalissa ilmeisestikin luistellaan jäätyneissä kanaaleissa. Välillä jää rikkoutuu alla.
Barokkimiehet Vivaldi ja Bach
Kirjoitan kirjaa Bachista ja sen vuoksi Vivaldia tulee helposti verranneeksi häneen. Vivaldi kirjoitti konserttoja orpotytöille, jotka olivat näköjään hyvin taitavia instrumentalisteja. Vivaldin (viulu)tekstuurissa virtuoosisuus saa välillä osan, jollaista Bach ei omille (ei-aina-niin-tavattoman-taitaville) solisteilleen anna.
Bachin tavoin Vivaldi oli tarkka affektien kanssa: hän löytää täsmällisen tunnetilan. Molemmat ovat myös barokkisäveltäjiä sikäli, että he sävelittävät mielellään luonnonilmiöitä kuten myrskyjä ja maanjäristyksiä.
Tässä vielä konserttojen kokonaisesitys livenä.
Joensuun kaupunginorkesteri Joensuun evlut kirkossa to 28.2. klo 19. Johtajana ja solistina Kreeta-Maria Kentala. Händel, Vivaldi.
Gleichwie der Regen und Schnee vom Himmel fällt BWV 18 (oletettavasti vuodelta 1713) alkaa soitinjaksolla, kuten useimmat Bachin ennen Leipzigin vuosia säveltämät kantaatit. Sen jälkeen kuullaan kaksi resitatiivia, joista ensimmäisessä basso, vox Christi, laulaa otteen Jesajan kirjasta.
Sillä niinkuin sade ja lumi tulee taivaasta alas, ja ei mene sinne jälleen, vaan tuorettaa maan, ja tekee sen hedelmälliseksi ja antaa sen kasvaa, ja antaa siemenen kylvettää ja leivän syötää; Niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee, ei sen pidä tyhjänä palajaman minun tyköni, vaan tekemän mitä minulle otollinen on, ja sen pitää menestymän, jota varten minä sen lähettänytkin olen. (Jes. 55:10-11)
Otin käännöksen Bibliasta 1776, koska pidän kohdasta "ei sen pidä tyhjänä palajaman". Kohta on tuttu seuroista, jossa usein ja mielellään luettiin tekstiksi myös tämän päivän evankeliumitekstiä, kylväjävertausta (Luuk. 8:4-15). Siinä suurpiirteinen kylväjä viskoo jyviä (=Jumalan sanaa) sinne tänne, osa putoaa tielle, osa kallioille, osa ohdakkeisiin, osa hyvään maahan.
Ratkaisukristillisyyteen epäilevästi suhtautuva maallikko kysyy tyhmänä, voiko kallio mitään sille, että se on kallio? Onko kallion vika, jos siinä ei vilja kasva?
Teksti on pastori Erdmann Neumeisterin (1671-1756), jonka teksteihin Bach sävelsi yhteensä viisi kantaattia, muun muassa adventtikantaatin BWV 61. Neumeister aloitti pappisuransa Kaakkois-Saksassa, mutta kyllästyi pietismiin ja muutti Hampuriin.
Bassoresitatiivissa Neumeister varoittaa palvomasta vatsaa ja mammonaa. Nykysuomen sanakirja (vuodelta 1967)määrittelee mammonaa näin: "eritoten rikkaus ihmisen epäjumalaksi ajateltuna (tällöin joskus myös isolla alkukirjaimella kirjoitettuna)".
Ein andrer sorgt nur für den Bauch; Inzwischen wird der Seele ganz vergessen. Der Mammon auch Hat vieler Herz besessen.
Toinen huolehtii vain vatsastaan
sillä välin sielu kokonaan unohtuu.
Myös Mammona
riivaa sydäntä. [suom. TL]
Niin aiheellisia kuin Neumeisterin varoitukset ovatkin, aika on armotta ajanut sanaston ohitse.
Fanitan sopraano Nuria Rialia, joka pääsee ääneen kohdassa 11'40. Meine Seelenschatz ist Gottes Wort, sielunaarteeni on Jumalan sana, laulaa Rial.
Vuoden 1724 kantaatti tälle pyhälle on Leichtgesinnte Flattergeister BWV 181. Bach rakentaa kantaatin kylväjävertaukseen pohjautuvaan runotekstiin, jonka kirjoittaja on jäänyt tuntemattomaksi (itse asiassa 2/3 Bachin kantaattitekstien sanoituksista on tehnyt anonymous). Aarioista ja resitatiiveista koottu kantaatti muistuttaa rakenteeltaan maallisia kantaatteja ja sen on arveltu olevan Köthenin vuosilta.
Ensimmäisen osan bassoaariassa, joka on eräänlainen yleiskatsaus huonoihin maalaatuihin, laulaja tuntuu aina osuvan sekunnin verran tähtäyspisteen ylä- tai alapuolelle. Melodia on epäjohdonmukainen ja yhtäkkisesti katkeileva, ja kuvaa sellaisena erinomaisesti lyhytjänteistä ihmistä, joka ei osaa sitoutua pysyviin arvoihin, joista lauletaan loppukuorossa. Aarian mutkainen luonne on ehkä peräisin sanasta Flatter, lepatus.
Erhalt uns, Herr, bei deinem Wort BWV 126 on helmikuulta 1725. Sen pohjana on Lutherin samanniminen hymni, johon Justus Jonas ja Johann Walther ovat kirjoittaneet lisäsäkeistöjä.
Alkukuorossa on mukana D-vireinen trumpetti, vaikka sävellajina on a-molli. Bachilla lienee ollut käytössään taitava soittaja, sillä trumpettistemma ei ole aivan helppo. Muutoin kuoro - jossa pyydetään Jumalaa torjumaan "paavin ja turkkilaisten murhanhimo" [!] - on jämäkkää perus-Bachia.
Toisesta osasta, tenoriaariasta Sende deine Macht von oben, tulee mieleen vertaus, joka ei ole minun keksimäni: kristitty on kuin raitiovaunu, se saa voimansa ylhäältä. B-taitteen sanoja erfreuen, ilahduttaa, ja zerstreuen, hälventää, Bach juoksuttaa oikein kunnolla.
Neljäs osa on jälleen aaria, ja siinä basso käskee, että "heitä maahan mahtipontinen ylpeys" ja continuo syöksyy asteikkoa alas. B-taitteen sanasto [Abgrund, verschlingen] tuo mieleen (jälleen kerran) Matteus-passion, tällä kertaa kuoron Sind Blitze, sind Donner.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Mutta melkein-guruja on joitakin, yksi heistä on jesuiittaveli Anthony de Mello (1931-1987). Hänen meriitteihinsä kuuluu muun muassa se, että katolisen kirkon uskonopin kongregaatio kardinaali Ratzingerin (joka tunnettiin myöhemmin nimellä paavi Benedictus XVI) suulla tuomitsi osan hänen ajatuksistaan harhaoppisiksi. de Mellolla oli väärä asenne ja hänen mielipiteensä olivat niin kaukana katolisesta opista, että ne aiheuttivat harmia ja vaaransivat kristillisiä hyveitä. Entiselle vanhoillislestadiolaiselle tässä on paljon tuttua.
Anthony de Mellon kirjassa Viisauden välähdyksiä (s. 19-20) on seuraava tarina: "Nuori mies tuhlasi koko perityn omaisuutensa. Kuten tällaisissa tapauksissa yleensä, hän sai huomata, että rahojen kadottua katosivat myös ystävät. Hädissään hän etsiytyi opettajan luo ja sanoi: 'Miten minun käy? Minulla ei ole rahaa eikä ystäviä.' 'Älä sure, poikaseni. Usko minua. Kyllä kaikki vielä järjestyy.' Toivo palasi nuoren miehen silmiin: 'Tuleeko minusta jälleen rikas?' 'Ei tule. Sen sijasta totut olemaan rahaton ja yksinäinen.'"
Septuagesima (seitsemäskymmenes) kääntää katseen pääsiäiseen. Papiston paasto alkoi perinteisesti tästä pyhästä. Päivän teemana on ansaitsematon armo ja Bach ottaakin kantaatin Nimm, was dein ist, und gehe hin BWV 144 alkukuoron tekstin päivän evankeliumitekstistä, jossa Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan isännästä (Matt. 20:1-16).
Kantaatti on ensimmäistä Leipzigin vuosikertaa helmikuulta 1724. Alkukuoro motettityyliin kirjoitetussa fuugassa oboet ja jouset soittavat colla parte eli kaksintavat vokaaliääniä. Teksti on vertauksen lopulta, jossa isäntä jakaa päiväpalkkaa. Ne, jotka olivat tulleet töihin illalla, saivat saman summan kuin ne, jotka olivat tulleet töihin jo aamusta, mikä herätti viimeksi mainittujen keskuudessa napinaa. Nimm, was dein ist, und gehe hin, ota omasi ja mene, sanoo isäntä näille napinoitsijoille, jotka muistuttavat Luukkaan kertomuksen tuhlaajapojan veljeä (Luuk. 15).
Toinen osa on menuetin tahtiin keinuva alttoaaria. Sen sanat menevät näin:
Murre nicht,
lieber Christ,
wenn was nicht nach Wunsch geschicht;
sondern sei mit dem zufrieden,
was dir dein Gott hat beschieden,
er weiß, was dir nützlich ist.
Eli suomeksi suurin piirtein:
Älä nurise, rakas kristitty, vaikka kaikki ei mene toiveidesi mukaan; ole mieluummin tyytyväinen siihen, mitä Jumalasi on sinulle antanut, hän tietää, mikä on sinulle hyödyksi.
Libretisti on samoilla linjoilla de Mellon tarinan opettajan kanssa.
Seuraava koraali vakuuttaa samaa: mihin Jumala ryhtyy, se on hyvää. Koraalia seuraa resitatiivi, ja sen jälkeen kuullaan toinen alttoaaria Genügsamkeit ist ein Schatz in diesem Leben, vaatimattomuus on tämän elämän aarre. Loppukoraalista Was mein Gott will, das gscheh allzeit puhuimme pari merkintää aiemmin.
Koraalikantaattivuosikerran teos Ich habe in Gottes Herz und Sinn BWV 92 on kaksiosainen, puolituntinen paketti. Sen pohjana on Paul Gerhadtin (1607-1676) samanniminen 12-säkeistöinen koraali.
Tämä kantaatti on hyvä esimerkki siitä, kuinka monin tavoin Bach lähestyy koraalin tekstiä.
1. Alkukuoro on koraalifantasia, jossa vuorottelevat koraalin säkeet ja soitinmusiikkijaksot. Sen teksti on suoraan koraalin ensimmäisestä säkeistöstä.
2. osan, bassoresitatiivi, koraaliteksti on toisesta säkeistöstä. Säkeiden väliin Bach sijoittaa vapampaa runotekstiä.
3. osa - virtuoosinen ja mielistelemätön tenoriaaria, joka kertoo, kuinka asiat särkyvät, murtuvat ja kaatuvat ilman Jumalan hallitsevaa kättä - liittyy koraalin säkeistöön neljä.
4. osa on hieman ensimmäisen osan kaltainen koraalifantasia, mutta kuoron sijaan laulaakin altto.
5. osa, tenoriresitatiivi, on vapaa mukaelma kuudennesta ja kahdeksannesta säkeistöstä.
6. osan bassoaaria, jota säestää vain basso continuo, pohjautuu koraalin yhdeksänteen säkeistöön.
7. osassa kuoro laulaa säkeitä koraalin 10. säkeistöstä. Solistit bassosta alkaen kommentoivat säkeiden väleihin.
8. osa on paimenaaria, nyt äänessä on sopraano, oboe d'amore, jouset ja continuo ilman kosketinsoitinta. Teksti on löyhästi yhteyksissä koraalin 11. säkeistöön.
9. Loppukuoro on neliäänistä koraalisatsia, tekstinä koraalin 12. säkeistö.
Kantaatin Ich bin vergnügt mit meinem Glücke BWV 84 vuodelta 1727 avaa aaria sopraanolle, oboelle, jousille ja continuolle. Laulaja kertoo olevansa tyytyväinen onneensa, Glücke, mutta alun perin sen tilalla oli luultavasti sana asema, Stande. John Eliot Gardiner arvelee, että Bach on saattanut muuttaa sanan, jotta hän olisi voinut niellä tekstin - Bachhan ei läheskään aina ollut tyytyväinen asemaansa, vaan pyrki ymmärrettävistä syistä kipuamaan hierarkiassa. Sopraanon tyytymisessä on "kaihoa, nöyryyttä, jopa surua", sanoo Gardiner. (Musiikkia taivaan holveissa, s. 216-217)
Kantaatin toisessa sopraanoaariassa Ich esse mit Freuden mein weniges Brot, syön ilolla vähän leipäni, leipää todella murretaan iloiten. Hyppykuviot tuovat mieleen samana keväänä sävelletyn Matteus-passion bassoaarian, jossa laulaja juo mielellään (gerne trink ich).
Georg Neumarkin (1621-1681) säveltämä loppukoraali, jonka Gardiner tulkitsee a cappella, on tuttu myös suomalaisesta virsikirjasta (VK 370, Ah, tiesi usko haltuun Herran). Sanat Bachin kantaattiin eivät ole Neumarkin, vaan Ämilie Juliane von Schwartzburg-Rudolfstadtin hymnistä Wer weiß, wie nahe mir mein Ende.
Seuraavassa kaikki kolme edellä esiteltyä kantaattia, ensin BWV 144, sitten BWV 84 ja lopuksi BWV 92.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
