Bach oli siirtynyt urkuriksi Weimariin 1708, ja maaliskuussa 1714 hänet ylennettiin konserttimestariksi eli hän johti Saksin-Weimarin hovin musiikkielämää. Pestiin kuului kantaatin säveltäminen kerran kuussa. Weimarin ajan kantaatteja on säilynyt nykypäiviin noin kaksikymmentä, mukana on muun muassa sellaiset kuin BWV 182, BWV 12, BWV 172, BWV 61, BWV 63 ja BWV 152.
1. Kantaatin BWV 161 ensimmäisessä osassa Bach yhdistää aarian ja koraalimelodian, mihin ei Weimarin hengellisessä ilmapiirissä ilmeisesti oltu totuttu. Aaria kun on maallinen, oopperaan viittaava juttu, jolle virttä ei noin vain naiteta. Niinpä Bach antaa virren soida pelkkänä melodiana. Hän silti yksilöi, että virsi on nimenomaan Herzlich tut mich verlangen, sillä niin sanotussa Leipzigin versiossa sopraanot laulavat virren sanoilla. Vuoden 1938 virsikirjasta löytyy tämä virsi numerona 594, ja käännös on sieltä poimittu. Muut käännökset olen nopsaan itse tehnyt.
Bach piti tästä sävelmästä, joka fryygisenä taipuu sekä molliin että duuriin. Matteus-passiossa tämä koraalisävelmä kuullaan viisi kertaa, joista viimeinen Wenn ich einmal soll scheiden hetkenä, jolloin Jeesus on juuri antanut henkensä. Tunnelmaltaan toisessa ääripäässä on jouluoratorion loppiaiskantaatin päätöskoraali Nun seid ihr wohl gerochen, jossa sävelmä soi juhlavasti trumpettein ja patarumpuin kanssa. Aluksi ei meinaa edes hahmottaa, että kyse on samasta koraalisävelmästä. BWV 161:n avausosa menee jonnekin näiden välimaastoon.
Nokkahuilut ja altto on yhdistelmä, johon liitän sellaisia sanoja kuin "maa" ja "hauraus".
Komm, du süße Todesstunde,
Da mein Geist
Honig speist,
Aus des Löwen Munde;
Herzlich tut mich verlangen
Nach einem selgen End,
Weil ich hie bin umfangen
Mit Trübsal und Elend.
Mache meinen Abschied süße,
Säume nicht,
Letztes Licht,
Daß ich meinen Heiland küsse.
Ich hab Lust abzuscheiden
Von dieser bösen Welt,
Sehn mich nach himml'schen Freuden,
O Jesu, komm nur bald!
("Herzlich tut mich verlangen" verse 1)
Tule, suloinen kuolonhetki,2. Toinen osa on tenorin resitatiivi. Viimeisillä riveillä continuon sello aktivoituu, resitatiivi lavenee ariosoksi ja tunnelma on toiveikas. Sanat viittaavat ehkä Filippiläiskirjeeseen: "minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa", kuten Biblia 1776 asian sanoo (Fil. 1:23). Taivaskaipuu tuo mieleen lapsuuden seuroissa lauletut Siionin laulut.
jolloin henkeni
maistaa hujanaa
leijonan suusta;
Pois täältä maailmasta
hartaasti halajan,
surusta surkeasta
jo iloon taivahan.
Tee jäähyväisistä suloinen,
älä viivy,
viime valo,
jotta voisin suudella Vapahtajaani.
Suo, Jeesus, minun tulla
jo riemuun luoksesi,
on halu nähdä mulla
sun kirkkautesi.
Welt, deine Lust ist Last,
Dein Zucker ist mir als ein Gift verhaßt,
Dein Freudenlicht
Ist mein Komete,
Und wo man deine Rosen bricht,
Sind Dornen ohne Zahl
Zu meiner Seelen Qual.
Der blasse Tod ist meine Morgenröte,
Mit solcher geht mir auf die Sonne
Der Herrlichkeit und Himmelswonne.
Drum seufz ich recht von Herzengrunde
Nur nach der letzten Todesstunde.
Ich habe Lust, bei Christo bald zu weiden.
Ich habe Lust, von dieser Welt zu scheiden.
Maailma, sinun ilosi on kuorma,3. Tenoriaariassa kaipaus jatkuu. Verlangen-sanan sävelittämisessä Bach käyttää huokauskuviota ja melodia suuntautuu alas, vaikka se voisi suuntautua myös ylös.
sinun sokerisi on minulle kuin vihattu myrkky,
sinun ystävyytesi valo
on pyrstötähteni,
ja missä ruusujasi taitetaan,
ovat lukemattomat piikit
sieluni kärsimyksenä.
Kalpea kuolema on aamuruskoni,
jonka kanssa minulle nousee
loiston ja taivaan ilon aurinko.
Siksi huokaan todella sydämen pohjasta
vasta kuolonhetken jälkeen.
Haluan laiduntaa Kristuksen kanssa,
Haluan ummistaa silmäni tälle maailmalle.
Mein Verlangen
Ist, den Heiland zu umfangen
Und bei Christo bald zu sein.
Ob ich sterblich' Asch und Erde
Durch den Tod zermalmet werde,
Wird der Seele reiner Schein
Dennoch gleich den Engeln prangen.
Minun kaipaukseni4. Tässä alttoresitatiivissa pistää korvaan se, että mukana on nokkahuilut ja jouset. Bach maalailee pitkään viidennen rivin tekstiä ja laulaja viipyy sanalla Schlaf, uni. Sanalla auferwecken on nouseva kuvio, ja viimeisen rivin sana schlage lienee antanut aiheen nokkahuilujen staccato-kuvioille. Tätä kuolinkello-efektiä Bach käyttää aika usein.
on syleillä Pelastajaa
ja olla pian Kristuksen luona.
Vaikka kuolevainen tuhka ja pöly
murskataan kuoleman kautta,
sielun puhdas valo
loistaa kuin enkeli.
Der Schluß ist schon gemacht:
Welt, gute Nacht!
Und kann ich nur den Trost erwerben,
In Jesu Armen bald zu sterben:
Er ist mein sanfter Schlaf.
Das kühle Grab wird mich mit Rosen decken,
Bis Jesus mich wird auferwecken,
Bis er sein Schaf
Führt auf die süße Lebensweide,
Daß mich der Tod von ihm nicht scheide.
So brich herein, du froher Todestag,
So schlage doch, du letzter Stundenschlag!
Päätös on jo tehty:5. Viidennen osan Franck on merkinnyt aariaksi, mutta Bach säveltää tekstin homofoniseksi kuoro-osaksi. Bach-tutkija Cristopf Wolff näkee tässä arkaaisessa osassa yhteyksiä thüringeniläiseen motettityyliin.
maailma, hyvää yötä!
Vain siitä voin saada lohdun,
että saan pian kuolla Jeesuksen käsivarsille:
hän on lempeä uneni.
Kylmä hauta peittää minut ruusuilla,
kunnes Jeesus on minut herättävä,
kunnes hän johtaa laumansa
makeille elämänniityille,
niin että kuolema ei voi erotta minua hänestä.
Valkene siis, sinä iloinen kuoleman päivä,
ja lyö pian, sinä viime tunti!
Wenn es meines Gottes Wille,
Wünsch ich, daß Leibes Last
Heute noch die Erde fülle,
Und der Geist, des Leibes Gast,
Mit Unsterblichkeit sich kleide
In der süßen Himmelsfreude.
Jesu, komm und nimm mich fort!
Dieses sei mein letztes Wort.
Jos on Jumalan tahto,6. Nokkahuilut koristelevat päätöskoraalia.
toivon että ruumiin kuorma
jo tänään täyttäisi maata,
ja henki, ruumiin vieras,
pukeutuisi kuolemattomuuteen
makeassa taivaan ilossa.
Jeesus, tule ja ota minut pois!
Tämä olkoon viimeinen sanani.
Der Leib zwar in der Erden
Von Würmen wird verzehrt,
Doch auferweckt soll werden,
Durch Christum schön verklärt,
Wird leuchten als die Sonne
Und leben ohne Not
In himml'scher Freud und Wonne.
Was schadt mir denn der Tod?
("Herzlich tut mich verlangen" verse 4)
Ja vaikka ruumis kerran
maan multaan lasketaan,
niin vielä ääni Herran
sen kutsuu kunniaan.
Sä minut luokses ota
ja ruumis kirkasta.
Kun loppuu synnin sota,
suo kruunu armosta.
Kantaatti Christus, der ist mein Leben BWV 95 (1723) on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon Bach piti koraaleista. Kantaatin avausosa alkaa kuoron laulamalla koraalilla, jonka jälkeen kuullaan tenorin resitatiivi ja sitä seuraa kuoron laulama säkeistö koraalista Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Sen jälkeen kuullaan sopraanon resitatiivi, joka jatkuu sopraanon laulamaksi koraaliksi Valet will ich dir geben. Lopussa on vielä koraali.
Kolmas osa on tenorin resitatiivi, jonka jälkeen tenori laulaa teoksen ainoan aarian Schlage doch bald, selge Stunde. Edellisen kantaatin yhteydessä puhuttiin kuolinkello-efektistä. Tässä aariassa, jossa toivotaan, että "koita pian, siunattu hetki, viimeinen kellonlyönti", jouset soittavat pizzicatoja ja oboe d'amore tuudittaa laulajaa uneen. Bach käyttää tuutulauluissa kolmijakoista tahtilajia.
Aarian tunnelma on kahtalainen. Toisaalta toivotaan kuolemaa, toisaalta aariassa on jokin jännite. Ehkä aavistuksen kireä tunnelma syntyy siitä, että tenori pysyttelee paljolti korkeassa rekisterissä. Kuoleman toivomus ei lähde elämään sidotulta tuosta vain.
Tämän pyhän otsikkona on "Jeesus antaa elämän" (edellisen kantaatin otsikon voisi muuten kääntää "Kristus, joka on elämäni"). Evankeliumitekstissä kerrotaan leskestä, jonka ainoa poika oli kuollut. Jeesus säälii naista ja herättää pojan kuolleista. Tämä on yksi kolmesta kuolleistaherättämiskeissistä, joista evankeliumit kertovat. Jairoksen tytär oli toinen, Lasarus kolmas.
Koraalikantaatin Liebster Gott, wenn werd ich sterben BWV 8 (1724) alkukuorossa soivat taas kuolinkellot, tällä kertaa korkean nokkahuilun staccatoina. Tahtiosoituksena on jälleen kerran 12/8; siciliano näyttää olleen Bachin lempitanssi.
Kantaatin alkupuolella kärvistellään synnin maailmassa kuolemaa odottamassa, mutta neljännessä osassa, bassoaariassa Doch weichet, ihr tollen, vergeblichen Sorgen! ollaan jo voiton puolella.
Tämän pyhän neljäs kantaatti on Wer weiß, wie nahe mir mein Ende BWV 27 (1726). Ensimmäisessä osassa on palasteltu Ämelie Juliane von Schwarzenburg-Rudolstadtin koraalin (1686) ensimmäinen säkeistö siten, että sopraano, altto ja tenori kommentoivat koraalia säkeiden väleissä. "Kuka tietää, milloin aikani loppuu", kysyy koraali. "Sen tietää yksin hyvä Jumala", vastaa sopraano, ja niin edespäin.
Kolmannessa osassa altto sanoo kuolemalle "tervetuloa", kun se tulee vuoteeseen. "Iloisesti haluan seurata, kun hän kutsuu hautaan", sanoo laulaja Es-duurissa.
Bassoaarian Gute Nacht, du Weltgetümmel, hyvää yötä, maailman tuoksina, otsikon kahtalaisuuden Bach kuvaa hyvin selkeästi. Alkupuoli on rauhallinen, laskeva, mutta jälkipuoliskoa leimaavat nopeat kuudestoistaosakuviot. Aarian alkusävelet tuovat mieleen Ach, mein Sinn -aarian Johannes-passiosta.
Loppukoraalin sävelmä on arkaainen.
Topi Linjama
Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti