sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kantaattisykli: kahdeskymmeneskolmas sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kirkkovuoden viimeisen pyhän kantaattipläjäyksessä on tämän pyhän kolme kantaattia, 24. ja 25. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kaksi kantaattia molemmilta pyhiltä sekä 26. ja 27. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain kantaatit. Nauttikaa!

Koraalikantaatin Wohl dem, der sich auf seinen Gott BWV 139 (1724) libretisti on tuttuun tapaan anonyymi. Kantaatin pohjana on Johann Christoph Ruben koraali (1692). Hieman Bachia vanhempi Rube (1665-1746) oli lakimies, joka kirjoitti virsitekstejä, jotka olivat hengeltään lähellä Hallen pietismiä.

Kantaatti Nur jedem das Seine BWV 163 esitettiin ensi kerran Weimarissa loppuvuodesta 1715. Libretto on Salomo Franckin. Teksti kytkeytyy läheisesti päivän evankeliumitekstiin, jossa fariseukset kysyvät Jeesukselta, onko oikein maksaa veroa keisarille vai ei (Matt. 22:15-22).

Kantaatti alkaa runomuotoon puetuilla Jeesuksen sanoilla, että jokainen saakoon omansa. Laulaja on tenori eikä basso, kuten sopisi olettaa. Viidennen osan sopraanon ja alton duettoa Nimm mich mir säestää virsi Meinen Jesum laß ich nicht.

Kantaatin Falsche Welt, dir trau ich nicht BWV 52 (1726) Bach aloittaa lainaamalla sellaisenaan ensimmäisen osan ensimmäisestä Brandenburgilaisesta konsertosta, joka on sävelletty Köthenin hovissa 1721. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka pieni ero Bach ajattelussa on maallisen ja hengellisen (tai liturgisen) musiikin välillä. Bachin musiikkifilosofia on musiikkiteologiaa, jonka hän kiteytti Raamatun marginaaliin kirjoittamaansa lauseeseen: "Hartaassa musiikissa Jumala on armossaan aina läsnä." Hartaudessa Bach ei tee eroa maallisen ja hengellisen välillä, kuten ei tehnyt Lutherkaan, kun hän adoptio hyviä melodioita maallisista biiseistä virsiin.

Wachet auf, ruft die Stimme BWV 140 (1731) lukeutuu Bachin tunnetuimpiin kantaatteihin. Vaikka se on osoitettu 27. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille, käsittelen sen tässä, koska se on allaolevalla tallenteella viimeisenä.

Tämän pyhän tekstissä puhutaan kymmenestä neitseestä. Kantaatti on morsiusmystiikkaa parhaimmillaan: esimerkiksi osa kolme on herkkä duetto sopraanon (uskova) ja basson (Kristus) välillä. Kuudes osa on iloinen oboen säestämä duetto, jossa sopraano sanoo, että "rakkaani on minun", ja basso, että "ja minä hänen". Asetelma on pitkälti samanlainen kuin kantaatissa BWV 49. Sanon taas, että nykyihmisen voi olla vaikea tajuta tätä eroottisuuden jumalallista (tai jumalisuuden eroottista) ulottuvuutta.

Tuntemattomaksi jäänyt libretisti on lukenut tarkoin Laulujen laulun: Alfred Dürr löytää kantaatista ainakin kahdeksan viittausta tuohon runolliseen Vanhan testamentin kirjaan (Dürr: The Cantatas of J. S. Bach, s. 651). Minun mieleen kantaatti tuo Bachin ja Picanderin yhteistyön. Picander aloitti eroottisen runouden parissa, mutta siirtyi sitten - ilmeisen vaivattomasti - hengellisen runouden alueelle. Bach kirjoitti Picanderin teksteihin lukuisan määrän kantaatteja ja mm. Matteus-passion.

BWV 140:ä voi pitää koraalikantaattina, vaikka se ei kuulukaan 1724-25 koraalikantaattivuosikertaan. Kantaatin seitsemästä osasta kolme on suoraan samasta Philipp Nikolain koraalista (1599).


Bach sävelsi kaksi kantaattia, joilla oli sama nimi O Ewigkeit, du Donnerwort. BWV 20 aloitti koraalikantaattien vuosikerran kesällä 1724 ja sitä käytiin läpi aiemmin. BWV 60 on harvemmin kuultu kantaatti, joka on kirjoitettu 24. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille 1723.

Kantaatissa BWV 60 on dialogisuutta, jollaista Bachin kirkkokantaateissa on melko harvakseen. Toisen osan resitatiivissa ja aariassa pelko (Furcht, altto) ja toivo (Hoffnung, tenori) juttelevat henkeviä. Neljännessä osassa pelko juttelee itsensä Jeesuksen (basso) kanssa. Jeesus lohduttaa pelkoa Ilmestyskirjan sanoin: "Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina" (Ilm. 14:13). Samaa Selig sind die Toten -tekstiä käytti mm. Heinrich Schütz kokoelmassaan Geistliche Chormusik ja Johannes Brahms Ein deutsches Requiemin finaalissa.

Kantaatin päätöskoraalin sävelmä on Johann Georg Ahlen (1651-1706) kynästä. Ahle (ja hänen isänsä) olivat molemmat Mühlhausenin Pyhän Blasiuksen kirkon urkureita, kuten Bachkin myöhemmin. Melodiassa on erikoista se, että se alkaa kolmella kokosävelaskelen nousulla. Kolme kokoaskelta, tri tónos, muodostaa kielletyn intervallin, tritonuksen, joka assosioitui siinä määrin paholaiseen, että intervallin käyttö oli keskiajalla kiellettyä. Koraalin sanat "es ist genung" liittyvät siihen, että ihminen on saanut kylläkseen elämästä ja toivoo, että Jeesus tulisi nyt paikalla noutamaan hänet.

Intervallilla oli tehoa vielä Bachin aikaan. Viittaussuhde on säilynyt 1800-luvun läpi (kuuntele vaikkapa Saint-Saënsin Dance macabre, jonka alkupuoli suorastaan perustuu tritonukseen) aina meidän päiviimme, jolloin se toimii hevimusiikin kliseenä.

Mutta palataan kliseistä vakavaan musiikkiin: Alban Berg innoittui koraalin kokosävelkulusta ja otti sen atonaaliseen viulukonserttonsa musiikilliseksi motiiviksi. Viulukonsertto (1935) on Bergin viimeisiä teoksia ja se on hänen rakastetuin kappaleensa. Berg lainaa Bachin kantaatin loppukuoroa viimeisessä osassa, joka kuullaan edellä linkitetyllä tallenteella kohdassa 19'48.

Kappas vaan: kirjoitan muutaman rivin yksittäisestä kantaatista, mutta kolme kappaletta tritonuksesta.

Kantaatti Ach wie flüchtig, ach wie nichtig BWV 26 (1724) on koraalikantaattivuosikerran jämäkkää perusmateriaalia. "Voi kuinka ohikiitävä ja tyhjänpäiväinen on ihmisen elämä", lauletaan Michael Franckin virren (1652) ensimmäisessä säkeistössä. Toinen osa, tenoriaaria, keskittyy ajan kiitoon: nopeasti kuin syöksyvä virta juoksevat elinpäivämme. Kolmannessa osassa ilo kääntyy suruksi ja kauneus katoaa kuin kukka. Kantaatista kuultaa psalminkirjoittajan (ks. esim. Ps. 103:15-16) fiilikset.


25. kolminaisuuden jälkeiselle sunnuntaille Bach sävelsi 1723 kantaatin Es reißet euch ein schrecklich Ende BWV 90. Kantaatin teema liittyy evankeliumitekstiin, jossa Jeesus puhuu suuresta ahdingosta (Matt. 24:15-28), joiden jälkeen on pian koittava Ihmisen Pojan tuleminen. Nyt parituhatta vuotta myöhemmin voidaan todeta, että ei se nyt kuitenkaan ihan pian tapahtunut.

Avausaariassa tenori julistaa, että synnin mitta on tullut täyteen ja Jumalaa halveksivat kohtaavat hirveän lopun. Bassoaaria, kolmas osa, on kovin oopperamainen soolotrumpetteineen. Sävy on yhä uhkaava, mutta neljännessä osassa tuuli kääntyy: Jumala katsoo valittujaan, ja loppukoraalissa hän johtaa meidät kädellään ja siunaa kaupunkiamme ja maatamme. Loppukoraalin sävelmä on tuttu virrestä Vater unser im Himmelreich.

Kiinnittäkääpä huomiota loppukoraalin toiseksi viimeisen fraasin loppuun: Stündelein, siunattu hetki, saa viimeiselle tavulle poikkeuksellisen harhalopukkeen. Tylsällä musiikkitieteellisellä kielellä sanottuna koraali on d-mollissa ja kuulija odottaa fraasin päättyvän F-duuri-soinnulle, mutta sepä kääntyykin täysin odottamatta alennetulle kuudennelle asteelle Des-duuriin! Tämä käänne tuo minun mieleen kokeellisen Carlo Gesualdon (1566-1613) ja miksei myös Schützin rohkeimmat kokeilut.


Koraalikantaatilla Du Friedenfürst, Herr Jesu Christ BWV 116 (1724) on komea nimi. Jeesusta kutsutaan Jakob Ebertin koraalissa (1601) rauhanruhtinaaksi. Alkukuoro on varmatoimista Bachia, koraalimelodia kulkee pitkissä aika-arvoissa sopraanoilla, joita käyrätorvi tukee. Fraasien väleissä on konserttotyyppiset ritornellot.

Kolmannen osan resitatiivin soitinosuudet palauttavat mieliin päivän koraalin alun. Kantaatin neljäs osa on sopraanon, tenorin ja basson tertsetto (tertsetto kuultiin neljä viikkoa aiemmin esitetyssä kantaatissa BWV 38). Laulajat katuvat syntejään ja pyytävät pitkämielisyyttä ja rakkautta.


Vielä kuultavaksenne tämän sarjan viimeinen kantaatti, Wachet! betet! betet! wachet! BWV 70. Kantaatti perustuu Weimarissa toiselle adventtisunnuntaille sävellettyyn kantaattiin BWV 70a, jonka Bach sovitti tälle pyhälle 1723.

Tämän pyhän, 26. kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain, teksteissä puhutaan maailman tuomiosta. Meillä pyhä tunnetaan tuomiosunnuntaina. Bachin kantaatissa tuomio on toisaalta juhla, jolloin trumpetit soivat, toisaalta pelon, ahdistuksen ja kärsimyksen täyttämä, melkoisen kaoottinenkin tapahtuma.


Tämä oli kuulkaa tässä. 62 tekstiä ja liki 190 kantaattia. Ei ole kaukana, etten kirjoita tähän SDG.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuinka ottaa Bachin kantaatit haltuun?

Bach sävelsi arviolta 300 kantaattia, joista kolmannes on kadonnut. Valtaosa kantaateista on kirkkokantaatteja eli teoksia, jotka esitettiin...