Minusta on tuntunut tuolta poikasesta lähtien. Kuitenkaan edes intensiiviset musiikkianalyysin opinnot Jyväskylän musiikkitieteen laitoksella lehtori Riitta Raution johdolla eivät auttaneet sanoittamaan sitä, miksi Bachin musiikki tuntuu kantavan merkityksiä.
Mitkä tekijät tähän intuitioon ja tunteeseen vaikuttavat? Millaisia asioita on löydettävissä musiikista itsestään?
Laajoja kysymyksiä, joihin en ajanpuutteen vuoksi tänään tule tyhjentävästi vastaamaan. Mutta yhden asian nostan esille, ja havainnollistan sitä Matteus-passion dramaattisella kuorokohtauksella.
Passion ensimmäisen osan lopulla Jeesus on vangittu. Opetuslapset huutavat hätiin niin taivasta kuin helvettiä:
Sind Blitze, sind Donner in Wolken verschwunden?
Eröffne den feurigen Abgrund, o Hölle,
zertrümmre, verderbe, verschlinge, zerschelle
mit plötzlicher Wut den falschen Verräter, das mördrische Blut!
Ovatko salamat ja ukkonen kadonneet pilviin?
Avaa tulinen nielusi, Helvetti,
hajota, tuhoa, nielaise, murskaa
petturin ja kavaltajan murhanhimoinen ruumis ja veri.
[teksti: Picander, suomennos: Erkki Pullinen]
Kun kuoro laulaa helvetin tulisesta nielusta, musiikkitieteilijä puhuu kylmän viileästi välidominanttiketjusta. Se tarkoittaa sitä, että purkautumista vaativat septimisoinnut seuraavat toisiaan: F#7 -> H7 -> E7 -> A7. Uskon, että tämän harmonisen jännitteen kuulee ilman minkäänlaisia musiikinteorian opintoja. Kauhistunut kuulija tajuaa, että vain epätoivo voittaa opetuslasten pelon.
Tämä pätkä tuo mieleen Claudio Monteverdin (1567-1643) käyttämän käsitteen stile concitato ("kiihtynyt tyyli"). Tälle tyylille tunnusomaista ovat nopeat saman sävelen tai sävelkuvion toistot sekä jousien tremolot. Tyyliä käytetään kuvaamaan sotaisia tunnelmia ja tilanteita, sanovat Grout & Palisca kirjassaan A History of Western Music.
Harmonia on tärkein tapa luoda musiikkiin jännitettä - itse asiassa koko duuri-molli-musiikin (=tonaalisen musiikin) perustava idea on (asteikon viidennen asteen varaan rakennettu) jännite, joka puretaan teoksen lopussa. Bach vie tämän tehokeinon pitkälle: hän ei kaihda yllättäviä sävellajivaihdoksia, sävellajitunnun hämärtämistä eikä jännitteen purkamisen venyttämistä, mikäli se palvelee hänen päämääriään. Vasta Beethoven 70 vuotta myöhemmin pääsee tässä Bachin kanssa samalle tasolle.
Topi Linjama
Musiikin teoriaopintoni ovat hataria ja käytännön osaaminen vielä hatarampaa, joten kysyn pari tyhmää kysymystä:
VastaaPoista1) Eikös duuri ja molli eroa terssissä eikä kvintissä?
2) Eikös tavallinen 7-sointu ole toonikatasoinen (jos muistan termin oikein) ja siis kolmisoinnun kanssa saman vaikutuksinen? Vasta maj7-soinnulla olisi tuo erikoistehovaikutus. Muistakseni myös siksi tavallisessa seiskasoinnussa septimi on puoli sävelaskelta alempana kuin sen kuuluisi olla; joku paavi piti nykyisin maj-soinnuiksi katsottuja sointuja liian riettaina ja käski alentaa septimiä puoli sävelaskelta.
Vai olenko ihan hatelikossa? Bachin suuruutta ja neroutta en silti missään nimessä käy kiistämään...
Elias, koitan vastata parhaani mukaan.
Poista1) Kyllä, samanetumerkkiset duuri ja molli ovat pienen terssin päässä toisistaan, jos sitä tarkoitat. Duuri-molli-musiikilla tarkoitin kaikkea musiikkia, joka perustuu duuri-molli-systeemiin (lisäsin sulkuihin käsitteen "tonaalinen").
2) Olet oikeassa siinä, että tavallisella seiskasoinnulla (esim. C-duurissa viidennelle sävelelle rakennettu sointu G7) on (kutakuinkin) sama funktio eli vaikutus kuin kyseiselle asteelle rakennetulla kolmisoinnulla (sointumerkkinä G). Tavallisessa seiskasoinnussa on pieni septimi, Maj7-soinnussa suuri. Se, kuuluuko septimin olla pieni tai suuri, riippuu siitä, mitä soinnulta halutaan. G7-soinnun voi rakentaa C-duurissa asteikon sävelten varaan (g, h, d, f), mutta Maj7 vaatisi fis:n. G7 on klassisen musiikin peruskamaa, Maj7 puolestaan assosioituu ainakin minun mielessäni jazziin ja luullakseni sitä alettiin käyttää enemmälti vasta 1900-luvun alussa.