Kantaattisykli: pyhän kolminaisuuden päivä

Pyhän kolminaisuuden ja uskontunnustuksen päivä vakiintui kirkkokalenteriin 1300-luvulla. Kirkkovuoden ensimmäisen puoliskon päättävän päivän tekstit puhuvat salatusta Jumalasta, joka ylittää ihmisymmärryksen. Evankeliumiteksti on Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelusta (Joh. 3:1-15), jossa Jeesus sanoo muun muassa näin: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan." Näihin sanoihin liittyvät Bachin kantaatin O heil'ges Geist- und Wasserbad BWV 165 alkusanat. Oi pyhä henki- ja vesikylpy, tönkkösuomentaakseni otsikon. Salomo Franckin tekstiin kirjoitettu kantaatti on vuodelta 1715.

Kuusiosaisen kantaatin soitinnuksessa on vain jouset, continuo ja fagotti. Kuoroa tarvitaan loppukoraaliin.

Tämän kantaatin helmi on mielestäni sen kolmas osa, alttoaaria Jesu, der aus großer Liebe, joka keinuu sicilianon tahtiin c-mollissa pelkän continuon saattelemana. Altto puhuu Jeesuksen rakkaudesta ja armoliitosta, Gnadenbund.

Mariana von Zieglerin tekstiin 1725 sävelletty Es ist ein trotzig und verzagt Ding BWV 176 alkaa muitta mutkitta vanhan testamentin tekstillä ja motettityyppisellä kuorofuugalla. Bach näyttää usein antavan vanhoille teksteille vanhanaikaisen ilmaisun. "Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa", sanoo profeetta Jeremia (Jer. 17:9).

Toisen osan resitatiivissa laulaja toteaa, että Nikodemos tuli Jeesuksen luo yöllä, ei päivällä. Sen jälkeen sopraano laulaa aarian, jossa todetaan, että kun kyseenalaistaa Mestarin, joutuu piileksimään päivänvalolta. Sopraanon valoisa gavotti on ilman muuta päivän puolella. Alttoaariassa on sellainen erikoisuus, että kolme oboeta (joista yksi oboe da caccia) soittaa obligatoa yhteen ääneen. Tällaisia ratkaisuja kolminaisuuden teema tuottaa. Loppukoraali on arkaaisen modaalinen.

Koraalikantaatissa Gelobet sei der Herr, mein Gott BWV 129 on juhlan tuntua, kun kolme trumpettia ja patarummut ovat mukana avauskuorossa. Kantaatti on ajoitettu vuodelle 1727, mutta se voi olla peräisin edelliseltä syksyltä uskonpuhdistuksen juhlapäivältä.

Kantaatti on siitä harvinainen, että sen tekstinä on pelkkä koraaliteksti. Tällaisia kantaatteja Bachilla on noin tusinan verran, joista aiemmin tässä blogissa on esitelty ainakin BWV 4.

Virren teksti on täynnä ylistystä, kun neljä ensimmäistä säkeistöä alkaa sanoilla Gelobet sei der Herr, mein Gott, ylistetty olkoon Herra, Jumalani. Ensimmäinen säkeistö ylistää Luojaa, toinen ja kolmas Poikaa ja neljäs Henkeä. Viides säkeistö on jouluoratoriomaista ilolaulua taivaassa enkelien kanssa.

Pietisti Johann Oleariuksen (1611-84) - jonka hartauskirjoja muuten oli Bachin kirjahyllyssä - virsi löytyy meikäläisestä virsikirjasta numerona 328. Toinen ja kolmas säkeistö on suomennoksessa naitettu yhteen ja sävelmä on Johann Crügerin (1647), ei Ahasverus Fritschin (1679), kuten Bachilla.

Kantaatti Höchsterwünschtes Freudenfest BWV 194 on sävelletty alun perin urkujen vihkimisjuhlaan loppuvuodesta 1723. Kylän nimi on Störmthal palan matkaa kaakkoon Leipzigista, ja kylän urut ovat yhdet harvoista, jotka yhä ovat kutakuinkin bachinaikaisessa kuosissaan. Uruissa on sormio, jalkio ja 14 äänikertaa ja urkurakentajan nimi oli Zacharias Hildebrandt (1688-1757). Hieman myöhemmin hän joutui kiistaan Gottfried Silbermannin kanssa, joka piti Hildbrandtia kilpailijanaan, kertoo Wikipedia.

Pienin säädöin kantaatti soveltui pyhän kolminaisuuden sunnuntaille 1724. Myöhemmin sitä esitettiin myös lyhennettynä. No, kantaatti tosiaan on aika pitkä ja tulkinta rutiininomainen, jos saan sanoa.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa