Kantaattisykli: kahdeskymmenesensimmäinen sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Ich glaube, lieber Herr, hilf meinem Unglauben BWV 109 (1723) rakentuu kahden vastakkaisen elementin, epäilyn ja uskon, varaan. Kahtiajako näkyy jo avauskuorossa, jonka sanat on poimittu evankelistalta: "Minä uskon, Herra, auta minua epäuskossani" (Mark. 7:24). Lause liittyy tilanteeseen, jossa eräs mies toi Jeesuksen luo poikansa, jota vaivasivat epileptiset kohtaukset. Auta, jos voit, isä pyytää, johon Jeesus melkeinpä närkästyneenä, että "jos voit?" "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo", jatkaa Jeesus ja isä sanoo kantaatin alkusanat.

Seuraava osa on resitatiivi, jonka joka toinen säe on luottamuksen, joka toinen epäilyksen alueella. Sitten kuullaan dramaattinen tenoriaaria, jossa laulaja valittelee, kuinka epäilyksiä täynnänsä on hänen toivonsa. Pisteelliset kuviot ja hypyt johtosävelille kuvittavat tätä kamppailua. Komea aaria tuo mieleen Johannes-passion aarian Ach, mein Sinn.

Viidennessä osassa, alttoaariassa, ollaan uskon alueella. Loppukoraali vakuuttaa, ettei kukaan, joka laittaa toivonsa Jumalaan, joudu häpeään.

Kantaatti Aus tiefer Not ruf ich zu dir BWV 38 (1724) alkaa poikkeuksellisesti: ensimmäisenä ääneen pääsee tenori ja vasta sen jälkeen mukaan tulee continuo. Alkukuoro on arkaainen, motettityylinen fantasia, jolle fryyginen virsisävelmä antaa oman erityisvärinsä. Jos fryygistä moodia verrataan luonnolliseen molliin, erona on alennettu asteikon toinen sävel. Sanoilla Sünd und Unrecht, synti ja epäoikeudenmukaisuus, on huomiota herättävä kromaattisesti laskeva, synkopoitu sävelkulku. Hieman myöhemmin kuvio kuullaan nousevana.

Alkukuoro on läheistä sukua kantaatin BWV 2 alkukuorolle. Sekin on sävelletty 1724 ja senkin pohjana on Lutherin Psalmiin perustuva virsi.

Koraalikantaatin pohjana on Lutherin virsi, joka ilmestyi tasan 200 vuotta ennen Bachin kantaattia. Lutherin virren pohjana on Psalmi 130, mutta hän lisää siihen anteeksiannon. "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra" on paljon käytetty teksti. Omat suosikkini ovat Arvo Pärtin De profundis ja Einojuhani Rautavaaran suomenkielinen sävellys samasta tekstistä.

Lutherin virsi löytyy meidän kirjasta numerolla 267. Virsi oli mukana jo Jaakko Finnon suomenkielisessä virsikirjassa 1583. Bachin dis-molli-fuugan teema ensimmäisestä Das Wohltemperierte Klavier -kokoelmasta on selvästikin johdettu tästä sävelmästä.

Mutta takaisin kantaattiin. Anonyymi runoniekka on muovaillut virren pohjalta kaksi resitatiivia, yhden aarian ja yhden tertseton, jollaisia ei muuten Bachilla paljon ole.

Kolmas tämän pyhän kantaateista Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 98 (1726) alkaa ensimmäisellä säkeistöllä Samuel Rodigastin samannimisestä virrestä (1674) ja on samalla yksi kolmesta tämännimisestä kantaatista (BWV 99 ja BWV 100 kulkevat samalla nimellä). Tämä koraali muuten kuullaan lisäksi ainakin viidessä Bachin kantaatissa.

Mikä on kantaattien rooli Bachin tuotannossa, tätä olen viime aikoina vähän pohtinut. Bach sävelsi suurimman osan kantaateistaan Leipzigin kauden seitsemänä ensimmäisenä vuonna. Ensimmäiset pari vuotta oli suorastaan häkellyttävän tuotteliaita: uusi kantaatti miltei jokaiselle pyhälle. Tahti ei silti ollut barokkisäveltäjälle erityisen tiukka - Bachin perhetuttava Telemann sävelsi 1750 kantaattia ja 40 passiota - mutta Bachin projektista tekee erityisen taso, jolle hän tähtää ja pääsee. Kukaan ennen häntä tai hänen jälkeensä ei ole tutkinut kantaattia muotona yhtä perusteellisesti.

Kantaatit ovat kirkon käyttömusiikkia, joten jotkut ovat pitäneet niitä jotenkin vähempiarvoisina kuin vaikkapa konserttoja (jotka ovat hovin käyttömusiikkia) tai klaveeri- (joita Bach yllättävän usein nimitti sanalla Übungen, harjoitukset) tai urkuteoksia (mitä sanoisimme nimestä Orgelbüchlein, urkuvihkonen?). Bach eroaa romanttisesta säveltäjästä siinä, että hän katsoo olevansa palvelija ja välittäjä, joka hoitaa työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Bach ei olisi ikimaailmassa sanonut sellaista, että "ihana ego, älä unohda, että olet nero", kuten muistelen Sibeliuksen kirjoittaneen päiväkirjaansa. Bach ei ollut nero romanttisessa mielessä; hän ei kerro musiikillaan omista kärsimyksistään, hän ei tuo persoonaansa etualalle.

Miten tämä liittyy kantaattiin BWV 98, niin eipä juuri mitenkään. Resitatiivissa lainataan Psalmia ja kysytään, kuinka kauan minun on vielä yötä päivää huudettava apua. Päätösaariassa sanotaan Jaakobin tavoin: "En päästä sinua, ennen kuin siunaat minua." Perussettiä, mutta ei mitään ikimuistoista.

Ich habe meine Zuversicht BWV 188 on luultavasti vuodelta 1728. Ensimmäinen osa on kahdeksanminuuttinen soitinsinfonia, jonka Bach on lainannut d-molli-konsertosta BWV 1052.

Toisessa osassa tenori sanoo, että luottaa uskolliseen Jumalaan ja hänessä lepää toivo (A-taite), kun kaikki luhistuu eikä kukaan usko (B-taite). Kiitollisen kahtiajaon huomaa selkeästi musiikissa.

Kantaatin teksti on Picanderin. Päätösvirtenä soi ensimmäinen säkeistö tutusta koraalista Auf meinen lieben Gott, jonka käännös (VK 297:1) on kaunis:

Mun hyvään Herraani
mä panen toivoni.
Hän murheen, tuskan säällä
on auttajani täällä.
Jos kova onni kohtaa,
hän parhaaksi sen johtaa.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeskymmenes sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Eilinen pyhäinpäivä ei kuulunut Bachin ajan kirkkokalenteriin, mutta tälle sunnuntaille, joka siis on 21. sunnuntai helluntaista, on kolme kantaattia, jotka kertovat Jeesuksen vertauksesta taivasten valtakunnasta ja kuninkaan pojan häistä (Matt. 22:1-14). Näihin häihin ovat monet kutsutut, mutta harvat valitut, sanoo evankelista.

Varhaisin kantaateista on Ach! ich sehe, itzt, da ich zur Hochzeit gehe BWV 162 (1716). Teksti pohjaa Weimarin hovirunoilija Salomon Franckin runoon.

Alun perin kantaatti voitiin esittää neljän solistin, jousien ja basso continuon voimin. Leipzigissa Bach tuunasi kantaatista version, johon tarvittiin fagotti sekä paikallinen erikoissoitin, corno di tirarsi, liukutrumpetti. Bach muuten käytti aika monia varsin eksoottisia soittimia. Toinen erikoisuus on oboe da caccia, joka soi monissa kantaateissa ja muun muassa Matteus-passiossa. Se keksittiin 1722 Leipzigissa, vuotta ennen kuin Bach aloitti työt kaupungissa.

Kantaatti alkaa aarialla, sitten vuorottelevat tutusti resitatiivit ja aariat ja viimeinen osa on seitsemäs säkeistö koraalista Alle Menschen müssen sterben, jokaisen täytyy kuolla.

Koraalikantaattivuosikertaan Bach kirjoitti tälle pyhälle kantaatin Schmücke dich, o liebe Seele BWV 180 (1724). Käyn kantaatin läpi osa osalta, koska puhumme siitä tänään 3.11.2019 Kahvia ja kantaatteja -illassa Joensuun Rantakylän kirkolla klo 18.

Kantaatti pohjautuu Johann Franckin kirjoittamaan ehtoollisvirteen (1649), jonka sävelmän on tehnyt Johann Crüger. Virttä ei löydy meidän virsikirjasta, mutta Ruotsin kirkon virsikirjassa se on numero 394. Bach kirjoitti virren pohjalta myös koraalityöstelmiä, kuten tämän BWV 654. Toinen Franckin virteen kirjoitettu Bachin teos, motetti Jesu, meine Freude BWV 227, on huomattavasti kantaattia tunnetumpi.

Kantaatin soinnille antaa värinsä kaksi nokkahuilua. Niiden lisäksi orkesterissa on oboe, taille (tenorioboe), jouset ja continuo. Kolmannen osan sopraanoresitatiivia säestää violoncello piccolo, tavanomaista selloa pienempi jousisoitin, jota tuetaan olkapäätä vasten.

1. Pastoraalisilla tunnelmilla aloitetaan. Avausosa keinuu viehättävästi 12/8-tahtilajissa, mutta nyt ei mennä Bachin lempitanssin sicilianon, vaan paremminkin giguen tahtiin (taak-ka, taak-ka, ta-te-ti, ta-te-ti). Nokkahuilut säteilevät lempeästi valoa. Barokkiteoreetikko Johann Mattheson kuvaa (1713) F-duuria jalomieliseksi ja kestävää rakkautta symboloivaksi.

Schmücke dich, o liebe Seele,
Laß die dunkle Sündenhöhle,
Komm ans helle Licht gegangen,
Fange herrlich an zu prangen;
Denn der Herr voll Heil und Gnaden
Läßt dich itzt zu Gaste laden.
Der den Himmel kann verwalten,
Will selbst Herberg in dir halten.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 1)

Koristaudu, rakas sielu,
hylkää synkät synninluolat,
tule kirkkaaseen valoon,
ja ala loistaa häikäisevästi;
sillä Herra täynnä vapahdusta ja armoa
on kutsunut sinut vieraakseen.
Hän joka voi hallita taivasta,
haluaa pitää majataloa sinussa.

2. Toinen osa on tenoriaaria, jonka tanssikaraktääri on lähinnä bourrée. Tunnelma on kiireinen, sillä Vapahtajalle on avattava ohi nyt eikä viidestoista päivä. Oveen koputtamista ei maalata yhtä selkeästi kuin vaikkapa adventtikantaatissa BWV 61. Kuljetaan C-duurissa, jota Mattheson pitää "iloisena ja kyltymättömänä".

Ermuntre dich: dein Heiland klopft,
Ach, öffne bald die Herzenspforte!
     Ob du gleich in entzückter Lust
     Nur halb gebrochne Freudenworte
     Zu deinem Jesu sagen mußt.

Piristy: Vapahtaja koputtaa,
ah, avaa pian sydämesi portit!
     Vaikka olet syttynyt iloon
     vain puoliksi murtuneet ilon sanat
     saatat sanoa Jeesuksellesi.

3. Sopraano laulaa resitatiivin continuon säestyksellä. Sen jälkeen mukaan tulee violoncello piccolo ja sopraano laulaa melodiaa koristellen koraalin neljännen säkeistön.

Wie teuer sind des heilgen Mahles Gaben!
Sie finden ihresgleichen nicht.
Was sonst die Welt
Vor kostbar hält,
Sind Tand und Eitelkeiten;
Ein Gotteskind wünscht diesen Schatz zu haben
Und spricht:

Kuinka kalliit ovat pyhän aterian lahjat!
Niiden kaltaisia ei muualta löydy.
Kaikki mitä maailmassa
pidetään kalliina,
on rihkamaa ja turhuutta;
Jumalan lapsi toivoo saavansa tämän aarteen
ja sanoo:

Ach, wie hungert mein Gemüte,
Menschenfreund, nach deiner Güte!
Ach, wie pfleg ich oft mit Tränen
Mich nach dieser Kost zu sehnen!
Ach, wie pfleget mich zu dürsten
Nach dem Trank des Lebensfürsten!
Wünsche stets, daß mein Gebeine
Sich durch Gott mit Gott vereine.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 4)

Voi, kuinka mieleni janoaa,
ihmisen ystävä, sinun hyvyyttäsi!
Voi, kuinka tapaan usein kyynelin
kaipaan sinun ravintoasi!
Voi, kuinka janoan
elämän ruhtinaan juomaa!
Toivon alati, että minun luuni
yhtyisivät Jumalaan Jumalan kanssa.

4. Alttoresitatiivissa mukana ovat nokkahuilut. Sanan Freude, ilo, Bach onnistuu harvoin ohittamaan yhtä sivumennen kuin ensimmäisessä fraasissa. Kolmanneksi viimeisellä rivillä sana toistuu ja siellä onkin pieni iloinen melisma.

Mein Herz fühlt in sich Furcht und Freude;
Es wird die Furcht erregt
Wenn es die Hoheit überlegt
Wenn es sich nicht in das Geheimnis findet,
Noch durch Vernunft dies hohe Werk ergründet.
Nur Gottes Geist kann durch sein Wort uns lehren,
Wie sich allhier die Seelen nähren,
Die sich im Glauben zugeschickt.
Die Freude aber wird gestärket,
Wenn sie des Heilands Herz erblickt
Und seiner Liebe Größe merket.

Sydämeni tuntee pelkoa ja iloa;
pelko on lisääntynyt
kun se on pohtinut hänen korkeuttaan,
kun se ei löydä tietä tähän salaisuuteen,
eikä ole järjen kautta ymmärtänyt tätä korkeaa tekoa.
Vain Jumalan henki voi sanansa kautta meitä opettaa,
kuinka ravitaan sielut,
jotka ovat jättäneet itsensä uskon varaan.
Mutta ilo vahvistetaan,
kun katsomme Vapahtajan sydäntä
ja huomaamme hänen rakkautensa suuruuden.

5. Kolmijakoisen sopraanoaarian Alfred Dürr yhdistää puolalaiseen tanssiin, poloneesiin. Aarian sävellajia, B-duuria, Mattheson kuvailee "vahvaksi ja komeaksi".

Lebens Sonne, Licht der Sinnen,
Herr, der du mein alles bist!
     Du wirst meine Treue sehen
     Und den Glauben nicht verschmähen,
     Der noch schwach und furchtsam ist.

Elämän aurinko, aistien valo,
Herra, joka olet minulle kaikki!
     Sinä näet uskollisuuteni
     ja et halveksi uskoa,
     joka on toki heikko ja pelokas.

6. Basso pääsee ääneen resitatiivissa ennen loppukoraalia.

Herr, laß an mir dein treues Lieben,
So dich vom Himmel abgetrieben,
Ja nicht vergeblich sein!
Entzünde du in Liebe meinen Geist,
Daß er sich nur nach dem, was himmlisch heißt,
Im Glauben lenke
Und deiner Liebe stets gedenke.

Herra, älä salli uskollisen rakkautesi,
joka veti sinut alas taivaasta,
olla turha!
Sytytä henkeni rakkauteesi,
että se, mitä sanotaan taivaalliseksi,
ohjaa henkeä uskossa
ja pitää sen aina sinun rakkaudessasi.

7. Loppukoraali on Bachille tyypilliseen tapaan neliäänistä homofonista satsia. Soittimet kaksintavat laulumelodioita. Pienen kierroksen jälkeen ollaan jälleen F-duurissa.

Jesu, wahres Brot des Lebens,
Hilf, daß ich doch nicht vergebens
Oder mir vielleicht zum Schaden
Sei zu deinem Tisch geladen.
Laß mich durch dies Seelenessen
Deine Liebe recht ermessen,
Daß ich auch, wie itzt auf Erden,
Mög ein Gast im Himmel werden.
("Schmücke dich, o liebe Seele," verse 9)

Jeesus, tosi elämän leipä,
auta, etten tulisi turhaan
tai vahingokseni
kutsutuksi pöytääsi.
Anna minun sielunruuan kautta
arvioida rakkautesi oikein,
että minäkin, jo nyt täällä maan päällä,
voisin tulla taivaalliseksi vieraaksi.

Sopraanon ja basson dialogiksi kirjoitettu kantaatti Ich geh und suche mit Verlangen BWV 49 (1726) alkaa cembalokonserton BWV 1053 finaalilla. Kuten muistamme, konserton ensimmäinen ja toinen osa olivat jo kantaatissa BWV 169, joka oli esitetty kaksi viikkoa aiemmin. Konsertto on Köthenin vuosilta.

E-duuriavauksesta siirrytään luontevasti cis-molli-aariaan, jossa basso, Jeesus, etsii kyyhkyään ja kauneinta morsiantaan. Kuvasto on Laulujen laulusta, jossa mies sanoo muun muassa näin: "Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksiltani." (Laul. 5:2)

Seuraava resitatiivi on duetto basson ja sopraanon välillä. Basso sanoo, että hääateria on valmis, mutta morsianta ei vielä näy. Löytyyhän se morsian ja sitten basso pyytää, että saisi suudella kauneintaan. Entisaikojen ihmisillä ei ollut ongelmaa verrata Jumalan rakkautta uskovaa kohtaan miehen ja naisen väliseen eroottiseen rakkauteen. Meidät on kaikenlainen viihde siinä määrin kontaminoinut, että se voi olla vaikeaa.

Sivumennen sanoen Nuria Rial on kyllä jumalainen sopraano. Hänen tapansa ja kykynsä heittää joku korkea ääni aika hiljaa ja tismalleen oikealle korkeudelle on vaikuttava. Ja aariassa - jota säestää oboe d'amore ja violoncello piccolo - hän laulaakin, että ich bin herrlich, ich bin schön, olen upea, olen kaunis, mutta tarkoittaa toki sitä, että näin uskova laulaa Jeesuksen edessä. Usko on tehnyt hänestä kauniin ja täydellisen morsiamen, kuten seuraavassa resitatiivissa sanotaan.

Finaali on aaria, jossa basso ja sopraano edelleen jatkavat vuoropuheluaan. Basso vakuuttaa ikuista rakkauttaan ja lupaa saapua pian ja sopraano laulaa Philipp Nikolain koraalista Wie schön leuchtet der Morgenstern seitsemännen säkeistön. Upea kombinaatio!

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: reformaation muistopäivä

Bachin kirkkovuodessa vietettiin juhlaa nimeltä Reformationstag 31.10. sen muistoksi, että Luther naulasi samaisena päivänä 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Meillä vietetään 22. helluntain jälkeisenä sunnuntaina uskonpuhdistuksen muistojuhlaa.

Lutherin pönäkkään virteen pohjautuva kantaatti Ein feste Burg ist unser Gott BWV 80 on alun perin sävelletty kolmannelle paastonajan sunnuntaille 1715. Mutta koska Leipzigissa ei paaston aikana soitettu kantaatteja, se jäi tarpeettomaksi, ja Bach muokkasi sitä lisäämällä pari osaa ja muuttelemalla vähän tekstejä. Kantaatin ensimmäistä esitysvuotta Leipzigissa ei ole tiedossa: jotkut sanovat, että jo 1723, toiset, että ehkä vasta 1728-31, tai jopa 1735.

Alkukuorosta sanoo musikologi Alfred Dürr, että se on "todennäköisesti Bachin koraalipohjaisen vokaalimusiikin kohokohta". Lauluäänet jäljittelevät koraalin melodiaa, joka kulkee mukavan pehmeästi kolmella oboella. Huomio kiinnittyy sanoihin grausam Rüstung, julma sotavarustus, jossa  äänet kulkevat kromaattisesti alas. Kuoron motettityyli viittaa menneisiin aikoihin.

Virsi löytyy meidän kirjasta numerona 170. Kun tällä taisteluvirrellä saatettiin matkaan Moskovan lähetystö syksyllä 1939, ensimmäisen säkeistön der alte böse Feind, vanhan vainoojan, tulkittiin epäilemättä tarkoittavan Neuvostoliittoa. Samalla virrellä alkaa myös Turun joulurauhan julistus. Virsi on linjassa Porilaisten marssin kanssa, joka myös sisältyy joulurauhan julistuksen ohjelmaan. Ehkäpä nämä muistuttavat meitä tavallisia pulliaisia kahdesta suuresta, Jumalasta ja valtiosta.

Kantaatin ensimmäiseen ja viidenteen osaan lisätään toisinaan trumpetit ja patarummut. Tämä lisäys on Wilhelm Friedemannin tekemä, isä-Bachin kuoleman jälkeen tekemä lisäys, jonka me oikeaoppiset Bach-tuntijat oitis lemppaamme ulos norsunluutornimme ikkunasta. Jos minulta kysytään, niin luulen, että Bach nimenomaan valitsi oboet, koska virsi on jo valmiiksi sen verran pompöösi, ettei se enää kaipaa trumpetteja ja patarumpuja.

Kantaatti Gott der Herr ist Sonn und Schild BWV 79 on luultavasti syksyltä 1725. Sen vaikuttavin osa on viisiminuuttinen alkukuoro, jonka teksti on Psalmista: "Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti." (Ps. 84:11)

Sopraano Joanne Lunn laulaa kyllä upean puhtaasti, kuunnelkaapa duettoa kohdasta 11'30 eteenpäin.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: yhdeksästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Ich elender Mensch, wer wird mich erlösen BWV 48 (1723) alkaa otteella Roomalaiskirjeestä: "Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:24) Sävellajina on kipeän kaunis g-molli, tahtilajina sarabanden oloinen 3/4. Kuoro laskevine kulkuineen ja huokausaiheineen elää omaa elämäänsä, trumpetti (tai käyrätorvi) soittaa jostain kauempaa koraalimelodiaa, joka on suomalaisille tuttu esimerkiksi virrestä 278. Samaan koraalisävelmään kantaatti myös päättyy.

Koko kantaatti liittyy päivän evankeliumitekstiin, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen (Matt. 9:1-9). Tämä hieno kohta on oikeastaan väittely Jeesuksen ja lainopettajien välillä. Lainopettajat paheksuvat Jeesusta, joka vakuuttaa halvaantuneelle, että hänen syntinsä on annettu anteeksi. Jeesus, tarinan sankari, servaa lainoppineet kehottamalla halvaantunutta ottamaan vuoteensa ja lähteä kävelemään.

Tässä kipaleessa sekä alkukuoro että molemmat aariat ovat kolmijakoisia. Tenoriaariassa Vergibt mir Jesus meine Sünde on metkat synkoopit. Joku barokin teoreetikko yhdisti synkoopit surun affektiin.

Syksyn 1724 koraalikantaatti Wo soll ich fliehen hin BWV 5 perustuu Johann Heermannin (1630) 11-säkeistöiseen virteen, jota ei löydy meiädn virsikirjasta, mutta melodia on tuttu virrestä Auf meinen Lieben Gott (numero 297).

Kolmas tälle päivälle sävelletyistä kantaateista on Ich will den Kreuztab gerne tragen BWV 56 (1726). Tämä on yksi harvoista Bachin soolobassolle säveltämistä kantaateista ja sitä esitetään varsin usein. Se ei ihmetytä: kantaatti on hyvin huolellisesti kirjoitettu ja se vaikuttaa erityisen inspiroituneelta. Toinen tunnettu kantaatti soolobassolle on kynttilänpäivälle osoitettu Ich habe genug BWV 82. Soolokantaatin idean Bach lainasi Alessandro Scarlattin maallisista kantaateista.

Kahden edellisen tavoin tämäkin kantaatti lähtee käyntiin g-mollissa. AAB-muotoisella aarialla aloitetaan, sitten tulee resitatiivi, aaria, resitatiivi ja loppukoraali. Soitinkokoonpanossa on kolmiääninen jousisto, kaksi oboeta, tenorioboe taille ja continuo. Tähänkin soolokantaattiin tarvitaan kyvykästä laulajaa ja on ilmeistä, että Bach sävelsi teoksen jotakin tiettyä laulajaa ajatellen.

Avausosassa laulaja sanoo kantavansa mielellään ristiä, jonka Jumala hänelle antaa. Kunkin matkalla on omat vaivansa, mutta lopulta haudassa taakka raukeaa ja Jumala on pyyhkivä kyyneleeni.

Toinen osa on resitatiivi Mein Wandel auf der Welt, jossa elämää verrataan purjehdusmatkaan. Tästä kirjoitin blogissa pari vuotta sitten.

Kolmannessa osassa laulaja iloitsee siitä, että kerran piinani on loppuva. B-taite loppuu sanoihin O gscheh es heute noch, oi tapahtuisipa se jo tänään. Oboe ja kenties myös sävellaji B-duuri (joka ei barokkivirityksissä ollut niitä puhtaimpia) tuovat aariaan kuitenkin sellaisen vivahteen, että ehkä laulaja ei sittenkään vielä olisi aivan valmis jättämään maallista majaansa.

Neljännen osan resitatiivissa seisotaan valmiina perimään autuus. Staattiset jouset luovat mielikuvan paikallaanolosta. Resitatiivin lopussa Bach vielä toistaa avausaarian sanat taakan raukeamisesta ja kyynelten kuivaamisesta.

Kirjoitin aiemmin vielä kantaatin päättävästä koraalista, jonka lempeää siirtymää kuoleman rajan yli muuan saksalainen psykologi vertaa Johannes-passion loppukoraaliin. Ei toinne [lainasin ilmauksen eräältä pohjoiskarjalaiselta] käydä näitä kirjoituksia toistamaan, vaan käydään sen sijaan kuuntelemaan kantaattia Netherlands Bach Societyn tulkitsemana.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdeksastoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Koraalikantaatti Herr Christ, der einge Gottessohn BWV 96 (1724) pohjautuu Elisabeth Creuzigerin [jonka sukunimestä on jos jonkinmoista kirjoitusmuotoa] samannimiseen virteen (1524). Virsi on julkaistu yhdessä vanhimmista luterilaisista virsikokoelmista.

Sekä Creuziger että Lutherin puolison Katharina von Bora olivat aatelista syntyperää ja molemmat olivat olleet nunnina. Näistä kahdesta tuli ystävät, kun Elisabeth solmi avioliiton Lutherin oppilaan ja työtoverin Caspar Creuzigerin kanssa, josta myöhemmin tuli Wittenbergin yliopiston professori. Näin kertoilee Tauno Väinölä kirjassaan Virsikirjamme virret.

Virsi 256 alkaa jouluisesti: "Hän, kirkas aamutähti, valoksi meille lähti", sanotaan ensimmäisessä säkeistössä. "Hän syntyi ihmiseksi neitseestä puhtaasta", jatkaa toinen. Toisessa säkeistössä vihjataan jo pääsiäiseen, kun sanotaan, että "hän kuolon vallan voitti". Kolmas säkeistö pyytää rakkautta ja tyytymistä Isän tahtoon. Neljäs kertoo, että pelastus on vain Kristuksen kuolemassa, ja viides kurottaa taivaaseen. Eli aika monipuolisesti kristityn oppia ja elämää puristettu yhteen virteen. Ei ihme, että virsi aloittaa virsikirjan III osaston "elämä Kristuksessa".

Bach on tehnyt virrestä tunnetun koraalialkusoiton BWV 601.

Avauskuorossa huomiota kiinnittää flauto piccolo, joka Bachin tapauksessa tarkoittaa sopranino-nokkahuilua. Kun kantaattia esitettiin 1734, Bach korvasi nokkiksen violino piccololla, luultavasti siksi koska nokkahuilistia ei ollut saatavilla.

Toinen tälle pyhälle säilyneistä kantaateista on Gott soll allein mein Herze haben BWV 169 (1726). Bach avaa kantaatin lainaamalla aiemmin säveltämäänsä cembalokonserttoa BWV 1053. Samasta konsertosta on lainattu siciliano-rytmissä keinuva alttoresitatiivi Stirb in mir. Tämä aaria on - Alfred Dürrin sanoin - "epäilemättä yksi innoittuneimpia vokaalikappaleita, joita Bach on koskaan kirjoittanut". Anonyymin libretistin teksti kuuluu seuraavasti, käännön minun:

Stirb in mir,
Welt und alle deine Liebe,
Daß die Brust
Sich auf Erden für und für
In der Liebe Gottes übe;
Stirb in mir,
Hoffart, Reichtum, Augenlust,
Ihr verworfnen Fleischestriebe! 

Kuole minussa,
maailma ja kaikki rakkautesi,
että rintani
voi maan päällä yhä uudestaan
harjaantua Jumalan rakkaudessa;
kuole minussa,
ylpeys, rikkaus, silmän ilo,
te hylättävät lihan taipumukset!

Helmuth Rilling on tehnyt jäätävän työmäärän Bachin musiikin ja erityisesti kantaattien äärellä. Alla oleva levytys on vuodelta 1983.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: seitsemästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Bringet dem Herrn Ehre seines Namens BWV 148 on todennäköisesti vuodelta 1723. Teksti ilmestyi hyvin vapaasti muokattuna 1725 Picanderin kokoelmassa Weg, ihr irdischen Geschäfte, mikä herättää pohtimaan, alkoiko säveltäjän ja runoilijan yhteistyö jo ennen vuotta 1725.

Tämän pyhän evankeliumi liittyy sapattina parantamiseen ja otsikkona suomalaisessa kirkkokalenterissa on kristityn vapaus. Bach juhlii tätä vapautta aloittamalla kantaatin kuoro-osalla, jossa on mukana trumpetti, kolme oboeta, jouset ja continuo. Teksti on Psalmista: "Bringet dem Herrn Ehre seines Namens, betet an den Herrn im heiligen Schmuck." Eli vanhaxi suomexi: "Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa." (Ps. 29:2, Biblia 1776)

Solisteista ääneen pääsevät vain altto ja tenori, joilla on molemmilla yksi aaria ja yksi resitatiivi. Kiinnostavin osa lienee alttoaaria Mund und Herze steht dir offen, jonka kuvasto tuo mieleen Matteus-passion aarian Ich will dir mein Herze schenken. Alttoaariassa sanotaan, kuinka suu ja sydän ovat avoimena, uppoa sinä, Korkein minuun. "Ich in dich, und du in mich", minä sinussa ja sinä minussa - kristityn ja Kristuksen suhde on eroottisesti latautunut.

Päätöskoraalin melodia Auf meinen lieben Gott on omasta virsikirjastammekin tuttu.

Kantaatin Ach, lieben Christen, seid getrost BWV 114 (1724) alkukuoron tunnelmassa yhdistyvät luottamus ja pelko. Klaus Hofman vertaa koraalikantaatin toccatamaista alkukuoroa kolme viikkoa aiemmin kuullun kantaatin Jesu, der du meine Seele BWV 78 alkukuoroon, jossa siinäkin on valitusta ja tuskaa. Kantaatin pohjana on Johannes Gigasin virsiteksti (1561).

Tenoriaariaa Wo wird diesem Jammertale kuvittaa soolohuilu. A-taitteessa tenori kysyy mollissa ja hitaassa tempossa [sarabande], mistä henkeni saa turvapaikan tässä kyynelten laaksossa, ja B-taite vastaa liikkuvammin ja duuripainotteisesti [siciliano], että Jeesus. Hauskasti Bach kirjoittaa alennusmerkin sanalle tale, laakso.

Seitsenosaisen kantaatin neljäs osa on koraali, samoin ensimmäinen ja viimeinen. Toinen ja viides ovat aarioita, kolmas ja kuudes resitatiiveja.

Wer sich selbst erhöhet, der soll erniedriget werden BWV 47 (1726) alkaa sitaatilla uudesta testamentista (Luuk. 14:11). Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Kaksi herkullista, liikettä kuvaavaa verbiä ohjaavat Bachia samansuuntaisiin liikkeisiin musiikissa. Vaikka sanat ovat Jeesuksen, Bach päästää basson sijaan ääneen neliäänisen kuoron.

Toisen osan sopraanoaariassa on hurja B-taite. Tekstissä sanotaan, että ylpeys on paholaisesta. Aiemmin oli puhetta siitä, kuinka Bach inhosi kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Nyt Bach osoittaa, kuinka syvästi hän inhoaa ja vihaa ylpeyden kuolemansyntiä.

Kantaatin tekstin on kirjoittanut eisenachilainen Johann Friedrich Helbig (1720), joka laati kantaattitekstejä enemmänkin Telemannille. Helbigin sanastossa on kursailemattomia ilmauksia, kuten tämä bassoresitatiivin alku: "Der Mensch ist Kot, Stank, Asch und Erde", ihminen on ulostetta, löyhkää, tuhkaa ja maata. Mitäpä me käsidesiajan ihmiset tällaisesta tajuamme.

Tämän pyhän kantaatit on taas ehkä vähän hankalasti yhdessä paketissa. Bonuksena vielä motetti BWV 226, joka on - vaikka ette ehkä sitä usko, kun kuulette motetin - sävelletty Tuomas-koulun rehtori Johann Heinrich Ernestin hautajaisiin 1729. Teksti on Roomalaiskirjeestä (Room. 8:26-27) ja koko teos on polyfoniassaan yhtä aineetonta kuin Paavalin teologia: "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta."

"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla", joten voimme vallan hyvin säveltää riemukkaan fuugan tai vaikka pistää tanssiksi.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kuudestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatin Komm, du süße Todesstunde BWV 161 Bach sävelsi Salomo Franckin tekstiin todennäköisesti syksyllä 1716. Tämä kantaatti on esillä Kahvia ja kantaatteja -sarjan toisessa osassa Joensuun Rantakylän kirkolla tänään 6.10.2019 klo 18, joten saatte siitä vähän perusteellisemman kattauksen.

Bach oli siirtynyt urkuriksi Weimariin 1708, ja maaliskuussa 1714 hänet ylennettiin konserttimestariksi eli hän johti Saksin-Weimarin hovin musiikkielämää. Pestiin kuului kantaatin säveltäminen kerran kuussa. Weimarin ajan kantaatteja on säilynyt nykypäiviin noin kaksikymmentä, mukana on muun muassa sellaiset kuin BWV 182, BWV 12, BWV 172, BWV 61, BWV 63 ja BWV 152.

1. Kantaatin BWV 161 ensimmäisessä osassa Bach yhdistää aarian ja koraalimelodian, mihin ei Weimarin hengellisessä ilmapiirissä ilmeisesti oltu totuttu. Aaria kun on maallinen, oopperaan viittaava juttu, jolle virttä ei noin vain naiteta. Niinpä Bach antaa virren soida pelkkänä melodiana. Hän silti yksilöi, että virsi on nimenomaan Herzlich tut mich verlangen, sillä niin sanotussa Leipzigin versiossa sopraanot laulavat virren sanoilla. Vuoden 1938 virsikirjasta löytyy tämä virsi numerona 594, ja käännös on sieltä poimittu. Muut käännökset olen nopsaan itse tehnyt.

Bach piti tästä sävelmästä, joka fryygisenä taipuu sekä molliin että duuriin. Matteus-passiossa tämä koraalisävelmä kuullaan viisi kertaa, joista viimeinen Wenn ich einmal soll scheiden hetkenä, jolloin Jeesus on juuri antanut henkensä. Tunnelmaltaan toisessa ääripäässä on jouluoratorion loppiaiskantaatin päätöskoraali Nun seid ihr wohl gerochen, jossa sävelmä soi juhlavasti trumpettein ja patarumpuin kanssa. Aluksi ei meinaa edes hahmottaa, että kyse on samasta koraalisävelmästä. BWV 161:n avausosa menee jonnekin näiden välimaastoon.

Nokkahuilut ja altto on yhdistelmä, johon liitän sellaisia sanoja kuin "maa" ja "hauraus".

Komm, du süße Todesstunde,
Da mein Geist
Honig speist,
Aus des Löwen Munde;
     Herzlich tut mich verlangen
     Nach einem selgen End,
     Weil ich hie bin umfangen
     Mit Trübsal und Elend.
Mache meinen Abschied süße,
Säume nicht,
Letztes Licht,
Daß ich meinen Heiland küsse.
     Ich hab Lust abzuscheiden
     Von dieser bösen Welt,
     Sehn mich nach himml'schen Freuden,
     O Jesu, komm nur bald!
("Herzlich tut mich verlangen" verse 1) 

Tule, suloinen kuolonhetki,
jolloin henkeni
maistaa hujanaa
leijonan suusta;
     Pois täältä maailmasta
     hartaasti halajan,
     surusta surkeasta
     jo iloon taivahan.
Tee jäähyväisistä suloinen,
älä viivy,
viime valo,
jotta voisin suudella Vapahtajaani.
    Suo, Jeesus, minun tulla
    jo riemuun luoksesi,
    on halu nähdä mulla
    sun kirkkautesi.

2. Toinen osa on tenorin resitatiivi. Viimeisillä riveillä continuon sello aktivoituu, resitatiivi lavenee ariosoksi ja tunnelma on toiveikas. Sanat viittaavat ehkä Filippiläiskirjeeseen: "minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa", kuten Biblia 1776 asian sanoo (Fil. 1:23). Taivaskaipuu tuo mieleen lapsuuden seuroissa lauletut Siionin laulut.

Welt, deine Lust ist Last,
Dein Zucker ist mir als ein Gift verhaßt,
Dein Freudenlicht
Ist mein Komete,
Und wo man deine Rosen bricht,
Sind Dornen ohne Zahl
Zu meiner Seelen Qual.
Der blasse Tod ist meine Morgenröte,
Mit solcher geht mir auf die Sonne
Der Herrlichkeit und Himmelswonne.
Drum seufz ich recht von Herzengrunde
Nur nach der letzten Todesstunde.
Ich habe Lust, bei Christo bald zu weiden.
Ich habe Lust, von dieser Welt zu scheiden. 

Maailma, sinun ilosi on kuorma,
sinun sokerisi on minulle kuin vihattu myrkky,
sinun ystävyytesi valo
on pyrstötähteni,
ja missä ruusujasi taitetaan,
ovat lukemattomat piikit
sieluni kärsimyksenä.
Kalpea kuolema on aamuruskoni,
jonka kanssa minulle nousee
loiston ja taivaan ilon aurinko.
Siksi huokaan todella sydämen pohjasta
vasta kuolonhetken jälkeen.
Haluan laiduntaa Kristuksen kanssa,
Haluan ummistaa silmäni tälle maailmalle.

3. Tenoriaariassa kaipaus jatkuu. Verlangen-sanan sävelittämisessä Bach käyttää huokauskuviota ja melodia suuntautuu alas, vaikka se voisi suuntautua myös ylös.

Mein Verlangen
Ist, den Heiland zu umfangen
Und bei Christo bald zu sein.
    Ob ich sterblich' Asch und Erde
    Durch den Tod zermalmet werde,
    Wird der Seele reiner Schein
    Dennoch gleich den Engeln prangen. 

Minun kaipaukseni
on syleillä Pelastajaa
ja olla pian Kristuksen luona.
    Vaikka kuolevainen tuhka ja pöly
    murskataan kuoleman kautta,
    sielun puhdas valo
    loistaa kuin enkeli.

4. Tässä alttoresitatiivissa pistää korvaan se, että mukana on nokkahuilut ja jouset. Bach maalailee pitkään viidennen rivin tekstiä ja laulaja viipyy sanalla Schlaf, uni. Sanalla auferwecken on nouseva kuvio, ja viimeisen rivin sana schlage lienee antanut aiheen nokkahuilujen staccato-kuvioille. Tätä kuolinkello-efektiä Bach käyttää aika usein.

Der Schluß ist schon gemacht:
Welt, gute Nacht!
Und kann ich nur den Trost erwerben,
In Jesu Armen bald zu sterben:
Er ist mein sanfter Schlaf.
Das kühle Grab wird mich mit Rosen decken,
Bis Jesus mich wird auferwecken,
Bis er sein Schaf
Führt auf die süße Lebensweide,
Daß mich der Tod von ihm nicht scheide.
So brich herein, du froher Todestag,
So schlage doch, du letzter Stundenschlag! 

Päätös on jo tehty:
maailma, hyvää yötä!
Vain siitä voin saada lohdun,
että saan pian kuolla Jeesuksen käsivarsille:
hän on lempeä uneni.
Kylmä hauta peittää minut ruusuilla,
kunnes Jeesus on minut herättävä,
kunnes hän johtaa laumansa
makeille elämänniityille,
niin että kuolema ei voi erotta minua hänestä.
Valkene siis, sinä iloinen kuoleman päivä,
ja lyö pian, sinä viime tunti!

5. Viidennen osan Franck on merkinnyt aariaksi, mutta Bach säveltää tekstin homofoniseksi kuoro-osaksi. Bach-tutkija Cristopf Wolff näkee tässä arkaaisessa osassa yhteyksiä thüringeniläiseen motettityyliin.

Wenn es meines Gottes Wille,
Wünsch ich, daß Leibes Last
Heute noch die Erde fülle,
Und der Geist, des Leibes Gast,
Mit Unsterblichkeit sich kleide
In der süßen Himmelsfreude.
Jesu, komm und nimm mich fort!
Dieses sei mein letztes Wort. 

Jos on Jumalan tahto,
toivon että ruumiin kuorma
jo tänään täyttäisi maata,
ja henki, ruumiin vieras,
pukeutuisi kuolemattomuuteen
makeassa taivaan ilossa.
Jeesus, tule ja ota minut pois!
Tämä olkoon viimeinen sanani.

6. Nokkahuilut koristelevat päätöskoraalia.

Der Leib zwar in der Erden
Von Würmen wird verzehrt,
Doch auferweckt soll werden,
Durch Christum schön verklärt,
Wird leuchten als die Sonne
Und leben ohne Not
In himml'scher Freud und Wonne.
Was schadt mir denn der Tod?
("Herzlich tut mich verlangen" verse 4) 

Ja vaikka ruumis kerran
maan multaan lasketaan,
niin vielä ääni Herran
sen kutsuu kunniaan.
Sä minut luokses ota
ja ruumis kirkasta.
Kun loppuu synnin sota,
suo kruunu armosta.

Kantaatti Christus, der ist mein Leben BWV 95 (1723) on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon Bach piti koraaleista. Kantaatin avausosa alkaa kuoron laulamalla koraalilla, jonka jälkeen kuullaan tenorin resitatiivi ja sitä seuraa kuoron laulama säkeistö koraalista Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Sen jälkeen kuullaan sopraanon resitatiivi, joka jatkuu sopraanon laulamaksi koraaliksi Valet will ich dir geben. Lopussa on vielä koraali.

Kolmas osa on tenorin resitatiivi, jonka jälkeen tenori laulaa teoksen ainoan aarian Schlage doch bald, selge Stunde. Edellisen kantaatin yhteydessä puhuttiin kuolinkello-efektistä. Tässä aariassa, jossa toivotaan, että "koita pian, siunattu hetki, viimeinen kellonlyönti", jouset soittavat pizzicatoja ja oboe d'amore tuudittaa laulajaa uneen. Bach käyttää tuutulauluissa kolmijakoista tahtilajia.

Aarian tunnelma on kahtalainen. Toisaalta toivotaan kuolemaa, toisaalta aariassa on jokin jännite. Ehkä aavistuksen kireä tunnelma syntyy siitä, että tenori pysyttelee paljolti korkeassa rekisterissä. Kuoleman toivomus ei lähde elämään sidotulta tuosta vain.

Tämän pyhän otsikkona on "Jeesus antaa elämän" (edellisen kantaatin otsikon voisi muuten kääntää "Kristus, joka on elämäni"). Evankeliumitekstissä kerrotaan leskestä, jonka ainoa poika oli kuollut. Jeesus säälii naista ja herättää pojan kuolleista. Tämä on yksi kolmesta kuolleistaherättämiskeissistä, joista evankeliumit kertovat. Jairoksen tytär oli toinen, Lasarus kolmas.

Koraalikantaatin Liebster Gott, wenn werd ich sterben BWV 8 (1724) alkukuorossa soivat taas kuolinkellot, tällä kertaa korkean nokkahuilun staccatoina. Tahtiosoituksena on jälleen kerran 12/8; siciliano näyttää olleen Bachin lempitanssi.

Kantaatin alkupuolella kärvistellään synnin maailmassa kuolemaa odottamassa, mutta neljännessä osassa, bassoaariassa Doch weichet, ihr tollen, vergeblichen Sorgen! ollaan jo voiton puolella.

Tämän pyhän neljäs kantaatti on Wer weiß, wie nahe mir mein Ende BWV 27 (1726). Ensimmäisessä osassa on palasteltu Ämelie Juliane von Schwarzenburg-Rudolstadtin koraalin (1686) ensimmäinen säkeistö siten, että sopraano, altto ja tenori kommentoivat koraalia säkeiden väleissä. "Kuka tietää, milloin aikani loppuu", kysyy koraali. "Sen tietää yksin hyvä Jumala", vastaa sopraano, ja niin edespäin.

Kolmannessa osassa altto sanoo kuolemalle "tervetuloa", kun se tulee vuoteeseen. "Iloisesti haluan seurata, kun hän kutsuu hautaan", sanoo laulaja Es-duurissa.

Bassoaarian Gute Nacht, du Weltgetümmel, hyvää yötä, maailman tuoksina, otsikon kahtalaisuuden Bach kuvaa hyvin selkeästi. Alkupuoli on rauhallinen, laskeva, mutta jälkipuoliskoa leimaavat nopeat kuudestoistaosakuviot. Aarian alkusävelet tuovat mieleen Ach, mein Sinn -aarian Johannes-passiosta.

Loppukoraalin sävelmä on arkaainen.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa