Kantaattisykli: seitsemästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Bringet dem Herrn Ehre seines Namens BWV 148 on todennäköisesti vuodelta 1723. Teksti ilmestyi hyvin vapaasti muokattuna 1725 Picanderin kokoelmassa Weg, ihr irdischen Geschäfte, mikä herättää pohtimaan, alkoiko säveltäjän ja runoilijan yhteistyö jo ennen vuotta 1725.

Tämän pyhän evankeliumi liittyy sapattina parantamiseen ja otsikkona suomalaisessa kirkkokalenterissa on kristityn vapaus. Bach juhlii tätä vapautta aloittamalla kantaatin kuoro-osalla, jossa on mukana trumpetti, kolme oboeta, jouset ja continuo. Teksti on Psalmista: "Bringet dem Herrn Ehre seines Namens, betet an den Herrn im heiligen Schmuck." Eli vanhaxi suomexi: "Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa." (Ps. 29:2, Biblia 1776)

Solisteista ääneen pääsevät vain altto ja tenori, joilla on molemmilla yksi aaria ja yksi resitatiivi. Kiinnostavin osa lienee alttoaaria Mund und Herze steht dir offen, jonka kuvasto tuo mieleen Matteus-passion aarian Ich will dir mein Herze schenken. Alttoaariassa sanotaan, kuinka suu ja sydän ovat avoimena, uppoa sinä, Korkein minuun. "Ich in dich, und du in mich", minä sinussa ja sinä minussa - kristityn ja Kristuksen suhde on eroottisesti latautunut.

Päätöskoraalin melodia Auf meinen lieben Gott on omasta virsikirjastammekin tuttu.

Kantaatin Ach, lieben Christen, seid getrost BWV 114 (1724) alkukuoron tunnelmassa yhdistyvät luottamus ja pelko. Klaus Hofman vertaa koraalikantaatin toccatamaista alkukuoroa kolme viikkoa aiemmin kuullun kantaatin Jesu, der du meine Seele BWV 78 alkukuoroon, jossa siinäkin on valitusta ja tuskaa. Kantaatin pohjana on Johannes Gigasin virsiteksti (1561).

Tenoriaariaa Wo wird diesem Jammertale kuvittaa soolohuilu. A-taitteessa tenori kysyy mollissa ja hitaassa tempossa [sarabande], mistä henkeni saa turvapaikan tässä kyynelten laaksossa, ja B-taite vastaa liikkuvammin ja duuripainotteisesti [siciliano], että Jeesus. Hauskasti Bach kirjoittaa alennusmerkin sanalle tale, laakso.

Seitsenosaisen kantaatin neljäs osa on koraali, samoin ensimmäinen ja viimeinen. Toinen ja viides ovat aarioita, kolmas ja kuudes resitatiiveja.

Wer sich selbst erhöhet, der soll erniedriget werden BWV 47 (1726) alkaa sitaatilla uudesta testamentista (Luuk. 14:11). Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Kaksi herkullista, liikettä kuvaavaa verbiä ohjaavat Bachia samansuuntaisiin liikkeisiin musiikissa. Vaikka sanat ovat Jeesuksen, Bach päästää basson sijaan ääneen neliäänisen kuoron.

Toisen osan sopraanoaariassa on hurja B-taite. Tekstissä sanotaan, että ylpeys on paholaisesta. Aiemmin oli puhetta siitä, kuinka Bach inhosi kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä. Nyt Bach osoittaa, kuinka syvästi hän inhoaa ja vihaa ylpeyden kuolemansyntiä.

Kantaatin tekstin on kirjoittanut eisenachilainen Johann Friedrich Helbig (1720), joka laati kantaattitekstejä enemmänkin Telemannille. Helbigin sanastossa on kursailemattomia ilmauksia, kuten tämä bassoresitatiivin alku: "Der Mensch ist Kot, Stank, Asch und Erde", ihminen on ulostetta, löyhkää, tuhkaa ja maata. Mitäpä me käsidesiajan ihmiset tällaisesta tajuamme.

Tämän pyhän kantaatit on taas ehkä vähän hankalasti yhdessä paketissa. Bonuksena vielä motetti BWV 226, joka on - vaikka ette ehkä sitä usko, kun kuulette motetin - sävelletty Tuomas-koulun rehtori Johann Heinrich Ernestin hautajaisiin 1729. Teksti on Roomalaiskirjeestä (Room. 8:26-27) ja koko teos on polyfoniassaan yhtä aineetonta kuin Paavalin teologia: "Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta."

"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla", joten voimme vallan hyvin säveltää riemukkaan fuugan tai vaikka pistää tanssiksi.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kuudestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatin Komm, du süße Todesstunde BWV 161 Bach sävelsi Salomo Franckin tekstiin todennäköisesti syksyllä 1716. Tämä kantaatti on esillä Kahvia ja kantaatteja -sarjan toisessa osassa Joensuun Rantakylän kirkolla tänään 6.10.2019 klo 18, joten saatte siitä vähän perusteellisemman kattauksen.

Bach oli siirtynyt urkuriksi Weimariin 1708, ja maaliskuussa 1714 hänet ylennettiin konserttimestariksi eli hän johti Saksin-Weimarin hovin musiikkielämää. Pestiin kuului kantaatin säveltäminen kerran kuussa. Weimarin ajan kantaatteja on säilynyt nykypäiviin noin kaksikymmentä, mukana on muun muassa sellaiset kuin BWV 182, BWV 12, BWV 172, BWV 61, BWV 63 ja BWV 152.

1. Kantaatin BWV 161 ensimmäisessä osassa Bach yhdistää aarian ja koraalimelodian, mihin ei Weimarin hengellisessä ilmapiirissä ilmeisesti oltu totuttu. Aaria kun on maallinen, oopperaan viittaava juttu, jolle virttä ei noin vain naiteta. Niinpä Bach antaa virren soida pelkkänä melodiana. Hän silti yksilöi, että virsi on nimenomaan Herzlich tut mich verlangen, sillä niin sanotussa Leipzigin versiossa sopraanot laulavat virren sanoilla. Vuoden 1938 virsikirjasta löytyy tämä virsi numerona 594, ja käännös on sieltä poimittu. Muut käännökset olen nopsaan itse tehnyt.

Bach piti tästä sävelmästä, joka fryygisenä taipuu sekä molliin että duuriin. Matteus-passiossa tämä koraalisävelmä kuullaan viisi kertaa, joista viimeinen Wenn ich einmal soll scheiden hetkenä, jolloin Jeesus on juuri antanut henkensä. Tunnelmaltaan toisessa ääripäässä on jouluoratorion loppiaiskantaatin päätöskoraali Nun seid ihr wohl gerochen, jossa sävelmä soi juhlavasti trumpettein ja patarumpuin kanssa. Aluksi ei meinaa edes hahmottaa, että kyse on samasta koraalisävelmästä. BWV 161:n avausosa menee jonnekin näiden välimaastoon.

Nokkahuilut ja altto on yhdistelmä, johon liitän sellaisia sanoja kuin "maa" ja "hauraus".

Komm, du süße Todesstunde,
Da mein Geist
Honig speist,
Aus des Löwen Munde;
     Herzlich tut mich verlangen
     Nach einem selgen End,
     Weil ich hie bin umfangen
     Mit Trübsal und Elend.
Mache meinen Abschied süße,
Säume nicht,
Letztes Licht,
Daß ich meinen Heiland küsse.
     Ich hab Lust abzuscheiden
     Von dieser bösen Welt,
     Sehn mich nach himml'schen Freuden,
     O Jesu, komm nur bald!
("Herzlich tut mich verlangen" verse 1) 

Tule, suloinen kuolonhetki,
jolloin henkeni
maistaa hujanaa
leijonan suusta;
     Pois täältä maailmasta
     hartaasti halajan,
     surusta surkeasta
     jo iloon taivahan.
Tee jäähyväisistä suloinen,
älä viivy,
viime valo,
jotta voisin suudella Vapahtajaani.
    Suo, Jeesus, minun tulla
    jo riemuun luoksesi,
    on halu nähdä mulla
    sun kirkkautesi.

2. Toinen osa on tenorin resitatiivi. Viimeisillä riveillä continuon sello aktivoituu, resitatiivi lavenee ariosoksi ja tunnelma on toiveikas. Sanat viittaavat ehkä Filippiläiskirjeeseen: "minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa", kuten Biblia 1776 asian sanoo (Fil. 1:23). Taivaskaipuu tuo mieleen lapsuuden seuroissa lauletut Siionin laulut.

Welt, deine Lust ist Last,
Dein Zucker ist mir als ein Gift verhaßt,
Dein Freudenlicht
Ist mein Komete,
Und wo man deine Rosen bricht,
Sind Dornen ohne Zahl
Zu meiner Seelen Qual.
Der blasse Tod ist meine Morgenröte,
Mit solcher geht mir auf die Sonne
Der Herrlichkeit und Himmelswonne.
Drum seufz ich recht von Herzengrunde
Nur nach der letzten Todesstunde.
Ich habe Lust, bei Christo bald zu weiden.
Ich habe Lust, von dieser Welt zu scheiden. 

Maailma, sinun ilosi on kuorma,
sinun sokerisi on minulle kuin vihattu myrkky,
sinun ystävyytesi valo
on pyrstötähteni,
ja missä ruusujasi taitetaan,
ovat lukemattomat piikit
sieluni kärsimyksenä.
Kalpea kuolema on aamuruskoni,
jonka kanssa minulle nousee
loiston ja taivaan ilon aurinko.
Siksi huokaan todella sydämen pohjasta
vasta kuolonhetken jälkeen.
Haluan laiduntaa Kristuksen kanssa,
Haluan ummistaa silmäni tälle maailmalle.

3. Tenoriaariassa kaipaus jatkuu. Verlangen-sanan sävelittämisessä Bach käyttää huokauskuviota ja melodia suuntautuu alas, vaikka se voisi suuntautua myös ylös.

Mein Verlangen
Ist, den Heiland zu umfangen
Und bei Christo bald zu sein.
    Ob ich sterblich' Asch und Erde
    Durch den Tod zermalmet werde,
    Wird der Seele reiner Schein
    Dennoch gleich den Engeln prangen. 

Minun kaipaukseni
on syleillä Pelastajaa
ja olla pian Kristuksen luona.
    Vaikka kuolevainen tuhka ja pöly
    murskataan kuoleman kautta,
    sielun puhdas valo
    loistaa kuin enkeli.

4. Tässä alttoresitatiivissa pistää korvaan se, että mukana on nokkahuilut ja jouset. Bach maalailee pitkään viidennen rivin tekstiä ja laulaja viipyy sanalla Schlaf, uni. Sanalla auferwecken on nouseva kuvio, ja viimeisen rivin sana schlage lienee antanut aiheen nokkahuilujen staccato-kuvioille. Tätä kuolinkello-efektiä Bach käyttää aika usein.

Der Schluß ist schon gemacht:
Welt, gute Nacht!
Und kann ich nur den Trost erwerben,
In Jesu Armen bald zu sterben:
Er ist mein sanfter Schlaf.
Das kühle Grab wird mich mit Rosen decken,
Bis Jesus mich wird auferwecken,
Bis er sein Schaf
Führt auf die süße Lebensweide,
Daß mich der Tod von ihm nicht scheide.
So brich herein, du froher Todestag,
So schlage doch, du letzter Stundenschlag! 

Päätös on jo tehty:
maailma, hyvää yötä!
Vain siitä voin saada lohdun,
että saan pian kuolla Jeesuksen käsivarsille:
hän on lempeä uneni.
Kylmä hauta peittää minut ruusuilla,
kunnes Jeesus on minut herättävä,
kunnes hän johtaa laumansa
makeille elämänniityille,
niin että kuolema ei voi erotta minua hänestä.
Valkene siis, sinä iloinen kuoleman päivä,
ja lyö pian, sinä viime tunti!

5. Viidennen osan Franck on merkinnyt aariaksi, mutta Bach säveltää tekstin homofoniseksi kuoro-osaksi. Bach-tutkija Cristopf Wolff näkee tässä arkaaisessa osassa yhteyksiä thüringeniläiseen motettityyliin.

Wenn es meines Gottes Wille,
Wünsch ich, daß Leibes Last
Heute noch die Erde fülle,
Und der Geist, des Leibes Gast,
Mit Unsterblichkeit sich kleide
In der süßen Himmelsfreude.
Jesu, komm und nimm mich fort!
Dieses sei mein letztes Wort. 

Jos on Jumalan tahto,
toivon että ruumiin kuorma
jo tänään täyttäisi maata,
ja henki, ruumiin vieras,
pukeutuisi kuolemattomuuteen
makeassa taivaan ilossa.
Jeesus, tule ja ota minut pois!
Tämä olkoon viimeinen sanani.

6. Nokkahuilut koristelevat päätöskoraalia.

Der Leib zwar in der Erden
Von Würmen wird verzehrt,
Doch auferweckt soll werden,
Durch Christum schön verklärt,
Wird leuchten als die Sonne
Und leben ohne Not
In himml'scher Freud und Wonne.
Was schadt mir denn der Tod?
("Herzlich tut mich verlangen" verse 4) 

Ja vaikka ruumis kerran
maan multaan lasketaan,
niin vielä ääni Herran
sen kutsuu kunniaan.
Sä minut luokses ota
ja ruumis kirkasta.
Kun loppuu synnin sota,
suo kruunu armosta.

Kantaatti Christus, der ist mein Leben BWV 95 (1723) on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon Bach piti koraaleista. Kantaatin avausosa alkaa kuoron laulamalla koraalilla, jonka jälkeen kuullaan tenorin resitatiivi ja sitä seuraa kuoron laulama säkeistö koraalista Mit Fried und Freud ich fahr dahin. Sen jälkeen kuullaan sopraanon resitatiivi, joka jatkuu sopraanon laulamaksi koraaliksi Valet will ich dir geben. Lopussa on vielä koraali.

Kolmas osa on tenorin resitatiivi, jonka jälkeen tenori laulaa teoksen ainoan aarian Schlage doch bald, selge Stunde. Edellisen kantaatin yhteydessä puhuttiin kuolinkello-efektistä. Tässä aariassa, jossa toivotaan, että "koita pian, siunattu hetki, viimeinen kellonlyönti", jouset soittavat pizzicatoja ja oboe d'amore tuudittaa laulajaa uneen. Bach käyttää tuutulauluissa kolmijakoista tahtilajia.

Aarian tunnelma on kahtalainen. Toisaalta toivotaan kuolemaa, toisaalta aariassa on jokin jännite. Ehkä aavistuksen kireä tunnelma syntyy siitä, että tenori pysyttelee paljolti korkeassa rekisterissä. Kuoleman toivomus ei lähde elämään sidotulta tuosta vain.

Tämän pyhän otsikkona on "Jeesus antaa elämän" (edellisen kantaatin otsikon voisi muuten kääntää "Kristus, joka on elämäni"). Evankeliumitekstissä kerrotaan leskestä, jonka ainoa poika oli kuollut. Jeesus säälii naista ja herättää pojan kuolleista. Tämä on yksi kolmesta kuolleistaherättämiskeissistä, joista evankeliumit kertovat. Jairoksen tytär oli toinen, Lasarus kolmas.

Koraalikantaatin Liebster Gott, wenn werd ich sterben BWV 8 (1724) alkukuorossa soivat taas kuolinkellot, tällä kertaa korkean nokkahuilun staccatoina. Tahtiosoituksena on jälleen kerran 12/8; siciliano näyttää olleen Bachin lempitanssi.

Kantaatin alkupuolella kärvistellään synnin maailmassa kuolemaa odottamassa, mutta neljännessä osassa, bassoaariassa Doch weichet, ihr tollen, vergeblichen Sorgen! ollaan jo voiton puolella.

Tämän pyhän neljäs kantaatti on Wer weiß, wie nahe mir mein Ende BWV 27 (1726). Ensimmäisessä osassa on palasteltu Ämelie Juliane von Schwarzenburg-Rudolstadtin koraalin (1686) ensimmäinen säkeistö siten, että sopraano, altto ja tenori kommentoivat koraalia säkeiden väleissä. "Kuka tietää, milloin aikani loppuu", kysyy koraali. "Sen tietää yksin hyvä Jumala", vastaa sopraano, ja niin edespäin.

Kolmannessa osassa altto sanoo kuolemalle "tervetuloa", kun se tulee vuoteeseen. "Iloisesti haluan seurata, kun hän kutsuu hautaan", sanoo laulaja Es-duurissa.

Bassoaarian Gute Nacht, du Weltgetümmel, hyvää yötä, maailman tuoksina, otsikon kahtalaisuuden Bach kuvaa hyvin selkeästi. Alkupuoli on rauhallinen, laskeva, mutta jälkipuoliskoa leimaavat nopeat kuudestoistaosakuviot. Aarian alkusävelet tuovat mieleen Ach, mein Sinn -aarian Johannes-passiosta.

Loppukoraalin sävelmä on arkaainen.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: mikkelinpäivä ja viidestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Tälle kaksoispyhälle on kasautunut paljon kantaatteja, joiden joukossa on myös helmiä.

Ylienkeli Mikaelille omistettua Mikkelinpäivää on vietetty 400-luvulta. Ilmestyskirja (Ilm. 12) tietää kertoa Mikaelin kähinöineen lohikäärmettä ja tämän enkeleitä vastaan ja syösseen sen alas taivaasta, huh huh! Lohikäärmeestä tuli myöhemmin Saatana, tietää Ilmestyskirja edelleen.

Mikkelinpäivä on sittemmin laajentunut yleisesti enkelten päiväksi. Kun yhä useammat uskovat enkeleihin, veikkaan tämän pyhän olevan nousussa pyhäpörssissä. Alla ovat mikkelinpäivän kantaatit yhtenä pakettina John Eliot Gardinerin johtamana.

Kantaatista Nun ist das Heil und die Kraft BWV 50 on säilynyt vain yksi osa. Kantaatti on vuodelta 1723, mutta sen esitysajankohtaa ei tiedetä. Sen on arveltu olleen mikkelinpäivälle tarkoitettu.

Leipzigin kirkollisessa vuodenkierrossa mikkelinpäivä oli miltei jouluun verrattava juhla. Niinpä ei ole ihme, että koraalikantaatissa Herr Gott, dich loben alle wir BWV 130 (1724) on trumpetit ja patarummut. Tämä on yksi juhlallisimmista ellei juhlallisin koraalikantaattivuosikerran alkukuoroista. Koraalin sanat ovat Paul Eberin (1554) eikä sitä löydy meidän virsikirjasta, mutta Louis Bourgeois'n (1551) koraalisävelmä on peräti neljässä virressä (229, 266, 472b ja 597). Ja voihan sillä sävelmällä laulaa lisäksi vaikkapa virren Enkeli taivaan, jos haluaa.

Kantaatin kuvasto liittyy läheisesti Ilmestyskirjan kahakkaan. Puhutaan sankareista, kerubien ruhtinaasta, enkelparvesta, Saatanasta ja kolmannen osan bassoaariassa mainitaan der alte Drache, vanha lohikäärme. Eikö muuten vain olekin motetin Jesu, meine Freude BWV 227 viidennessä osassa sama vanha lohikäärme? Neljännen osan duettoresitatiivissa viitataan vanhan testamentin kohtaan, jossa Daniel on heitetty leijonien luolaan, mutta enkeli sulki leijonien suut (Dan. 6).

Samaa teemaa pyöritellään kantaatissa Es erhub sich ein Streit BWV 19 (1726), jonka ilmaisuvoimaisin osa lienee viides osa, tenoriaaria Bleibt, ihr Engel, bleibt bei mir, viipykää, enkelit, vierelläni. Albert Schweitzer kuvaa tämäntyyppistä sicilianoa enkelirytmiksi.

Vuoden 1728 kantaattivuosikerrassa tälle pyhälle on Man singet mit Freuden vom Sieg BWV 149, jonka libreton on kirjoittanut Picander. Alkukuoron, jonka musiikki on johdettu Metsästyskantaatista (1713), sanat on otettu Psalmista: "Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!" (Ps. 118:15-16)

Varsinkin kantaatin alkupuolessa on Bachilla jotenkin sellaista rutinoitumista, väsymistä kantaattiin. Ehkäpä muoto oli kaluttu tyhjäksi? Voi myös olla, ettei säveltäjä jaksanut myöskään innostua tämäntyyppisistä teksteistä. Tai sitten välit seurakunnan isokenkäisiin olivat heikentyneet. Tällaisesta muistan lukeneeni.

Kuudennen osan duetto on hieno pomppivine fagotteineen. Ja tietysti loppukoraali: Ach Herr, laß dein lieb Engelein, jonka muistamme Johannes-passion lopusta. Tämä säkeistöhän löytyy suomalaisesta virsikirjasta (VK 376:3) ja se kuuluu seuraavasti:

Kun päättyy kerran matkani,
lähetä, Herra, enkeli
luoksesi minut tuomaan.
Ruumiini kerran kätköön maan
nimeesi, Jeesus, siunataan,
se ota armon huomaan.
Kun herätät sen kuolleista,
suo minun taivaan riemussa
katsella kirkkauttasi
ja nähdä rakkaat kasvosi.
Oi Herrani,
suot autuuden, suot autuuden,
ylistys Herran ikuinen!

Viidennentoista kolminaisuuden (eli kuudennentoista helluntain) jälkeisen sunnuntain evankeliumiteksti on vuorisaarnasta, jossa Jeesus kehottaa olemaan murehtimatta huomisesta. Vuoden 1723 kantaatti tälle pyhälle on Warum betrübst du dich, mein Herz BWV 138, miksi murehdit, sydämeni.

Kantaatin rakenne on erikoinen: siinä on vain yksi aaria, ja se on koraalikantaatti, vaikka ei kuulukaan koraalikantaattivuosikertaan. Ehkäpä Bach sai idean vuosikertaan juuri tätä kantaattia säveltäessään?

Koraalista Warum betrübst du dich, mein Herz löytyy kovin vähän tietoa. Siitä kuitenkin oli puhetta aiemmin motetin Ich lasse dich nicht BWV Anh. 159 yhteydessä.

Varsinaisen koraalikantaatin pohjaksi Bach valitsi tälle pyhälle koraalin Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 99. Koraalin, joka on suomalaisessa virsikirjassa numero 387, taustasta oli puhetta muutama viikko sitten.

Virsi, jonka jokainen säkeistö alkaa samoin sanoin "mitä Jumala tekee, on hyvää", näyttää todella olleen Bachille läheinen. Se kuullaan BWV 99:n lisäksi kantaateissa BWV 12, BWV 69a, BWV 75, BWV 98 ja BWV 144.

Näiden lisäksi Bach sävelsi koraalista 1730-luvun alkupuolella toisen koraalikantaatin BWV 100 ja muokkasi sitä myöhemmin pariinkin otteeseen. Kantaatti Was Gott tut, das ist wohlgetan BWV 100 on sävelletty Rodigastin koraalitekstiin ja Alfred Dürr pitää todennäköisenä, että kantaatti on alunperin sävelletty häihin. Bach on lainannut alkukuoron kantaatista BWV 99, mutta muuttanut soitinnusta: pumppuun on lisätty patarummut, jolloin sävy on heti astetta juhlavampi.

Kantaatti BWV 99 on allaolevalla tallenteella ensimmäisenä. On kiinnostavaa, että Koopmanin valitsema alkukuoron tempo - joka ei kuitenkaan mielestäni kuulostaa liian hätäiseltä, kun ajattelee, millaista vauhtia koraalin cantus firmus etenee - on erittäin paljon nopeampi kuin tässä 60-luvulla tehdyssä äänitteessä. Koopmanilla alkukuoroon menee 4'20, vanhassa tallenteessa kaksi minuuttia kauemmin.

Kantaatti BWV 100, josta oli yllä puhetta, löytyy alta Masaaki Suzukin johtamana.

Juhlava sopraanokantaatti Jauchzet Gott in allen Landen BWV 51 esitettiin ensi kerran 15. kolminaisuuden jälkeisenä sunnuntaina 1730. Kantaatilla on tuskin minkäänlaisia yhteyksiä päivän raamatunteksteihin, ja näyttääkin todennäköiseltä, että kantaatti on suunniteltu alun perin johonkin toiseen tilaisuuteen.

Kantaatin kokoonpano on yksinkertainen: vain sopraano, jouset, trumpetti ja basso continuo. Bachilla näyttää olleen käytettävissään erittäin kyvykäs (poika)sopraano, sillä tekstuuri on virtuoosista ja kipuaa 3-viivaiseen c:hen. Myöskään trumpettisoolot eivät ole aivan helppoja. Ehkä Bach saattoi tälläkin kertaa turvautua kaupunginmuusikko Gottfried Reicheen (1667-1734), joka oli poikkeuksellisen lahjakas trumpetisti.

Kantaatissa Bach käyttää Dürrin mukaan viittä tyypillistä barokkimusiikin periaatetta: ensimmäinen osa on konsertto, toinen monodia, kolmas ostinato-muunnelma, neljäs koraalityöstelmä ja viides fuuga.

No ehkä tässä nyt on kantaatteja yhdelle pyhäpäivälle riittämiin.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: neljästoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

"Ei ole terveys minun ruumiissani, sinun uhkauksestas: ja ei ole rauhaa minun luissani, minun synteini tähden", sanotaan vuoden 1776 Biblian Psalttarissa (Ps. 38:3). Tämä on suhteellisen tarkka käännös Bachin kantaatin Es ist nichts Gesundes an meinem Leibe BWV 25 alkukuorosta.

"Es ist nichts Gesundes an meinem Leibe vor deinem Dräuen, und ist kein Friede in meinen Gebeinen vor meiner Sünde." Huokausaiheet kulkevat e-mollissa, jossa sävellajissa muuten alkaa myös Matteus-passio. Allaolevassa tallenteessa John Eliot Gardiner antaa kuoron hiljentyä välillä miltei kuiskaukseksi.

Päivän evankeliumiteksti kertoo kymmenestä spitaalisesta (Luuk. 17:11-19), joten alkukuoro ja sitä seuraava resitatiivi, jossa tenori sanoo, että "die ganze Welt ist nur ein Hospital", koko maailma on yksi sairashuone, sopivat teemaan. Kolmannen osan aariassa Jeesus, mein Arzt, tietää parhaan sielunkuurin.

Viidennessä osassa, sopraanoaariassa Öffne meinen schlechten Liedern, kuullaan korkeuden kuorojen laulua ja maalliset vaivat unohtuvat niin että voidaan laittaa jalalla koreasti. Loppukoraalin Ich will alle meine Tage sointia tukevoittavat kornetti ja kolme pasuunaa, jotka soittivat alkukuorossa sävelmää Herzlich tut mich verlangen. Dürr arvelee kuitenkin, että Bachilla olisi ollut mielessä pikemminkin samaan sävelmään kirjoitettu hymni Ach Herr, mich armen Sünder, josta hän kirjoitti myöhemmin koraalikantaatin BWV 135.

Seuraavan vuoden (1724) kantaatin Jesu, der du meine Seele BWV 78 pohjana on Johann Ristin samanniminen koraali (1641). Alkukuoro on muodoltaan passacaglia ja sen laskeva lamento-kulku muistuttaa h-molli-messun Crucifixus-osaa, joka on, kuten muistamme, peräisin kantaatista Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen BWV 12. Kokoonpano on tyypillinen barokkipumppu: neliääninen kuoro, traverso, kaksi oboeta, kolmiääninen jousisto ja basso continuo. Käyrätorvi vahvistaa melodiaa.

Toisen osan charmantissa duetossa sopraano ja altto kipittävät mit schwachen, doch emsigen Schritten, heikoin mutta uutterin askelin Jeesuksen luo. Kromaattisesti laskevat kuviot on korvattu diatonisesti nousevilla.

Neljäs osa on tenoriaaria, jossa pistää korvaan virke "Ruft mich der Höllen Heer zum Streite, so stehet Jesus mir zur Seite" (jos helvetin joukot kutsuvat minut riitelemään, niin Jeesus seisoo vierelläni), ja siinä erityisesti kaksi sanaa: sanan Streite, riita, Bach sävelittää staccatokuvioin ja heti kohta sanan stehet, seisoo, pitkällä nuotilla. Laulaja kuulostaa pelkäävän kiistelyä paholaisen joukkojen kanssa, mutta rauhoittuvan siitä tiedosta, että Jeesus on puolellani.

Seuraavaa bassoresitatiivia säestää jouset samaan tapaan kuin ne säestävät Matteus-passiossa Jeesusta. Nopeat kohdat tuovat mieleen passion sanat hajalle lyötävästä laumasta. Seuraavan bassoaarian Nun du wirst mein Gewissen stillen kohtuullisen yksinkertainen ritornello puolestaan vie ajatukset Händeliin.

Vuoden 1726 kantaattivuosikertaan Bach sävelsi tälle pyhälle 7-osaisen kantaatin Wer Dank opfert, der preiset mich BWV 17. Tämäkin kantaatti alkaa psalmitekstillä: "Joka uhraa kiitosta, se kunnioittaa minua. Joka pysyy oikealla tiellä, saa nähdä, kuinka Jumala pelastaa." (Ps. 50:23)

Neljännen osan teksti on päivän evankeliumitekstistä (Luuk. 17:15-16) ja päätöskoraalin sanat - jotka löytyvät meidän virsikirjasta virren 323 säkeistönä kolme - on kirjoittanut Johann Gramann (1530). Muut tekstit lienee kirjoittanut aatelismies Ernst Ludwig I.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kolmastoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kantaatti Du sollt Gott, deinen Herren, lieben BWV 77 (1723) alkaa rakkauden kaksoiskäskyllä: Sinun tulee rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi, kaikella voimallasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Bach käsitteli pari kuukautta aiemmin Jumalan rakkauden ja veljellisen rakkauden dualismia 14-osaisessa kantaatissaan Die Himmel erzählen die Ehre Gottes BWV 76. Nyt  hän asettaa alkukuorossa Jeesuksen muotoileman rakkauden kaksoiskäskyyn vastakkain vanhan testamentin kymmenen käskyn kanssa antamalla trumpetin soittaa Lutherin koraalia Dies sind die heilgen zehn Gebot, nämä ovat kymmenen pyhää käskyä. Teema sopii kirkkovuoden ajankohtaan, sillä päivän epistolatekstissä Paavali puhuu lain merkityksestä (Gal. 3:15-22). Alkukuorossa on muutakin lukumäärään 10 liittyvää symboliikkaa, josta voi lukea vaikkapa John Eliot Gardinerin kirjasta Musiikkia taivaan holveissa (s. 474 eteenpäin).

Loppukoraalin melodia on tuttu virrestä Ach Gott, vom Himmel sihe darein. Suomalaisessa virsikirjassa se on numerona 187. Loppukoraalin sanoja ei ole alkuperäisversiossa, mutta siihen valitaan yleensä kahdeksas säkeistö David Denicken virrestä O Gottes Sohn, Herr Jesu Christ. Allaolevalla äänitteellä on kuitenkin virren kymmenes säkeistö.

Koraalikantaattivuosikerran 1724 tämän pyhän kantaatti on Allein zu dir, Herr Jesu Christ BWV 33. Kantaatin pohjana on Konrad Hubertin (1540) virsi, joka on meikäläisessä kirjassa numerona 296. Virren kolmeen ensimmäiseen säkeistöön on "tiivistetty koko kristityn elämä", sanoo Tauno Väinölä.

Ensimmäinen säkeistössä turvaudutaan yksin Jeesukseen, toisessa säkeistössä pyydetään, että Kristus puolustaisi minua Isän luona ja kolmannessa säkeistössä pyydetään uskolle ja rakkaudelle vahvistusta. Kolmannen säkeistö sanat "vor allen Dingen lieben dich und meinen Nächsten gleich wie mich", ennen muuta rakasta Sinua ja lähimmäistäni niin kuin itseäni, lienevät syy siihen, miksi kantaatti on kirjoitettu tälle pyhälle. Päivän evankeliumi kertoo laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37). Neljäs Gloria-henkinen säkeistö on myöhempää lisää. Se on katumusvirsi, uskonvirsi ja rakkauden virsi, kiteyttää Aarni Voipio.

Kantaatin mieleenpainuvin osa on kolmannen osan alttoaaria Wie furchtsam wankten meine Schritte, jota leimaa luottamus, vaikka laulajan hoippuukin peloissaan synnin taakan alla. Upeaa musiikkia!

Vuoden 1725 kantaatti tälle pyhälle on Ihr, die ihr euch von Christo nennet BWV 164 on kirjoitettu Salomo Franckin (1715)  tekstiin. Kuukautta aiemmin Bach teki kantaatin BWV 168 toiseen Franckin tekstiin.

Kuusiosainen kantaatti käynnistyy tenoriaarialla. Soittimia on kantaatissa niukalti ja ilmapiiri on kamarimusiikillinen, kuten toki sopiikin, kun puhutaan niin herkästä aiheesta kuin rakkaus.

Päätösnumerona kuullaan Elizabeth Crucigerin (1524) viimeinen säkeistö virrestä Herr Christ, der einig Gotts Sohn. Tästä ensimmäisestä luterilaisesta naisen kirjoittamasta virrestä (joka on meidän kirjassa numerona 256 ja josta Bach on tehnyt tunnetun koraalityöstelmän) puhumme varmastikin lisää joidenkin viikkojen kuluttua kantaatin BWV 96 yhteydessä.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: kahdestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Kauan sitten pidin yleisen musiikkitiedon kursseja lapsille Jämsän kristillisellä kansanopistolla. Soitin heille silloin tällöin Heinrich Schützin (1585-1672) motettia Lobe den Herren meine Seele. Tämän taivaallisen kaksoiskuoroteoksen teksti on Psalmista 103, jonka toinen jae kuuluu seuraavasti vuoden 1776 raamatunkäännöksen jälkeen: "Kiitä Herraa, sieluni, ja älä unohda, mitä hyvää hän minulle tehnyt on".

Tällä tekstipätkällä alkaa Bachin kantaatti Lobe den Herrn, meine Seele BWV 69a, joka valmistui 1723, mutta jota Bach sen jälkeen pariin kertaan muokkasi. Vuoden 1727 paikkeilla Bach muokkasi tenoriaariasta Meine Seele, auf, erzähle (kolmas osa) alttoaarian, ja myöhäisimpinä vuosinaan hän tuunasi kantaatista samannimisen juhlakantaatin BWV 69, joka esitettiin juhlajumalanpalveluksessa uuden kaupunginvaltuuston avatessa kautensa 1748.

Ehkä tämän kantaatin kiinnostavin osa on bassoaaria Mein Erlöser und Erhalter. Kaksijakoinen teksti liikkuu kärsimys/ilo-akselilla. Elättäjäni ja vapahtajani, "seiso vierelläni ristissä ja kärsimyksessä, jotta suuni laulaa ilolla: Jumala on tehnyt kaiken hyvin!"

Loppukoraali Was Gott tut, das ist wohlgetan on tuttu meikäläisestä virsikirjasta. Virren 387 tarina on kiinnostava: kanttori Severus Gastorius (1646-1682) sairastui ja pyysi ystävältään Samuel Rodigastilta (1649-1708) laulua, joka voisi rohkaista häntä hänen hädässään. Rodigast kirjoitti ainoan virtensä ja Gastorius teki siihen sävelmän ja määräsi, että laulu tulee laulaa hänen hautajaisissaan. Mutta Gastorius paranikin taudista ja antoi kuoronsa siitä lähtien laulaa laulua viikoittain. Suomalaisen virsikirjan sanat on pantu Benjamin Schmockin (1720) nimiin, mutta Tauno Väinölä sanoo kirjassaan Virsikirjamme virret Schmockin virttä Rodigastin virren jatkoksi.

Kantaatti Lobe den Herren, den mächtigen König der Erden BWV 137 perustuu pelkästään samannimisen Joachim Neanderin (1680) koraalin tekstiin. Koraali löytyy virsikirjasta numerona 329 osastosta Kiitos ja ylistys. Voisi luulla, että se olisi vuoden 1724 koraalikantaattivuosikertaa, mutta Alfred Dürr arvelee sen olevan vasta seuraavalta syksyltä.

Ensimmäinen osa kuoroineen, kolmine trumpetteineen ja patarumpuineen on parasta juhlabarokkia. Kiitä Herraa, mahtavaa kunnian kuningasta. Toinen osa on keinuva aaria altolle ja sooloviululle, jossa virren säkeiden väleissä kuullaan ritornello. Tästä elämäniloisesta aariasta Bach muokkasi myöhemmin Schübler-koraalin BWV 650.

Kolmannessa osassa puhutaan terveydestä ja siitä, kuinka monissa vastoinkäymisissä Herra on levittänyt siipensä yllesi. Mollisävellajilla ja kahdella oboella Bach luo sopraanon ja basson duettoon empaattisen perusvireen. Seuraava osa on tenoriaaria, jossa trumpetti soittaa virren melodiaa taustalla. Viimeinen osa on neliääninen koraali, jota juhlistavat trumpetit ja patarummut.

Tykkään muuten noin ylimalkaan aika tavalla Netherlands Bach Societyn tuotannosta.

Kolmas tämän päivän kantaateista on Geist und Seele wird verwirret BWV 35, joka on syyskuulta 1726. Se alkaa concerto-osalla, joka on cembalokonserton BWV 1059 ensimmäinen osa, ja joka todennäköisesti on sävelletty Köthenissä, missä Bach oli töissä ennen siirtymistään Leipzigiin. Siciliano-rytmissä keinuvaa toista osaa jotkut pitävät konserton hitaana osana, ja toisen puoliskon avaava sinfonia olisi vastaavasti konserton finaali.

Kantaatin teksti on Georg Christian Lehmsin kynästä ja jo vuodelta 1711. Bach sävelsi kymmenisen kantaattia Lehmsin teksteihin, mm. kantaatit Wiederstehe doch der Sünde BWV 54, Meine Säufzer, meine Tränen BWV 13 ja joulukantaatin Unser Mund sei voll Lachens BWV 110. Nyt kuultavan kantaatin teksti kytkeytyy läheisesti päivän evankeliumiin, jossa Jeesus parantaa kuuron miehen.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa

Kantaattisykli: yhdestoista sunnuntai kolminaisuuden jälkeen

Varhaisin tämän pyhän kantaateista on Mein Herz schwimmt im Blut ("Sydämeni ui veressä") BWV 199, joka on Weimarin vuosilta 1712-14. Libretto pohjautuu sunnuntain evankeliumitekstiin, jossa puhutaan fariseuksen ja publikaanin rukouksesta (Luuk. 18:9-14). Alkupuoli kertoo ihmisestä, jota piinaa tietoisuus omista synneistä, jälkipuolella katse käännetään häneen, joka pelastaa ihmisen synneistään.

Neljäs osa, aaria Tief gebückt und voller Reue ("Kumarrun syvään täynnä katumusta"; alkaa kohdasta 10'56) tuo vahvasti mieleen Bachin ikätoverin Händelin. Kuudes osa on kantaatin ainoa koraali, kolmas säkeistö Johann Heermannin virrestä Wo soll ich fliehen hin (1630), joka on suomalaisille vähemmän tuttu. Viimeinen osa Wie freudig ist mein Herz ("Kuinka iloinen on sydämeni") on kepeä gigue, ja se päättää kantaatin tanssisarjan tapaan.

Kokoonpanossa on vain yksi laulaja, sopraano. Olisiko tämä peräti Bachin ensimmäinen soolokantaatti?

Vuonna 1723 Bach sävelsi tälle pyhälle kantaatin Siehe zu, daß deine Gottesfurcht nicht Heuchelei sei BWV 179. Tänään (1.9.2019 klo 18) on myös Kahvia ja kantaatteja -ilta Joensuun Rantakylän kirkolla, jossa tämä kantaatti kuunnellaan. Niinpä saatte kantaatin tähän käännöksineen.

1. Kuoro-osan teksti on apokryfisestä Sirakin kirjasta (Sir. 1:29). Kun kyse on vanhasta tekstistä, Bach kirjoittaa fuugan vanhaan motettityyliin, jossa soittimet kaksintavat melodiaa. Sanaa falschem, väärä, Bach kuvaa kromaattisella sävelkululla. Ehkä ihmettelette, miksi se on välillä nouseva ja välillä laskeva. Se johtuu siitä ei-kovinkaan-yksinkertaisesta syystä, että Bachin fuuga on counter-fugue, vastafuuga. Siinä äänet tulevat sisään vuoroin alkuperäismuodossa (dux), vuoroin inversioina eli käännetyin intervallein. Basso laulaa duxin, sitten tenori laulaa inversion, sopraano duxin ja altto inversion. Bach muokkasi 1730-luvulla tämän kuoron säveltämänsä messun BWV 236 osaksi Kyrie.

Yksi tunnetuimmista vastafuugista on Die Kunst der Fugen viides osa Contrapunctus V. Videon grafiikka auttaa hahmottamaan, kuinka päin teema kulloinkin on, milloin teema ja sen inversio on ajettu ahtokulkuun ja niin pois päin. Mutta takaisin kantaattiin, jonka ensimmäisen osan sanat kuuluvat seuraavasti:

Siehe zu, daß deine Gottesfurcht nicht Heuchelei sei, und diene Gott nicht mit falschem Herzen!

Katso, ettei jumalanpelkosi ole tekopyhyyttä, ja ettet palvele Jumalaa väärämielisellä sydämellä!

2. Toinen osa on resitatiivi, jossa anonyymi runoilija ruimii kovin sanoin tekopyhiä. Kun teksti annetaan tenorille, on vaikea välttyä evankelista-assosiaatiolta, sillä Bach antaa aina evankeliumitekstin laulamisen tenorille. Laodikealaisilla kirjoittaja viittaa Ilmestyskirjaan, jonka kirjoittaja puhuttelee väkevin sanankääntein Laodikean seurakuntaa: "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani." (Ilm. 3:15-16)

Das heutge Christentum
Ist leider schlecht bestellt:
Die meisten Christen in der Welt
Sind laulichte Laodicäer
Und aufgeblasne Pharisäer,
Die sich von außen fromm bezeigen
Und wie ein Schilf den Kopf zur Erde beugen,
Im Herzen aber steckt ein stolzer Eigenruhm;
Sie gehen zwar in Gottes Haus
Und tun daselbst die äußerlichen Pflichten,
Macht aber dies wohl einen Christen aus?
Nein! Heuchler können's auch verrichten!

Nykyinen kristikunta
on valitettavan huonossa jamassa:
valtaosa maailman kristityistä
on haaleita laodikealaisia
ja pullistelevia fariseuksia,
jotka kyllä osoittavat ulkoista hurskautta
ja taivuttavat päätään maahan ruo'on tavoin,
mutta sydämessä piilee ylpeä itsensä ylistys;
he menevät kyllä Jumalan huoneeseen
ja hoitavat siellä ulkoiset velvollisuutensa,
mutta tekeekö tämä heistä kristittyjä?
Ei! Tekopyhät voivat nämä myös suorittaa!

3. Tenoriaariassa jatketaan samaa teemaa. Synkoopit kuvaavat väärämielisyyttä, arvelee Alfred Dürr. Bach, joka vanhemmiten ekunemisoitui, otti aarian messun BWV 236 Gloriaan osaksi Quoniam. Messussa mukana on oboe ja tunnelma on kovin toisenlainen.

Falscher Heuchler Ebenbild
Können Sodomsäpfel heißen,
Die mit Unflat angefüllt
Und von außen herrlich gleißen.
Heuchler, die von außen schön,
Können nicht vor Gott bestehn.

Väärien tekopyhien kuvia
voisi nimittää Sodoman omeniksi,
jotka ovat sisältä saastaa
vaikka ulospäin kiiltävät kauniisti.
Tekopyhä, joka on ulkoa kaunis,
ei voi selvitä Jumalan edessä.

4. Basson resitatiivissa Bach ohimennen värittää sanaa Demut, nöyryys, alennusmerkillä. Aivan lopussa resitatiivi lavenee ariosoksi.

Wer so von innen wie von außen ist,
Der heißt ein wahrer Christ.
So war der Zöllner in dem Tempel,
Der schlug in Demut an die Brust,
Er legte sich nicht selbst ein heilig Wesen bei;
Und diesen stelle dir,
O Mensche, zum rühmlichen Exempel
In deiner Buße für!
Bist du kein Räuber, Ehebrecher,
Kein ungerechter Ehrenschwächer,
Ach bilde dir doch ja nicht ein,
Du seist deswegen engelrein!
Bekenne Gott in Demut deine Sünden,
So kannst du Gnad und Hilfe finden!

Joka on sisältä sellainen kuin ulkoa,
häntä voidaan nimittää tosi kristityksi.
Sellainen oli publikaani temppelissä,
joka nöyränä löi rintaansa,
hän ei esittänyt pyhempää kuin on;
ja tämä on annettu sinulle,
oi ihminen, kunnialliseksi esimerkiksi
kuinka tulee katua!
Et ole ryöväri, avionrikkoja,
etkä kunniaton herjaaja,
mutta älä kuvittele
että olisit sen vuoksi enkelinpuhdas!
Tunnusta Jumalalle nöyrästi syntisi,
niin voit löytää armon ja avun!

5. Epäilemättä kantaatin ilmaisuvoimaisin osa on a-molliin kirjoitettu sopraanoaaria, jossa on mukana kaksi oboe da cacciaa. Erehtymättömällä tyylitajullaan Bach lainasi tämän osan (hieman kevyemmin puhaltimin tosin) myöhemmin messun BWV 234 Agnus Dein osaksi Qui tollis peccata mundi, joka pois otti mailman synnin.

Liebster Gott, erbarme dich,
Laß mir Trost und Gnad erscheinen!
   Meine Sünden kränken mich
   Als ein Eiter in Gebeinen,
   Hilf mir, Jesu, Gottes Lamm,
   Ich versink im tiefen Schlamm!

Rakas Jumala, armahda minua,
anna luottamuksen ja toivon ilmestyä minulle!
   Syntini piinaavat minua
   kuin märkivät luut,
   auta minua, Jeesus, Jumalan karitsa,
   minä uppoan syvään mutaan!

6. Päätöskoraalin sävelmä on tuttu suomalaisesta virsikirjasta, jossa sen sanat eivät ole Christoph Tietzen (1663), kuten tässä, vaan Georg Neumarkin (1630). Virrestä oli puhetta blogissa aiemmin.

Ich armer Mensch, ich armer Sünder
Steh hier vor Gottes Angesicht.
Ach Gott, ach Gott, verfahr gelinder
Und geh nicht mit mir ins Gericht!
Erbarme dich, erbarme dich,
Gott, mein Erbarmer, über mich!
("Ich armer Mensch, ich armer Sünder," verse 1)

Minä kurja ihminen, kurja syntinen
seison Jumalan kasvojen edessä.
Oi Jumala, menettele armeliaasti
äläkä vie minua oikeuteen!
Armahda minua, armahda minua,
Jumala, armahtajani, sääli minua!

Koraalikantaatti Herr Jesu Christ, du höchstes Gut BWV 113 perustuu Bartholomäus Ringwaldtin (1530-1599) samannimiseen virteen. Virrestä ja Ringwaldtista oli puhetta merkinnässä pari viikkoa sitten.

Kantaatin toisessa osassa Erbarm dich mein in solcher Last koraali on samantapainen kuin Bachin myöhemmässä urkualkusoitossa BWV 721, urkuversio vain on riisuttu koristeista.

Topi Linjama

Kantaattisykli-sarjassa kierretään kirkkovuosi Bachin kantaattien kanssa